Töissä oli hieman raskas päivä henkisesti. Mutta eipä hätää: terapiaa oli tiedossa illalla. Jo etukäteen olin päättänyt käydä laulutunnilla (kuten melkein aina keskiviikkoisin) ja lenkillä.
Laulutunti tekikin hyvää ja hyvällä säkällä suojasin hengitysteitäni infektioilta ja nostin ainakin laulamisen ajaksi kehoni immuniteettitasoa sekä tunsin itseni myönteisemmäksi laulaessani. Yliopisto-lehdessä (Ollikainen, T.: Perityt sävelet, Yliopisto, Helsingin yliopiston tiedelehti, 24.10.2008, numero 10/2008, ss. 24-28) kerrotaan laulamisella olevan tällaisia vaikutuksia.
Lenkissä puolestaan meni niin moni asia pieleen, etten tiedä, oliko se terapiaa vai ärsyyntymistä lisäävää toimintaa.
(1) Ensinnäkin päädyin lenkille yksin, vaikka olin kaavaillut yhteislenkkiä 1-2 tutun kanssa. (2) Toisekseen tajusin Leppävaaran urheilupuistossa, että olin unohtanut vaivalla lataamani (latausaika 15 h) akut FRWD:stä. Ei siis datan talletusta. (3) Kuntorata oli pimeä. Harmittelin, että olin jättänyt otsalampun takin taskusta kotiin. (Lamppu oli ollut maanantaina mukana, kun juoksin Perkkaalla, jossa myöskin valot ovat pois päältä). Juoksin ainakin alkumatkan tavallista vauhdikkaammin, kun pimeys ei houkuttanut. Toisaalta tunnen kuntoradan jo kuin omat taskuni, ettei pieni pimeys nii-in paljon haitannut. (4) Alkoi sataa kaatamalla ja kastuin läpimäräksi. Kastumisesta ja pimeydestä johtuen lenkki jäi aiottua lyhyemmäksi. Eilen lenkki jäi kokonaan väliin sään takia. Tämä ei saanut kokonaan toistua.
No, olipahan hetken muuta ajateltavaa kuin työasiat ja sai raitista ilmaa. Mitään muuta erityisen hyvää lenkissä ei ollut.
keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008
tiistaina, lokakuuta 28, 2008
Sateenvarjo kullan kallis
Kun vihdoin pääsin tänään kotiin iltayhdeksän jälkeen ja olisin halunnut kiireesti päästä lämpimään suihkuun lämmittelemään sadesäällä kastuneita jalkojani, tajusin unohtaneeni sateenvarjoni bussiin. Mietin hetken, voisiko asiasta soittaa jonnekin YTV:n löytötavaratoimistoon, kunnes raksutti: bussin päättäri on Leppävaaran asemalla ja saattaisin ehtiä saamaan bussin kiinni siellä. Lähdin juoksujalkaa autolle ja kaahasin asemalle. Jatkoin juosten matkaani ja löysin kuin löysinkin bussin tauolta. Onneksi kuski istui autossa eikä ollut lähtenyt minnekään.
Kuski katsoi kummissaan, kun kysyin ensin, oliko hän juuri hetki sitten tullut kaupungin suunnasta. Hän taisi ymmärtää asian jyvän vasta sitten, kun sanoin, että taisin unohtaa sateenvarjoni bussiin.
- Joo, tämä? hän sanoi ja nosti sateenvarjoni vierestään esiin.
Kiitin ja poistuin tyytyväisenä. Mietin palatessani, oliko vaiva 5 euron sateenvarjon arvoista, mutta päädyin siihen, että oli, koska huomennakin saattaa sataa ja tuo on ainoa helposti mukana kulkeva sateenvarjoni (lue: riittävän pieni kokoontaitettuna).
Kuski katsoi kummissaan, kun kysyin ensin, oliko hän juuri hetki sitten tullut kaupungin suunnasta. Hän taisi ymmärtää asian jyvän vasta sitten, kun sanoin, että taisin unohtaa sateenvarjoni bussiin.
- Joo, tämä? hän sanoi ja nosti sateenvarjoni vierestään esiin.
Kiitin ja poistuin tyytyväisenä. Mietin palatessani, oliko vaiva 5 euron sateenvarjon arvoista, mutta päädyin siihen, että oli, koska huomennakin saattaa sataa ja tuo on ainoa helposti mukana kulkeva sateenvarjoni (lue: riittävän pieni kokoontaitettuna).
maanantaina, lokakuuta 20, 2008
Lontoo hämmensi
Vietin Lontoossa noin neljä päivää, ensin työreissussa, sitten turistina. Kaupunki oli erilainen kuin mikään toinen, jossa olen tähän mennessä käynyt. Tosin en ole noin isossa kaupungissa ennen käynytkään (Berliini ei taida pärjätä?). Eniten kuitenkin hämmensi ehdottomasti vasemmanpuoleinen liikenne. Vaikka suojateiden eteen oli kiltisti maalattu ohjeet, kumpaan suuntaan olisi syytä katsoa. Siitä huolimatta oli vaikea hahmottaa, mistä suunnasta autoja tuli tai kääntyi.
Olipa Lontoon liikenteessä muutakin hämmentävää:
Tosin ilmeisesti hevosten liikennevalot olivat tarpeen Buckinghamin palatsin lähettyvillä:
Ja täytyihän näitä karvalakkivartijoitakin käydä katsomassa:
Ja maailman meridiaanillakin tuli vierailtua:
Minulle selvisi vasta perillä, että tämä silta ei olekaan se, josta lastenlaulussa lauletaan "sortuu taas, sortuu taas", vaan on Tower Bridge. Seilatessani Greenwichistä takaisin kaupunkiin kävi ilmi, ettei London Bridgekään ole se kuuluisa silta, vaan se on siirretty USA:han.
Paluumatkalla lentokoneessa istuin hieltä haisevan vanhemman herrasmiehen vieressä. Tämä mies istui leveästi ja kyynärpää oli minun puolellani. Tulin tönineeksi monta kertaa, kun venkoilin omalle kädelleni tilaa. Mietin, että olipa kovin erään julkisuuden henkilön näköinen. Tarkistin tänään netistä, että se oli kuin olikin hän, joksi häntä luulin. Tähän päädyin löydettyäni kuvan hänen vaimostaan. Vaimo istui käytävän toisella puolen. Jos olisin tiennyt tilanteen aiemmin kuin vasta koneesta poistuessamme, jolloin kuulin heidän päivittelevän ei-vierekkäisiä paikkoja, olisin kernaasti vaihtanut istumapaikkaa tämän vaimon kanssa, sen verran tuskallinen matka oli...
Olipa Lontoon liikenteessä muutakin hämmentävää:
Tosin ilmeisesti hevosten liikennevalot olivat tarpeen Buckinghamin palatsin lähettyvillä:
Ja täytyihän näitä karvalakkivartijoitakin käydä katsomassa:
Ja maailman meridiaanillakin tuli vierailtua:
Minulle selvisi vasta perillä, että tämä silta ei olekaan se, josta lastenlaulussa lauletaan "sortuu taas, sortuu taas", vaan on Tower Bridge. Seilatessani Greenwichistä takaisin kaupunkiin kävi ilmi, ettei London Bridgekään ole se kuuluisa silta, vaan se on siirretty USA:han.
Paluumatkalla lentokoneessa istuin hieltä haisevan vanhemman herrasmiehen vieressä. Tämä mies istui leveästi ja kyynärpää oli minun puolellani. Tulin tönineeksi monta kertaa, kun venkoilin omalle kädelleni tilaa. Mietin, että olipa kovin erään julkisuuden henkilön näköinen. Tarkistin tänään netistä, että se oli kuin olikin hän, joksi häntä luulin. Tähän päädyin löydettyäni kuvan hänen vaimostaan. Vaimo istui käytävän toisella puolen. Jos olisin tiennyt tilanteen aiemmin kuin vasta koneesta poistuessamme, jolloin kuulin heidän päivittelevän ei-vierekkäisiä paikkoja, olisin kernaasti vaihtanut istumapaikkaa tämän vaimon kanssa, sen verran tuskallinen matka oli...
lauantaina, lokakuuta 11, 2008
Pyöräilijä huomataan
- Kato, Ranskan ympäriajo, tuumi spurgu puistonpenkillä, kun ajoin pyörällä ohi Pohjois-Leppävaarassa.
Olin matkalla Akilles Cupin syyssrpinttiin enkä mielestäni näyttänyt yhtään kilpapyöräilijältä. Pipokin pilkotti kypärän alta.
Aina toisinaan sitä vain herättää huomiota pyöräillessään. Eräänä toisena kertana kesälomalla, kun pyöräilin Pohjois-Tapiolassa vastaasi tuli kävellen jokin koululaisryhmä, naisopettaja etunenässä. Opettaja huuteli porukalle, että "varokaas vähän". Kun porukan viimeiset pari tyttöä tulivat vastaani, toinen heistä tuumi:
- Mäkin haluun pyörän... Lainaa!
Kurkin hämmentyneenä olkani yli ja jatkoin matkaani.
Olin matkalla Akilles Cupin syyssrpinttiin enkä mielestäni näyttänyt yhtään kilpapyöräilijältä. Pipokin pilkotti kypärän alta.
Aina toisinaan sitä vain herättää huomiota pyöräillessään. Eräänä toisena kertana kesälomalla, kun pyöräilin Pohjois-Tapiolassa vastaasi tuli kävellen jokin koululaisryhmä, naisopettaja etunenässä. Opettaja huuteli porukalle, että "varokaas vähän". Kun porukan viimeiset pari tyttöä tulivat vastaani, toinen heistä tuumi:
- Mäkin haluun pyörän... Lainaa!
Kurkin hämmentyneenä olkani yli ja jatkoin matkaani.
perjantaina, lokakuuta 10, 2008
Kolme vuotta
Tänään tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun diplomityöni hyväksyttiin ja valmistuin. Ja kappas, avasin sattumalta dippatyö-PDF:ni tänään pitkästä aikaan. Ei suinkaan tämän päivän kunniaksi, vaan tarpeen vuoksi. Hassua. Vasta jälkikäteen tulin ajatelleeksi yhteensattumaa.
PS. Dippatyö näytti nyt paljon pätevämmältä kuin olen ajatellut sen olevan...;)
PS. Dippatyö näytti nyt paljon pätevämmältä kuin olen ajatellut sen olevan...;)
tiistaina, lokakuuta 07, 2008
Näin pummitaan iltapäivälehti
- Hei! Teiltä jäi toi toinen lehti! huusi kassaneiti miehen perään.
- Joo, taisin vahingossa ottaa kaksi, tuumi mies ja palasi siirtämään lehteä lähemmäs kassaneitiä.
- Siitä on maksukin otettu, sanoi hämmentyneen näköinen kassaneiti.
- Joo, mutten mä taida sitä silti ottaa, sanoi mies ja lähti pois.
- Saanks mä sit ottaa sen, kun se on kerran maksettu? pamautin, kun olin juuri saanut ostokseni maksetuksi.
- Kyllä varmaan... sanoi kassaneiti ja siirsi lehden minun ostosteni viereen oudoksuva hymy kasvoillaan.
Näin siis voi joskus onnistua pummimaan iltapäivälehden...
- Joo, taisin vahingossa ottaa kaksi, tuumi mies ja palasi siirtämään lehteä lähemmäs kassaneitiä.
- Siitä on maksukin otettu, sanoi hämmentyneen näköinen kassaneiti.
- Joo, mutten mä taida sitä silti ottaa, sanoi mies ja lähti pois.
- Saanks mä sit ottaa sen, kun se on kerran maksettu? pamautin, kun olin juuri saanut ostokseni maksetuksi.
- Kyllä varmaan... sanoi kassaneiti ja siirsi lehden minun ostosteni viereen oudoksuva hymy kasvoillaan.
Näin siis voi joskus onnistua pummimaan iltapäivälehden...
sunnuntaina, lokakuuta 05, 2008
Jotostelemassa
Pelkäsin syysflunssan vaarantavan osallistumiseni Espoon Akilleksen Akilles Cupin jotososakilpailuun. Jotos on normaalia pidempi suunnistuskisa. Toisinaan kisa on toteutettu siirtymätaipalein tai kartan vaihdolla. Tällä kertaa suunnistus oli normaali, mutta vähän pidempi suunnistus.
Torstaina pystyin pitämään nuorille luistelijoille treenin ja juoksemaan heidän kanssaan ongelmitta, joten ajattelin, että voin lähteä jotostelemaan. Päätin kuitenkin ottaa rauhassa. Se oli ihan hyvä päätös. En joutunut matkalla yskimään juurikaan ja jaksoinkin olosuhteisiin nähden ihan hyvin, vaikkeivät voimat ihan olleetkaan normaalilla tasolla. Alkumatka sujui ihan hyvin ensimmäistä rastiväliä lukuun ottamatta, kiitos rauhallisen tahdin. Perhoslenkeillä sitten tuli selviä mokia ja muutamaa rastia tuli etsittyä hyvä tovi.
Hieman huoletti sekin, mahtaako kylmä yllättää, kun pari sadekuuroa kasteli läpimäräksi ja kerran kahlasin suolla sääriä myöden vedessä. Kun kuitenkin jaksoi liikkua koko ajan, ei ehtinyt kylmettyä. Illalla kyllä yskitti merkittävästi enemmän kuin aiempina päivinä.
Matkalla ehdin käydä samaisen koiranomistajan kanssa kaksi erillistä keskustelua:
- Älä säikähdä, jos tuolta tulee koira, se on täysin harmiton.
- Mä kyllä pelkään vähän koiria.
- Mitä?
- Että mä kyllä pelkään koiria.
- Aijaa, mutta tää ei tee mitään, se on vaan utelias, kun ei olla sienimettällä yleensä totuttu näkemään juoksevia ihmisiä.
Myöhemmin toisaalla:
- Me löydettiin lyhyempi reitti.
- Juu, mutta kisassa ei sovi oikoa, vaan pitää kiertää sieltä, miten reitti on merkitty.
- Juu, teillehän se siksakki on tosi tärkeetä...
Yhden suunnistajan kanssa kävin eräällä rastilla puolestaan seuraavan keskustelun:
- Meneekö hyvin?
- No ei todellakaan.
- Tarviitko apua?
- No een, just löysin ton rastin, ei tässä mitään...
- Perhoslenkillä olet?
- Joo.
- Otat vaan tarkasti noi isot polut. Itekkin oon välillä ollu väärällä mäellä.
No, tulihan sitä tuota yhdeksän kilometrin lenkillä viivyttyä melkein 3 tuntia (FRWD:n mukaan 11,9 km tuli kierretyksi) ja urheilujuoma juomarepusta tuli tarpeeseen. Reppu toimi ihan hyvin, vaikka urheiluliikkeen myyjä oli sitä mieltä, ettei se sovellu juoksukäyttöön...
Torstaina pystyin pitämään nuorille luistelijoille treenin ja juoksemaan heidän kanssaan ongelmitta, joten ajattelin, että voin lähteä jotostelemaan. Päätin kuitenkin ottaa rauhassa. Se oli ihan hyvä päätös. En joutunut matkalla yskimään juurikaan ja jaksoinkin olosuhteisiin nähden ihan hyvin, vaikkeivät voimat ihan olleetkaan normaalilla tasolla. Alkumatka sujui ihan hyvin ensimmäistä rastiväliä lukuun ottamatta, kiitos rauhallisen tahdin. Perhoslenkeillä sitten tuli selviä mokia ja muutamaa rastia tuli etsittyä hyvä tovi.
Hieman huoletti sekin, mahtaako kylmä yllättää, kun pari sadekuuroa kasteli läpimäräksi ja kerran kahlasin suolla sääriä myöden vedessä. Kun kuitenkin jaksoi liikkua koko ajan, ei ehtinyt kylmettyä. Illalla kyllä yskitti merkittävästi enemmän kuin aiempina päivinä.
Matkalla ehdin käydä samaisen koiranomistajan kanssa kaksi erillistä keskustelua:
- Älä säikähdä, jos tuolta tulee koira, se on täysin harmiton.
- Mä kyllä pelkään vähän koiria.
- Mitä?
- Että mä kyllä pelkään koiria.
- Aijaa, mutta tää ei tee mitään, se on vaan utelias, kun ei olla sienimettällä yleensä totuttu näkemään juoksevia ihmisiä.
Myöhemmin toisaalla:
- Me löydettiin lyhyempi reitti.
- Juu, mutta kisassa ei sovi oikoa, vaan pitää kiertää sieltä, miten reitti on merkitty.
- Juu, teillehän se siksakki on tosi tärkeetä...
Yhden suunnistajan kanssa kävin eräällä rastilla puolestaan seuraavan keskustelun:
- Meneekö hyvin?
- No ei todellakaan.
- Tarviitko apua?
- No een, just löysin ton rastin, ei tässä mitään...
- Perhoslenkillä olet?
- Joo.
- Otat vaan tarkasti noi isot polut. Itekkin oon välillä ollu väärällä mäellä.
No, tulihan sitä tuota yhdeksän kilometrin lenkillä viivyttyä melkein 3 tuntia (FRWD:n mukaan 11,9 km tuli kierretyksi) ja urheilujuoma juomarepusta tuli tarpeeseen. Reppu toimi ihan hyvin, vaikka urheiluliikkeen myyjä oli sitä mieltä, ettei se sovellu juoksukäyttöön...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)