Olin tänään suunnistamassa seuraottelussa EsAk-LeSi-Jyry. Kakkosrastia hain liian aikaisin vastaan tulleesta rinteestä ja siinä vierähti aikaa. Jatkoin hieman rauhallisempaa tahtia ja loput rastit löytyivät kohtuudella. Maalissa emitin purussa minulle sanottiin, että jotain oli vinossa. Ihmettelin ja levitin kartan näkyviin. Samassa tulospalvelun pitäjä huomasi, missä oli vika:
- Pitikö sun mennä 4 kilometrin rata? Tää on 3 kilsaa... järjestäjän moka, anteeksi kauheasti.
Oli vähän pöhkö olo tuon jälkeen. En ollut vilkaissutkaan rastimääritteen yllä ollutta radan pituutta matkan aikana. Luotin sumeasti siihen, että yhteislähtöön oli jaettu oikeat kartat. Hieman vähemmän harmitti, kun selvisi, että ainakin 3 muullakin B-radalle aikoneella oli ollut C-radan kartta... Oli siis sattunut isompikin käpy karttoja pussittaessa. No, pääsinpähän metsästä aiemmin pois... Joukkueeni ei kyllä nyt saa tulosta, kun tuosta tulee hylky.
***
Tällä kertaa ei kukaan päässyt huikkaamaan: "saako ohittaa?" Viime viikolla näin kävi Espoorasteilla. Ensin ihmettelin, mistä oli kyse, mutta sitten raksutti, kun tuon lisäksi takana tullut totesi, että "vaikka tuossa niin lukee". Seurapaidassani on nimittäin lukee takana: "Oho! Ei saa ohittaa!" Ihme, ettei kukaan ole aiemmin tuota huomannut kysyä...
torstaina, toukokuuta 28, 2009
tiistaina, toukokuuta 26, 2009
Mukkelismakkelis pyörällä (taas)
Laitoin tänään illan päätteeksi pyöräni vihdoin ajokuntoon. Käsipumpulla en saanut renkaisiin ilmaa juuri yhtään, joten ajoin läheiselle huoltoasemalle täyttämään renkaat. No, pitihän se taas kokeilla, miltä tuntuu kaatua asfaltille. Lähes pysähtyneenä ilmapisteen luo kaaduin vasemmalle kyljelle, jolta puolen en vielä ollut saanut jalkaa irti polkimesta. Onneksi pyörän ei käynyt kuinkaan ja minäkin selvisin yhdellä verinaarmulla sormessa, muutamalla muulla ruhjeella ja hieman kipeytyneellä ranteella. Ilmeisesti olin oppinut jotain edellisestä kaatumisesta. Ja ehkä tämä pyöräilykausi tästä käynnistyy...
Torstaina on tarkoitus harrastaa liikuntaa jälleen suunnistamisen muodossa. Toivottavasti en eksy samalla tavalla kuin viime viikon keskiviikon Aluerasteilla. Kun hieman innostuin lisäämään juoksuvauhtia, huomasin yhtäkkiä olevani keskellä nuorta koivutiheikköä enkä nähnyt eteen enkä taakse. Jouduin palaamaan suunnilleen tulosuuntaan ja etsimäni kuntopolku löytyi aivan eri suunnasta kuin olin kuvitellut. Vielä siis on hieman hakusessa tuo suunnistustaito. Toivottavasti kuntoutuu kohti Venloja...
Torstaina on tarkoitus harrastaa liikuntaa jälleen suunnistamisen muodossa. Toivottavasti en eksy samalla tavalla kuin viime viikon keskiviikon Aluerasteilla. Kun hieman innostuin lisäämään juoksuvauhtia, huomasin yhtäkkiä olevani keskellä nuorta koivutiheikköä enkä nähnyt eteen enkä taakse. Jouduin palaamaan suunnilleen tulosuuntaan ja etsimäni kuntopolku löytyi aivan eri suunnasta kuin olin kuvitellut. Vielä siis on hieman hakusessa tuo suunnistustaito. Toivottavasti kuntoutuu kohti Venloja...
perjantaina, toukokuuta 08, 2009
Suunnistuskausi auki kompuroiden
Uskaltaiduin suunnistamaan, kun laulututkinto tuli suoritetuksi eikä tarvinnut enää pelätä vilustumista tai loukkaantumista. Viikonlopun "tyhjennysharjoitus" laittoi kyllä miettimään, miten mahdan metsässä jaksaa. Reitti oli kuitenkin vain reilut 3 kilometria, joten en uskonut matkan koituvan ongelmaksi.
Heti ensimmäisen rastin löytymisen kanssa oli niin suuria vaikeuksia, että olin varma, ettei matka taitu kovin joutuisasti. No, onneksi tuo jäi pahimmaksi pummiksi matkalla. Rupesin tekemään tarkempaa työtä ja hidastin vauhtia. Ei tuntunut siltä, että olisi erityisen hyvin jaksanutkaan juosta koko aikaa.
Ennen seitsemättä rastia kaaduin suoraan polvelleni ja hetken sattui aika lujaa. Kipu ei kuitenkaan jäänyt päälle ja pystyin hyvin jatkamaan matkaa.
Kotona selvisi, millaisen muhkun sain polveeni (tuo pallura tuossa polvilumpion oikealla puolella). Muita mustelmia tuli ainakin 4...
Heti ensimmäisen rastin löytymisen kanssa oli niin suuria vaikeuksia, että olin varma, ettei matka taitu kovin joutuisasti. No, onneksi tuo jäi pahimmaksi pummiksi matkalla. Rupesin tekemään tarkempaa työtä ja hidastin vauhtia. Ei tuntunut siltä, että olisi erityisen hyvin jaksanutkaan juosta koko aikaa.
Ennen seitsemättä rastia kaaduin suoraan polvelleni ja hetken sattui aika lujaa. Kipu ei kuitenkaan jäänyt päälle ja pystyin hyvin jatkamaan matkaa.
Kotona selvisi, millaisen muhkun sain polveeni (tuo pallura tuossa polvilumpion oikealla puolella). Muita mustelmia tuli ainakin 4...
tiistaina, toukokuuta 05, 2009
Ruokamyrkytyksen kourista lautakunnan eteen
Kauan odotettu ja pelätty laulututkintopäivä koitti vihdoin tänään. Pelkäsin niin kovasti, että saisin flunssan ennen h-hetkeä. En antanut itseni vaihtaa kevätvaatteisiin, juhlin vappua suhteellisen rauhallisesti ja menin Ulliksen piknikille vasta puolilta päivin välttääkseni aamun viileyden ja vilustumisvaaran. Ja toden totta, flunssapöpöt kiersivät minut kaukaa. Mutta arvaamaton vaara vaani kulman takana.
Lauantai oli suhteellisen normaali viikonlopun päivä, jonka päätteeksi päätin lähteä lenkille. Lenkillä vatsaa alkoi kiertää ja mietin, että kyseessä lieni ns. lenkkiripuli, joka aina silloin tällöin yllättää. Olo ei kuitenkaan asettunut kotiin saavuttua. Samaan aikaan luin irkistä erään vappupiknikillä olleen vatsatautioireista. Heti heräsi epäilys siitä, että minulla oli sama tauti. Ja eipä aikaakaan, kun oli vuoroni halata posliinia vessan lattialla. Samoissa merkeissä vierailin siellä sen yön aikana vielä tuon jälkeen 8 kertaa. Pikku hiljaa karu totuus alkoi valjeta yön tunteina irkkiä seuratessa. Yksi toisensa jälkeen vappupiknik-porukastamme koki yön aikana saman kohtalon. Seuraavan päivän puolella selvisi, että 10 niistä 13:sta, jotka olivat syöneet vappupiknik-ruokiamme, oli saanut vatsataudin samana yönä. Syyn täytyi olla ruuassa. Yhteistä nimittäjää ei vain löytynyt.
Sunnuntaipäivän maksasin 38-asteen kuumeessa lipittäen lähinnä vettä. Iltaa kohden uskalsin maistaa jotain vaaleaa leipää, voileipäkeksiä ja banaania. Laulututkinto oli mielessä, mutta yksinkertaisesti ei jaksanut - edes jännittää. Tunnelmat olivat hieman samat kuin vuodenvaihteessa 2000-2001, josta kirjoitin Studio 1 -kurssin loppuraporttiin näin: Mitä voinkaan siis muistaa joululomasta vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa? "Se oli sitä aikaa, kun ohjelmointiprojekti eli koko ajan mukanani... ainoastaan aatonaatonaattona sairastamani mahatauti pysäytti ajatuksissani koodin pyörittämisen, mutta silloinkin surin, että hukkaan aikaa korkeassa kuumeessa maha sekaisin lepäämällä."
Maanantaina ei ollut enää kuumetta ja pystyin syömään kevyesti. Kokeilin laulaa tutkintolaulut läpi, kuuntelin Vaccajta Siban sivuilta ja tallennusta vappuaaton treenistä pianistin kanssa. Laulaminen sattui vatsaan ja laulaessa päässä sumeni. Uskoin kuitenkin, että tiistaina olo olisi parempi. Ja kuin ihmeen kaupalla, olo oli suorastaan hyvä tiistaiaamuna verrattuna kahteen edelliseen aamuun. Ainoa, mikä häiritsi, oli se, että nukuin huonosti ilmeisesti jännityksen vuoksi.
Avasin ääntäni ja lauloin tutkintolaulut läpi ennen h-hetkeä. Laulaminen ei enää sattunut vatsaan. Mainiota.
Esiinnyin lautakunnalle ja opettajalleni Johanna Bisterille pianisti Timo Latosen säestyksellä. Sekoilin kahdessa laulussa sanoissa, mutta yritin olla kuin niin ei olisi käynyt. Suuta kuivasi laulujen välillä, mutta huipannut ei. Loppua kohden alkoi löytyä rentoutta. Vaccaj-arvonnassa kävi tuuri enkä saanut laulettavakseni itselleni vaikeinta niistä viidestä.
Sain sekä kiittävää että kritisoivaa palautetta. Kritiikkiä sain erityisesti jäykästä leuasta ja kielestä, vokaalien sijoittelusta, diftongeista ja tulkinnasta. Lautakunnan arvosanat jakautuivat 5-4-4 eli arvosanaksi tuli 4. Sitä ei kuitenkaan vielä merkitty opintokirjaani, koska mupe 3 -kurssin suoritus on kesken. Toisiksi viimeiset kokeet siihen liittyen olivat tänään illalla, viimeinen viikon päästä tiistaina. Pitäkäättehän peukkuja! Prima vista -laulu ei ole vahvuuteni.
Lauantai oli suhteellisen normaali viikonlopun päivä, jonka päätteeksi päätin lähteä lenkille. Lenkillä vatsaa alkoi kiertää ja mietin, että kyseessä lieni ns. lenkkiripuli, joka aina silloin tällöin yllättää. Olo ei kuitenkaan asettunut kotiin saavuttua. Samaan aikaan luin irkistä erään vappupiknikillä olleen vatsatautioireista. Heti heräsi epäilys siitä, että minulla oli sama tauti. Ja eipä aikaakaan, kun oli vuoroni halata posliinia vessan lattialla. Samoissa merkeissä vierailin siellä sen yön aikana vielä tuon jälkeen 8 kertaa. Pikku hiljaa karu totuus alkoi valjeta yön tunteina irkkiä seuratessa. Yksi toisensa jälkeen vappupiknik-porukastamme koki yön aikana saman kohtalon. Seuraavan päivän puolella selvisi, että 10 niistä 13:sta, jotka olivat syöneet vappupiknik-ruokiamme, oli saanut vatsataudin samana yönä. Syyn täytyi olla ruuassa. Yhteistä nimittäjää ei vain löytynyt.
Sunnuntaipäivän maksasin 38-asteen kuumeessa lipittäen lähinnä vettä. Iltaa kohden uskalsin maistaa jotain vaaleaa leipää, voileipäkeksiä ja banaania. Laulututkinto oli mielessä, mutta yksinkertaisesti ei jaksanut - edes jännittää. Tunnelmat olivat hieman samat kuin vuodenvaihteessa 2000-2001, josta kirjoitin Studio 1 -kurssin loppuraporttiin näin: Mitä voinkaan siis muistaa joululomasta vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa? "Se oli sitä aikaa, kun ohjelmointiprojekti eli koko ajan mukanani... ainoastaan aatonaatonaattona sairastamani mahatauti pysäytti ajatuksissani koodin pyörittämisen, mutta silloinkin surin, että hukkaan aikaa korkeassa kuumeessa maha sekaisin lepäämällä."
Maanantaina ei ollut enää kuumetta ja pystyin syömään kevyesti. Kokeilin laulaa tutkintolaulut läpi, kuuntelin Vaccajta Siban sivuilta ja tallennusta vappuaaton treenistä pianistin kanssa. Laulaminen sattui vatsaan ja laulaessa päässä sumeni. Uskoin kuitenkin, että tiistaina olo olisi parempi. Ja kuin ihmeen kaupalla, olo oli suorastaan hyvä tiistaiaamuna verrattuna kahteen edelliseen aamuun. Ainoa, mikä häiritsi, oli se, että nukuin huonosti ilmeisesti jännityksen vuoksi.
Avasin ääntäni ja lauloin tutkintolaulut läpi ennen h-hetkeä. Laulaminen ei enää sattunut vatsaan. Mainiota.
Esiinnyin lautakunnalle ja opettajalleni Johanna Bisterille pianisti Timo Latosen säestyksellä. Sekoilin kahdessa laulussa sanoissa, mutta yritin olla kuin niin ei olisi käynyt. Suuta kuivasi laulujen välillä, mutta huipannut ei. Loppua kohden alkoi löytyä rentoutta. Vaccaj-arvonnassa kävi tuuri enkä saanut laulettavakseni itselleni vaikeinta niistä viidestä.
Sain sekä kiittävää että kritisoivaa palautetta. Kritiikkiä sain erityisesti jäykästä leuasta ja kielestä, vokaalien sijoittelusta, diftongeista ja tulkinnasta. Lautakunnan arvosanat jakautuivat 5-4-4 eli arvosanaksi tuli 4. Sitä ei kuitenkaan vielä merkitty opintokirjaani, koska mupe 3 -kurssin suoritus on kesken. Toisiksi viimeiset kokeet siihen liittyen olivat tänään illalla, viimeinen viikon päästä tiistaina. Pitäkäättehän peukkuja! Prima vista -laulu ei ole vahvuuteni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)