Vein Jaloni tänään paikattavaksi syksyisen tärskyn jäljiltä. Joku oli marraskuussa niistänyt autoni takaosasta muoviosan paikoiltaan ja palan maalia. Nyt olisi tarkoitus saada uutta maalia pintaan. Joudun sinnittelemään keskiviikkoiltaan asti ilman autoa. Ja onpa niin uskomatonta, mitä kaikkea yhteen joukkoliikennepäivään sitten ehtiikään mahtua.
***
Lähdin autohuollosta, erittäin läntisestä Espoosta, noin kello 8.10 kävelemään bussipysäkille, jonne oli matkaa reilun kilometrin verran. Jouduin osan matkasta taapertamaan kinoksessa, kun ei ollut jalkakäytävää eikä oikein tilaa kävellä autotiellä. Hyppäsin eri bussiin, kuin mitä Reittiopas oli suositellut, koska suositeltu bussi olisi tullut vasta noin 10 minuutin kuluttua, enkä halunnut nuhaisena värjötellä kauaa pysäkillä. Todennäköisesti bussilla oli hitaampi reitti kuin sillä suositellulla bussilla.
Kohteeni oli Helsingin keskustan tuolla puolen, joten vaihdoin bussista metroon Ruoholahdessa ja metrosta ratikkaan Sörnäisissä. Tämän vaihdon piti olla se viimeinen. Mutta eipäs ollutkaan, kun ratikka ajoikin varikolle oman reittinsä sijaan ja oli vielä vaihdettava toiseen ratikkaan. Olin perillä noin 9.30. Melko pitkällinen matka siis.
***
Iltapäivällä olin lähdössä sitten kohti konservatoriota. Ajattelin, että pääsen helpoimmalla, kun hyppään ratikkaan, joka vie minut suoraan Ruoholahteen, vaikka Reittiopas suositteli ratikka + metro -yhdistelmää. Noh, ratikka eteni noin 150 metriä, minkä jälkeen kuski kuulutti, että ei päästä eteenpäin, koska edellä olevan ratikan edessä on väärinpysäköity auto. Odottelin tovin, mutta päätin sitten vaihtaa bussiin. Kävelin muutaman sata metriä ja harkitsin jo nuhatokkurassa kotiin suuntaamista, mutta hyppäsin ensimmäiseen sopivaan bussiin.
Olin ratikassa valinnut matkakortin lukijasta vaihtoehdoksi 0, eli raitiovaunulippu. Tietenkään se ei kelvannut bussissa, joten jouduin maksamaan vielä kaupungin sisäisen lipun. Valinta 1. Maksoin siis matkani tavallaan kaksi kertaa. Ärsyttävää.
***
Ruoholahdesta kotiinpäin lähtiessä Reittopas ehdotti ensimmäisenä vaihtoehtona 110T + 15. Totesin mielessäni, että ei kiitos, en halua mennä kiertoreittiä ajelevalla bussilla 110T. Seuraava yhteys oli 109 + 15, mutta vasta reilun puolen tunnin päästä. Kulutin aikaani käymällä kaupassa, mutta olin silti liian aikaisin bussipysäkillä.
Päätin kokeilla onneani, ja hyppäsin ensimmäiseen ohiajaneeseen bussiin, jonka reitti kulkee Tapiolan kautta, jossa siis oli tarkoitus vaihtaa bussiin 15. Tapiolassa kun voi odotella lämpimässä, vaikka odotusaika venyisi.
Bussi 105, jonka kyydissä olin, saapui Tapiolaan pari minuuttia sen jälkeen, kun edellinen 15 oli mennyt. Tai siis, jonka olisi pitänyt mennä aikataulunsa mukaan pari minuuttia aiemmin. Toiveilin, että kyseinen bussi olisi vähän myöhässä, ja toiveeni toteutui! 18 minuutin odottamisen sijaan, pääsin parin minuutin sisään bussiin 15, joka vei kotikonnuille.
***
Niin ja siis mitä Reittopas ei tiedä: kulkijan terveydentilaa (nuha), lämpimiä odotustiloja (Tapiola) ja väärinpysäköityjä autoja...
maanantaina, helmikuuta 27, 2012
keskiviikkona, helmikuuta 15, 2012
Palvelu vs. itsepalvelu
Finnair on ilmoittanut lopettavansa lähtöselvityksen asiakaspalvelun turistiluokan osalta. Jokaisen pitää siis jatkossa hoitaa lähtöselvitys itsepalveluautomaateilla tai netissä tai tekstiviestillä. Normaalin turistiluokassa matkustelun osalta minusta järjestely on ihan ok, mutta olisipa jäänyt erityiskohtelu saamatta häämatkalla, jos olisimme olleet itsepalvelun varassa. Lähtöselvityksessä meille varattiin kolmen paikan penkkirivistä kaksi paikkaa ja kolmas blokattiin. Lisäksi matkustamohenkilökunnalle merkittiin tiedoksi "honeymooners", minkä ansiosta saimme lennolla shampanjaa. Onneksi ehdimme tärkeälle matkallemme ennen tätä uudistusta. :)
lauantaina, helmikuuta 11, 2012
Yllätysnopea käsittely
Edellisessä tekstissäni manailin sitä, että maanmittaustoimisto on hyppyyttänyt käymään asiakaspalvelussaan uudestaan ja uudestaan. Täytyy nyt heidän edukseen mainita kuitenkin, että heti, kun heillä oli kaikki tarvittava materiaali päätöksentekoon, päätös syntyi samana päivänä. Vein viimeisen liitteen keskiviikkona aamulla ja iltapäivällä oli sähköpostissa ilmoitus, että asiakirjat ovat valmiina. Torstaina Samuli kävi hakemassa ne, joten minulle tuli asiakaspalveluvierailuja 4 kappaletta, Samulille 2. Käsittelyajaksi oli ilmoitettu 3-6 kuukautta, mutta tämähän hoitui paljon nopeammin loppujen lopuksi.
tiistaina, helmikuuta 07, 2012
Talo!
Löysimme marraskuun lopussa, juuri ennen Kuuban matkaani, talon! Alkukauppa tehtiin joulukuussa ja loppukauppa eilen. :) Olen nyt elämäni ensimmäistä kertaa asuntovelallinen. Talo vapautuu meille kuun lopussa.
Olen saanut juosta pankin lisäksi Etelä-Suomen Maanmittaustoimistossa, kun päätimme hakea lainhuudatuksen ja lisäkiinnitykset itse. Ensin veimme hakemukset tammikuun alussa henkilökohtaisesti perille asti. Sitten oli jokin kysymys, jota yritin selvittää puhelimitse, mutta puhelimella ei päässyt asiakaspalveluun läpi. Niinpä kävin paikan päällä. Tänään kävin viemässä lisäliitteeksi loppukauppakuitin. Sitten sain puhelinsoiton: ensiasunnonostajan vakuutus puuttuu liitteistä. Ei siis riittänyt, että verottajalta oli todistus aiheesta. Eivätkä sitten aiemmin viitsineet ilmoittaa aiemmin... esimerkiksi hakemusta jätettäessä olisi ollut luonnollinen hetki mainita puuttuvasta liitteestä. Tai silloin kun hakemus kirjattiin lepääväksi. Noh, vielä (ainakin) kaksi reissua siis tiedossa sinne virastoon. Lisäliitteen vienti ja lopulta asiakirjojen haku.
Olen saanut juosta pankin lisäksi Etelä-Suomen Maanmittaustoimistossa, kun päätimme hakea lainhuudatuksen ja lisäkiinnitykset itse. Ensin veimme hakemukset tammikuun alussa henkilökohtaisesti perille asti. Sitten oli jokin kysymys, jota yritin selvittää puhelimitse, mutta puhelimella ei päässyt asiakaspalveluun läpi. Niinpä kävin paikan päällä. Tänään kävin viemässä lisäliitteeksi loppukauppakuitin. Sitten sain puhelinsoiton: ensiasunnonostajan vakuutus puuttuu liitteistä. Ei siis riittänyt, että verottajalta oli todistus aiheesta. Eivätkä sitten aiemmin viitsineet ilmoittaa aiemmin... esimerkiksi hakemusta jätettäessä olisi ollut luonnollinen hetki mainita puuttuvasta liitteestä. Tai silloin kun hakemus kirjattiin lepääväksi. Noh, vielä (ainakin) kaksi reissua siis tiedossa sinne virastoon. Lisäliitteen vienti ja lopulta asiakirjojen haku.
sunnuntaina, helmikuuta 05, 2012
Pakkasta
Palasin viikko sitten lauantaina Englannista työmatkalta. Lämpötilaeroa oli yli 20 astetta. Englannissa, kun lämmintä oli noin 10 astetta, Suomessa yli 10 astetta pakkasta. Ja siitähän se on vain kiristynyt.
Tänä viikonloppuna pidettiin nuorten SM-kilpailut Ogelissa. Kilpailujen ylituomari oli kaukaa viisas ja päätti lyhentää kisat yksipäiväisiksi jo viikolla. Samoin luisteltavia matkoja lyhennettiin. Onneksi niin. Olin lähdönvalmistelijana ja sain tuta kireän pakkassään. Kisojen alussa pakkasta oli 15, lopussa 19-20. Kilpailijoita oli ilmoittautunut mukaan satakunta, mutta poisjääntejä tuli paljon. Silti kisat kestivät 3,5 tuntia, joista olin jäällä noin 3 tuntia. Olin varustautunut villahousuin, toppahousuin, monin paidoin ja toppatakein... mutta kylmähän siellä silti ehti tulla paikoitellen. Taukoja oli vain yksi, jolloin juuri ja juuri ehti saada itsensä lämpöiseksi. Sitä seurasi noin tunnin ja 45 minuutin jäällä olo.
Mutta oli kyllä osa luistelijoistakin jäässä! Sääliksi kävi joitain lapsia, jotka värjöttelivät ennen luisteluaan ja luistelun jälkeen olivat kasvoiltaan valkoisen punervia. Osaa sää kangisti, mutta muutama teki ennätyksiään, mikä on tosi hienoa, kun jää ei kuitenkaan ole luistavin mahdollinen kireässä pakkassäässä.
Tänä viikonloppuna pidettiin nuorten SM-kilpailut Ogelissa. Kilpailujen ylituomari oli kaukaa viisas ja päätti lyhentää kisat yksipäiväisiksi jo viikolla. Samoin luisteltavia matkoja lyhennettiin. Onneksi niin. Olin lähdönvalmistelijana ja sain tuta kireän pakkassään. Kisojen alussa pakkasta oli 15, lopussa 19-20. Kilpailijoita oli ilmoittautunut mukaan satakunta, mutta poisjääntejä tuli paljon. Silti kisat kestivät 3,5 tuntia, joista olin jäällä noin 3 tuntia. Olin varustautunut villahousuin, toppahousuin, monin paidoin ja toppatakein... mutta kylmähän siellä silti ehti tulla paikoitellen. Taukoja oli vain yksi, jolloin juuri ja juuri ehti saada itsensä lämpöiseksi. Sitä seurasi noin tunnin ja 45 minuutin jäällä olo.
Mutta oli kyllä osa luistelijoistakin jäässä! Sääliksi kävi joitain lapsia, jotka värjöttelivät ennen luisteluaan ja luistelun jälkeen olivat kasvoiltaan valkoisen punervia. Osaa sää kangisti, mutta muutama teki ennätyksiään, mikä on tosi hienoa, kun jää ei kuitenkaan ole luistavin mahdollinen kireässä pakkassäässä.
keskiviikkona, tammikuuta 04, 2012
Pari sanaa suorituksesta: "Uusiks meni"
Tänä iltana asioiden hoitaminen ei oikein sujunut.
Menin ensin kirjastoon etsimään Mozartin Das Veilchenista nuottia alemmasta sävellajista kuin, mikä minulla on kopiona. Tein haun kirjaston koneella. Hakutuloksia selaillessani törmäsin tuttuun kirjan nimeen - Das Lied im Unterrich, mittlere Stimme. Kirjan eräpäivä 7.1.12. Kirja tuntui niin tutulta, että kaivoin kirjastokorttini, kirjauduin sisään ja tarkistin asian: kyseinen kirja on minulla lainassa...
Sitten menin kauppaan. Maksettuani ostokseni huomasin kuitista artikkelin nimeltä moniviljasämpylä. En kuitenkaan ollut ostanut moniviljasämpylöitä. Tajusin nopeasti, että olin punninnut karjalanpiirakat moniviljasämpylöinä. Sovin kassan kanssa, että hän hyvittää minulle moniviljasämpylöiden hinnan ja minä käyn punnitsemassa karjalanpiirakat uudestaan ja maksan ne sitten. Hämmennykseni vaihtui huvitukseksi, kun huomasin, että hintaeroa ostoksella oli 2 senttiä. Naureskelin kassalle, että olipa taas hyödyllistä puuhaa tämä... ja häntäkin huvitti.
Pitää jatkossa kiinnittää enemmän huomiota punnitustarroihin. Ostinhan tällä viikolla jo banaanin verigreippinä. Tämän huomasin kyllä vasta kotona.
Menin ensin kirjastoon etsimään Mozartin Das Veilchenista nuottia alemmasta sävellajista kuin, mikä minulla on kopiona. Tein haun kirjaston koneella. Hakutuloksia selaillessani törmäsin tuttuun kirjan nimeen - Das Lied im Unterrich, mittlere Stimme. Kirjan eräpäivä 7.1.12. Kirja tuntui niin tutulta, että kaivoin kirjastokorttini, kirjauduin sisään ja tarkistin asian: kyseinen kirja on minulla lainassa...
Sitten menin kauppaan. Maksettuani ostokseni huomasin kuitista artikkelin nimeltä moniviljasämpylä. En kuitenkaan ollut ostanut moniviljasämpylöitä. Tajusin nopeasti, että olin punninnut karjalanpiirakat moniviljasämpylöinä. Sovin kassan kanssa, että hän hyvittää minulle moniviljasämpylöiden hinnan ja minä käyn punnitsemassa karjalanpiirakat uudestaan ja maksan ne sitten. Hämmennykseni vaihtui huvitukseksi, kun huomasin, että hintaeroa ostoksella oli 2 senttiä. Naureskelin kassalle, että olipa taas hyödyllistä puuhaa tämä... ja häntäkin huvitti.
Pitää jatkossa kiinnittää enemmän huomiota punnitustarroihin. Ostinhan tällä viikolla jo banaanin verigreippinä. Tämän huomasin kyllä vasta kotona.
sunnuntaina, joulukuuta 11, 2011
Kuuba!
Palasin tiistaina Kuubasta, missä kävimme Audite-kuoron kanssa kuorofestivaaleilla (Festival Internacional de Coros aka Festival Internacional de Caos). Festivaalit järjestettiin Santiago de Cubassa, mutta ehdimme viettää muutaman päivän Baracoassa ja yhden päivän Havannassa. Matka oli elämyksellinen, vaiherikas ja ehdottomasti kokemisen arvoinen, vaikka omaa menoani hidastikin ennen matkaa alkanut flunssa. Yritin silti ottaa matkasta kaiken irti. Erilaisia kommelluksia sattui matkan varrella, mutta tyydyn nyt esittelemään vain joitakin makupaloja kuvien muodossa. Espanjankielentaitoiset voivat käydä tutustumassa festivaaleista julkaistuihin teksteihin, joissa Audite esiintyy:
Juttu päätöskonsertista, jonka kohokohdaksi nostetaan Auditen esittämä La Maza:
http://www.bohemia.cu/2011/12/05/noticias/finalizo-festival-coro-santiago-cuba-2.html
yleisempi juttu:
http://www.cubarte.cult.cu/periodico/noticias/cuba-y-finlandia-acortan-distancias-a-traves-de-la-musica/159823.html
ja puffi:
http://www.radiorebelde.cu/noticia/presente-finlandia-festival-internacional-coros-20111203/
Kuvakooste
Excursio Río Toalla Baracoan lähellä.
Parque Nacional Alejandro de Humboldt, jossa teimme 9 kilometrin vaelluksen ja pulahdimme vesiputouksen luona uimaan.
Rantanäkymää Baracoan lähellä.
Guantanamo, jossa poikkesimme syömään bussimatkalla Baracoasta Santiago de Cubaan.
Catedral de Nuestra Señora de la Asunción, Santiago de Cuba. Kirkko oli virallisesti kiinni, mutta kiltti suntio esitteli kirkkoa meille, kun pienemmällä porukalla kiersimme kaupunkia.
Ayuntamiento, Santiago de Cuba.
Kuva on otettu vastaavasta hevoskyydistä Santiago de Cubassa. Hevoskärryt olivat ihan varteenotettava menopeli Kuubassa, jossa moottoritielläkin oli yksi kolmesta kaistasta varattu hevoskyydeille.
Tässä toinen tunnelmapala samaisesta hevoskyydistä napattuna.
Maalle tärkeät henkilöt olivat Havannassa selvästi esillä Plaza de la Revoluciónin lähettyvillä. Ja monessa muussakin paikassa. Niin, ja jos et tiennyt, nyt on 53. vuosi sitten Kuuban vallankumouksen.
Näitä amerikanrautoja riitti. Kuulemma osaan on vaihdettu Ladan moottorit, jotta varaosia saa, vaikka Kuuba onkin USAn kauppasaarrossa.
Juttu päätöskonsertista, jonka kohokohdaksi nostetaan Auditen esittämä La Maza:
http://www.bohemia.cu/2011/12/05/noticias/finalizo-festival-coro-santiago-cuba-2.html
yleisempi juttu:
http://www.cubarte.cult.cu/periodico/noticias/cuba-y-finlandia-acortan-distancias-a-traves-de-la-musica/159823.html
ja puffi:
http://www.radiorebelde.cu/noticia/presente-finlandia-festival-internacional-coros-20111203/
Kuvakooste
Excursio Río Toalla Baracoan lähellä.
Parque Nacional Alejandro de Humboldt, jossa teimme 9 kilometrin vaelluksen ja pulahdimme vesiputouksen luona uimaan.
Rantanäkymää Baracoan lähellä.
Guantanamo, jossa poikkesimme syömään bussimatkalla Baracoasta Santiago de Cubaan.
Catedral de Nuestra Señora de la Asunción, Santiago de Cuba. Kirkko oli virallisesti kiinni, mutta kiltti suntio esitteli kirkkoa meille, kun pienemmällä porukalla kiersimme kaupunkia.
Ayuntamiento, Santiago de Cuba.
Kuva on otettu vastaavasta hevoskyydistä Santiago de Cubassa. Hevoskärryt olivat ihan varteenotettava menopeli Kuubassa, jossa moottoritielläkin oli yksi kolmesta kaistasta varattu hevoskyydeille.
Tässä toinen tunnelmapala samaisesta hevoskyydistä napattuna.
Maalle tärkeät henkilöt olivat Havannassa selvästi esillä Plaza de la Revoluciónin lähettyvillä. Ja monessa muussakin paikassa. Niin, ja jos et tiennyt, nyt on 53. vuosi sitten Kuuban vallankumouksen.
Näitä amerikanrautoja riitti. Kuulemma osaan on vaihdettu Ladan moottorit, jotta varaosia saa, vaikka Kuuba onkin USAn kauppasaarrossa.
sunnuntaina, marraskuuta 13, 2011
Esiintyminen ja kilpaileminen vs. harjoittelu
Esiinnyin torstaina konservatoriolla laulunopettajani oppilaiden lauluillassa. Menin paikalle väsyneenä. Olen nukkunut pitkään huonosti ja tehnyt jatkuvasti hieman pidempää työpäivää, mikä on huono yhdistelmä. Mietin, miten jaksan keskittyä, miten jaksan eläytyä. Mutta kas vain, konsertin jälkeen olinkin virkeämpi ja paremmalla tuulella kuin ennen sitä. Nukuinkin seuraavan yön paremmin kuin pitkään aikaan arkiyönä.
Konsertin jälkeen eräs toinen laulaja valitteli, kuinka esiintyminen on kamalaa, kun jännittää ja hengitys ei toimi ja... Ja että olisi paljon mukavampaa vain laulaa laulutunnilla. Kuulun hänen kanssaan tässä asiassa eri sakkiin. Vaikka esiintyminen jännittääkin, se on se suola, miksi treenaan. Ilman sitä olisi minusta turha harjoitella. Ja jos totta puhutaan, mieluummin vain esiintyisin enkä treenaisi muuta kuin sen verran, että saan jonkinlaisen varmuuden esitettävistä sävellyksistä.
Samanlaisen jaon olen huomannut myös kilpaluistelijoissa: on niitä, jotka jännittävät kilpailemista yli kaiken ja jättäisivät sen mieluummin väliin kokonaan, mutta pitävät treenaamisesta kuin hullu puurosta. Itse puolestani olisin mieluiten vain kilpaillut, tietysti sillä oletuksella, että kilpailut menisivät aina hyvin ja niistä jäisi hyvä mieli... Treenaaminen oli monesti pakkopullaa.
On jännää havaita, että kahdesta eri harrastuksesta löytyy samantyyppistä jakoa eri tyyppisiin ihmisiin ja mielihaluihin.
Konsertin jälkeen eräs toinen laulaja valitteli, kuinka esiintyminen on kamalaa, kun jännittää ja hengitys ei toimi ja... Ja että olisi paljon mukavampaa vain laulaa laulutunnilla. Kuulun hänen kanssaan tässä asiassa eri sakkiin. Vaikka esiintyminen jännittääkin, se on se suola, miksi treenaan. Ilman sitä olisi minusta turha harjoitella. Ja jos totta puhutaan, mieluummin vain esiintyisin enkä treenaisi muuta kuin sen verran, että saan jonkinlaisen varmuuden esitettävistä sävellyksistä.
Samanlaisen jaon olen huomannut myös kilpaluistelijoissa: on niitä, jotka jännittävät kilpailemista yli kaiken ja jättäisivät sen mieluummin väliin kokonaan, mutta pitävät treenaamisesta kuin hullu puurosta. Itse puolestani olisin mieluiten vain kilpaillut, tietysti sillä oletuksella, että kilpailut menisivät aina hyvin ja niistä jäisi hyvä mieli... Treenaaminen oli monesti pakkopullaa.
On jännää havaita, että kahdesta eri harrastuksesta löytyy samantyyppistä jakoa eri tyyppisiin ihmisiin ja mielihaluihin.
sunnuntaina, marraskuuta 06, 2011
Liikuntavajausta
Viimeiset viikot ovat menneet säästöliekillä, mitä liikuntaan tulee. On ollut muuttopuuhia, pitkiä työpäiviä ja musiikkijuttuja. Olen ehtinyt salille tai lenkille vain kerran, korkeintaan kaksi viikossa. Viikon liikuntamäärät ovat siis pudonneet tosi pieniksi. Kun samassa syssyssä sitten on työkiireitä ja huonosti nukkumista, ei olo ole kovin häävi. Saan niin paljon energiaa liikunnasta, että sitä pitäisi ehtiä tekemään enemmän.
Oulunkylään oli lupailtu jäätä 7.11. alkaen. Toiveikkaana ajattelin, että pääsisin tiistaina luistelemaan. Luistelu on ennenkin tuonut valoa synkkään syksyyn. Mutta mitä vielä! Kaupungin sivuilla sanotaan:
Lämpimän sään vuoksi tekojäärataa ei pystytä avaamaan 7.11.2011. Kentän jäädytystyöt aloitetaan sääolosuhteiden salliessa.
Ei siis edes mitään aika-arviota, milloin jäädyttäminen alkaa. Synkkää, kovin synkkää.
Oulunkylään oli lupailtu jäätä 7.11. alkaen. Toiveikkaana ajattelin, että pääsisin tiistaina luistelemaan. Luistelu on ennenkin tuonut valoa synkkään syksyyn. Mutta mitä vielä! Kaupungin sivuilla sanotaan:
Lämpimän sään vuoksi tekojäärataa ei pystytä avaamaan 7.11.2011. Kentän jäädytystyöt aloitetaan sääolosuhteiden salliessa.
Ei siis edes mitään aika-arviota, milloin jäädyttäminen alkaa. Synkkää, kovin synkkää.
torstaina, lokakuuta 27, 2011
End of an era: Perkkaa on hiljennyt
Palautin tänään Perkkaan asuntoni avaimet. Tavarat on siirretty varastoon ja Viheriin. Varastoa tarvitaan, koska asunnonhaussa ei ole vieläkään lykästänyt. :(
Näin päättyi siis Perkkaa era, joka alkoi neljä vuotta sitten.
Näin päättyi siis Perkkaa era, joka alkoi neljä vuotta sitten.
maanantaina, lokakuuta 17, 2011
Liikennekiusattu
Tulin tänään kotimatkalla liikennekiusatuksi. Ajelin vakionopeudensäädin päällä Länsiväylällä kohti kotia. Alkuun näytti, että pääsen eräästä ruskeasta autosta ohi, mutta kohta se kiihdytti sen verran vauhtia, että ohittaminen ei oikein edistynyt ja keulani oli aikalailla auton takaosan kohdalla. Arvelin, että auton vauhti "hyytyy" Lauttasaaren kohdalla ylämäkeen enkä siksi vaihtanut oikealle kaistalle. En sittenkään, vaikka takana tullut vilautti valoja. Jos olisin vaihtanut oikealle kaistalle, olisin joutunut jarruttamaan.
Takana tullut valojenvilauttelija suivaantui ja vaihtoi itse oikealle kaistalle ja sieltä oikean kaistan vieressä olevalle bussikaistalle. Samaan aikaan alkoi ylämäki ja oikealla kaistalla ajaneen ruskean auton vauhti hyytyi. Ohitin ruskean auton samaan aikaan vasemmalta, kun perässäni tullut punainen suivaantunut auto ohitti sen oikealta. Ohituksen jälkeen punainen auto ajoi ruskean nokan edestä suoraan minun nokkani eteen ja hidasti sellaiseen vauhtiin, jossa minun piti jarruttaa vakionopeudensäädin pois päältä. Siinä se sitten hidasteli aivan nenäni edessä. Vilautinpa minäkin puolestani valoja. Se myös pesi lasinsa siinä lähietäisyydellä, mistä seurasi, että sain sen pesunesteet tuulilasiini ja näkökenttäni sumeni. Tämän jälkeen tämä punainen suivaantunut auto kaasutti ja meni menojaan...
Ikäviä tuommoiset mielenosoitukset liikenteessä. :(
Takana tullut valojenvilauttelija suivaantui ja vaihtoi itse oikealle kaistalle ja sieltä oikean kaistan vieressä olevalle bussikaistalle. Samaan aikaan alkoi ylämäki ja oikealla kaistalla ajaneen ruskean auton vauhti hyytyi. Ohitin ruskean auton samaan aikaan vasemmalta, kun perässäni tullut punainen suivaantunut auto ohitti sen oikealta. Ohituksen jälkeen punainen auto ajoi ruskean nokan edestä suoraan minun nokkani eteen ja hidasti sellaiseen vauhtiin, jossa minun piti jarruttaa vakionopeudensäädin pois päältä. Siinä se sitten hidasteli aivan nenäni edessä. Vilautinpa minäkin puolestani valoja. Se myös pesi lasinsa siinä lähietäisyydellä, mistä seurasi, että sain sen pesunesteet tuulilasiini ja näkökenttäni sumeni. Tämän jälkeen tämä punainen suivaantunut auto kaasutti ja meni menojaan...
Ikäviä tuommoiset mielenosoitukset liikenteessä. :(
tiistaina, syyskuuta 27, 2011
Kohtaamisia poliisin kanssa - osa 2
No kyllä nyt nolottaa! Juuri, kun pääsin edellisessä blogipostauksessani kertomaan tapauksista, joissa olin tulla sakotetuksi, niin sitten koitti päivä, jolloin oikeasti sain elämäni ensimmäiset sakot. Eikä syy ollut raskaan kaasujalan. Tai no, miten sen nyt ottaa.
Ajoin Mechelininkatua erään pakettiauton perässä. Peesasin autoa myös risteyksessä, jossa valot olivat jo keltaiset, kun ajoin risteykseen ja tietenkin vaihtuivat punaisiksi, kun olin juuri ajanut risteykseen. Kotvan kuluttua huomasin peilistä, että takanani on poliisin maija. Mielessä ehti käydä, että jokos nyt jälleen kävi tällainen läheltä-piti-tilanne poliisin kanssa.
Parin korttelin jälkeen poliisiauto kuitenkin laittoi pillit yhden ulvahduksen verran päälle sekä siniset vilkkunsa ja punaisen pysäytysvalon vilkkumaan. Tuumin, että kaipa ne sitten haluavat pystäyttää minut. En vain heti ymmärtänyt, että pysäyttivät nimen omaan tuon epäonnisen risteyksen ylityksen takia... että siis olivat sen nähneet. Pysäytin autoni saman tien. Poliisi nousi autostaan ja tuli sanomaan avoimesta ikkunasta, että pitäisi ajaa vielä seuraavasta risteyksestä yli ja hieman jalkakäytävälle. Tein työtä käskettyä.
Poliisi käveli uudestaan pysäytetyn autoni avoimeille ikkunalle:
- Tiedätkös yhtään, miksi me sut pysäytettiin? sanoi poliisi kaivellen samaan aikaan esiin puhalluspilliä. Mietin, olisinko tehnyt jonkun rikkeen punaisten valojen jälkeen, esimerkiksi jättänyt pysähtymättä suojatien eteen, kun viereisellä kaistalla ollut auto oli pysähdyksissä.... tai näyttikö ajoni jotenkin huteralta, kun puhalluttaa aikoi.
- E-en, oikeastaan...
- No, tuossa Arkadiankadun risteyksessä....
- Jaa, niin ajoin vähän vanhoilla vihreillä...
- No, kyllä ne ihan punaset oli.
- Jaa...
- Me oltiin siinä varta vasten...
Siinä sitten pääsin esittämään ajokortin ja rekisteriotteen, antamaan yhteys- ja palkkatietoja.
- Kyllä me sulle tästä joudutaan pieni sakko kirjoittamaan, menee hetki. Odota siinä, sanoi vanhempi konstaapeli ja käveli ajokorttini ja rekisteriotteeni kanssa maijaan.
Odottaa piti useampikin hetki Eikä se sakko mikään kovin pieni ollut, kun kyseessä oli kuitenkin 8 päiväsakkoa. Poliisi selitti ystävällisesti ensikertalaiselle sakkojen saajalle, minne voi valittaa, jos haluaa muuttaa tulotietojaan ja mistä voi pyytää muutosta maksuaikatauluun.
Sen verran moinen poliisin kohtaaminen järkytti, että pieni tärinä jatkui vielä tilanteen jälkeenkin jonkun tovin. Nyt lähinnä harmittaa.
Ajoin Mechelininkatua erään pakettiauton perässä. Peesasin autoa myös risteyksessä, jossa valot olivat jo keltaiset, kun ajoin risteykseen ja tietenkin vaihtuivat punaisiksi, kun olin juuri ajanut risteykseen. Kotvan kuluttua huomasin peilistä, että takanani on poliisin maija. Mielessä ehti käydä, että jokos nyt jälleen kävi tällainen läheltä-piti-tilanne poliisin kanssa.
Parin korttelin jälkeen poliisiauto kuitenkin laittoi pillit yhden ulvahduksen verran päälle sekä siniset vilkkunsa ja punaisen pysäytysvalon vilkkumaan. Tuumin, että kaipa ne sitten haluavat pystäyttää minut. En vain heti ymmärtänyt, että pysäyttivät nimen omaan tuon epäonnisen risteyksen ylityksen takia... että siis olivat sen nähneet. Pysäytin autoni saman tien. Poliisi nousi autostaan ja tuli sanomaan avoimesta ikkunasta, että pitäisi ajaa vielä seuraavasta risteyksestä yli ja hieman jalkakäytävälle. Tein työtä käskettyä.
Poliisi käveli uudestaan pysäytetyn autoni avoimeille ikkunalle:
- Tiedätkös yhtään, miksi me sut pysäytettiin? sanoi poliisi kaivellen samaan aikaan esiin puhalluspilliä. Mietin, olisinko tehnyt jonkun rikkeen punaisten valojen jälkeen, esimerkiksi jättänyt pysähtymättä suojatien eteen, kun viereisellä kaistalla ollut auto oli pysähdyksissä.... tai näyttikö ajoni jotenkin huteralta, kun puhalluttaa aikoi.
- E-en, oikeastaan...
- No, tuossa Arkadiankadun risteyksessä....
- Jaa, niin ajoin vähän vanhoilla vihreillä...
- No, kyllä ne ihan punaset oli.
- Jaa...
- Me oltiin siinä varta vasten...
Siinä sitten pääsin esittämään ajokortin ja rekisteriotteen, antamaan yhteys- ja palkkatietoja.
- Kyllä me sulle tästä joudutaan pieni sakko kirjoittamaan, menee hetki. Odota siinä, sanoi vanhempi konstaapeli ja käveli ajokorttini ja rekisteriotteeni kanssa maijaan.
Odottaa piti useampikin hetki Eikä se sakko mikään kovin pieni ollut, kun kyseessä oli kuitenkin 8 päiväsakkoa. Poliisi selitti ystävällisesti ensikertalaiselle sakkojen saajalle, minne voi valittaa, jos haluaa muuttaa tulotietojaan ja mistä voi pyytää muutosta maksuaikatauluun.
Sen verran moinen poliisin kohtaaminen järkytti, että pieni tärinä jatkui vielä tilanteen jälkeenkin jonkun tovin. Nyt lähinnä harmittaa.
sunnuntaina, syyskuuta 25, 2011
Kohtaamisia poliisin kanssa
Olen tässä parin kuukauden aikana joutunut kohtaamaan polisiin, tai ainakin melkein, muutamia kertoja.
Ensimmäinen tapahtui, kun kävin anomassa uusia henkkareita Kilon poliisista. Istuin jononumero kädessä lupakanslian aulassa, kun kuulin, että pihalla töitä tehnyt puutarhatyöntekijä tuli tekemään jonkin ilmoituksen autostani. "Semmoinen tummansininen, jonka rekkari on...". Hänen mentyään infon täti soitti jonnekin ja kuulin hänen sanovan: "Tuolla yläparkkiksella on auto, jonka rekkari on... lähtenyt valumaan itsekseen". Hyppäsin pystyyn ja menin viittoilemaan tädille, että auto on minun. Juoksin parkkipaikalle. Jaloni oli valunut hieman taaksepäin viettävällä parkkipaikalla puoli auton mittaa ruudusta pois. Siirsin auton paikoilleen ja vedin käsijarrun päälle.
Kun olin saanut asiani hoidettua ja tulin takaisin autoni luo, paikalle saapui samaan aikaan poliisin maija. Maija pysähtyi autoni kohdalle ja sieltä astui ulos poliisi tiedustellen, oliko se minun autoni, joka oli itsekseen lähtenyt liikkumaan. Olihan se. Kyselivät, oliko se törmännyt jonnekin. Ottivat ajokortin katsottavaksi ja kiersivät auton. Kertoivat myös, että olivat luulleet, että auto oli myös törmännyt liikkuessaan itsekseen.
Toinen kohtaaminen, tai no, läheltä-piti-tilanne, kävi eräänä aamuna Länsiväylällä, kun olin melkein myöhässä työterveyslääkärin vastaanotolta. Mittarissani oli noin 90 km/h, kun Länärin rajoitus on 80 km/h. Tosin mittari näyttää sen verran pieleen, että oikea nopeuteni lieni noin 85 km/h. Näin poliisin pysättäyttämässä autoja edessäni. Ehdin miettiä, että nytkös sitä tulee sakot ja myöhästyn lääkäristä. Onneksi kuitenkin joku muu ajoi vielä raisumpaa ylinopeutta ja poliisi pysäyttikin ohituskaistalla minua ohittaneen auton.
Kolmas kohtaaminen, läheltä-piti sekin, sattui jo seuraavana päivänä. Olin menossa suunnistamaan, ja mittarissa oli noin 60 km/h, kun rajoitus oli pikkutiellä 50 km/h. Vastaan ajoi poliisimoottoripyörä ja kotvan päästä näin maijan ja toisen poliisimoottoripyörän. Olivat siis juuri lopettamassa ratsiaa/tutkarysää.
Jälkeenpäin minulle selvisi, että kyseinen viikko oli ollut liikenteen tehoseurantaviikko. Ilmankos...
Hieman tämän jälkeen näin jälleen poliiseja Länsiväylällä. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ollut tutkasta, vaan taisivat olla vahtimassa ilotulituksen SM-kisojen seuraajia merenlahdella.
Pitäisiköhän sitä keventää kaasujalkaa?
Ensimmäinen tapahtui, kun kävin anomassa uusia henkkareita Kilon poliisista. Istuin jononumero kädessä lupakanslian aulassa, kun kuulin, että pihalla töitä tehnyt puutarhatyöntekijä tuli tekemään jonkin ilmoituksen autostani. "Semmoinen tummansininen, jonka rekkari on...". Hänen mentyään infon täti soitti jonnekin ja kuulin hänen sanovan: "Tuolla yläparkkiksella on auto, jonka rekkari on... lähtenyt valumaan itsekseen". Hyppäsin pystyyn ja menin viittoilemaan tädille, että auto on minun. Juoksin parkkipaikalle. Jaloni oli valunut hieman taaksepäin viettävällä parkkipaikalla puoli auton mittaa ruudusta pois. Siirsin auton paikoilleen ja vedin käsijarrun päälle.
Kun olin saanut asiani hoidettua ja tulin takaisin autoni luo, paikalle saapui samaan aikaan poliisin maija. Maija pysähtyi autoni kohdalle ja sieltä astui ulos poliisi tiedustellen, oliko se minun autoni, joka oli itsekseen lähtenyt liikkumaan. Olihan se. Kyselivät, oliko se törmännyt jonnekin. Ottivat ajokortin katsottavaksi ja kiersivät auton. Kertoivat myös, että olivat luulleet, että auto oli myös törmännyt liikkuessaan itsekseen.
Toinen kohtaaminen, tai no, läheltä-piti-tilanne, kävi eräänä aamuna Länsiväylällä, kun olin melkein myöhässä työterveyslääkärin vastaanotolta. Mittarissani oli noin 90 km/h, kun Länärin rajoitus on 80 km/h. Tosin mittari näyttää sen verran pieleen, että oikea nopeuteni lieni noin 85 km/h. Näin poliisin pysättäyttämässä autoja edessäni. Ehdin miettiä, että nytkös sitä tulee sakot ja myöhästyn lääkäristä. Onneksi kuitenkin joku muu ajoi vielä raisumpaa ylinopeutta ja poliisi pysäyttikin ohituskaistalla minua ohittaneen auton.
Kolmas kohtaaminen, läheltä-piti sekin, sattui jo seuraavana päivänä. Olin menossa suunnistamaan, ja mittarissa oli noin 60 km/h, kun rajoitus oli pikkutiellä 50 km/h. Vastaan ajoi poliisimoottoripyörä ja kotvan päästä näin maijan ja toisen poliisimoottoripyörän. Olivat siis juuri lopettamassa ratsiaa/tutkarysää.
Jälkeenpäin minulle selvisi, että kyseinen viikko oli ollut liikenteen tehoseurantaviikko. Ilmankos...
Hieman tämän jälkeen näin jälleen poliiseja Länsiväylällä. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ollut tutkasta, vaan taisivat olla vahtimassa ilotulituksen SM-kisojen seuraajia merenlahdella.
Pitäisiköhän sitä keventää kaasujalkaa?
sunnuntaina, elokuuta 21, 2011
Suunnistusputki
Elokuun aikana on tullut suunnistettua ihan urakalla. Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna oli Kapinarastit Mäntsälässä. Siellä meni ihan mukavasti: 2,8 kilometriä taittui aikaan 38,54. Olin sarjassani (D21C) kolmas. Viikolla sen jälkeen suunnistin iltarasteilla, joihin liittyy edellinen blogaukseni.
Seuraavana viikonloppuna olivat vuorossa AM-kilpailut. Lauantaina oli pitkän matkan kisa (7,9 km) ja sunnuntaina viesti (6,5 km osuudet). Pelkäsin etukäteen jaksamiseni puolesta. Otin sitten lauantaina rauhassa ja rastit löytyivätkin ihan hyvin eikä noutajakaan tullut. Matka taittui alle kahden tunnin (1h 53 min). Sunnuntaina viestin rata oli vaikeampi kuin lauantainen yksilökilpailun rata. Enemmän pusikkoa ja ikäviä rastivälejä. Yritin juosta enemmän kuin lauantaina. Aikaa kului noin 1h 35 min. Suorituksista jäi ihan hyvä maku, vaikka molempina päivinä löydyin tuloslistan häntäpäästä. Sunnuntaina, kun yritin kerrata lauantaisia reitinvalintojani, huomasin, että oli äärimmäisen vaikeaa muistaa niitä, kun sunnuntainen kisa oli käyty samalla kartalla.
Viikolla oli vuorossa Firmaliiga Velskolassa. Juoksin D-lohkossa 4,3 km radan aikaan 1.06,04. Viikonloppu painoi vielä jonkin verran jaloissa ja jäin varanaisen rooliin joukkueessamme (olin meistä neljästä hitain neljän minuutin erolla edelliseen).
Tänään puolestaan olin mukana Husqvarna-kisan D21B-sarjassa. Matkan pituus oli 2,9 kilometriä. Maasto oli inhottavaa pusikkoa ja kivikkoa. Lisäksi tein sarjan käsittämättömiä suunnistusvirheitä. Loppuaika 1.02,54 kertoo koko totuuden: surkeasti meni. En silti ollut viimeinen, vaan 6/10. Sain polven alapuolelle ikävän verinaarmun ennen matkan puoliväliä. Se ei sinänsä menoa haitannut, mutta harmittaa joutua hoitamaan taas uutta haavaa. Lisäksi harmittaa, että auton renkaisiin jäi parkkipaikkana toimineelta pellolta lehmänkakkaa. Se taitaa olla yhtä sitkeää, kuin Jukolan viestin pellon kurat roiskeläpissä... Saa nähdä, milloin irtoaa. Tässä on vaan se huono puoli, että se kakka aiheuttaa myös hajuhaittoja.
Ensi viikolla olisi taas Firmaliigaa. Mutta mennäkö vaiko eikö eGamesiin ensi viikonloppuna?
Seuraavana viikonloppuna olivat vuorossa AM-kilpailut. Lauantaina oli pitkän matkan kisa (7,9 km) ja sunnuntaina viesti (6,5 km osuudet). Pelkäsin etukäteen jaksamiseni puolesta. Otin sitten lauantaina rauhassa ja rastit löytyivätkin ihan hyvin eikä noutajakaan tullut. Matka taittui alle kahden tunnin (1h 53 min). Sunnuntaina viestin rata oli vaikeampi kuin lauantainen yksilökilpailun rata. Enemmän pusikkoa ja ikäviä rastivälejä. Yritin juosta enemmän kuin lauantaina. Aikaa kului noin 1h 35 min. Suorituksista jäi ihan hyvä maku, vaikka molempina päivinä löydyin tuloslistan häntäpäästä. Sunnuntaina, kun yritin kerrata lauantaisia reitinvalintojani, huomasin, että oli äärimmäisen vaikeaa muistaa niitä, kun sunnuntainen kisa oli käyty samalla kartalla.
Viikolla oli vuorossa Firmaliiga Velskolassa. Juoksin D-lohkossa 4,3 km radan aikaan 1.06,04. Viikonloppu painoi vielä jonkin verran jaloissa ja jäin varanaisen rooliin joukkueessamme (olin meistä neljästä hitain neljän minuutin erolla edelliseen).
Tänään puolestaan olin mukana Husqvarna-kisan D21B-sarjassa. Matkan pituus oli 2,9 kilometriä. Maasto oli inhottavaa pusikkoa ja kivikkoa. Lisäksi tein sarjan käsittämättömiä suunnistusvirheitä. Loppuaika 1.02,54 kertoo koko totuuden: surkeasti meni. En silti ollut viimeinen, vaan 6/10. Sain polven alapuolelle ikävän verinaarmun ennen matkan puoliväliä. Se ei sinänsä menoa haitannut, mutta harmittaa joutua hoitamaan taas uutta haavaa. Lisäksi harmittaa, että auton renkaisiin jäi parkkipaikkana toimineelta pellolta lehmänkakkaa. Se taitaa olla yhtä sitkeää, kuin Jukolan viestin pellon kurat roiskeläpissä... Saa nähdä, milloin irtoaa. Tässä on vaan se huono puoli, että se kakka aiheuttaa myös hajuhaittoja.
Ensi viikolla olisi taas Firmaliigaa. Mutta mennäkö vaiko eikö eGamesiin ensi viikonloppuna?
torstaina, elokuuta 11, 2011
Joukkoeksymä - tai sittenkin rasti väärässä paikassa
Tiistain Espoorastit olivat Serenan maastoissa. Tämä maasto ei ole ollut minulle koskaan erityisesti mieleen. Onhan se paikka, jossa kävin Espoorasteilla elämäni ensimmäistä kertaa ja jossa juoksin noin kilometrin harhaan ja päädyin bussin kääntöpaikalle, jossa oli ilmoitustaulu otsikolla "Vantaalla tapahtuu".
No, tällä kertaa oma meno oli alkumatkasta vähän hapuilevaa, ja tyssäsi kokonaan vitosrastille. En ollut ainoa, joka etsi notkoa saman jyrkänteen kainalosta. Itse asiassa rinteelle kertynyt väkimäärä vain lisääntyi ja lisääntyi. Arviolta parikymmentä suunnistajaa haravoi rinnettä alhaalta ja edestä ja takaa... Rastia ei vain löytynyt. Lopulta menin itsekin hieman etäämmälle ja siellä kuulin, kun joku huusi: "Täällä!" Rasti oli toisen, paljon jyrkemmän, jyrkänteen kainalossa. Väärässä paikassa siis. Aikaa tuhraantui yli 25 minuuttia.
Eipä suoritus siitä eteenpäinkään kovin vahva ollut... toivottavasti viikonloppuna menee paremmin!
No, tällä kertaa oma meno oli alkumatkasta vähän hapuilevaa, ja tyssäsi kokonaan vitosrastille. En ollut ainoa, joka etsi notkoa saman jyrkänteen kainalosta. Itse asiassa rinteelle kertynyt väkimäärä vain lisääntyi ja lisääntyi. Arviolta parikymmentä suunnistajaa haravoi rinnettä alhaalta ja edestä ja takaa... Rastia ei vain löytynyt. Lopulta menin itsekin hieman etäämmälle ja siellä kuulin, kun joku huusi: "Täällä!" Rasti oli toisen, paljon jyrkemmän, jyrkänteen kainalossa. Väärässä paikassa siis. Aikaa tuhraantui yli 25 minuuttia.
Eipä suoritus siitä eteenpäinkään kovin vahva ollut... toivottavasti viikonloppuna menee paremmin!
sunnuntaina, elokuuta 07, 2011
Demoja
Vierailin jälleen tänä vuonna Assembly-tapahtumassa. Ensimmäistä kertaa olin paikalla kompojen aikana. Oli vaikuttavaa nähdä, mitä 4 kt:un saa mahtumaan... ja mitä kaikkea saa aikaan, kun kokorajoitetta ei ole. Muistelin itselleni tuskaista tietokonegrafiikan kurssia, jolla väänsin suurella vaivalla C:llä ihan yksinkertaisia geometrisia kappaleita. Täytyy todeta, että se on hienoa, että toiset osaavat.
keskiviikkona, elokuuta 03, 2011
Erilainen loma
Blogini on elänyt hiljaiseloa jo jonkin aikaa. Syy siihen on loma, eikä mikä tahansa loma, vaan se loma, jolloin menimme naimisiin ja kävimme häämatkalla! Loma loppui jo yli viikko sitten, ja vihdoin saan julkaistuksi tänne hieman makupaloja menneestä.
Häitämme juhlittiin 2.7. Eurajoella (Kustaa Aadolfin kirkko + Vuojoen kartano). Päivä onnistui kaikin puolin. Oli todella kuuma päivä, mutta muutama sadekuuro viilensi sopivasti sellaisinä hetkinä, kun olimme sisätiloissa.
Häiden jälkeen lähdimme parin viikon häämatkalle Mauritiukselle. Mauritiuksella oli talvi, mutta suomalaiseen makuun lämmin sellainen: päivälämpötila oli noin 21-28 astetta. Tuo tuliperäinen saari osoittautui mielenkiintoiseksi paikaksi myös historiansa vuoksi. Saarta ovat pitäneet hallussaan vuoroin portugalilaiset, hollantilaiset, ranskalaiset ja britit. Itsenäinen valtio se on ollut vuodesta 1968. Pääuskontoja ovat hindulaisuus, islam ja katolilaisuus. Lisäksi saarella asuu myös kiinalaistaustaisia. Varsinainen kulttuurien sekamelska siis. Äidinkielenään saarelaiset puhuvat ranskapohjaista kreolia. Hallintokieli on englanti. Kaikki opettelevat koulussa ranskaa ja englantia.
Tässä joitakin kuvia:
Amazonin lumpeita Sir Seewoosagur Ramgoolam -kasvitieteellisessä puutarhassa.
Ile aux Benitiérs.
Alla kuvia mönkijäajelulta vuorilta:
Ja lomalainen rannalla... :)
Arki on pyörähtänyt käyntiin ja siihen kuuluu myös uuden sukunimen opettelu. Ehkä se tästä hiljalleen alkaa tuntua omalta. :)
Häitämme juhlittiin 2.7. Eurajoella (Kustaa Aadolfin kirkko + Vuojoen kartano). Päivä onnistui kaikin puolin. Oli todella kuuma päivä, mutta muutama sadekuuro viilensi sopivasti sellaisinä hetkinä, kun olimme sisätiloissa.
Häiden jälkeen lähdimme parin viikon häämatkalle Mauritiukselle. Mauritiuksella oli talvi, mutta suomalaiseen makuun lämmin sellainen: päivälämpötila oli noin 21-28 astetta. Tuo tuliperäinen saari osoittautui mielenkiintoiseksi paikaksi myös historiansa vuoksi. Saarta ovat pitäneet hallussaan vuoroin portugalilaiset, hollantilaiset, ranskalaiset ja britit. Itsenäinen valtio se on ollut vuodesta 1968. Pääuskontoja ovat hindulaisuus, islam ja katolilaisuus. Lisäksi saarella asuu myös kiinalaistaustaisia. Varsinainen kulttuurien sekamelska siis. Äidinkielenään saarelaiset puhuvat ranskapohjaista kreolia. Hallintokieli on englanti. Kaikki opettelevat koulussa ranskaa ja englantia.
Tässä joitakin kuvia:
Amazonin lumpeita Sir Seewoosagur Ramgoolam -kasvitieteellisessä puutarhassa.
Ile aux Benitiérs.
Alla kuvia mönkijäajelulta vuorilta:
Ja lomalainen rannalla... :)
Arki on pyörähtänyt käyntiin ja siihen kuuluu myös uuden sukunimen opettelu. Ehkä se tästä hiljalleen alkaa tuntua omalta. :)
sunnuntaina, kesäkuuta 19, 2011
Kuntotesti Salpa-Jukolassa
Olin tänäkin vuonna mukana Espoon Akilleksen Venla-joukkueessa. Otin tavallaan riskin: kahden viikon päästä pitäisi olla mahdollisimman hyvässä kunnossa (siis terve ja urheiluvammaton ja naarmuton), ja suunnistaessa jos jossain voi sattua mitä vain ja vesisateessa voi vilustua. Tällä kertaa juoksin kakkosjoukkueen avaajana. Virolahdella oli hyvin epävakaa sää. Sadetta ripsotteli on-off-hengessä aika ajoin. Mitään kaatosadetta ei kuitenkaan ollut, vaikka ajomatkan aikana sekin vaikutti mahdolliselta.
Lähtö oli rakennettu suunnistajien kiusaksi ja katsojien iloksi siten, että noin sadan metrin juoksumatkan jälkeen oli jyrkkä ja kapeneva nousu. Tietysti yli tuhatpäinen naislauma sumputtui siinä jo pahemman kerran. Kuuluttajan ohjeistus oli, että ensimmäisessä mäessä ei vielä kisaa ratkaista, ottakaa ihan rauhassa. No, eipä sitä nyt ihan rauhassa tainnut juuri kukaan ottaa. Kaatumisia näin yhden.
Mäen jälkeen matka jatkui piha-alueen poikki, tien yli varvikkoon, jonka jälkeen saavuttiin K-pisteelle. Siinä porukka jakaantui aikalailla kahtia. Ensimmäinen rastiväli oli pitkälti tiellä juoksemista, samoin toinen. Sen jälkeen päästiin kunnolla metsään.
Kuudennen rastin jälkeen oli ensimmäinen juottopaikka. Yritin jatkaa matkaa suoraan juottopaikan ohi, mutta vastaan tuli ylitsepääsemättömän näköinen oja. Juottopaikan pitäjät huutelivatkin, että "kiertäkää nyt tuolta pellon laidan kautta, kun tossa on toi iso oja". Samassa kuului kauempaa "Ensiapu! Ensiapu!". Ja joku juottopaikan pitäjistä tuumasi: "No nyt siellä ojassa on joku!"
Kahdeksannella rastilla oli sellainen hajonta, että letkat hajaantuivat. Itsekin painelin ensin omasta rastistani ohi, mutta en onneksi kovin paljoa. Seuraavaa rastiakin hapuilin. Päädyin seisomaan mäentöppäleelle, jonka alarinteellä juoksi letka sekä vasemmalle että oikealle. Hetken pähkäiltyäni lähdin katsomaan oikealle ja siinähän se rasti oli, noin 50 metrin päässä. Ja matka jatkui.
Jossain vaiheessa tuli juostua pitkä rastiväli reipasta vauhtia ja tuntui, että kulkee ihan ok. Pian sen jälkeen alkoi tuntua siltä, että ei enää jaksa. Pakotin itseni juoksemaan aina välillä, kun muukin letka juoksi, mutta voimat meinasivat loppua totaalisesti. Tämä oli minulle täysin uusi kokemus Venloissa, yleensä voimia on riittänyt hyvin loppuun asti. Väliajoista näkee, että sijoitukseni onkin tippunut viimeisillä rastiväleillä (rastin 15 jälkeen) ja matkalla maaliin yli 10 sijaa. Lopulta tulin vaihtoon sijalla 711. Luulin, että sija olisi jotain 630 ja risat, koska vaihdon päällä ollut laskuri näytti sellaista lukemaa, mutta karu totuus paljastui seurateltalle päästyäni, kun äidiltä oli tullut tekstiviesti. Joskus vain netin kautta on niin paljon helpompaa seurata kisaa kuin paikan päällä! (Tosin toimihan se netti ihmisten kännyköillä myös kisapaikalla...)
Summa summarum: suunnistussuoritus ihan ok, kuntotestin reputin. Päätän taas jälleen yrittää olla ensi vuonna paremmassa juoksukunnossa - kuten niin monena vuonna aiemmin. ;) Joukkueena suoriuduttiin oikein hyvin: viime vuoteen perustunutta lähtönumeroa parannettiin yli 200 sijaa. :)
Lähdimme paluumatkalle miesten lähdön jälkeen. Onneksi säästyimme auton työntelyltä. Parkkipaikkana käytetty pelto oli nimittäin kovin vettynyt päivän sateiden vuoksi ja auton työntäjiä näkyi siellä sun täällä. Jalo sain vain kevyen kurakuorrutuksen.
Lähtö oli rakennettu suunnistajien kiusaksi ja katsojien iloksi siten, että noin sadan metrin juoksumatkan jälkeen oli jyrkkä ja kapeneva nousu. Tietysti yli tuhatpäinen naislauma sumputtui siinä jo pahemman kerran. Kuuluttajan ohjeistus oli, että ensimmäisessä mäessä ei vielä kisaa ratkaista, ottakaa ihan rauhassa. No, eipä sitä nyt ihan rauhassa tainnut juuri kukaan ottaa. Kaatumisia näin yhden.
Mäen jälkeen matka jatkui piha-alueen poikki, tien yli varvikkoon, jonka jälkeen saavuttiin K-pisteelle. Siinä porukka jakaantui aikalailla kahtia. Ensimmäinen rastiväli oli pitkälti tiellä juoksemista, samoin toinen. Sen jälkeen päästiin kunnolla metsään.
Kuudennen rastin jälkeen oli ensimmäinen juottopaikka. Yritin jatkaa matkaa suoraan juottopaikan ohi, mutta vastaan tuli ylitsepääsemättömän näköinen oja. Juottopaikan pitäjät huutelivatkin, että "kiertäkää nyt tuolta pellon laidan kautta, kun tossa on toi iso oja". Samassa kuului kauempaa "Ensiapu! Ensiapu!". Ja joku juottopaikan pitäjistä tuumasi: "No nyt siellä ojassa on joku!"
Kahdeksannella rastilla oli sellainen hajonta, että letkat hajaantuivat. Itsekin painelin ensin omasta rastistani ohi, mutta en onneksi kovin paljoa. Seuraavaa rastiakin hapuilin. Päädyin seisomaan mäentöppäleelle, jonka alarinteellä juoksi letka sekä vasemmalle että oikealle. Hetken pähkäiltyäni lähdin katsomaan oikealle ja siinähän se rasti oli, noin 50 metrin päässä. Ja matka jatkui.
Jossain vaiheessa tuli juostua pitkä rastiväli reipasta vauhtia ja tuntui, että kulkee ihan ok. Pian sen jälkeen alkoi tuntua siltä, että ei enää jaksa. Pakotin itseni juoksemaan aina välillä, kun muukin letka juoksi, mutta voimat meinasivat loppua totaalisesti. Tämä oli minulle täysin uusi kokemus Venloissa, yleensä voimia on riittänyt hyvin loppuun asti. Väliajoista näkee, että sijoitukseni onkin tippunut viimeisillä rastiväleillä (rastin 15 jälkeen) ja matkalla maaliin yli 10 sijaa. Lopulta tulin vaihtoon sijalla 711. Luulin, että sija olisi jotain 630 ja risat, koska vaihdon päällä ollut laskuri näytti sellaista lukemaa, mutta karu totuus paljastui seurateltalle päästyäni, kun äidiltä oli tullut tekstiviesti. Joskus vain netin kautta on niin paljon helpompaa seurata kisaa kuin paikan päällä! (Tosin toimihan se netti ihmisten kännyköillä myös kisapaikalla...)
Summa summarum: suunnistussuoritus ihan ok, kuntotestin reputin. Päätän taas jälleen yrittää olla ensi vuonna paremmassa juoksukunnossa - kuten niin monena vuonna aiemmin. ;) Joukkueena suoriuduttiin oikein hyvin: viime vuoteen perustunutta lähtönumeroa parannettiin yli 200 sijaa. :)
Lähdimme paluumatkalle miesten lähdön jälkeen. Onneksi säästyimme auton työntelyltä. Parkkipaikkana käytetty pelto oli nimittäin kovin vettynyt päivän sateiden vuoksi ja auton työntäjiä näkyi siellä sun täällä. Jalo sain vain kevyen kurakuorrutuksen.
tiistaina, kesäkuuta 07, 2011
Paasto oli vähällä venähtää
Kävin tänään laboratoriossa antamassa verinäytteen työhöntulotarkastusta varten. Näytteenantoa ennen piti paastota 12 tuntia. Käytänössä paastoaika alkoi siis eilen kello 20. Oli hilkulla, ettei paasto venynyt kohdallani yli 16 tuntiin.
Kävipä nimittäin niin, että suunnistuksen seuraottelussa minut oli siirretty ensimmäisestä lähtöaallosta viimeiseen eli lähtöaikani oli 20 minuuttia alkuperäistä tietoa myöhemmin. Pääsin metsään kello 18.20. Suunnistus sujui takkuisesti. Varmaankin väsymyksellä oli osuutta asiaan. Viivyin metsässä hieman reilut 1,5 tuntia. Olin siis maalissa muutamaa minuuttia ennen kello 20.
Tietenkään minulla ei ollut mitään järkeviä eväitä mukanani. Vetäisin pienen proteiinipatukan ja lasten hedelmäsosepurkin ja litran vettä. Siinä oli iltapalani.
Illalla kotona oli kamala nälkä. Tilannetta ei parantanut se, että joku laittoi ruokaa jossain naapurissa ja tuoksut leijuivat asuntooni.
Aamulla oli tokkurainen ja vetämätön olo. Laboratoriossa näytteen ottanut hoitaja joutui lätkimään käsivarttani, että sai suonen näkyviin. Kuulemma paastosta johtuvaa tuommoinen.
Tokkuraisuus ja väsymys ei ole päivän aikana kadonnut, vaikka olen syönyt normaalisti näytteenoton jälkeen. Toivottavasti huomenna on jo parempi olo.
Kävipä nimittäin niin, että suunnistuksen seuraottelussa minut oli siirretty ensimmäisestä lähtöaallosta viimeiseen eli lähtöaikani oli 20 minuuttia alkuperäistä tietoa myöhemmin. Pääsin metsään kello 18.20. Suunnistus sujui takkuisesti. Varmaankin väsymyksellä oli osuutta asiaan. Viivyin metsässä hieman reilut 1,5 tuntia. Olin siis maalissa muutamaa minuuttia ennen kello 20.
Tietenkään minulla ei ollut mitään järkeviä eväitä mukanani. Vetäisin pienen proteiinipatukan ja lasten hedelmäsosepurkin ja litran vettä. Siinä oli iltapalani.
Illalla kotona oli kamala nälkä. Tilannetta ei parantanut se, että joku laittoi ruokaa jossain naapurissa ja tuoksut leijuivat asuntooni.
Aamulla oli tokkurainen ja vetämätön olo. Laboratoriossa näytteen ottanut hoitaja joutui lätkimään käsivarttani, että sai suonen näkyviin. Kuulemma paastosta johtuvaa tuommoinen.
Tokkuraisuus ja väsymys ei ole päivän aikana kadonnut, vaikka olen syönyt normaalisti näytteenoton jälkeen. Toivottavasti huomenna on jo parempi olo.
torstaina, kesäkuuta 02, 2011
Vuoden ensimmäiset kansalliset
Kävin hakemassa suunnistuskisatuntumaa Prisma-rasteilta Inkoosta. Lähtöön mennessä piti olla tarkkana, koska ykkös- ja kakkoslähdöt olivat päinvastaisissa suunnissa. Toinen 1,5 kilometria, toinen kilometrin päässä kisakeskuksesta. Yhden kakkoslähtöön eksyneen näin... kiva oli varmaan lähteä juoksemaan 2,5 kilometrin päähän oikeaan lähtöön.
Suunnistus alkoi omalta osaltani hyvin. Ykkösrasti oli aika kaukana, mutta väli oli helppo. (Jälkikäteen tuloksista näin, että olin ykkösvälillä sarjani nopein...) Kakkoselle hieman haparoin, mutta rasti löytyi ihan hyvin. Kolmonen koitui sitten kohtaloksi. Luin mäkiä väärin ja etsin rastia väärän mäen päältä. Siihen se sitten romuttuikin, suoritus. Pummia tuli noin 7 minuuttia. Loput rasteista löytyivät kohtuudella. Yhden kohdalla tein kyllä pummin, kun eksyin väärälle rastille.
Vitos- ja kutosrastien välillä koin kauhunhetkiä, kun vasen nilkkani muljahti samalla tavalla 90 astetta kuin surullisen kuuluisassa sählypelissä elokuussa 2007. Tunnustelin jalkaa hetken ja totesin, että sillä pystyy jatkamaan matkaa. Eikä se liiemmin häirinnyt etenemistä. Pystyi ihan hyvin juoksemaankin. Iltaa kohden nilkka on kyllä hieman tuntunut aralta, mutta sillä kyllä kävelee ihan ok. Taisin selvitä säikähdyksellä siis.
Suunnistus alkoi omalta osaltani hyvin. Ykkösrasti oli aika kaukana, mutta väli oli helppo. (Jälkikäteen tuloksista näin, että olin ykkösvälillä sarjani nopein...) Kakkoselle hieman haparoin, mutta rasti löytyi ihan hyvin. Kolmonen koitui sitten kohtaloksi. Luin mäkiä väärin ja etsin rastia väärän mäen päältä. Siihen se sitten romuttuikin, suoritus. Pummia tuli noin 7 minuuttia. Loput rasteista löytyivät kohtuudella. Yhden kohdalla tein kyllä pummin, kun eksyin väärälle rastille.
Vitos- ja kutosrastien välillä koin kauhunhetkiä, kun vasen nilkkani muljahti samalla tavalla 90 astetta kuin surullisen kuuluisassa sählypelissä elokuussa 2007. Tunnustelin jalkaa hetken ja totesin, että sillä pystyy jatkamaan matkaa. Eikä se liiemmin häirinnyt etenemistä. Pystyi ihan hyvin juoksemaankin. Iltaa kohden nilkka on kyllä hieman tuntunut aralta, mutta sillä kyllä kävelee ihan ok. Taisin selvitä säikähdyksellä siis.
Tilaa:
Kommentit (Atom)