torstaina, tammikuuta 31, 2008

TOP 3 unwanted jumppabiisit

1. Albinonin Adagio (vaikka kuinka olisi kivan rauhallinen venyttelyn taustalle, ei minusta sovi jumpan loppuun, hyvä, etten alkanut itkeä, kun muistin hautajaiset, joissa ensimmäisen kerran kuulin kappaleen)

2. Celine Dion musiikki panhuilulla soitettuna (kuin myös venyttelyn taustalla, mutta meinasi mennä hermo)

3. Joululaulut tai Celine Dionin biisit teknoversioina (yksinkertaisesti ärsyttävää)

PS. Tänään jumpan jälkeen päädyin lähikauppaan ostamaan maitoa. Jälleen tuli todistettua, ettei nälkäisenä - varsinkaan sundenälkäisenä - kannata mennä kauppaan. Laskun loppusumma oli oli reilut 15 euroa.

keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

Väärä valinta

Kun tulin töistä, satoi isoja lumihiutaleita ja olin suorastaan niiden peitossa, kun tulin kotiin. Noin tunnin kotona oleskelun jälkeen lähdin liikkeelle ja vedin päälleni villakangastakkini lumisateen kunniaksi ensimmäistä kertaa tänä talvena. Se oli väärä valinta. Lumisade oli muuttunut vesisateeksi. Tunnetusti villakangastakki ei ole paras mahdollinen valinta vesisateeseen.

tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Otin aikaa... muille

Teki mieli olla raittiissa ilmassa. Teki mieli olla jossain tekemisissä luistelun kanssa. Menin Ogeliin ja otin aikaa. En siis kisannut itse, vaan kirjaimellisesti otin aikaa... muille. Tiistaikisoja suosi suhteellisen mukava keli. Tosin jää varmaan nahistui loppua kohden aikalailla, kun oli niin lämmin ja välillä tuuli aika lujaa.

Ensi viikolla jatkan fysioterapiaa.

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Hyökkäys on paras puolustus

Sain jokin aika sitten tietää, että kohta 14 vuoden takainen Tenavatähti-esiintymiseni on päätynyt YouTubeen. Kauhistuin. Nolottaa ja hävettää. Ja kaikesta huolimatta läheiset ihmiset ovat olleet innoissaan ja uhkailleet (osin leikkisän kiusallaan) linkin levittämisellä... Jotta minun ei tarvitse miettiä, mistä tieto lähtee leviämään, linkkaan videon tänne. Hyviä myötähäpeän hetkiä kaikille! ;)

tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Epäonnistunut luisteluyritys :(

Kävin tänään Ogelissa kokeilemassa, josko luistelu onnistuisi jo. Suoraluistelu sujui ihan ok, mitä nyt kovemmat puristukset hieman sattuivat jalkaan, mutta kaarre. Kaarreluistelusta ei tullut mitään, ei pystyssä eikä kulmassa. Sattui aivan liian paljon. :((

Hammaslääkäriin!

Tänään minulle soitettiin ja kerrottiin, että saan hammaslääkäriajan huhtikuulle! Jippii! Ei tarvitse edes kuutta kuukautta odottaa, kuten luulin. Ilmoittauduin heti jonoon, kun muutin Espooseen. Tai no, heti, kun hammaslääkäriaikajärjestelmässä näkyi, että asun Espoossa, mikä oli noin kaksi viikkoa muuton jälkeen.

Alkuperäisestä jonotuksen aloittamisesta tulee tosin huhtikuun alkuun mennessä kuluneeksi jo noin 9 kuukautta. Pääsin nimittäin Tampereella jonoon heinäkuussa. Muuton takia jouduin Espoon jonon hännille. No, nyt on taas toivoa, että hampaiden öiseen narskutteluun olisi tiedossa ratkaisu.

torstaina, tammikuuta 10, 2008

Jumppa nro 2 ja akupunktio

Tänään fysioterapeutti pisteli minua akupunktioneuloilla. Aikamoista nipistelyä se oli ja yksi pintaverisuoni meni puhki siinä. En tiedä, ehkä se jotakin vaikutti jalkaan. Turvotukseen sillä piti olla vaikutusta.

Iltapäivällä kävin kokeilemassa kiertoharjoittelujumppaa (circuit training). Siellä kuntopiiriliikkeiden välillä tehdyt liikkeet olivat osa sellaisia, etten uskaltanut tehdä (esim. slalom-hyppy sillä tavalla, että mennään kyykkyyn välillä ja haaraperushyppy). Ensimmäisen jumpan jäljiltä ei tullut muuta kuin lihakset ns. normaalilla tavalla kipeiksi. Toivottavasti ei tämänkään jälkeen tule mitään sen kummempaa.

maanantaina, tammikuuta 07, 2008

Jumppa

Kävin tänään kokeilemassa jumppaa. Hieman piti varoa kyykkyjä ja askelluksia, mutta aika hyvin sujui. Kenkä alkoi pahiten vielä turvoksissa olevasta kohdasta painaa, mutta muuten selvisin ihan ok (ja toivon, ettei jalka ala tässä illan mittaan vihoittelemaan). Pahemmin jalkaan sattui, kun Keran asemalle kävellessäni astuin lumen alla olleeseen rotvallin reunaan niin, että jalkaterä oikaistui voimakkaasti. Tuskin sekään kovin pitkäksi aikaa saa jalkaa kolottamaan.

Asemalle olin matkalla, koska jätin tänään auton kotiin kelin vuoksi. Aamuliikenne lumimyräkässä ei houkutellut. Ostin aamulla aikaa matkakortilleni ja jälleen oli myyjä vähän vaikeuksissa:-
- Espoon sisäistä aikaa helmikuun loppuun, kiitos.
- Joo-o... helmikuun loppuun eli mihin päivään?
- Niin, helmikuun 29. päivä.
- Kahdesyhdeksäs... ja sisäistä vai seutua?
- Espoon sisäistä.

Kumma kun ei kerralla kunnellut...

sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008

Juoksulenkki nro 2

Torstaina kävin toisen kerran juoksulenkillä. Ensimmäisen kerran hyvästä kokemuksesta innostuneena juoksin vähän pidempään. Yhden kierroksen enemmän, kymmenen minuuttia enemmän. Ja sittenpä jalka oli kaksi päivää kipeä. Särkylääkkeistä huolimatta. Ensi viikolla olisi tarkoitus testata jumppaa...

Viikonloppu meni pitkälti Oulunkylässä pikaluistelun SM-kisoja seuratessa. Kamala puuskittainen tuuli kiusasi kilpailijoita ja katsojia. Onneksi lumisade alkoi vasta kisojen päätyttyä. Sinänsä kiva, että tulee lunta, mutta se tietää myös sitä, että lenkkimaastoihini Leppävaarassa tehdään ladut... toisaalta ehkä luminen asfaltti on vähän pehmeämpi kuin lumeton kuntopolun vaihtoehtona.