Urheiluvuoden kohokohtia ja pettymys

Viimeksi kerroin suunnittelevani lähtöä Kalevan kierroksen hiihtoon. Suunnitelma toteutui ja kävin maaliskuun puolivälissä vetäisemässä 45 kilometrin lenkin Vuokatin maastoissa. Päivä oli aurinkoinen ja mittari näytti aamulla peräti -10 astetta. Pitopohjasuksi piti hyvin ja luistikin alkuun ihan hyvin. Ensimmäiset 20 kilometria kulkivat hyvin. Sitten alkoi nousuvoittoisempi osuus ja vauhti hidastui. 

Vähän ennen 30 kilometrin täyttymistä minut ohitti kaksi tuntia perinteisen hiihtäjien perään lähteneistä luisteluhiihtäjistä ensimmäinen. Hän oli ylhäisessä yksinäisyydessään. Mutta eipä aikaakaan, kun luisteluhiihtäjiä alkoi mennä ohi kiihtyvää tahtia. Samaan aikaan alkoi minun kiirastuleni: viimeiset 15 kilometriä selkä ja hartiat olivat niin jumissa, etten olisi millään jaksanut tehdä töitä yläkropalla. Hiljalleen luistokin huononi. Pohjiin laittamani kolme kerrosta luistoa ei riittänytkään. Loppumatkan loivassa alamäessä minut ohitti papparainen, jonka suksi vain yksinkertaisesti luisti paremmin. Aikansa minun perässäni taivalsi joku mies, jolle yritin jossain kohtaa vihjata, että voisi ohittaa. Hän sanoi, ettei pysty. Yhdeltä huoltopisteeltä hän kuitenkin lähti minun edelleni enkä kohta enää nähnyt hänestä jälkeäkään. Kaikesta tuskasta huolimatta olin maalissa yllättynyt: matka taittui aikaan 4 tuntia 40 minuuttia, mikä oli 20 minuuttia nopeammin kuin olin arvellut.

Seuraava koitos piti oleman juoksu toukokuussa. Pahimmoiksi sairastuin flunssaan viikkoa ennen kilpailua ja olin kilpailupäivänäkin vielä kovin räkäinen. Silloin riittävän rankka fyysinen suoritus oli käydä kannustamassa seurakavereita paikan päällä Tuusulassa. Viikon päästä tästä juoksin Naisten kympin. Vielä silloinkin flunssan jälkimainingit vaikeuttivat hengitystä, mutta sinnittelin maaliin noin ajassa 1 h 10 min.

Kesäkuun puolivälin jälkeen oli vuorossa Venlojen viesti. Kisa käytiin Lappeenrannan eteläpuolella. Viikonloppu oli sateinen ja siitä seurasi kisakeskuksen muuttuminen kuravelliksi viikonlopun aikana. Juoksin kakkososuuden. Osuudelle sattui kilpailun vetonaulaksi mainostettu kilpailukeskuksen läpijuoksu. En ollut järin innostunut juoksemaan kuravellissä metsän laidasta metsän laitaan yleisön edessä, mutta minkäs teit. Pääsin matkaan melko huonolla sijoituksella. Siitä lienee johtunut, että sain nostettua joukkueemme sijoitusta 194 pykälää. Väliajoista näkee, että isoin nosto tapahtui alkumatkasta. Se hämmensi minua, koska alkumatkaan osui omat empimiseni. Ensimmäiselle rastille mennessä oli tiheikköä, jota oli vaikea lukea. Jostain rastista menin melkein ohi. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tuli juostua ihan kelvollinen suoritus. Enkä toivottavasti näyttänyt ihan niin läkähtyneeltä maaliin tullessa kuin vuotta aiemmin. Silloin seurakaverit kommentoivat, että näytin siltä, että en tule toipumaan suorituksestani sen vuorokauden puolella. Harmittavaa oli, että joukkueemme lopulta hylättiin, kun viimeisen osuuden juoksija oli juossut metsässä väärän kartan kanssa. Onneksi en sen viikonlopun aikana sairastunut, vaikka hytisin suoritukseni jälkeen ja yöllä varpaat kastuivat nukkuessani teltassa.

Kalevan kierroksessa olisi ollut seuraavaksi vuorossa soutu. Sen kuitenkin skippasin suosiolla, kun ei ole tuosta lajista mitään kokemusta. Pyöräilynkin meinasin aluksi jättää väliin, mutta koska juoksu jäi välistä sairastumisen vuoksi, piti ottaa pyöräily ohjelmaan. Sain maantiepyörän lainaan työkaveriltani. Treenilenkkejä ajelin omalla hybridipyörälläni, koska sain lainapyörän vasta viikkoa ennen itse kisaa. Itse kilpailussa yllätin itseni pystymällä pitämään yllä 26,7 km/h -keskinopeutta 66 kilometrin lenkillä. Se oli paljon suurempi nopeus kuin, mihin olin harjoituslenkeilläni (niillä parilla, mitä ehdin maantiepyörän kanssa tehdä) kyennyt. Ensimmäiset 46 kilometriä minua "kiritti" nainen, joka oli startannut matkaan 40 sekuntia ennen minua. Minulla säilyi lähes koko ajan näköetäisyys häneen ja pikkuhiljaa välimatka alkoi lyhentyä. Sain häntä aina ylämäissä kiinni ja alamäissä ja tasaisilla hän taas pääsi vähän karkuun. Lopulta sitten 20 kilometria ennen maalia ohitin hänet. Minua ohiteltiin toki enemmän kuin minä ohittelin muita. Joku papparainen totesi 50 km ennen maalia, että "ei muuta kuin menoksi", kun ajoi minusta ohi. Loppumatkasta joku kysyi, onko rankkaa ja toinen kysyi, onko kevyttä. Yksi ohittajista karjaisi "Jee!" mennessään minusta ohi noin 3 kilometria ennen maalia. Kilpailukeskuksessa tajusin tämän jälkimmäisen olleen Alexander Stubb. Häntä haastateltiin paikalla ja sitten näin hänet hölkkäämässä valko-vihressä asussaan, jollainen tuolla karjaisijalla oli ollut päällään. Loppuaikani 2 h 29 min 1 s oli tosiaan hienoinen positiivinen yllätys.

Melko vähäisillä treeneillä olen selvinnyt näistä suorituksista. HeiaHeia! -palveluun kirjaamieni suoritusten perusteella olen tänä vuonna  luistellut 81,8 km, 137,9 km, juossut 93,8 km ja pyöräillyt 247,7 km. Nämä luvut sisältävät myös nuo kilpailusuoritukset. Kalevan kierroksesta on jäljellä enää suunnistus. Sitä on alla tälle vuodelle 43,4 km, mutta vielähän tässä ehtii reilun kuukauden aikana nostaa määrää... Täytyy kyllä todeta, että ilman vuosien kilpaurheilutaustaa en varmaan näillä harjoitusmäärillä pärjäisi edes tuon vertaa noissa Kalevan kierroksen lajeissa.

Hiihtoa, hiihtoa

No niinhän siinä sitten kävi, että päätin lähteä Vuokattiin hiihtämään Kalevan kierroksen hiihtoa. Jos tarkkoja ollaan, en ole vielä ilmoittautunut itse kisaan, mutta olen varannut paikan Tuusulan Tallaajien bussikyydistä ja yösijan Sotkamosta. Kilpailuun voi ilmoittautua maanantaihin 14.3. asti. Pitää seurailla omaa terveystilaa ja ilmoittautua vähän lähempänä vasta.

Olen tässä ehtinyt vähän hiihtääkin, vaikka olin melkein varma viime viikolla, että kaikki lumet sulavat, kun satoi vettä. Sitten sade onneksi muuttui lumeksi. Nyt hiihtokilometreja on mittarissa jo noin 36.

Arvelen, että en jaksaisi 45 kilometria suksilla vapaalla tyylillä. Perinteisen osalta voitelu on aina ollut se kynnyskysymys. Vaikka paikan päällä voisi voitelututtaa sukset maksua vastaan, harjoittelu voisi olla tervanjuontia, kun ei jaksaisi tai osaisi voidella suksia kuntoon. Niinpä päätin panostaa varusteisiin: ostin viikko sitten pitopohjasukset. (Voi kai sitä välineensä uusia kerran 20 vuodessa?) Niillä on tullut nyt hiihdettyä jo kolmesti. Eivät ne ihan pistämättömästi pidä, mutta ihan siedettävästi kuitenkin. Parasta kuitenkin on, että ei ole tarvinnut muuta kuin lisätä luistovoidetta pohjiin.

Täytyy yrittää päästä hiihtämään mahdollisimman monta kertaa niin kauan kuin kelejä riittää. Saa nähdä, jäivätkö talven luistelut Kalevan kierroksen luisteluun. En ole sen jälkeen käynyt jäällä, kun olen ottanut aikaa ensin flunssasta toipumiseen ja sitten hiihtämiseen.

Kestävyysurheilua kerrakseen... vai pelkkä luistelu?

Minut houkuteltiin mukaan Kalevan kierroksen luisteluun alle kaksi viikkoa ennen kilpailupäivää. Espoon Akilleksen naisjoukkue kaipasi kipeästi riveihinsä luistelijoita. Lupauduin, olkoonkin, että olin ollut pikaluistimilla kolmisen kertaa koko kaudella.

Ennen kisaa ehdin käydä vielä kerran jäällä treenaamassa ja kerran kolan varressa SM-kisoissa. Valmistautuminen oli siis melko vähäistä... Eikä kuusi vuotta sitten luisteltu ratamaratonin Suomen mestaruus paljoa lämmittänyt.

Kisaviikolla yhdeksi jännitysmomentiksi muodostui se, saanko flunssan, jota taaperoikäinen tyttäreni sairasti kuumeen kera. Sain sinnitellyksi terveenä aina kisapäivään asti, mutta heti kisoja seuranneena päivänä taudin oireet sitten alkoivatkin. Kisa-aamuna eli viime lauantaina olo oli kyllä vetämätön. Se selittyi ainakin osin huonosti nukutuilla öillä, joita tytön sairastaminen oli aiheuttanut. Lisäksi jännitti tosi paljon. Miten jaksaisin? Löytyisikö sopivaa peesiä? Ratamaratonkisoissa olin luistellut 20 kilometriä, kerran 24, ja nyt edessä oli 30 kilometriä ja tuntematon porukka luistelijoita samassa erässä.

Kun menin kisatoimistoon Oulunkylässä, toimistossa riemastuttiin: kierroslaskija! Vaan e-hei, olinkin tulossa luistelemaan. En ole kisannut luistelussa uudella sukunimelläni, joten toimiston väki joutui tarkistamaan: "mikäs se sinun sukunimesi nyt olikaan?"

Ennen kisaa briiffasin pahaa-aavistamattomana paikalle houkuttelemani kierroslaskijan. Hän kauhistui matkan pituutta. :D

Kun viimein koitti startti, hain paikkaa kärjen tuntumassa. Luistelin kärjen perässä ehkä kolme kierrosta ja sitten alkoivat takareidet hapottaa. Totesin, että en yksinkertaisesti voi jatkaa tuossa letkassa, jos aion jaksaa maaliin asti. Jatkoin vielä hetken kärkeä vähän kauempana seuranneen perässä. Hetken kuluttua löysin toisen letkan, jossa roikuin useita kierroksia. Takanani luistelleet miehet höpisivät mukavia treenaamattomuudesta ja siitä, että keula vetää hyvin... ja että 9,5 kilsaa näyttää GPS. Sitten letkan keula halusi vaihtaa vetäjää. Seurasi vauhdin kiristys. Pari kierrosta ja sitten oli minun vuoroni vetää pari kierrosta. Sitten vielä muutama kierros siinä letkassa. Sitten letka hajosi. Ei ole selkeää mielikuvaa, miten se tapahtui, mutta sen jälkeen matka jatkui niin, että välillä luistelin yksin, välillä jossain letkassa.

Yhdessä vaiheessa huomasin luistelijan, joka veti suht sopivaa vauhtia. Imin itseni peesiin kiinni. Hänen perässään luistelin muutaman kierroksen, kunnes koitti kohtalon hetki. Matkaa oli maaliin enää vajaa 20 kierrosta (75 kierroksesta), kun edelläni luistellut nainen joutui hidastamaan etukaarteen lopussa hitaampien luistelijoiden takia. Nousin vähän pystyyn, otin kevyesti naisen selästä kiinni ja sitten... luistin kilkkasi jonkun muun luistimeen ja olin jään pinnassa polvi edellä. Kellahdin selälleni ja toivoin, ettei kukaan luistele päälle. Siitä kesti sitten hetken taas päästä jalkeille. Seurakaveri luisteli ohi ja kyseli, kaaduinko ja kannusti jatkamaan. Luistelin hänen perässään vajaan kierroksen ja kiihdytin sitten omaan vauhtiini.

Lopun matkaa keskityin vain siihen, että pääsisin maaliin. Lämpöasteet ja kymmenet 400 metrin rataa taukoamatta tahkoavat luistelijat olivat saaneet jään jo aikamoiseksi muusiksi. Piti pitää varansa, ettei väsyneillä jaloillaan kompastunut uudelleen. Loppumatkasta jostain ilmaantui taas letka, jossa roikuin. Uskalsin ottaa loppukirin vasta viimeisellä kierroksella. Maalisuora oli koko leveydeltään täynnä luistelijoita enkä ollut päästä ohi, joten kaikkea ei voinut ottaa irti, mitä olisi siinä vaiheessa lähtenyt.

Lopputulos: 1 h 7 min 55 ss. Kokonaiskisassa sija 122, naisista sija 7 ja naisten yleisen sarjan sija 3. Ei hassumpaa.

Nyt sitten pitää harkita, lähtisikö sitä suorittamaan muitakin lajeja. Seuraavaksi olisi hiihto maaliskuussa (harjoittelu: ei metriäkään n. 3 vuoteen). Sitten olisi juoksu toukokuussa (maraton tai puolikas, harjoittelu: suht säännöllistä, mutta lyhyehköä lenkkeilyä, mutta vielä ehtii, eikös?). Heinäkuisen soudun jätän suosiolla väliin ja elokuinen pyöräilykin jäänee, kun olen myynyt maantiepyöräni pois. Ainakin suunnistus syyskuussa kuitenkin kiinnostaa. Siinäkin matkana vaatimattomat 15 kilometria.