Vapaaehtoistyötä

Olin tänään iltavuorossa Ristin killan minigolf-radalla. En muista, milloin viimeksi olinkaan siellä ollut. Onneksi systeemit olivat pysyneet pääsääntöisesti samoina viime vuosina, niin hommaan pääsi nopeasti kiinni. Yllätyksellisintä oli, että radalla oleva lankapuhelin soi. Eipä ollut ennen
sellaista tapahtunut minun vapaaehtoisvuoroillani. Onneksi soittaja kysyi varsin helppoja asioita: päivän aukioloa ja radan tarkempaa sijaintia. Päivä oli lämmin ja asiakkaita riitti koulujen kevätjuhlapäivästä huolimatta.

Illalla poislähtiessäni olin kääntymässä Kesäkadulta Merikannontielle, kun vasemmalta tuli auto. Eikä mikä tahansa auto, vaan poliisiauto. Se tuli hiljaa ja lopulta pysähtyi. Autoa kuljettanut poliisi ei katsonut suoraan päin vain kuikuili ikään kuin jonnekin kauemmaksi. Kesti tovi ennen kuin tajusin, että risteys oli tasa-arvoinen... ja minä siis oikealta tuleva poliisiautoon nähden.

Jälleen metsässä

Tällä viikolla jäi Espoorastit väliin, joten päätin korvata tämän puutteen lähtemällä Länsirasteille. Ja olikin kyllä hauskaa suunnistaa. Otin reippaasti 5 kilometrin radan, koska maasto näytti helpolta (ja sitä se myös pääsääntöisesti oli) eikä flunssastakaan ole juuri mitään oireita jäljellä, vaikkakaan viime viikon antibioottikuuri ei vienyt kaikkia viimeisiä limoja kurkusta lotkumasta.

Alkumatka sujui kohtuullisen vauhdikkaasti. Toisen rastin jälkeen piti vähän jarrutella, koska maastossa joku nainen ulkoilutti kahta koiraa irrallaan ja toinen niistä alkoi haukkua ja tuli kohti (niille, jotka eivät tiedä: pelkään koiria). Perässäni tullut mies huusi ulkoiluttajalle, että pistäisi koirat kiinni, mutta nainen ei reagoinut mitenkään. Ennen kolmatta rastia saavutin pariskunnan, joka oli koiraepisodin aikana saanut etumatkaa minuun. Hipsin kolmosrastin luo jyrkänteen alle samalla, kun pariskunta tähyili mäenrinteellä rastin perään. Aina välillä on kiva huomata, että alkaa hahmottaa maastoa paremmin kuin aloittelevat suunnistajat... Ehkä se nyt jo on tietysti aikakin, kun olen vuodesta 2002 kiertänyt rasteilla.

Nelosrastilla olin samaan aikaan erään toisen pariskunnan kanssa. Tämän pariskunnan nainen kiersi seuraavat neljä rastia jotakuinkin samaa tahtia minun kanssani. Vuorotellen aina toinen oli ensin seuraavalla rastilla. Rastilla kuusi sain kiinni miehen, joka oli huudellut koiranomistajalle. Hänkin paineli muutamat seuraavat rastit samaa tahtia minun ja sen toisen naissuunnistajan kanssa.

Sitten tapahtui minun illan mokani. Päädyin rastille kymmenen samaan aikaan edellämainittujen miehen ja naisen kanssa. Mutta en ollut vielä löytänyt rastia yhdeksän. Oli palattava takaisin. Tällaista vähän aavistelinkin, mutta luen erittäin huonosti kalliopintaa ja niiden neniä ja notkelmia. Rastille yhdeksän mennessäni näin jälleen sen pariskunnan, jonka olin jättänyt kolmosrastilla, tähyilemässä mäen päällä. Rasti kymmenen löytyi nopeasti uudestaan.

Lähdettyäni kympiltä kohti yhtätoista vastaani tuli ilmeisesti "naapuriseuran" mies, joka oli aiemmin painellut vauhdilla minusta ohi. Hän kysyi yllättäen: "Oliko tuolla rasti?" Selvitin, mitä rastia hän oli etsimässä ja kyllä, kymppirasti oli häneltä hukassa.

Taivalsin rastille yksitoista ja samalla, kun sain leimatuksi, kymppiä etsiskellyt mies tuli rastille. Ei siis kestänyt kovin kauaa häneltä rastinotto. Seuraavalle rastille matkalla ihastelin taloa, jolla oli oma tenniskenttä pihassa ja sitä seuraavalle mennessä rauniota, jonka juurelta rasti löytyi.

Viimeisellä rastivälillä neljältätoista viidelletoista tein jotain, mitä en oikeastaan suosittele kennellekään. Lähdin juoksemaan kovakuntoiselta näytteneen suunnistajamiehen perään. Tässä oli kaksi ongelmaa: a) en pystynyt hänen peesissään koko rastiväliä b) en tiennyt tarkalleen, missä olin, kun olin kadottanut miehen näkyvistäni. Kuin ihmeen kaupalla tulin kuitenkin suoraan viimeiselle rastille. Tällä kertaa siis riskin otto kannatti, mutta lopputulos olisi voinut olla jotain aivan muuta. Maali olikin sitten todella lähellä viimeistä rastia.

Autolle päästyäni huomasin, että koiranulkoiluttajalle huudellut mies tuli viereiselle autolle. Vaihdoimme pari sanaa omista epäonnistumisistamme metsässä. Sitten kaasuttelin pois paikasta, johon minut oli pakkoperuutettu. Olin sananmukaisesti puun ja auton välissä. Puu oli vain noin 5-10 cm päässä auton vasemasta takaovesta. Yksi liikenteenohjaajista irvisteli, kun toinen viittoili minua peruuttamaan siihen paikkaan. No, onneksi ei käynyt kuinkaan.

Ai niin. Aikaa suunnistukseen meni 1 tunti 17 minuuttia ja 1 sekunti.

Lisää urheiluvammoja...

Tämän sain tänään Espoorasteilla vasemman jalan polven kohdalle oksasta:

Kaaduin myös kerran, mutta siitä tuli vain kurainen polvi housuihin...

Digiaika-ahdistus

Eipä olekaan sitten viime kesän digi-tv-aika ahdistanut. Kun vihdoin sain digiboksin hankituksi, on kaikki sujunut suhteellisen hyvin. Mitä nyt jonkin tallennusbugin kanssa olen tapellut. Mutta nyt pari päivää sitten ahdisti jälleen.

Olin kuun alkupuolella päivittänyt Kaon-boksini ohjelmiston. Boksi tarjosi sitä aina, kun sen käynnisti. Päivitys ladattiin verkon kautta ja sitä ennen ilmoitettiin, että kaikki tallennus ja toisto pysäytetään, jos päivitys aloitetaan. No, ei siinä vielä mitään. Pari päivää sitten oli tarkoitus katsoa Euroviisujen esikatseluja, jotka olin tallentanut, kun en ollut ehtinyt katsoa. Esikatselu nro 2 ei lähtenyt pyörimään, mutta esikatselu 3 pyöri. Sitten tajusin tehneeni päivityksen näiden kahden ohjelman välillä. Kokeilin muitakin tiedostoja eikä mikään ennen päivitystä tallennettu enää pyörinyt... Otin yhteyttä maahantuojaan ja sieltä vain vahvistettiin, että päivitetyllä ohjelmistolla ei voi toistaa ennen päivitystä tallennettuja tiedostoja.

Olisi pitänyt vissiin ostaa tallentavan boksin sijasta karvalakkimallin boksi ja VHS-nauhuri! Olisivatpa tallenteet säilyneet hieman pidempään...

Liikunnan ilosta ja asenteesta

On hienoa kuulla lasten suusta urheilusuorituksen jälkeen, että oli kivaa. Tällaisia lausahduksia olen saanut kuulla sivusta muun muassa luistelukoululaisten suusta ja äitinsä kanssa iltarasteilla käyneiltä pikkulapsilta. Siitä se kipinä liikuntaan syttyy.

Toisaalta vähän vanhempien lasten jo kohtuullisen tosissaan tehtävissä treeneissä ihailtava asenne on "en kyllä tee vähemmän kuin muut". Kunpa olisi itsellänikin ollut nuorempana samainen asenne ja ennen kaikkea niitä muita, joihin verrata omia tekemisiään. Pääsääntöisesti harjoittelin yksin. Tuolla "en kyllä tee vähemmän kuin muut"-asenteella on tietysti riskinä se, että tekee niin paljon liikaa, että menee tukkoon tai ylikuntoon. Omaa kroppaa pitää osata kuunnella myös.

Itse odottelen, että pääsisin pian taas nauttimaan liikunnasta täysin siemauksin. Eilen yskänärsytystä oli vielä kiusaksi asti. Tänään on ollut jo hieman parempi päivä eikä pieni liikunta ainakaan vielä tunnu lisänneen yskänärsytystä kuten aiemmin tällä viikolla. Liikuntatauko on jo kestänyt sen verran kauan, että on välillä tuntunut siltä, että pää hajoaa. Pitäisi päästä purkamaan stressiä lenkkipolulle... ehkä tiistaina rasteille sitten.

Ogelin nurmikon salaisuus

Helmikuussa ihmettelin nurmikon viherrystä Ogelin urheilukentällä. Tänään pääsin tutustumaan nurmikkoon lähietäisyydeltä ja selvisi, että se onkin vaihdettu tekonurmeksi. Ei siis ihme, että talvellakin vihersi.

*Ysk* *köh* *niisk*

Yskä ja nuha jatkuvat. Eilen olin vetämässä nuorille luistelijoille treeniä ja tuli itsekin vähän noustua Malminkartanon täyttömäen rappuja ja juostua pari vetoa. Lievä hengästyminen ei sinänsä lisännyt paljoa yskimistä, mutta illalla sitten yskittikin enemmän. Uni ei meinannut tulla, kun kurkkua kutitti koko ajan. No, taisin yhden jälkeen yöllä nukahtaa lopulta ja sain nukkua aamuun asti.

Kurkun lisäksi pohjelihakset reagoivat treeniin: tänään on polvitaipeen alapuolella yläpohje ollut kipeä eilisestä rasituksesta. Jotain hyötyäkin siis liikunnasta oli, mutta toivottavasti en onnistunut pahentamaan tautiani kovin pahasti...

Kevätflunssa

Luulin jo välttäneeni liikkeellä olevan kevätflunssan, mutta jostain se sittenkin tarttui matkaani. Vappuaattona alkoi kurkku olla kipeä. Vappupäivänä mietin aamulla, olenko ollenkaan piknik-kunnossa, mutta päätin lopulta lähteä. Koska sää oli sen verran hyvä, viihdyinkin Ulliksella useamman tunnin. Sitten iski väsy ja päänsärky ja lähdin kotiin lepäämään.

Eilen sinnittelin töissä eikä olo kyllä merkittävästi pahentunut. Iltapäivästä vain aloin ollu aika väsynyt. Tänään flunssan räkäinen osuus on alkanut ja olo on voimaton. Kuumetta ei kuitenkaan taida olla. Jospa siis pääsisin tästä siinä mielessä helpolla. Kunhan vain maltan levätä. Huominen Keskuspuisto-Olari-kierros jää kyllä juoksematta.