Uusia haasteita

Syksyisin on kai kovin tavallista aloittaa uusi harrastus. Minäkin kuulun tavallaan näihin aloittajiin tänä vuonna. Aloitin tällä viikolla pianon sivuaineen konservatoriolla. Laulajille tämä on pakollinen sivuaine, jos mielii saada musiikkiopiston päättötodistuksen. Maanantainen tunti ei toki ollut elämäni ensimmäinen. Edellisestä ehti kuitenkin vierähtää noin 18 vuotta. Silloin heitin pianonsoiton osalta hanskat tiskiin ja keskityin urheilemaan. Monesti olen sitä kyllä harmitellut. (Toki siitä harmittelusta oli kerran hyötyäkin, kun työnhakuun liittyvässä psykologisessa testissä oli helppo vastata, mikä asia elämässäni on jäänyt harmittamaan...)

Jännitin maanantain tuntia. En oikein tiennyt, mitä odottaa. Prima vistana pääsin sitten soittamaan jotain helpohkoa kappaletta ja sain kuin sainkin rämmittyä sen jotenkin läpi. Nyt on kotiläksynä tämä primavistattu ja yksi toinen kappale.

Toinen uusi juttu on musiikin perusteet 7 -kurssi. Musiikin harrastajat tuntevat sen paremmin kenraalibassona tai harmoniaoppina. Olin alun perin ajatellut, että menen vaihtoehtoiselle kurssille musiikin perusteet 8, joka olisi ollut yleistä musiikkitietoa. Ajattelin, että päästäisin itseni vähän helpommalla. Tätä kurssia ei kuitenkaan järjestetä joka vuosi. Kun kävin edeltävän musiikkitiedon kurssin (musiikin perusteet 4), silloin puhuttiin, että mupe 8 järjestetään joka toinen vuosi. Olin laskelmoinut, että tämä vuosi olisi sopivasti se joka toinen. Mutta laskelmointi ei auta, kun lukujärjestyksestä ei kurssia tälle vuodelle löydy. Tartuin siis haasteeseen ja ilmoittauduin mupe 7 -kurssille, josta lähipiirini on kertonut aivan riittävästi kauhukertomuksia. Pianotunnit toivottavasti tukevat hyvin kurssin suorittamista, johon kuuluu kirjoittamisen lisäksi soittamista.

Nämä asiat ja työkiireet saivat miettimään, miten mahdan syksyn jaksaa. Mietinnän lopputuloksena tein uhrauksen: jättäydyin pois kuorosta syksyn ajaksi. Päätös oli vaikea, mutta pidän sitä jaksamiseni kannalta oikeana. En halua ajaa itseäni aivan piippuun.

Hidas oppimaan vai vain taipumus rääkätä itseään?

Olen monien asioiden suhteen kohtuullisen nopea oppimaan. Mutta liikuntasuoritusten osalta ilmeisesti en. Tästä todisteena olen nyt kaksi viikkoa toistanut liikuntasuorituksia, jotka todistetusti vievät mehut. Toisaalta sittenpä tietää tehneensä jotain.

Ensinnäkin, hain pyöräni vanhalta asunnolta pari viikkoa sitten ja poljin kesän ensimmäiset kilometrit - kaikki viisi. Seuraavana päivänä sain päähäni pyöräillä suunnistamaan. Matkaa suunnistuspaikalle oli 10 kilometriä. "Eihän se oo pahakaan ja ennenkin olen pyöräillyt suunnistamaan". No, silloin ennen pohjalla oli vähän enemmän pyöräilykilometreja, kun lähdin pyörällä suunnistamaan. Kun pääsin Espoorasti-paikalle, en ollut lopen uupunut. Silti metsässä meno tuntui sumussa harhailulta. Luovutin yrittämisen jo aika alkuvaiheessa ja pysähtelin syömään mustikkaa. Oli niin kova janokin. Ehkä nestetankkaus oli epäonnistunut. Vietin metsässä reilun tunnin 3,5 kilometerin radalla. Ja sitten oli vielä poljettava kotiin. Olin melkoisen puhki päästyäni perille.

Tästä yhtään viisastumatta toistin tempun viime viikolla eli viikko ensimmäisen yrityksen jälkeen. Myönnettäköön, että tällä kertaa pyöräilymatka oli huomattavasti lyhyempi - vain 3,5 kilometria suuntaansa. Olin kuitenkin varmuuden vuoksi ajatellut ottaa C-radan (3-4 km), mutta koska C-radan kartat olivat loppu, otinkin B-radan, eli noin 5 km radan. Edellisen päivän jumpasta kipeytyneillä jaloilla taivalsin reitin läpi noin 1,5 tunnissa (mustikoille piti nytkin tehdä makutesti) ja poljin vielä kotiin. Tällä kertaa kokemus ei tuntunut yhtä uuvuttavalta kuin viikkoa aikaisempi. Ehkä tähän voisi tottua? Ajattelin vilkaista, kuinka pitkä pyöräilymatka olisi huomiseen Firmaliigaan... todennäköisesti olen tällä kertaa kuitenkin porvari ja ajan autolla paikalle ja takaisin.

Toinen liikuntasuoritus, josta en ottanut oppia oli SatsEnergy-tunti, jolla kävin viikko sitten maanantaina ensimmäistä kertaa ja tänään samalla tunnilla uudestaan. Tunti oli hämäävä. Aluksi tuntui, ettei siitä saa mitään irti. Suunnilleen puolivälissä kuitenkin tehtiin askelkyykkyhyppyjä ja muita jalkalihasliikkeitä, joita tein vähintään luistelukulmaan asti. Sen jälkeen en saanut koko lopputunnin aikana sykettä tasaantumaan ja olin aivan kuollut. Ja seuraavat kaksi, kolme päivää lihakset ympäri kroppaa olivat kipeät. Viikossa ehtii palautua ja niinpä menin tänään ko. tunnille uudestaan. Ohjaaja sanoi johonkin väliin: "tää on sun palautus, tehdään vähän jalkojen lihaskuntoa". Niinpä niin. Lähes sama kaava toistui kuin viime viikolla, tosin paikoitellen osasin vähän säästellä paukkuja enkä ajanut itseäni ihan yhtä puhki kuin viikko sitten. Nähtäväksi jää, kuinka kipeät lihakset minulla on huomenna...