Nivelsiteet

Vasemman nilkkani nivelsiteet venähtivät eilen sählyä pelatessa. Koska pelasimme kello 20 jälkeen illalla, yksityisiä lääkäriasemia ei ollut enää auki. Menin Hatanpään päivytysasemalle ja olin positiivisesti yllättynyt siitä, että odotusaika oli oikein lyhyt. Röntgen oli kuitenkin mennyt kiinni jo 20.30, joten jouduin palaamaan asemalle tänä aamuna saadakseni diagnoosin.

Yön ajan minulla oli kireä, liian kireä, side jalassa. Tämänpäiväinen lääkäri sanoi, ettei niin kireää olisi tarvinnut kärsiä... Onneksi mitään ei murtunut. Minun pitäisi selvitä viikon sairauslomalla ja kahden viikon urheilukiellolla. Toistaiseksi konkkaan keppien kanssa enkä pysty astumaan jalan päälle yhtään. Kuulemma heti vaan, kun siltä tuntuu, pitäisi alkaa käyttää jalkaa.

Suolakurkuista tulikin herkku

Ken on pidempään seuraillut blogiani, tietää, että viime kesänä hairahduin ostamaan suolakurkkuja liikunnallisen päivän päätteeksi. En ollut juuri harrastanut suolakurkkuja ennen tuota. No, taisin jäädä koukkuun. Alla ensimmäistä purkkia lukuun ottamatta kaikki vuoden aikana kuluttamani suolakurkut. (No, okei, ihan jokaista siivua en ole syönyt itse, mutta aika monta...) Ja purkkikokohan on tietysti kasvanut kaiken aikaa... ;)

Lisää hyönteishaittoja

Tänään möyryttiin metsässä Hallilan kartalla. Lähtö oli Hervannan laskettelukeskukselta. Toivoin, ettei metsässä olisi hyttysiä, kun jalat on viikonlopun jäljiltä ihan syöty. No, hyttysiä en nähnytkään, mutta sen sijaan kiusana olivat hirvikärpäset! *yöh* Vielä kotonakin ainakin yksi kiipeili hiusten seassa ja koki hukkumiskuoleman, kun pesin hiukset. Voi inhotus noiden hyönteisten kanssa.

Tänään metsässä kuultua:

- Se helpottaa tosi paljon, kun tietää, mihin on menossa, siis suunnilleen... tuumi eräs tyttö matkalla kartanmyynnistä lähtöpaikalle. Siinä oli tyttö tajunnut jotain erittäin oleellista suunnistamisesta.:)

**

- Mille rastille sä oot menossa?
- Satakolmeneloselle.
- Voiksä näyttää yhtään, missä ollaan.
- Joo... tulin just tolta satakakskymppiseltä ja olen tässä välissä menossa tonne.
- Jaa tossa joo... tuumi eräs poika, joka taisi olla hieman pidemmällä lenkillä kuin minä.

**

- Eikö tääkään kivi riitä, tuskaili joku mies eräässä rinteessä, josta piti löytää isojen kivien joukosta se vielä isompi.

**

Joku varmisteli rastilla ääneen:
- Satakaksysi... joo, oli se se.

**

Viimeisellä rastivälillä tuli huolimattoman kartanluvun takia eteen iso kallio, josta piti päästä alas. Menin jonon perässä jostain aika hurjasta välistä. Perässä tullut mies tuumi:
- Aina pitää nää jyrkimmät kohdat valita.

**

- Täällä on se vika, että luullaan, että kaikki on jotain huippusuunnistajia, että jaksaa juosta niin paljon... avautui mies parkkipaikalla. En täysin ymmärtänyt hänen avautumistaan, koska ratavaihtoehtoja kyllä riittää.

Elämälle vierasta toimintaa?

- Sitä liikerataa ei kyllä tarvita millään muulla elämän alueella.
- Öhmm... voisin kyllä sanoa, ettei mitään luistelussa opittavia asioita tarvita millään muulla elämän alueella.
- Hehee, niin luistelua ei tarvita elämässä, mutta luistelu kasvattaa ihmisenä.

Näin filosofoivat eräät konkarivalmentajat viikonlopun aikana lasten ja nuorten luisteluharjoitusleirillä, jossa olin vetämässä lasten ryhmää yhdessä parin muun kanssa. Lasten kanssa oli ja ei ollut kiva touhuta. Heidän suustaan kuuli hassuja ja ei niin hassuja juttuja.

**

- Onpa sillä paljon tavaraa, yhdet kuiskivat, kun saavuin leiripaikalle.

**

- Meidän rehtori kertoi, että kerran, kun me oltiin vielä jotain 2-vuotiaita, niin joku vanhempi oli valittanu, että sen lapselle oli tullut hiki liikkatunnilla. Sehän on ihan tyhmää, kyllähän liikkatunnilla kuuluukin tulla hiki.

**

- Saaksmä mennä vessaan? oli tiettyjen 16 hengen ryhmään kuuluneiden lasten vakiokysymys leirin harjoitusten aikana. Eli kaikki eivät olleet kovin innokkaita liikkumaan.

**

Onneksi viikonloppuna ei satanut vettä. Muuten hieman askeettisessa leirikeskuksessa olisi ollut vielä kurjempaa. Parasta leiripaikassa oli Yyterin hiekkarantojen läheinen sijainti. Myös treenikenttä oli varsin lähellä leirikeskusta, mikä oli erittäin hyvä juttu. Itsekin tuli liikuttua viikonloppuna ihan kiitettävästi.

Inhottavin juttu oli ehdottomasti hirveä hyttysmäärä, joka täytti pihan ja ruokasalin aina iltaisin. Siitä muistona ovat kutisevat ja täysin syödyt jalat.

Juoksukunto koetuksella

Toissapäiväisestä kuivatreenistä on jalat vähän jumissa. Eilinen lenkki hieman helpotti, muttei välttämättä ollut paras valmistava harjoitus tämän päivän koitokseen: 100 metrin juoksuun. Henkilökunnan liikuntailtapäivässä työnsin myös kuulaa ja heitin saapasta, mutta eniten odotin ja jännitin 100 metrin juoksua. Kisa oli tiivistahtinen ja lajien tuoksinassa heiluin vielä lisäksi kamera kaulassa. Pitihin sitä saada mukavia kuvia intranettiin. :)

100 metriä kulki aikaan 14,7. Yllättävän hyvin siis. Ennätyksenihän on jotain luokkaa 14,0. Juoksukunto tai ennemminkin nopeus ei ole siis kokonaan kateissa. Aika riitti hopealle. Kulta olisi irronnut ajalla 14,3. Kuulasta ja saappaanheitosta sainkin sitten kaulaani kultamitalin. Olkoonkin, että pidän saappaanheittovoittoa hieman kyseenalaisena, koska pisin heittoni mitattiin, vaikka se oli selvästi ulos sektorista. Tosin muutenkin mitattiin siitä, mihin saapas jäi pudottuaan (eikä putoamiskohdalta) ja yritysten määrä 2 tarkoitti yrityksiä, joilla sai saappaan lentämään ulos suojaverkosta. Minäkin heitin 3 kertaa. Toisin sanoen säännöistä ei oltu niin tarkkoja. Kuulassa työnnettiin 3 kilon kuulaa. Jäin ennätyksestäni noin 2 metriä.

Sää suosi ja oli oikein mukava iltapäivä. Huomenna pitää seuloa yli 200 kuvasta ne parhaat otokset.

Läheltä piti

Viime yönä paloi kaksi asuntoa samanlaisesta kerrostalosta, jossa asun. Palossa kuoli kaksi. Talojen välissä on 5 kerrostaloparia. Sain tietää tapahtuneesta aamulla, kun äitini kysyi tekstarilla, missäköhän Nekalassa palo oli ollut. Uutiskuva talosta oli muistuttanut taloa, jossa asun. Kävin lehdenhakureissulla katsomassa tulipalon jäänteitä. Paikalla oli kello 7.15 vielä paloautoja. Tulipalosta oli ilmoitettu kello 3.30. Läheltä siis piti. Pistää miettimään.

Ilta-Sanomat on uutisoinut palosta toistaiseksi laajimmiten.

Aina liikkeessä?

Oli tarkoitus ottaa tämä ilta rauhallisesti, kun taudin jäljiltä on vielä vähän vetämätön olo. Toisaalta eräs mielessä pyörivä ajatus sai olon malttamattomaksi ja jännittyneeksi. Yleensä moiseen auttaa liikunta, mutta olin tänään päättänyt olla menemättä suunnistamaan.

Pelkästä kotona rötväämisestä ei kuitenkaan tullut mitään. Pesin ikkunat. Ja pyykkiä kaksi koneellista. Poljin keskustaan lahjaostoksille ja kävelin sieltä takaisin, koska lahjapaketti vaati varovaista käsittelyä. Eli se siitä lepäilystä sitten. No, ilmeisesti en nyt kovin sairas enää ole, kun olen jaksanut touhuta. Huomenna voisikin sitten jo taas mennä oikein treeneihin.

Ihan sellainen urheiluaddikti en ole kuin jotkut tuntemani enempi vähempi kuntourheilijat. Heille tuottaa tuskaa muutamankin päivän lepäily. Minä sen sijaan voin hyvällä omallatunnolla pitää taukoa liikkumisesta. Jossain vaiheessa lepäilyllekin tulee kuitenkin raja vastaan. Tuntuu, että pää hajoaa, jos ei pääse välillä purkamaan energiaansa liikuntaan.

Vatsataudissa jälleen

Jaa-a, jälleen olen vatsataudissa. Tai ainakin oksensin viime yönä. *yöks* Yleensä vatsatautien välillä on ollut vuosia. Nyt tämä on jo toinen kerta tänä vuonna. Tosin jälleen kerran arvelen, että syy voi olla ruoassakin, kuten keväällä. Epäilys johtuu lähinnä siitä, että varsinainen huonovointisuus meni yön aikana ohi. Tosin edelleen on vetämätön olo, vaikka olen jo syönytkin jonkin verran.

Testasinpa sitten blogiaddiktiuteni, kuten Saarakin.

65%How Addicted to Blogging Are You?
Kuinkakohan vakavasti tähän pitäisi suhtautua?

Kouluruokaminäni

Kaikkien koulunsa aloittaneiden kunniaksi tein kouluruokatestin. Meemi löytyi täältä ja testi täältä.

Jos olisin kouluruoka, olisin

Kaalilaatikko ja
lasi vettä
Olen hyvää pataa kaikkien kanssa.

Tee sinäkin
Ideakeittiön kouluruokatesti

Koko luonnekuvaus kuuluu:

Olet luotettava ja kallisarvoinen ystävä, hyvää pataa kaikkien kanssa. Suhteesi vanhempiisikin on todennäköisesti parempi kuin kellään ystävälläsi.

Fiksuimmat ovat jo huomanneet, että olet vaatimaton, mutta näppärä sekä käsistäsi että päästäsi. Siksi ihmiset tuuppaavat pyytämään sinua talkooavuksi ja soittavat sinulle, jos vastausta tai ohjetta ei löydy Googlesta tai Wikipediasta.

Viihdyt kauniissa kodissasi, ja hyvää elämää on ilta tv:n ääressä. Jos irrottelet, juot lasin viiniä. Taustamusiikiksi sopii kotimainen pop tai popahtava iskelmä.

Sanoisinpa, etä kohtuullisen osuvaa...;)

"Näytätkö, missä ollaan?"

Tänään iltarasteiltiin Julkujärvellä. Tuli ihan vanhat muistot mieleen, kun kerran olin siellä suunnalla hiihtäjien kesäleirillä. Mäkeä riitti kerrakseen, joten sauvakävelymaastot olivat mitä mainioimmat. Niin, minäkin harrastin sauvakävelyä, mutta paljon ennen kuin siitä tuli muotilaji.

Suunnistus kulki suoraan sanottuna surkeasti. Ensimmäisellä vajaan kilometrin rastivälillä hämäännyin Puuvuoresta (ilmeisesti jonkin sortin täyttömäki, johon oli istutettu mäntyjä). Juoksin männikössä hieman liian vinoon ja olin aivan väärässä suunnassa. Sen jälkeen luulin laukkaavani oikeaan suuntaan (minne muutkin olivat menossa), mutta lopulta aikani pyörittyäni ja käytyäni kurkistamassa väärää rastia, nousin takaisin mäkeä ylös ja tajusin olevani ehkä 200 metriä väärässä suunnassa. Siinä suttaantui yli 23 minuuttia ennen kuin saavutin ensimmäisen rastin. Muuten oli semmoista perushakemista. Kovat mäet pistivät lujille. Pitäisi vissiin enemmän tehdä mäkitreeniä.

No, lohdutin itseäni sillä, että jollakulla meni vielä huonommin. Eräs vanhempi setä kysyi minulta, kun olin menossa ykkösrastille (silloin vielä siinä uskossa, että oikeaan suuntaan):
- Oliko tuolla rasti, osoittaen sinne suuntaan, josta tulin.
- En nähnyt, tokaisin.

Sama setä oli rastillani numero 3. Kun tulin leimaamaan, hän sanoi:
- Näytätkö, missä ollaan?

Pyysin odottamaan hetken, leimasin ja rupesin sihrustamaan meidän molempien karttoja. Samalla huomasin, että hän oli todennäköisesti lyhyemmällä radalla kuin minä. Oletan, että hän oli matkalla rastilleen numero 2. Sanoin ajatuksissani, että tämän on minun rastini numero viisi, vaikka kyseessä oli kolmonen. Rastikoodi 51 hämäsi. Etsin paikan sedän kartalta ja näytin.
- Jaha, siinä, joo, kiitos.

Jatkoin matkaani enkä nähnyt sitä setää enää uudestaan. Toivottavasti löysi rastinsa. Metsässä pörräsi suloisia oravapolkukoululaisiakin. Semmoisia alle kouluikäisiä. Yksi huuteli isänsä perään:
- Älä mee niin lujaa, tajuuksä, älä mee niin lujaa.

Ilmeisesti kaikille metsäretkeily ei ollut siis täysin miellyttävä kokemus.

Kahdesti pistetty

Kävin tänään verenluovutuksessa. Ihan ex tempore. Tai oikeastaan eilen asian jo keksin. Veriryhmäni veri oli veripalvelun sivujen mukaan vähissä. Porukkaa oli paikalla ihan kiitettävästi ottaen huomioon, että oli ihan tavallinen arki-ilta. Hemoglobiini oli tällä kertaa 149. Onneksi ei sen enempää.:)

Sanoin hoitajalle, että luovuttaisin mielelläni vasemmasta kädestä. Selitin myös, että joskus siitä on ollut vaikea löytää suonta ja on vaihdettu kättä. Hoitaja katsoi, että "on täällä suoni näkyvissä" ja pistää tuikkasi kivuliaasti neulan sisään. Verta ei heti lähtenyt tulemaan ollenkaan, ja hän korjasi neulan asentoa. Sittenkin verta liikkui hitaasti pussiin ja hoitaja päätti, että vauhti ei riitä ja koska käteen oli tullut jo patti neulan viereen, mikä tietää mustelmaa, hän sanoi, ettei siitä kädestä voi ottaa. Sanoi, että voi kuitenkin jatkaa toisesta, koska vasemmasta ei vielä ollut otettu kovin paljoa. Kehoitti vaihtamaan petiä.

Vaihdoin viereiselle petille ja odottelin. Hoitaja pörräsi toisaalla ja lopulta viereeni tuli toinen hoitaja, joka sanoi, että yritetäänpä uudestaan. Totesin, että vaihtoivat sitten saman tien henkilöäkin ja hoitaja siihen, että "joo, ettei tule suorituspaineita". Ehkä olin alkuperäisillä selostuksillani suonieni laadusta aiheuttanut ensimmäiselle hoitajalle paineita. Oikeasta kädestä luovutus sujui sitten ihan mukavasti. Ja lopuksi hoitaja totesi: "Tänään on sitten jäätelöä jälkiruuaksi". :) Sehän passasi, minulle jäätelön ystävälle. Muutenkin tarjoilujen puolesta kannattaa käydä SPR:n veripalvelupisteessä ennemmin kuin kiertävällä ständillä TTY:llä.

Luovutuksen jälkeen herätin varmasti kummeksuntaa käydessäni apteekissa, kaupassa ja tankkaamassa molemmat kädet paketissa. Vielä reilu tunti pitää pitää siteitä. Ovat aika kuumia tällä kelillä.

Haralanharju

Tänään suunnistettiin Haralanharjussa. Viime viikolla sattunut nilkka vääntyili kengässä, mutta ei sitten sen enempiä kipeytynyt tällä kertaa. Suunnistus takkusi risukkoisessa ja kalliokiipeilytaitoja edellyttäneessä maastossa. Harjun kulmilla tuli mieleeni, että olemme taineet joskus perheporukalla käydä harjussa, kun olin lapsi. Palatessani hiestä litimärkänä kotiin, ajattelin, että on kyllä kummallista, että nuorempana en pitänyt metsässä liikkumisesta ollenkaan. Saatoin jättäytyä kotiin, kun muut lähtivät metsään kävelemään tai sitten lähdin mukaan vastentahtoisesti.

Suunnistamassa kyllä sitten hieman vanhempana suostuin käymään porukassa, mutta yksin en halunnut erään suunnistuskoulun harjoituksen jälkeen mennä metsään. (Kun rastilippua ei sitten millään löytynyt yhdestä pikkukuopasta). Koulussa suunnistaminen oli kivaa, kun oltiin tutuissa metsissä. Suunnistuksen suhteen olen siis varsin myöhäisherännäinen. Ja kun näitä eksymispelkoja ja muita ajattelee, on perin kummallista, että minä olen meidän perheestämme tällä hetkellä ainut, joka säännöllisesti, lähes viikoittain, liikkuu metsässä. Enää ei pelota. Pitäisi oppia vaan paremmaksi suunnistajaksi.

PS. Ostin tänään vihdoin sen digiboksin. Jälleen hämmensin myyjiä kyselemällä, löytyykö laitteesta manuaaliviritysmahdollisuus. Eivät olleet 100-varmoja, mutta uskalsin silti ostaa laitteen. Ja löytyihän siitä. Nyt näkyy monta uutta kanavaa.:) Katselen niitä ihan laillisesti.

Kylli-täti

Kuuntelin tässä taas eräänä aamuna Radio Novan Sukupolvien taisto -kilpailua, johon osallistuin itsekin toukokuussa ja josta äitini korjasi palkkinnoksi nämä:



(Nämä siis koristavat nykyään Sylvesteriä, kun äiti niistä kovin kernaasti luopui.)

No, tässä viime viikon kilpailussa 17-vuotias tyttö ei tiennyt, kuka on Kylli-täti. "Ei mitään tietoa", hän tuumi. Mitä ihmettä? Eivätkö alle 10 vuotta minua nuoremmat tiedä enää, kuka on Kylli-täti?

Toinen ikääni koskeva kauhistus oli tässä jokin aika sitten, kun tajusin luisteluleirin vetäjäksi lupautuessani, että siitä, kun ohjasin urheilukoulua, on jo yli kymmenen vuotta. Taitaa olla jopa 12 vuotta. Ei ihme, että silloiset alle 6-vuotiaat, ilostuttavat olemassaolollaan nyt äitini oppilaina lukiossa.

Voi voi, kun sitä on jo vanha.

Sähköinen harjoituspäiväkirja

Aloitin tuossa jokin aika sitten käyttää sähköistä harjoituspäiväkirjaa. Jostain syystä lakkasin keskellä talvea, parhaaseen luisteluaikaan, täyttämästä paperista harjoituspäiväkirjaa ja senpä vuoksi aika noin tammikuusta heinäkuulle on pimennossa. Ihan liikkumatta en ole kuitenkaan ollut. Heinäkuun treenit löytyvät täältä.

Tänään ajelin maantiepyörälläni Ylöjärven rajalle ja takaisin. Oli kovin tuulinen keli, enkä ollut ihan varma, olisiko paluumatkalla sivutuuli enemmän myötäinen vai vastainen. Onneksi se oli pääasiassa myötäinen, paitsi Nekalantiellä.

Jotenkin nöyryyttävää oli, että sellainen rastatukkajäbä polkaisi alamäissä kaksi kertaa ohi hybridipyörällään, vaikka toisella kertaa minullakin oli mittarissa 27 km/h. No, vastaavasti poljin hänet sitten seuraavan mäen tai tasaisen tultua kiinni. Työmatkalla olen antanut itselleni anteeksi sen, että hybridipyöräilijät polkevat raskaasti rullaavan maastopyörän kaltaisen valmisteeni ohi, mutta maantiepyörällä ajaessa tuo on harvinaista.