lauantaina, lokakuuta 24, 2009

Taiteilua

Kävimme reilu viikko sitten musiikin perusteet 4 -kurssilta kuuntelemassa Helsingin kaupunginorkesteria. Kotitehtäväksi saimme kuvittaa yhden osan Modest Musorgskin teoksesta Näyttelykuvia. En vieläkään hahmota tehtävän mielekkyyttä, kun yleistä musiikkitietoa opiskellaan eikä kuvaamataitoa, mutta eipä auttanut muuta kuin ottaa kynä ja sivellin kauniiseen käteen ja tehdä työtä käskettyä. Jos tarkkoja ollaan niin, ennen kuin pystyin tekemään kotitehtävän, piti käydä kirjakaupasta hakemassa siihen oikeat välineet. En ole paljon kuvataiteellisia taitoja harjoittanut sitten kouluajan. No, hankinnasta oli sekin hyöty, että sain kaupan kylkijäisinä liput Helsingin kirjamessuille.:) Ne on tarkoitus käyttää huomenna.

Tässä on kuvitukseni Näyttelykuvien Bydlo-osaan *tadaa*:

maanantaina, lokakuuta 19, 2009

Kilpailuolosuhteista

Olen aiemmin ennen suunnistamista tottunut urheilemaan sellaisten lajien parissa, jotka toimivat kiinteissä paikoissa (urheilukenttä, luistelurata...). Suunnistuskisoja sen sijaan järjestetään milloin missäkin metsän laidassa ja tottakai tarjolla olevat fasiliteetit pitää sinne erikseen pystyttää, jos kisakeskus ei satu olemaan esimerkiksi jonkin koulun yhteydessä. Niinpä peseytyminen taivasalla ei ole mitenkään kummallista näin lokakuussakaan.

Kieltämättä lauantainen Halikko-viesti kirmattiin niin kylmissä olosuhteissa, että hieman hirvitti peseytyä ulkosalla pressuin rajatussa pesupaikassa. Tiedä sitten, kuinka paljon aluillaan ollutta nuhaa joudutti tämäkin operaatio.

WC-puoli on monesti järjestetty Bajamajoin tai muin liikuteltavin puusein. Toisin oli kuitenkin lauantaina. WC-opasteet johdattivat betonilattiaiseen latoon, miehet toiseen päähän ja naiset toiseen päähän. Ladossa oli naisten puolella u-muodostelmana 19 isoa saavia, joiden yläreunaan oli kiinnitetty WC-istuin. Siinä sitä sitten toimitettiin monen naisen voimin asioita rikirinnan. Olihan se hieman epämiellyttävää, mutta onnistui kuitenkin. Kieltämättä kyllä hieman häiritsi, kun osa "pöntöillä" istuneista vaihtoi asioinnin lomassa iloisesti kuulumisia... Ainoa hyvä puoli oli, että paikalle ei ehtinyt ikinä kertyä mahdotonta jonoa.

Ehkä näihinkin tottuu, jos ja kun lajin parissa jatkaa.

maanantaina, lokakuuta 12, 2009

Hartiajumppaa

Olen nyt päättänyt yrittää käydä joka maanantai salilla työpäivän jälkeen, jotta hartiani eivät kovettuisi kivikoviksi... tai ovathan ne jo kovat ja kihelmöivät aina välillä. Mutta josko alkaisivat aueta. Tosin lääkäri neuvoi fysioterapiakuurin jälkeen alkuvuodesta, että salilla pitäisi käydä kolme kertaa viikossa. Enpä siihen kyllä ihan pysty tällä harrastusmäärällä. Valitettavasti. Kaipa sitä pitäisi täydentää jumppaa tekemällä liikkeitä myös kotona.

Teen käsiliikkeiden lisäksi salilla myös mm. jalkaprässiä, askellusta sekä vatsa- ja selkälihasliikkeitä. Näyttänee hassulta, että teen käsiliikkeitä hyvin pienillä painoilla, esimerkiksi penkkipunnerrusta teen pelkällä tangolla, mutta jalkaprässiin lataan vähintään 80 kiloa. Ja siinä jalkaprässin lataamisessa se kaikkein huvittavin osuus lienee ulkopuolisen silmin se, että minun täytyy tehdä kovasti työtä, saadakseni nostettua 20 kilon puntteja laitteeseen...

Vanha valmennusviettini yritti iskeä päälle tänään salilla. Katselin salilla olleita äijiä, jotka tekivät liikkeitä niin, että hieman hirvitti: kun olivat saaneet ylisuurilla(?) painoilla punnerrettua käsiliikkeen, päästivät irti/hellittivät vauhdilla. Eivät siis laittaneet paluusuunnassa loppuun asti vastaan, kuten pitäisi. Toinen asia, joka hieman hämmästytti, oli, että yhdellä salilla rehkineellä oli jalassaan varvastossut. No, omapahan olisi häpeänsä, jos pudottaisi varpailleen jonkin painon...

sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

Sähkövirtaa Sylvesterin sydämeen ja muita suunnistuskommelluksia

Tämä viikonloppu vierähti enemmän ja vähemmän suunnistuksen parissa. Lauantaina oli seuran jotoskilpailu. Reitin pituus oli 9,6 kilometriä, mutta FRWD:n mukaan kiersin melkein 12,4 kilometria. Sain metsässä kulumaan aikaa reilusti yli kolme tuntia ja tulin viimeisenä maaliin. Ei siis mikään huippusuoritus, mutta Nuuksion maisemissa Karjakaivon kartalla oli hieno suunnistaa ja aika hyvä kalorikulutuskin syntyi (2759 kcal). Jäiset mättäät muistuttivat lähenevästä talvesta, mutta valtoimenaan virrannut puro ja märät suot kertoivat, ettei kesä ole vielä kokonaan mennyt. Loppumatkasta ajatus alkoi aikalailla sumentua, mutta löysin viimeisenkin rastin, vaikkakin hapuillen.

Tänään puolestaan olin ensimmäistä kertaa Espoorasteilla tulosvastaavana. Lisäsäätöä aiheutti se, että jotoksella käytettiin osin samoja laitteita kuin Espoorasteilla. Jouduin kuljettelemaan niitä edestakaisin ja päädyinpä purkamaan jotoksen tuloksetkin (käsittely sentään ei tullut tehtäväkseni).

Espoorasteilla kaikki sujui aluksi ihan hyvin. Lähtijät kirjautuivat ja metsästä tulijat saivat hyväksyttyjä aikoja (eli olin syöttänyt radat oikein). Ensimmäinen ongelma oli se, että en saanut printteriä toimimaan oikein. Asetin ohjeiden mukaan automaattitulostuksen päälle, mutta sen sijaan, että ohjelma olisi tulostanut maaliintulleita, se tulosti sarjan otsikkotiedoilla varustettuja papereita.

Toinen ongelma koitti, kun lämpöprintteristä loppui paperi. Yritin vaihtaa rullaa, mutta se ei ollutkaan niin helppoa, kuin luulin. Pyysin kilpailunjohtajan apuun, mutta hänkään ei saanut paperia paikalleen. Metsästä tulevien jono oli kasvanut jo niin pitkäksi, että aloin lukea heitä sisään ilman printtiä. Muutama suunnistajakin yritti laittaa paperia paikoilleen siinä onnistumatta. Lopulta tulosasioissa kokeneempi seuramme suunnistaja, joka oli jo palannut metsästä, sai paperin paikoilleen. Hetken kuluttua kuitenkin akku alkoi hyytyä ja printteri tulosti vain loppuajan eikä väliaikoja ollenkaan. Printteri oli ollut vastoin suunnitelmia käytössä jotoksella, koska toinen printteri ei ollut suostunut tulostamaan ollenkaan. En siis minäkään yrittänyt vaihtaa siihen toiseen lämpöprintteriin. Lopputuloksena aika moni jäi ilman väliaikaliuskaansa. No, sain tulokset alkuillasta nettiin, joten sieltäpä ne ovat luettavissa.

Varsinaiseen paniikkiin jouduin vasta seuraavan ongelman koittaessa. Käytössä olleeseen läppäriin piti ottaa lähes koko ajan virtaa Sylvesterin tupakansytyttimen kautta, koska koneen akku ei kestänyt noin varttia kauempaa. Olin jälleen huomannut, että läppärin akku valittaa vähäisestä latauksestaan ja käynyt kääntämässä virrat päälle Sylvesteristä. Hetken kuluttua kone valitti kuitenkin uudestaan, että akku on vähissä. Siinä vaiheessa kävin toteamassa, että mittaristossa ei pala mikään valo, kuten virran päällä ollessa pitäisi. Koitin käynnistää Sylvesterin. Ei käynnistynyt. Koitin uudestaan. Ei elettäkään. Sylvesteristä oli siis loppunut akku! Autoa olisi ilmeisesti pitänyt käyttää ainakin aika ajoin, mutta tällöin olisi tulospalvelua joutunut pyörittämään pakokaasussa, kun tulospalvelupöytä oli auton takana.

Kun Sylvesterin akku oli loppu, oli kaksi ongelmaa a) Sylvesterin tyhjä akku b) pian tyhjenevä läppärin akku, joka uhkasi tulospalvelun pyöritystä. Onni onnettomuudessa oli, että kilpailunjohtajalla oli auton takakontissaan apuvirtakaapelit ja että paikalle sattui seuramme jäsen, joka ilmoitti osaavansa käyttää kaapeleita. Minä epäröin, että meneeköhän Sylvesterissä jotain rikki, kun uudempia autoja ei suositella käynnistettävän vanhalla menetelmällä. Vilkaisu auton käyttöohjeeseen paljasti, että kyseinen käynnistysmenetelmä oli sielläkin neuvottu.

Samaan aikaan, kun akkukäynnistystä viriteltiin, piti tulospalvelukone siirtää kiinni toiseen autoon, jottei kone sammuisi. Harvakseltaan tuli myös suunnistajia, jotka luettiin normaalisti sisään. Minulla oli hetken aikaa monta rautaa tulessa: piti hoitaa tulospalvelua ja seurata Sylvesterin tilaa. Kävin itse käynnistämässä auton, kun piuhat olivat paikoillaan. Auto sai sitten lopun aikaa olla tyhjäkäynnillä, jotta akku ehti latautua. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Ehdimme pelätä vielä seuraavakin ongelmaa, kun viimeistä suunnistajaa ei kuulunut pois metsästä. Maali sulkeutuu periaatteessa kahdelta, mutta vielä 14.20 metsässä oli mies, joka oli viettänyt siellä aikaa jo 2 tuntia ja 10 minuuttia. Yritimme soittamalla tavoittaa häntä, mutta numeroon ei saatu yhteyttä. Pohdimme, joudummeko lähtemään etsimään häntä. No, onneksi emme joutuneet. Mies tuli metsästä 14.30 autuaan tietämättömänä, että maali oli periaatteessa mennyt kiinni jo puoli tuntia aiemmin. No, pääasia, että saimme kaikki suunnistajat pois metsästä.

lauantaina, lokakuuta 10, 2009

Niin se aika rientää

Tänään tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun valmistuin TKK:lta. Tajusin, että vuoden päästä olen ollut ei-opiskelija yhtä kauan kuin olin ylipisto-opiskelija. Pelottavaa. Yliopistomaailmastahan olen poistunut vasta pari vuotta sitten. Ehkä sen vuoksi TKK:n mentoriohjelma ei vielä tunnu omalta, kun sen eduksi mentorille lasketaan mm. se, että kuulee nykyopiskelijan maailmasta. En minä siitä vielä niiin irti ole, enhän?

Kun ajatusketjua jatkoi, tulin ajatelleeksi, että keväällä tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun pääsin ylioppilaaksi. Yhdeksän vuotta on sama aika, mikä peruskoulun penkeillä tuli kulutetuksi. Vuoden päästä ylioppilaaksi kirjoittamisesta on jo kymmenen vuotta. Muutaman vuoden kuluttua yhtä kauan kuin peruskoulu ja lukio kestivät yhteensä...

Kai tämä on sitä kolmenkympin kriisiä?

keskiviikkona, lokakuuta 07, 2009

Musiikkiproggiksia

Musiikki on läsnä elämässäni joka viikko konservatorio-opintojen kautta. Välillä puuhastelu opintojen parissa on todella kivaa, välillä puuduttavaa. Puuduttavuudessaankin opinnot ovat hyödyllisiä ja mahdollistavat uusiin proggiksiin osallistumista.

Viime aikoina on ollut kivaa vaihtelua musiikkirintamalla. Hiljattain tallensimme yhden demovideon työpaikan Talent-kisaa varten (!) ja nyt työn alla ovat Matinmessun musiikit. Kaverini pyysi esilaulajaksi 1.11. olevaan messuun, jonne hän on tehnyt sovitukset kahdeksanhenkiselle kamariorkesterille.

Nyt on treenattu koko porukalla kahteen kertaan ja tämänpäiväisistä treeneistä tuli hyvä mieli. Päivä oli ollut ennen treenejä kurja: olin väsynyt ja ärsyyntynyt. Treenien jälkeen oli tosi hyvä fiilis, vaikka kaikki ei treeneissä sujunutkaan todellakaan täydellisesti.

Olen treenien jälkeen todennut, että konservatorio-opinnoista on ollut tämän kokoonpanon kanssa musisoidessa todella paljon hyötyä. Olisin varmaan ollut aika ulalla, jos olisin tuohon pystymetsästä lähtenyt. Opinnot ovat tehneet nöyräksi ja välillä on ollut ahdistavaakin huomata, kuinka surkea olen esimerkiksi laskemaan rytmejä. Mutta kyllä silläkin rintamalla on tapahtunut kehitystä. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, eikä varmaan musiikin saralla voi koskaan tullakaan täydelliseksi (ainakaan näillä lahjoilla).