keskiviikkona, elokuuta 28, 2013

Puutarhanhoitoa ja vaunujen työntelyä

Tänä kesänä puutarhanhoito on vähän jäänyt. Sanotaanko nyt vaikka niin, että sen prioriteetti ei ole ollut kovin korkealla. Edellisen kerran kitkin pihaa joskus kesäkuussa, kun sattui jokin ei-niin-tajuttoman kuuma päivä. No, nyt piha ja erityisesti yksi pihapolku rehottavat. Tänään suunnittelin nukuttavani vauvaa ulkona samalla, kun kitkisin ja poistaisin kuolleita kukintoja. Noh, eipä tuo sujunut aivan kuten toivoin.

Käytiin ensin noin 20 minuutin vaunulenkillä ja tyttö nukahti. Sain kitkemisurakan alkuun. Jonkin ajan kuluttua tyttö alkoi heräillä ja työ eteni siten, että kävelin vaunujen kanssa postilaatikolle ja takaisin, jolloin tyttö nukahti, ja pääsin jatkamaan kitkemistä. Tätä sitten toisteltiin moneen kertaan. Unipätkät alkoivat lyhentyä ja lopulta noin tunnin kitkemis-vaunuttelu-vuorottelun jälkeen piti luovuttaa ja todeta, että pitää jatkaa jonain toisena päivänä. No, sain sentään homman alulle.

keskiviikkona, elokuuta 14, 2013

Juoksulenkillä pitkästä aikaa

Kävin eilen vajaan puolen tunnin juoksulenkillä. Piti oikein tarkistaa HeiaHeia!:sta, milloin olen viimeksi käynyt juoksulenkillä. Viimeisin merkintä oli tammikuulta. Sen jälkeen taisin käydä vielä luistelemassa jonkin kerran, jolloin tietysti verryttelyjuoksu kuuluu kuvioon. Juoksemistahan ei suositella raskausviikon 25 jälkeen tai jotain sellaista, mutta itse tulin lopettaneeksi juoksemisen jo vähän aiemmin. Ei siihen mitään erityisempää syytä ollut, mitä nyt tietysti talvikelit eivät houkutelleet juoksemaan ja kyllähän siinä tuli sairasteltuakin flunssaa ja vatsatautia. Niin ja tammikuun lopussa ja helmikuussa hemoglobiiniarvoni olivat epätavallisen alhaiset (normaalisti luokkaa 135-160, silloin 110...117).

Olemme käyneet ahkerasti vaunulenkeillä kävellen tässä jo muutaman viikon. Oletin siis, että jos jaksan kävellä ongelmitta 7-8 kilometria, juokseminen varmasti sujuu. Mutta mitä vielä. Juuri ja juuri jaksoin juosta noin 25 minuuttia. Jalat tuntuivat vetämättömiltä ja lihakset tuntuivat jäykiltä ja sinne tänne kolotti. Kotona venytellessä totesin, että osa näistä tuntemuksista johtunee myös siitä, ettei ole tullut venyteltyä hetkeen. No, eiköhän tämä tästä taas lähde.

perjantaina, elokuuta 02, 2013

Heinäkuu - minne menit?

Havahduin alkuviikosta, että heinäkuuhan loppuu. Kuukausi on mennyt ihan huomaamatta. Päiviin ei ole mahtunut paljoa muuta kuin vauvan hoitoa. Vaunulenkkien muodossa on päässyt sentään aloittamaan liikuntaa. Kuumimpina päivinä lenkit on tullut ajoitettua iltaan, jottei tyttö paahdu vaunuissa.

Sanovat, että heinäkuun alku on hyvä aika saada lapsi. Onhan se tietysti ulkoilun ja vaatetuksen kannalta helppoa, mutta ei nyt varsinaisesti voi sanoa, että olisi voinut kesäsäistä nauttia, kun suurimman osan ajasta vauvan kanssa kuitenkin on tullut oltua sisällä. Ja kuukausi tosiaan on mennyt niin nopeasti, että on vaikea hahmottaa, että se on sama aika kuin normaalisti kesäloma. On tämä kyllä joka tapauksessa ainutlaatuista aikaa. :)