maanantaina, syyskuuta 27, 2010

Siirappia, siirappia

Poikkesin tänään periaatteestani: ostin siirapilla makeutettua leipää. Olen harmikseni huomannut, että kuusi vuotta sitten Ruotsissa havaitsemani trendi siirappisista leivistä on viime vuosina rantautunut Suomeen. Kaupasta alkaa olla todella hankala löytää ainakaan vaaleaa leipää, jota ei olisi makeutettu siirapilla. Yleensä, kun syön leipää, haluan suolaista aamu-, väli- tai iltapalaa. En mitään makeaa.

Kuusi vuotta sitten, kun olin Tukholmassa vaihto-opiskelijana, teimme ruotsalaisen opiskelukaverini kanssa videon Svenska konstigheter. Det var en sån där "undervisningsvideo" för finländare som åker till Sverige. Siinä eräässä kohtauksessa kääntelen kaupassa leipäpaketteja päätäni pudistellen. Reseptinä ongelmaan oli "ta med finsk rågbröd." Onneksi sentään ruisleipää saa edelleen Suomesta ilman siirappia! Siirappileivät painivat videossamme samassa sarjassa muiden muassa sen kanssa, että hedelmiä ei kuulu kaupassa punnita, pankkikortti työnnetään pankkiautomaattiin ylösalaisin ja metrot kulkevat vasemmalla...

keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Kuntoilua

Olen nyt vajaan kuukauden käynyt erään kuntosalin ryhmäliikuntatunneilla. Tai no, liityttyäni jäseneksi sain kohta pian syysflunssan, joka esti kuntoilun reiluksi viikoksi. Olen kokeillut erilaisia tunteja ja yrittänyt löytää sopivaa viikkorytmiä, että tulisi käytyä edes kahdesti viikossa. Toistaiseksi pysyvää rytmiä ei ole löytynyt. Aina tulee viikkoaikatauluihin muutoksia ja viime viikolla olin yhtenä iltana vain yksinkertaisesti liian väsynyt huonosti nukutun yön vuoksi. Pari kertaa viikossa olen silti pystynyt käymään. Ulkoliikunta on jäänyt vähän vähemmälle, mutta maanantaina tuli käytyä pitkästä aikaa juoksemassa.

Kuntosalilla käymisen valitsemiseen on parikin syytä: näyttää siltä, että musiikkiharrastuksen vuoksi en pääse jäälle kovinkaan usein ensi talvena, ja toisekseen, hartioissani on kestojumi, joka toivottavasti hieman alkaa hellittää, kunhan vaan jaksan ja ehdin käydä ahkerasti salilla liikuttelemassa yläkroppaakin. Eilinen Combat-tunti oli tähän tarkoitukseen oikein hyvä. Noin muuten olin kyllä hieman välillä hukassa liikesarjoissa, ja piti pitää varansa, ettei saanut jonkun nyrkistä, kyynerpäästä tai potkusta. Toisin sanoen sen verran piti pysyä liikesarjoissa mukana, että liikkui suunnilleen oikeaan suuntaan oikeaan aikaan.:D