Ostokset kotiinkuljetuksella

Reilut kaksi vuotta sitten kokeilin K-Supermarketin Tilaa ja nouda -palvelua. En innostunut. Kun tänä vuonna Ison Omenan K-Citymarket alkoi mainostaa, että heiltä voi tilata kauppaostokset kotiinkuljetuksella, ajattelin, että tuotapa pitää kokeilla jossain vaiheessa. Onhan Kesko mainostanut kehittäneensä verkkokauppaansa paremmaksi.

Vauvavuotta ehti kulua jo puolikas ennen kuin ryhdyin tuumasta toimeen. Black Friday -tarjouksena kuljetuksen sai ilmaiseksi, kun teki tarpeeksi isot ostokset.

Olihan tuo verkkokauppa kehittynyt, mutta oli siinä edelleen puutteensa. Haku toimi hyvin ja edelliskerrasta oppineena (Kiitos Keskon kommentin blogitekstiini) tiesin, että hevi-osaston ostosten määrää pystyy päivittämään myös kirjoittamalla painon kenttään, eikä tarvitse tyytyä puoleen kiloon, joka on oletusarvo. Sitten piti vain yrittää arvata, paljonko yksi paprika ja yksi bataatti painavat, kun enempää en tarvinnut.

Olin tehnyt kauppalistan, jotta muistaisin tilata kaiken tarpeellisen. Silti unohdin yhden asian. Tilaus oli jo tilassa Odottaa keräilyä, kun muistin puuttuvan asian. Oletin, että tilaukseen pääsisi lisäämään tuotteita, kun toimituspäivä oli seuraava päivä. Kun en keksinyt, miten tämä tehdään, etsin ohjeteksteistä neuvoja. Olisi pitänyt perua tilaus, kopioida ostoslista, muokata ja tallentaa uudelleen odottamaan keräilyä. Huomioitava oli kuitenkin, että valittua toimitusaikaa ei voitu taata tässä tapauksessa. No, en sitten yhden tuotteen takia ottanut riskiä, että en saa toimitusta juuri valitsemallani kellonaikavälillä seuraavana päivänä. Muita sopivia aikoja ennen viikonloppua ei ollut.

Käypä maksutapa selvisi minulle vasta tilausvahvistuksesta: korttimaksu.

Toimituspäivänä sain tekstiviestillä tarkennetun välin, jolla toimitus tulee (17-19 oli muuttunut 17.07-18.07:ksi). Kun toimitusauto oli lähellä, sain uuden viestin, jossa oli linkki liveseurantaan. Sieltä sitten katselin, kuinka auto ajoi harhaan. Liveseurannasta pystyi lähettämään viestin kuskille. En saanut viestiini mitään vastausta, en tiedä, menikö viesti perille. Soittaakin olisi voinut.

Toimitus kannettiin kotiovesta sisään pienissä pahvilaatikoissa. Näppärää. Nopeasti vilkaisin kuittia, mutta huomasin vasta jälkikäteen, että minulle mainostettua 10 euron alennusta yli 50 euron ostoksista ei ollut huomioitu, vaikka mainoksen mukaan alennus piti olla käypä myös verkkokaupassa.

Melko käteväähän tämä oli, mutta tuo tilauksen muokkauksen kömpelyys oli pettymys. Ehkä odottelen siis vielä tovin, että verkkokauppa ottaa yhden kehitysaskelen eteenpäin ennen kuin tilaan seuraavan kerran.

Melkein sakot

Viikko sitten tiistaina olin palaamassa Espoorasteilta kotiin Kehä 3:a pitkin, kun olin näkevinäni välähdyksen kameratolpan kohdalla. Kuvittelin, että kuva otettiin viereisellä kaistalla minua lujempaa ajaneesta autosta, mutta totuus paljastui torstaina, kun sain sähköpostiini ilmoituksen:

Olet saanut postia Netpostiin. Lähettäjä: HELSINGIN POLIISILAITOS / LIIKENNETURVALLISUUSKESKUS.

Kuumotti sen verran, että piti kirjautua kännykällä heti Netpostiin tarkistamaan, sainko siis sakot. Huokaisin helpotuksesta, kun kirjeessä kerrottiin, että olin saanut kirjallisen huomautuksen lievästä ylinopeudesta (4 km/h).

Pitääpi tästä viisastuneena tarkkailla tarkemmin, mihin nopeuteen vakionopeudensäätimensä säätää. Auton mittari näyttää liikaa, joten pitänee tarkistella GPS:stä, ettei nopeus ylitä sallittua nopeutta.

Tehotiistait

Olen nyt käynyt vauvan kanssa kahtena tiistaina Strong Mama -tunnilla Sellon Elixiassa. Tänään sykemittarini mukaan harjoitus oli kovatehoinen, joten mistään lällystä tunnista ei ole kyse. Treeni toimii, kun vauva on vielä niin pieni, että hän nukkuu osan tunnista.

Tiistaipäivät ovat tällä ja viime viikolla olleet varsinaisia tehotreenipäiviä, koska olen käynyt lisäksi illalla suunnistamassa Espoorasteilla. Viime viikolla kävin itsekseni CV-radan Rinnekodin suunnalla ja tänään kiersin D-radan Juvanmalmilla siten, että 4-vuotias tyttäreni käveli mukana ja vauvaa kannoin Manducassa. Itsekseen suunnistaminen on fyysisesti rankempaa, kun pystyy juoksemaan. Tämän päivän kierroksen yritin ottaa suunnistustaidon kehittämisen kannalta, kun piti yrittää keskittyä suunnistamiseen samaan aikaan, kun leikki-ikäinen jutusteli kaikkea muuta ja yritti virittää kesken matkan leikkiä, jossa minun olisi pitänyt vastata ranskaksi. :D Fysiikan kannalta tietysti ihan hyvää treeniä tuli, kun mukana kulki lisäpaino.

Odotusajan ja palautujan liikuntaa

Ai kauhia, edellisestä tekstistä on melkein vuosi! Oli toki tarkoitus kirjoittaa siitä Kalevan Kierroksen suunnistuksesta heti jälkeen, mutta jotenkin se jäi. Näin jälkikäteen voin paljastaa olleeni jo silloin raskaana. En sitten tiedä, johtuiko siitä vai olinko muuten vain niin surkeassa kunnossa, että jouduin vetämään viimeisiä harjunousuja nelivedolla 15 kilometrin radan loppupuolella. Ratamestari oli huomaavaisesti sijoittanut kaksi jyrkkää nousua nimen omaan matkan loppuosuudelle. Ensimmäinen oli juuri ennen kartanvaihtoa. Kartanvaihdon jälkeen matkaa oli jäljellä alle 2 kilometria, ja tietenkin sama harjunrinne kiivettiin ylös vielä ennen maalia.

Olin todella puhki. Jaksoin sentään ajella Hämeenkyröstä takaisin kotiin. Kisajärjestäjien tarjoama suihkumahdollisuus olisi ollut kotimatkaani nähden väärässä suunnassa, joten en lähtenyt sinne. Poikkesin sen sijaan suihkussa Lempäälässä veljeni perheen luona.

Odotusaikana jatkoin liikuntaa, kuten muutenkin niin kauan kuin pystyin. Kävin luistelemassa, kunnes raskausviikkoja oli täynnä 29. Siinä vaiheessa luistelu tuntui jo vähän epämiellyttävältä, ja lisäksi pelkäsin kaatuvani Oulunkylän railoisalla jäällä. Tämän jälkeen kävin vielä kerran pari hiihtämässä. Salilla kävin, kunnes viikkoja oli täynnä 39+3. Sitten jäädytin salijäsenyyteni.

Poikamme syntyi 19.5. (41+3). Siitä viiden ja puolen viikon päästä aloitin suunnistuskauteni. Toki melko varovaisesti. Juoksu kuitenkin jo onnistui. Kunto sen sijaan... ei ollut mainittava eikä sen puoleen suunnistustaitokaan. Ehdin jo harkita AM-viestiin ilmoittautumista, mutta viikko sitten Espoorasteilla totesin, että en ole siihen vielä valmis.

Liikunta on muutoin ollut toistaiseksi lähinnä kärrykävelyä. Salijäsenyyteni jäädytys päättyy tämän viikon loppupuolella. Olen jo ehtinytkin odottaa salille pääsemistä näiden reilun 10 viikon aikana. Lihaskuntotreeniä pääsin kokeilemaan reilu viikko sitten kaverini vieraana vaasalaisella salilla. Pelkäsin, että lihakset kipeytyvät pahanpäiväisesti, mutta niin ei onneksi käynyt. Raskauskiloja ei ole jäljellä enää kuin yksi, mutta "korsetista" huomaa, että lihaskunnon palauttamisessa entiselle tasolleen on vielä työtä tehtävänä. Kyllä tämä tästä. :)

Urheiluvuoden kohokohtia ja pettymys

Viimeksi kerroin suunnittelevani lähtöä Kalevan kierroksen hiihtoon. Suunnitelma toteutui ja kävin maaliskuun puolivälissä vetäisemässä 45 kilometrin lenkin Vuokatin maastoissa. Päivä oli aurinkoinen ja mittari näytti aamulla peräti -10 astetta. Pitopohjasuksi piti hyvin ja luistikin alkuun ihan hyvin. Ensimmäiset 20 kilometria kulkivat hyvin. Sitten alkoi nousuvoittoisempi osuus ja vauhti hidastui. 

Vähän ennen 30 kilometrin täyttymistä minut ohitti kaksi tuntia perinteisen hiihtäjien perään lähteneistä luisteluhiihtäjistä ensimmäinen. Hän oli ylhäisessä yksinäisyydessään. Mutta eipä aikaakaan, kun luisteluhiihtäjiä alkoi mennä ohi kiihtyvää tahtia. Samaan aikaan alkoi minun kiirastuleni: viimeiset 15 kilometriä selkä ja hartiat olivat niin jumissa, etten olisi millään jaksanut tehdä töitä yläkropalla. Hiljalleen luistokin huononi. Pohjiin laittamani kolme kerrosta luistoa ei riittänytkään. Loppumatkan loivassa alamäessä minut ohitti papparainen, jonka suksi vain yksinkertaisesti luisti paremmin. Aikansa minun perässäni taivalsi joku mies, jolle yritin jossain kohtaa vihjata, että voisi ohittaa. Hän sanoi, ettei pysty. Yhdeltä huoltopisteeltä hän kuitenkin lähti minun edelleni enkä kohta enää nähnyt hänestä jälkeäkään. Kaikesta tuskasta huolimatta olin maalissa yllättynyt: matka taittui aikaan 4 tuntia 40 minuuttia, mikä oli 20 minuuttia nopeammin kuin olin arvellut.

Seuraava koitos piti oleman juoksu toukokuussa. Pahimmoiksi sairastuin flunssaan viikkoa ennen kilpailua ja olin kilpailupäivänäkin vielä kovin räkäinen. Silloin riittävän rankka fyysinen suoritus oli käydä kannustamassa seurakavereita paikan päällä Tuusulassa. Viikon päästä tästä juoksin Naisten kympin. Vielä silloinkin flunssan jälkimainingit vaikeuttivat hengitystä, mutta sinnittelin maaliin noin ajassa 1 h 10 min.

Kesäkuun puolivälin jälkeen oli vuorossa Venlojen viesti. Kisa käytiin Lappeenrannan eteläpuolella. Viikonloppu oli sateinen ja siitä seurasi kisakeskuksen muuttuminen kuravelliksi viikonlopun aikana. Juoksin kakkososuuden. Osuudelle sattui kilpailun vetonaulaksi mainostettu kilpailukeskuksen läpijuoksu. En ollut järin innostunut juoksemaan kuravellissä metsän laidasta metsän laitaan yleisön edessä, mutta minkäs teit. Pääsin matkaan melko huonolla sijoituksella. Siitä lienee johtunut, että sain nostettua joukkueemme sijoitusta 194 pykälää. Väliajoista näkee, että isoin nosto tapahtui alkumatkasta. Se hämmensi minua, koska alkumatkaan osui omat empimiseni. Ensimmäiselle rastille mennessä oli tiheikköä, jota oli vaikea lukea. Jostain rastista menin melkein ohi. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tuli juostua ihan kelvollinen suoritus. Enkä toivottavasti näyttänyt ihan niin läkähtyneeltä maaliin tullessa kuin vuotta aiemmin. Silloin seurakaverit kommentoivat, että näytin siltä, että en tule toipumaan suorituksestani sen vuorokauden puolella. Harmittavaa oli, että joukkueemme lopulta hylättiin, kun viimeisen osuuden juoksija oli juossut metsässä väärän kartan kanssa. Onneksi en sen viikonlopun aikana sairastunut, vaikka hytisin suoritukseni jälkeen ja yöllä varpaat kastuivat nukkuessani teltassa.

Kalevan kierroksessa olisi ollut seuraavaksi vuorossa soutu. Sen kuitenkin skippasin suosiolla, kun ei ole tuosta lajista mitään kokemusta. Pyöräilynkin meinasin aluksi jättää väliin, mutta koska juoksu jäi välistä sairastumisen vuoksi, piti ottaa pyöräily ohjelmaan. Sain maantiepyörän lainaan työkaveriltani. Treenilenkkejä ajelin omalla hybridipyörälläni, koska sain lainapyörän vasta viikkoa ennen itse kisaa. Itse kilpailussa yllätin itseni pystymällä pitämään yllä 26,7 km/h -keskinopeutta 66 kilometrin lenkillä. Se oli paljon suurempi nopeus kuin, mihin olin harjoituslenkeilläni (niillä parilla, mitä ehdin maantiepyörän kanssa tehdä) kyennyt. Ensimmäiset 46 kilometriä minua "kiritti" nainen, joka oli startannut matkaan 40 sekuntia ennen minua. Minulla säilyi lähes koko ajan näköetäisyys häneen ja pikkuhiljaa välimatka alkoi lyhentyä. Sain häntä aina ylämäissä kiinni ja alamäissä ja tasaisilla hän taas pääsi vähän karkuun. Lopulta sitten 20 kilometria ennen maalia ohitin hänet. Minua ohiteltiin toki enemmän kuin minä ohittelin muita. Joku papparainen totesi 50 km ennen maalia, että "ei muuta kuin menoksi", kun ajoi minusta ohi. Loppumatkasta joku kysyi, onko rankkaa ja toinen kysyi, onko kevyttä. Yksi ohittajista karjaisi "Jee!" mennessään minusta ohi noin 3 kilometria ennen maalia. Kilpailukeskuksessa tajusin tämän jälkimmäisen olleen Alexander Stubb. Häntä haastateltiin paikalla ja sitten näin hänet hölkkäämässä valko-vihressä asussaan, jollainen tuolla karjaisijalla oli ollut päällään. Loppuaikani 2 h 29 min 1 s oli tosiaan hienoinen positiivinen yllätys.

Melko vähäisillä treeneillä olen selvinnyt näistä suorituksista. HeiaHeia! -palveluun kirjaamieni suoritusten perusteella olen tänä vuonna  luistellut 81,8 km, 137,9 km, juossut 93,8 km ja pyöräillyt 247,7 km. Nämä luvut sisältävät myös nuo kilpailusuoritukset. Kalevan kierroksesta on jäljellä enää suunnistus. Sitä on alla tälle vuodelle 43,4 km, mutta vielähän tässä ehtii reilun kuukauden aikana nostaa määrää... Täytyy kyllä todeta, että ilman vuosien kilpaurheilutaustaa en varmaan näillä harjoitusmäärillä pärjäisi edes tuon vertaa noissa Kalevan kierroksen lajeissa.

Hiihtoa, hiihtoa

No niinhän siinä sitten kävi, että päätin lähteä Vuokattiin hiihtämään Kalevan kierroksen hiihtoa. Jos tarkkoja ollaan, en ole vielä ilmoittautunut itse kisaan, mutta olen varannut paikan Tuusulan Tallaajien bussikyydistä ja yösijan Sotkamosta. Kilpailuun voi ilmoittautua maanantaihin 14.3. asti. Pitää seurailla omaa terveystilaa ja ilmoittautua vähän lähempänä vasta.

Olen tässä ehtinyt vähän hiihtääkin, vaikka olin melkein varma viime viikolla, että kaikki lumet sulavat, kun satoi vettä. Sitten sade onneksi muuttui lumeksi. Nyt hiihtokilometreja on mittarissa jo noin 36.

Arvelen, että en jaksaisi 45 kilometria suksilla vapaalla tyylillä. Perinteisen osalta voitelu on aina ollut se kynnyskysymys. Vaikka paikan päällä voisi voitelututtaa sukset maksua vastaan, harjoittelu voisi olla tervanjuontia, kun ei jaksaisi tai osaisi voidella suksia kuntoon. Niinpä päätin panostaa varusteisiin: ostin viikko sitten pitopohjasukset. (Voi kai sitä välineensä uusia kerran 20 vuodessa?) Niillä on tullut nyt hiihdettyä jo kolmesti. Eivät ne ihan pistämättömästi pidä, mutta ihan siedettävästi kuitenkin. Parasta kuitenkin on, että ei ole tarvinnut muuta kuin lisätä luistovoidetta pohjiin.

Täytyy yrittää päästä hiihtämään mahdollisimman monta kertaa niin kauan kuin kelejä riittää. Saa nähdä, jäivätkö talven luistelut Kalevan kierroksen luisteluun. En ole sen jälkeen käynyt jäällä, kun olen ottanut aikaa ensin flunssasta toipumiseen ja sitten hiihtämiseen.

Kestävyysurheilua kerrakseen... vai pelkkä luistelu?

Minut houkuteltiin mukaan Kalevan kierroksen luisteluun alle kaksi viikkoa ennen kilpailupäivää. Espoon Akilleksen naisjoukkue kaipasi kipeästi riveihinsä luistelijoita. Lupauduin, olkoonkin, että olin ollut pikaluistimilla kolmisen kertaa koko kaudella.

Ennen kisaa ehdin käydä vielä kerran jäällä treenaamassa ja kerran kolan varressa SM-kisoissa. Valmistautuminen oli siis melko vähäistä... Eikä kuusi vuotta sitten luisteltu ratamaratonin Suomen mestaruus paljoa lämmittänyt.

Kisaviikolla yhdeksi jännitysmomentiksi muodostui se, saanko flunssan, jota taaperoikäinen tyttäreni sairasti kuumeen kera. Sain sinnitellyksi terveenä aina kisapäivään asti, mutta heti kisoja seuranneena päivänä taudin oireet sitten alkoivatkin. Kisa-aamuna eli viime lauantaina olo oli kyllä vetämätön. Se selittyi ainakin osin huonosti nukutuilla öillä, joita tytön sairastaminen oli aiheuttanut. Lisäksi jännitti tosi paljon. Miten jaksaisin? Löytyisikö sopivaa peesiä? Ratamaratonkisoissa olin luistellut 20 kilometriä, kerran 24, ja nyt edessä oli 30 kilometriä ja tuntematon porukka luistelijoita samassa erässä.

Kun menin kisatoimistoon Oulunkylässä, toimistossa riemastuttiin: kierroslaskija! Vaan e-hei, olinkin tulossa luistelemaan. En ole kisannut luistelussa uudella sukunimelläni, joten toimiston väki joutui tarkistamaan: "mikäs se sinun sukunimesi nyt olikaan?"

Ennen kisaa briiffasin pahaa-aavistamattomana paikalle houkuttelemani kierroslaskijan. Hän kauhistui matkan pituutta. :D

Kun viimein koitti startti, hain paikkaa kärjen tuntumassa. Luistelin kärjen perässä ehkä kolme kierrosta ja sitten alkoivat takareidet hapottaa. Totesin, että en yksinkertaisesti voi jatkaa tuossa letkassa, jos aion jaksaa maaliin asti. Jatkoin vielä hetken kärkeä vähän kauempana seuranneen perässä. Hetken kuluttua löysin toisen letkan, jossa roikuin useita kierroksia. Takanani luistelleet miehet höpisivät mukavia treenaamattomuudesta ja siitä, että keula vetää hyvin... ja että 9,5 kilsaa näyttää GPS. Sitten letkan keula halusi vaihtaa vetäjää. Seurasi vauhdin kiristys. Pari kierrosta ja sitten oli minun vuoroni vetää pari kierrosta. Sitten vielä muutama kierros siinä letkassa. Sitten letka hajosi. Ei ole selkeää mielikuvaa, miten se tapahtui, mutta sen jälkeen matka jatkui niin, että välillä luistelin yksin, välillä jossain letkassa.

Yhdessä vaiheessa huomasin luistelijan, joka veti suht sopivaa vauhtia. Imin itseni peesiin kiinni. Hänen perässään luistelin muutaman kierroksen, kunnes koitti kohtalon hetki. Matkaa oli maaliin enää vajaa 20 kierrosta (75 kierroksesta), kun edelläni luistellut nainen joutui hidastamaan etukaarteen lopussa hitaampien luistelijoiden takia. Nousin vähän pystyyn, otin kevyesti naisen selästä kiinni ja sitten... luistin kilkkasi jonkun muun luistimeen ja olin jään pinnassa polvi edellä. Kellahdin selälleni ja toivoin, ettei kukaan luistele päälle. Siitä kesti sitten hetken taas päästä jalkeille. Seurakaveri luisteli ohi ja kyseli, kaaduinko ja kannusti jatkamaan. Luistelin hänen perässään vajaan kierroksen ja kiihdytin sitten omaan vauhtiini.

Lopun matkaa keskityin vain siihen, että pääsisin maaliin. Lämpöasteet ja kymmenet 400 metrin rataa taukoamatta tahkoavat luistelijat olivat saaneet jään jo aikamoiseksi muusiksi. Piti pitää varansa, ettei väsyneillä jaloillaan kompastunut uudelleen. Loppumatkasta jostain ilmaantui taas letka, jossa roikuin. Uskalsin ottaa loppukirin vasta viimeisellä kierroksella. Maalisuora oli koko leveydeltään täynnä luistelijoita enkä ollut päästä ohi, joten kaikkea ei voinut ottaa irti, mitä olisi siinä vaiheessa lähtenyt.

Lopputulos: 1 h 7 min 55 ss. Kokonaiskisassa sija 122, naisista sija 7 ja naisten yleisen sarjan sija 3. Ei hassumpaa.

Nyt sitten pitää harkita, lähtisikö sitä suorittamaan muitakin lajeja. Seuraavaksi olisi hiihto maaliskuussa (harjoittelu: ei metriäkään n. 3 vuoteen). Sitten olisi juoksu toukokuussa (maraton tai puolikas, harjoittelu: suht säännöllistä, mutta lyhyehköä lenkkeilyä, mutta vielä ehtii, eikös?). Heinäkuisen soudun jätän suosiolla väliin ja elokuinen pyöräilykin jäänee, kun olen myynyt maantiepyöräni pois. Ainakin suunnistus syyskuussa kuitenkin kiinnostaa. Siinäkin matkana vaatimattomat 15 kilometria.

Taidot eivät pysy yllä treenaamatta...

Tulin sunnuntai-iltana myöhään kotiin valittaen varvaskipua.
- Eikö sun pitänyt olla bänditreeneissä?
- No, olinhan minä...

Hetken mielijohteesta kokeilin, onnistuuko luistelutreeneistä tuttu niin sanottu Nurejev-hyppy vielä. No, eihän se onnistunut. Alastulo meni pahasti pieleen ja satutin molempien jalkojen varpaat. Niistä yksi jäi vaivaamaan ja seuraavana päivänä pelkäsin, mahtoiko varpaaseen tulla jokin murtuma. Sen jälkeen toipuminen on ollut vähän vauhdikkaampaa, joten tuskinpa siellä murtumaa on. Täysin kivuton se ei vielä ole. Huomenna pääsen testaamaan varpaan sietokykyä kunnolla, kun starttaan 9,5 kilometrin suunnistusradalle...

(Nurejev-hypyn kokeilu bänditreeneissä oli lähes yhtä fiksua kuin myöskin luistelutreeneistä tutun ripaskan kokeileminen muinoin firman pikkujouluissa... siinä sentään ei käynyt kuinkaan)

Päivän hyvä teko vai huijaus?

En tiedä, tulinko tänään huijatuksi vai teinkö päivän hyvän teon. Olin menossa asematunneliin Helsingin keskustassa, kun nuori mies, jonka ohi kävelin, avasi keskustelun. Hän kysyi, puhunko englantia ja kertoi, että ovat Budapestista kotoisin. Kysyi, voisinko auttaa häntä ja hänen siskoaan saamaan jotain syötävää. En yleensä anna kerjäläisille rahaa, mutta olen ajatellut, että voin tarvittaessa ostaa ruokaa. Tällöin näen, mihin raha oikeasti kuluu. Totesin siis, että miksipä ei, ja kysyin, haluaisivatko he vieressä olleesta pikaruokapaikasta ruokaa. Toivoivat kuitenkin, että menisin kauppaan. No, mikäs siinä.

Kauppaan tuli lopulta kanssani vain "sisko", joka ei puhunut juurikaan englantia. Hän marssi määrätietoisesti ostoskorien luo ja jatkoi matkaansa kauppaan sisälle. Minä seurasin kuin hai laivaa. Koriin hän poimi ensitöikseen paketillisen nektariineja, sitten nakkeja. Seuraavaksi hän marssi pesuainehyllylle ja otti paketllisen pyykinpesuainetta. Yritin ihmetellä, että eikös tässä ruokaa pitänyt ostaa. "Sisko" selitti muutamalla sanalla ja elein, että vaatteet pitää pestä. Seuraavaksi hän valitsi saippuaa, shampoota ja hoitoainetta. Sitten terveyssiteitä. Hammastahnaa ja pari hammasharjaa. Deodorantti. Seuraavaksi hän valitsi koriinsa kaksi 1,5 litran Coca Cola -pulloa. Sitten hän yritti etsiä jotain, mutta ei löytänyt eikä osannut selittää, mitä hakee.  Kiertely jatkui ja koriin kertyi suolatikkuja, pari pakettia nuudeleita, kahvipaketti, 3 pötköä Mentos-pastilleja ja pussillinen purukumia. Jossain välissä tyttö valitsi koriinsa myös vauvan vaippoja, mutta kävikin palauttamassa ne hyllyyn. Sai sanotuksi, ettei hänellä ole vauvaa, veljellään on. Karkkihyllyä hän vielä tutkaili, mutta sanoin, että eiköhän tämä ole tarpeeksi. Kassalta hän bongasi sen, mitä oli etsinyt: karvahöylät. Hän olisi halunnut ottaa yli 18 euroa maksaneen Venus-paketin, mutta sain suostuteltua halvempaan vaihtoehtoon (4,40). Sitten vielä pari muovikassia.

Kun olin maksanut ostokset, tyttö olisi halunnut ottaa kuitin. En antanut. Kaupan ulkopuolella odotti "veli". Kovasti nuo kiittelivät.

Tuli siis osteltua enemmän muuta kuin ruokaa, mutta kyllähän noista hygieniatarpeista kertyy hintaa, joten vaikeassa rahatilanteessa niitä voi olla vaikea saada ostetuksi. Minulle kertyi maksettavaa koko ostoskorin sisällöstä 70,36 euroa.

Tilaa ja nouda

Ruokakauppojen verkkokauppatoiminta on viime aikoina lisääntynyt. On kotiinkuljetusta ja noutoa. En ollut ennen tätä päivää kokeillut näitä palveluita. Olin kuitenkin miettinyt jo jonkin aikaa, olisiko Hämeenkylän K-Supermarketin uudehko palvelu "Tilaa ja nouda" hyvä. Tänään oli tehtävänä ruokaostokset viikonlopuksi ja mukaan oli lähdössä 2-vuotias "apurini", jolla on taipumus pitkästyä tai karkailla kaupassa. Ajattelin, että voisi olla kätevää hoidattaa ostosten keräily kaupalla. Kun vielä löysin tiedon, että ensimmäisen kerran keräilyn saa ilmaiseksi, päätin testata palvelua.

Oli tulla kiire tehdä tilaus, koska illan noutoaikaan piti tehdä tilaus kello 13 mennessä. Ensin rekisteröityminen ja sitten tuotteiden kliksuttelu. Osa tuotteista löytyi helposti, mutta kun tuli aika valita jogurtteja, tuotteiden selailu olikin jo vaikeampaa. Valitsen kaupassa yleensä jogurtteja fiiliksen mukaan silmäilemällä. Verkkokaupassa jogurtit ja viilit olivat sekaisin ilman mitään selvää järjestystä maun tai valmistajan mukaan. Tein hakuja, joilla löysin joitain tuttuja tuotteita, mutta kaupassa käydessä olisin ehkä valinnut toisin. Muut tuotteet löytyivät suhteellisen helposti. Harkitsin myös perunoiden ostamista, mutta huomasin, että kaikkia hevi-osaston tuotteita myydään kilomäärin siten, että pienin mahdollinen määrä on puoli kiloa ja siitä ylöspäin määrää voi lisätä aina puoli kiloa kerrallaan. Kuka ostaisi esimerkiksi puoli kiloa sitruunaa (ellei ole tekemässä simaa)? Tilausta ei maksettu sitä tehdessä, vaan vasta tuotteet vastaanottaessa.

Ehdin päivän aikana tajuta unohtaneeni jotain ostosten joukosta. Jos olisin ollut menossa kauppaan itse, olisin voinut vielä korjata unohdukseni.

Noutoaika oli kahden tunnin haarukka (17-19).  Noutopaikalla ei ollut muita. Paikalle saapuminen ilmoitettiin tekstiviestitse. Ja sitten vain odotettiin. "Apuri" kyllästyi takapenkillä odottamiseen ja halusi ulos. Kun tavarat tuotiin suoraan auton takakonttiin ja suoritin maksun, "apurille" valkeni, että emme ole menossa sisään kauppaan. Alkoi itku: "mennään kauppaan...!" Itku rauhoittui vasta, kun lupasin, että käväistään vielä lähikaupassa, mutta ensin käydään viemässä kylmätavarat kotiin.

Lähikauppaan tuli ihan oikeakin tarve, kun huomasin tavaroita purkaessani, että olin kliksutellut tilaukseni huolimattomasti ja ostosten joukossa oli vain yksi peruna-sipulisekoituspussi kahden sijaan. Ensin epäilin keräilyvirhettä, mutta sitten tarkistin tilaukseni ja huomasin virheeni. No, tulipa sitten ostettua ne tilauksesta unohtuneet asiatkin lähikaupasta... ja "apurin" toivomia jogurtteja. En varmasti säästänyt tällä tavalla toteutettuna aikaa ja vaivaa verrattuna tavalliseen kaupassa käyntiin. On epätodennäköistä, että hyödynnän palvelua ainakaan ihan normaaliarjessa uudestaan.

Suunnistuskausi avattu

Ilmoittauduin reilu viikko sitten Espoon Akilleksen joukkueeseen FinnSpring-viestiin. Tästä seurasi se, että avasin suunnistuskauden jo viikolla Espoorasteilla, koska en kehdannut lähteä kisaamaan ihan kylmiltään. Lopulta lunastin myös lisenssin, koska päädyin joukkueeseen, joka ilmoitettiin sarjaan, jossa lisenssiä edellytettiin.

Tiistain suunnistuksen jälkeen tuntui, että olen ehkä tulossa kipeäksi. Perjantaina oli jo selvää, että jonkinlainen nuha on tekeillä. Mieltäni ei lämmittänyt yhtään, että sunnuntaiksi luvattiin koko Etelä-Suomea syleilevää sadealuetta. Onneksi nuha sentään jäi erittäin lieväksi.

Valitettavasti sääennuste piti paikkansa ja Kiikalassa satoi aamulla, päivällä ja iltapäivällä pientä taukoa lukuun ottamatta koko ajan jonkin verran. Lämpömittari näytti 3,5 astetta siinä aamulla ennen kello 9:ää. Hyiset olosuhteet siis. Onneksi Espoon Akilleksella oli paikalla seurateltta, jossa oli kuivaa, ja tiiviin tunnelman ansiosta myös melko lämmintä.

Juoksin D21AL-sarjassa avausosuuden. Sarjan lähtö oli toisessa lähtöaallossa, jonka ajankohdaksi oli ilmoitettu kello 10.10. Menin säästä huolimatta hyvissä ajoin jonottamaan sisään lähtöalueelle. Kello oli 9.50. Jonossa oli vielä kello 10.00 lähtöönkin menijöitä. "Odotin autossa mahdollisimman pitkään", joku kertoi. Pääsin sisään ennen ensimmäistä lähtöä.

Lähdön tapahduttua meidän lähtöaaltomme juoksijat laskettiin lähtösuoralle verryttelemään. K-piste oli hyvän matkan päässä metsän puolella. Lähtösuora oli varvikkoa, jonka seassa oli pienten puiden kantoja, sekä hiekkakuoppaisaa baanaa (ehkä jokin pyörärata). Kartoille pääsi neljä minuuttia ennen lähtöaikaa. Juniorisarjoissa juoksevat saivat ottaa kartan tutkittavakseen minuuttia ennen lähtöä. Samalla hetkellä kuulutettiin myös, että lähtöaikaa lykätään, koska niin moni lähtöön tulija oli vielä tulossa lähtöönkirjauksessa. Porukka lakosi verryttelemään lähtösuoralle. Hetken päästä kuulutettiin, että lähtöä lykätään peräti 10 minuuttia. Pääsi yksi ruma sana. Olisin mieluiten sännännyt metsään, että olisi saanut itsensä kunnolla lämpimäksi. Junnut olivat ehkä tyytyväisiä, kun saivat katsella karttaa minuutin sijasta 11 minuuttia.

Minusta on melko epäreilua niitä kohtaan, jotka ovat tulleet ajoissa lähtöön, että lähtöä lykätään ja vielä viime minuutilla. Minusta sisäänkirjautuminen ei ollut mitenkään tavallista hitaampaa. Moni todennäköisesti oli vain turhaan pitkittänyt lähtöönkirjautumistaan, koska sää oli niin kehno. Joku kanssakilpailija oli kyllä sitä mieltä, että kirjaus oli ollut turhan hidasta.

No, lopulta pääsimme matkaan. Juoksin lähelle K-pistettä ennen kuin avasin kartan. Pelkäsin jääväni jalkoihin tai kompastuvani kantoihin tai kuoppiin, jos olisin alkanut lukea karttaa aiemmin. Pari turvalleen menoa ehdin nähdä ennen K-pistettä.

Suunnistus kulki aina kuudennelle rastille asti ihan hyvin. Jotain pientä epäröintiä oli, mutta rastit löytyivät melko suoraan. Kuudetta rastia etsiessäni päädyin lähellä olleelle toiselle rastille ja siinä piti sitten hetken miettiä, missä oli. Loput neljä rastia löytyivät jälleen taas ilman ongelmia. Toki välillä hyödyin muista suunnistajista, mutta se kai on viestisuunnistuksen henki... ;) Juoksin samassa sarjassa kilpailleen suunnistajan ohi ylämäessä ennen rastia numero 9. Hän oli vaihtanut kävelyyn. Ajattelin, että tuo juoksee minut vielä kiinni, mutta eipähän juossut, vaan päihitin hänet.

Vaihtoleimauksen jälkeen oli vielä kiduttavan pitkä tunnelijuoksu kartoille ja siitä vaihtopuomille. Lopputulos 36,48 4,3 kilometrin radalla oli positiivinen yllätys. Sykemittarini GPS-tallennuksen mukaan en ollut edes kiertänyt juurikaan ylimääräistä, koska matkaksi tuli sen mukaan 4,7 km.

Tästä on hyvä jatkaa. Nyt kun lisenssi on ostettu, eiköhän sitä tule hakeuduttua muihinkin kansallisiin kisoihin suunnistamaan.

Sairastelu katkaisi hyvin alkaneen liikuntakuurin

Osallistuin marraskuun alussa Trainers Unitedin BodyEvolution -hyvinvointikonseptin pilottiryhmän aloitustilaisuuteen. Konseptin ideaan kuului muun muassa se, että lyhyitä harjoituksia pystyy tekemään kotona tai ulkona. Se sopi kuvaan, koska olin muista syistä laittanut kuntosalijäsenyyteni tauolle marraskuuksi. Konseptiin kuului myös maidoton ja viljaton (käytännössä gluteeniton ruokavalio). Ruokavalion soveltaminen jäi minulla kokonaisuudessaan melko lyhyeksi kokeiluksi, mutta jotain poimin matkaan.

Treenejä tein ennen joulua melko tunnollisesti: neljä kertaa viikossa lihaskuntoharjoitus ja kaksi kertaa viikossa HIIT. Lihashuolto jäikin sitten huonommalle tolalle. Välillä onnistuin tekemään lihaskuntotreenejä vähän alle 1,5-vuotiaan pikkuneidin kanssa leikkikentällä tai sisällä. Treenit olivat kestoltaan lyhyitä 10-20 minuuttia + verryttelyt. Jossain vaiheessa vaihdoin yhden lihaskuntotreenin juoksulenkkiin, jonka päätteeksi tein HIITin eli tässä tapauksessa 100 metrin vetoja 10 minuutin ajan. Joulukuussa palasin kuntosalille ja sovelsin jälleen: yhdistin kaksi lihaskuntoharjoitusta samaan treenikertaan, mikä vähensi treenipäivien määrää. Joulukuussa konseptin treeniohjelmakin vaihtui ja uutta, raskaampaa, lihaskuntoharjoitusta tehtiin kolme kertaa viikossa.

Koko ajan oli ajatuksena myös teroittaa luistimet, että pääsisi luistelemaan. Sitä edelsi kuitenkin tarve kunnostaa teroituskivi, jotta teroittaminen olisi helpompaa. Hyvistä aikeista huolimatta en ollut ryhtynyt puuhaan ennen luistelukauden alkua... Lopulta sain homman tehdyksi välipäivinä, mutta silloin olin jo sairastunut flunssaan. Ja se flunssa kesti ja kesti... tuntui, että se lähti kahteen kertaan uudelle kierrokselle.

Kun viimein flunssa hellitti, ehdin tehdä kaksi lihaskuntotreeniä kotona, kaksi kuntosalilla ja käydä kaksi kertaa luistelemassa. Sitten sairastuin taas. Ja tässä sitä nyt yskitään ja niistetään edelleen. Hyötyliikuntaa on kuitenkin tullut harrastettua lumitöiden ja imuroinnin merkeissä.

Ennen joulua fiilis oli se, että lihaskuntotreenien - lyhyidenkin - tekeminen useamman kerran viikossa helpotti toimistotyöntekijän niska-hartia-käsi-jumeja ja kasvatti habaa (tosin mittanauha näytti toista, mutta ehkä rasvaa oli palanut ympäriltä?). Aiemmin siis olin tehnyt yhden, joskus kaksi kertaa viikossa tunnin treenin kuntosalilla. Siihen lisäksi sitten aerobista liikuntaa vaihtelevassa määrin. Suunnistajana ja luistelijana ajattelisin kuitenkin niin, että pidemmän päälle pelkät lihaskuntotreenit ja HIITit eivät riitä ylläpitämään ominaisuuksia, joita noissa harrastamissani lajeissa tarvitaan.

Nyt pitäisi vain malttaa tervehtyä, että pääsisi taas liikkumisharrastukseen kiinni. Pilottiryhmän toiminta kesti 3 kuukautta eli sen toiminta on virallisesti päättynyt. Melko hiljaiseksi ryhmän Facebook-ryhmä muuttui jo kauan sitten alun innostuksen jälkeen. Nähtäväksi jää, saanko itseni motivoitua jatkamaan lihaskuntoharjoittelua samaan tahtiin kuin ennen joulua, kunhan tämä viheliäinen tauti hellittää.

Konsulttilinja yhä vain?

Seitsemisen vuotta sitten tutkiskelin LinkedIn-kontakteistani, millaisiin tehtäviin informaatioverkostojen koulutusohjelmasta (nyk. tutkinto-ohjelma) päädytään töihin. Asia muistui mieleeni tässä syksyllä, ja päätin uusia laskelman. Tällä kertaa homma oli kuitenkin suuritöisempi, koska kontaktieni määrä on kasvanut.  Löysin niiden joukosta 92 infolla opiskellutta. Kaikki eivät tosin ole sieltä valmistuneet, mutta ovat ainakin jonkin aikaa opiskelleet infolla. Toinen haaste oli se, etten ehtinyt kerralla käydä kaikkia läpi ja lopulta läpikäyntiin tuli parin kuukauden tauko. Sinä aikana moni ehti vaihtaa työpaikkaa, jonkun firma ostettiin samalla, kun joku toinen perusti oman firman. Käytännössä oli siis tarkistettava kaikki uudestaan.

Marraskuun lopulla sain vihdoin laskelamni valmiiksi. Edelleen näyttää siltä, että suuri osa päätyy konsulteiksi. Konsulttititteli ei kuitenkaan ole yhtä yleinen kuin seitsemän vuotta sitten asiaa tarkasteltaessa. Erilaisia tehtäviä on muutenkin enemmän kuin edellisellä tarkastelukerralla. Otoksen kokokin tietysti vaikuttaa tähän. Moni on johtotehtävässä. Tutkijoita on joukossa edelleen melko paljon. Yhä useammalla on myös oma firma. Onpa joukossa yksi kansanedustajakin.

Tässä Top 10 -lista

konsultti (myös erinäisillä etuliitteillä varustettuna) 22,7 %
johtaja (myös erinäisillä etuliitteillä varustettuna, mutta ei toimitusjohtaja) 8,2 %
tutkija 6,2 %
ohjelmoija 5,2 %
projektipäällikkö 4,1 %
yrityksen perustaja 4,1 %
arkkitehti (IT/ratkaisu/...) 4,1 %
toimitusjohtaja 3,1 %
pääsuunnittelija 3,1 %
opiskelija 3,1 %

Huonoa asiakaspalvelua

Jo jokin aika sitten kävin yhtenä päivänä ostoksilla eri liikkeissä. Päivän varrelle mahtui kolme huonoa asiakaspalvelukokemusta.

Kävelin sisään suht pieneen laukkuliikkeeseen katsellakseni käsilaukkuja. Myyjä tervehti, mutta ei tullut keskusteluetäisyydelle. Sen sijaan hän nosti puhelimen korvalleen ja alkoi soittaa jotain yksityistä asiaa: "Niin, mihin asti te olette auki? Entä aamulla, moneltako avaatte?" Enpä sitten viitsinyt jäädä pidemmäksi aikaa, kun ei liikkeen ainoanakaan asiakkaana saanut sen enempää huomiota.

Ostin jäätelöannoksen. Myyjä keskusteli kanssani juuri sen verran kuin minimissään täytyi, jotta ostos tuli hoidettua. Samalla hän annostani tehdessään jutteli toiselle myyjälle: "Matinkylään me muutetaan takaisin..."

Olin valitsemassa silmälaseja. Näköni testanneelle optikolle tuli jo toinen asiakas näöntarkastukseen, mutta hän viittasi, että myyjät kyllä auttavat. Sanoi sen siten, että kaksi vapaana ollutta myyjää kyllä kuuli tämän. Kumpikaan ei tehnyt elettäkään tullakseen kysymään, tarvitsenko apua. Sen sijaan he keskustelivat keskenään:"Joo, siitäkin mä tein reklamaation. Sitten mä ostin sellasia sämpylöitä ja niissä oli vikaa, mutten sitten viitsinyt niin pienestä pussista lähteä valittamaan..."

On se kumma, kun asiakkaat eivät kiinnosta. Nämä eivät kuitenkaan vedä vertoja sille alusvaateliikkeen myyjälle, joka sanoi minulle reilua kuukautta ennen häitämme: "No sitten sun pitää vaihtaa puvun mallia", kun olin todennut, että monien kaarituellisten liivien kaaret painavat ikävästi, ja hän oli todennut, että olkaimettomia kaarituettomia liivejä ei oikein ole. Olin toivonut saavani alan erikoisliikkeestä asiantuntevaa opastusta sen suhteen, miten valita liivit, jotta ne kaaret eivät painaisi tai opastusta valita niin hyvät liivit, ettei tuota ongelmaa tulisi. Sanomattakin oli selvää, etten siinä vaiheessa enää ruvennut vaihtamaan puvun mallia, enkä muuten ostanut liivejä siitä liikkeestä.

Ajotietokoneen "kalibrointia"

Minua on harmittanut, että autoni ajotietokone ilmoittaa polttoaineen riittävyyden räikeästi pieleen. Sen jälkeen, kun polttoaineen merkkivalo on aikansa palanut, ajotietokoneen mukaan "Fuel range" on 0 km. Jos tässä vaiheessa ajaa tankille, bensaa mahtuu 55 litran tankkiin noin 44 litraa. Päätin siis testata, kuinka pitkälle autolla oikeasti pääsee vielä sen jälkeen, kun ajotietokoneen mukaan ei enää metriäkään. Ehkäpä ajotietokonekin siitä jotain oppisi ts. kalibroituisi.

Testaus ajoittui toukokuun loppupuolelle. Ajelin pieni bensakanisteri takakontissa monta päivää ennen kuin bensa viimein loppui. Pääsin noin 100 kilometria pidemmälle kuin ajotietokone luuli. Tietysti bensan loppumisen hetkellä ulkona vihmoi vettä, ja pikkuneiti matkusti takapenkillä, tosin unessa onneksi. Olin Kehä 3:n varressa. Ohjasin erään liittymän keskialueelle, kun huomasin auton alkavan hyytyä. Jos olisin ollut fiksumpi, olisin yrittänyt päästä pienen matkan päässä olleelle bussipysäkille asti. Ei olisi tarvinnut pelätä perästä tulevia autoja niin paljon.

Olin melko hermostunut, mistä johtuen en ollut onnistua kaatoletkun kiinnittämisessä bensakanisteriin. Se ei mennyt jengoilleen, joten bensaa valui maahan. Kokeilin myös suppiloa, mutta siitäkään ei oikein ollut apua. Lopulta vetäisin syvään henkeä ja päätin rauhoittua. Johan homma onnistui, ja sain auton tankkiin sen verran bensaa, että pääsin ajamaan parin kilometrin päähän tankkaamaan auton.

Vielä ei ole selvillä, kalibroituiko ajotietokone yhtään. Tankkasin viimeksi heti kohta bensavalon syttymisen jälkeen ja silloin bensaa mahtui tankkiin noin 38 litraa.

Myöhäinen Venla-raportti

Kirjoittelin viimeksi kuntoprojektistani, joten lienee asiaankuuluvaa kertoa, miten Venloissa meni.

Ajelimme Kuopioon jo perjantaina ja kisapaikalle Vehmersalmelle lauantaina. Kilpailun toimintaohjeissa oli neuvottu varaamaan tunti ylimääräistä ajoaikaa, koska paikalle odotettiin ruuhkaa pikkuteille. Meiltä kului ajomatkaan ehkä tunnin verran eli noin vartti ylimääräistä. Kisakeskuksessa ja sen liepeillä oli todella kuraista, joten lastenvaunujen työntely oli aika haasteellista.

Olin ollut perjantaina tosi väsynyt. Lauantaina olo oli vähän selkeämpi, mutta tosi kankea. Kylmyys ei auttanut tilannetta. Onneksi ei satanut.

Tiesin, että joukkueemme aloittaja oli käyttänyt suoritukseensa 1 h 10 minuuttia ja toisen osuuden juoksija oli sanonut, että ei alita tuntia ja alle tunti ja vartti on hyvä suoritus. Siitä haarukoin sopivan hetken mennä vaihtoalueelle. Ehdin siellä kyllä aikani pyöriä ja lopulta odotella vaihtopuomilla ennen kuin oli aika lähteä metsään.

K-pisteelle oli pitkähkö matka. Siitä ensimmäiselle rastille oli luulot pois ottavaa nousua. Rasti löytyi hyvin ja sama trendi jatkui loppuun asti. Maastossa riitti jyrkänteitä (ylös ja alas), kuraa ja tiheikköä. Välillä vähän pysähdyin miettimään ja tarkistamaan reitinvalintojani, mutta joka kerta olin menossa ihan oikeaan suuntaan, joten onneksi en lähtenyt korjaamaan. Rasteja oli 14. Pisin väli oli kasilta ysille. Ysirastin tietämillä ajatus alkoi jo vähän sumentua ja loppua kohden olo muuttui entistä sumuisemmaksi. Jaksoin kuitenkin pistellä loppuun asti enkä nyt aivan nyykähtänyt vaihtopuomillekaan. Raskainta oli raahautua kuraista reittiä kohti seuratelttaa. Onneksi osa matkasta oli ihan kunnon tietä.

Sain suorituksen jälkeen tietää, että olin nostanut joukkueemme sijoitusta 140 pykälää. Ei siis hullumpi suoritus ollenkaan. Jos olisin luottanut omiin suunnistustaitoihini enemmän, olisin voinut juosta vielä vähän reippaammin. Joka tapauksessa suorituksesta jäi ihan tyytyväinen olo. Suunnistus sujui paremmin kuin niillä parilla iltarasti- ja seuraottelukerroilla, joilla ehdin käydä ennen h-hetkeä.

Palautus maan pinnalle tapahtui sitten seuraavalla viikolla, kun kävin Oriveden iltarasteilla. En ensin meinannut löytää lähtöpaikalle (välihuomiona mainittakoon, että netissä oli väärää tietoa lähtöpaikan sijainnista) ja sitten eksyilin ihan huolella kangasmaastossa, kun karttakin oli vielä katalassa 1:4000-mittakaavassa.

Projektina kuntoon Venlojen viestiin

Olen aloittanut säännöllisen vaunulenkkeilyn. Pyrin käymään lenkillä joka aamupäivä tyttäreni unien aikaan, jos ei ole muuta menoa tai estettä. Tarkoituksenani olisi nostaa peruskuntoa ennen Venlojen viestiä, joka kilpaillaan alle kuukauden päästä. Olen kyllä tätä ennenkin jonkin verran vaunulenkkeillyt ja käynyt säännöllisesti salilla, mutta suunnistusmetsään tähtäävä treeni on ollut aika vähäistä.

Projekti oli kuivua kasaan heti alkuunsa, kun kolmantena päivänä satoi vettä niin, että luovuin lenkille lähdöstä. Toisella kertaa lähdin lenkille, vaikka satoi. Eipä sitä suunnistussäätäkään voi valita.

Toistaiseksi olen vain kävellyt, mutta jossain vaiheessa olisi tarkoitus siirtyä ainakin osittain juoksuun.

Ai niin, pitäisi kai sitä ehtiä suunnistamaankin jossain välissä ennen viestiä... suunnistuksessa kun ei tunnetusti pärjää pelkällä kunnolla. Tapaan kertoa tarinaa suunnistusharrastukseni alkuajoilta. Olin suhteellisen kovassa fyysisessä kunnossa, koska olin vasta lopettanut kilpapikaluistelun. Menin Espoorasteille Serenan maastoihin. Eräällä rastivälillä juoksin polkua pitkin ja olin olevinani kartalla. Lopulta polku loppui ja edessäni oli bussipysäkki, jonka vieressä oli ilmoitustaulu: "Vantaalla tapahtuu". Olin juossut noin kilometrin väärään suuntaan. Ei muuta kuin takaisin... Enää en ole yhtä hyvässä fyysisessä kunnossa, ja suunnistustaitokin on parantunut, mutta sekään ei pysy yllä ilman harjoitusta. Siispä viimeistään ensi viikolla metsään!

Jälleen sairastettu syntymäpäivä

Sairastin jälleen syntymäpäivänäni viime tiistaina. Jälleen mahatautia, kuten viime vuonna. Tämä alkaa olla jo surkuhupaisaa, kun kyseessä oli neljäs peräkkäinen syntymäpäivä, jolloin olin sairaana.

Tällä kertaa sairastaminen toi lisämutkan hammashoitosaagaani. Minulla olisi ollut se hammaskivenpoisto keskiviikkona, mutta en kyennyt sinne menemään, kun edellisenä päivänä en ollut pystynyt syömään oikein mitään, ja olin aivan loppu. Voin kertoa, että mahatauti ja imettäminen ei ole mukava yhdistelmä. Sain siirretyksi aikani nettipalvelun kautta, mutta seuraavat vapaat ajat löytyivät vasta toukokuulta. Aika siirtyi siis kertaheitolla kaksi kuukautta eteenpäin.

Kunnallista hammashoitoa

Hakeuduin hammaslääkärin tarkastukseen kunnalliseen hammashoitolaan, kun edellisestä tarkistuksesta on jo kulunut tovi ja pari viisaudenhammastakin pilkistää ikenen alta. Jos ihan tarkkoja ollaan, yritin päästä tarkastukseen jo kaksi vuotta sitten, mutta silloin minut ohjattiin suuhygienistille, koska edellisestä hammaslääkärin tarkastuksesta oli vain neljä vuotta. Espoossa on nykyään oikeutettu hammaslääkärin tarkastukseen viiden vuoden välein.

Soitin aikaa lokakuussa. Jonossa oli yli 100 puhelua, joten valitsin takaisinsoiton. Kun minulle lopulta soitettiin takaisin, olin yllättynyt, että aika löytyi jo tammikuulta. Olin varustautunut siihen, että minut otetaan jonoon ja asiaan palataan muutaman kuukauden kuluttua ja silloin saan ajan parin kuukauden päähän. Näin se meni vuonna 2008.

Jossain vaiheessa joulukuuta sain kirjeen. Siinä ilmoitettiin, että aikani siirretään kaksi päivää eteenpäin. Jos uusi aika ei sovi, pitäisi soittaa ajanvarausnumeroon. Melko vanhanaikaista tuo kirjeellä ilmoittaminen. Mietin, että olisi ehkä kätevämpää siirtää aikaa siten, että asiakkaalle soitetaan, kun voisi heti selvittää, mikä uusi aika sopisi. No, onneksi minulle kävi ehdotettu uusi aika, niin ei tarvinnut kuin siirtää kalenterimerkintä.

Seuraava vaihe prosessissa oli, että sain ehkä viikkoa ennen vastaanottoaikaa tekstiviestin, jossa kerrottiin, että voin täyttää esitiedot netissä Oma Espoo -palvelussa. Tein työtä käskettyä ja kävin vastaamassa kysymyksiin, jotka haiskahtivat siltä, että niillä mahdollistetaan se, että hammaslääkäri voi saarnata syömistavoista ja hampaiden hoitamiseen liittyvistä tavoista tarvittaessa. Vai mitä sanotte kysymyksistä tyyliin: Syön makeisia: päivittäin/viikoittain/kuukausittain/harvemmin, Janojuomana juon: [tyhjä kenttä], Välipalana syön: [tyhjä kenttä], Pesen hampaat: kahdesti päivässä/kerran päivässä/harvemmin, ja niin edelleen ja niin edelleen. Oli siinä muutama hoitotilanteeseen liittyvä kysymyskin ja tyhjä kenttä, johon kirjoitin sitten viisaudenhampaista ja leukaluun lonksumisesta. Niin ja jossain vaiheessa tajusin, että tulin täyttäneeksi esitietoja syöden samalla suklaata... ironista.

Kun lopulta menin vastaanotolle, hammaslääkäri kysyi, täytinkö (paperisen) esitietolomakkeen. Kerroin täyttäneeni netissä. Tiedot eivät näkyneet hammaslääkärille. Hän ihmetteli tilannetta ja kuittasi esitiedot kysymällä: "no, onko sulla terveydentilassa jotain muutoksia?"

Sain ajan hammaskiven poistoon maaliskuun alkuun. Viisaudenhampaista toinen poistetaan elokuussa, mutta sinne asti varauskirja ei ollut vielä auki, joten joudun soittelemaan sitä varten ajan erikseen keväämmällä. Sain myös lähetteen hampaiden röntgen-kuvaukseen.

Tarkastuskäynnistä tuli lasku. Siinä oli kolme riviä: tutkimukset, käyntimaksut ja muut kulut. Muut kulut olivat vähän kalliimmat kuin tutkimukset. Ihmettelin, mitä ihmeen muita kuluja. Koska laskutuksen hoitaa kaupungin talouspalvelut, laskun sisältöön liittyvät kysymykset pitää osoittaa hoidon antaneeseen yksikköön. Etsin kaupungin sivuilta yhteystietoja hammashoitolaani. Laskuihin liittyvistä kysymyksistä nettisivuillakin oli todettu, että yhteys hammashoitolaan. Hammashoitolaani oli annettu vain postiosoite. Mietin hetken puolivakavissani, että pitäisikö sitä sitten lähettää kirjeellä kysely, kun kerran hammashoitolakin oli lähestynyt minua kirjeellä. Olisin voinut tietysti mennä käymäänkin siellä hoitolassa, mutta koska se on hyvin pieni paikka, siellä ei ole mitään vastaanottoa tai vastaavaa, joten olisi vaikea saada sieltä ketään kiinni suljettujen ovien takaa.

Päädyin soittamaan ajanvarausnumeroon. Tällä kertaa jonossa oli vain 28 puhelua. Valitsin kuitenkin takaisinsoiton. Selitin asiani ja kerroin, etten tiedä, miten oikein ottaisin yhteyttä hammashoitolaani. Onneksi ajanvarausihminen pystyi vastaamaan kysymykseeni. Muut kulut olivat röntgen-lähetteen hinta. "Ahaa". Ei siihen muutakaan voinut todeta.

Tämä saaga jatkuu siis maaliskuussa ja keväällä ja sitten varmaan elokuussa. Katsotaan, mitä vielä tulee vastaan.

Korttelirasteilla Otaniemessä

Ystäväni sai houkuteltua minut kokeilemaan korttelirasteille osallistumista vaunujen kanssa. Tietenkään ei voi olettaa, että jokainen ratamestari ottaisi vaunut huomioon helpointa rataa suunnitellessaan, joten en etukäteen tiennyt, pystynkö kiertämään kaikilla rasteilla vaunujen kanssa. Joka tapauksessa hyvä ulkoilulenkki oli tiedossa. Kokeilemista helpotti sekin, että "maasto" oli tuttu. Viime viikon harjoitus pidettiin Otaniemessä. Pahoittelenkin, että tämä teksti sisältää Otaniemeä tuntemattomalle melkoisen viidakon paikallistermejä.

En ollut ainoa vaunujen kanssa rasteille lähteneistä. Saatteeksi ratamestari totesi, että yksi rasti voi olla aika haasteellinen saavuttaa vaunujen kanssa. Pääsin kyllä loppujen lopuksi kiertämään kaikki rastit, mutta osa vaati vähän luovuutta ja pitkiä reitinvalintoja.

Lähtö oli Otarannasta. Ensimmäinen rasti oli metsän siimeksessä sihteeristön vieressä. Juoksuvauhti tyssäsi hetkeksi Dipolin mäkeen eikä rastin luo päässyt vaunujen kanssa. Melko lähelle vaunut kuitenkin sai lykättyä ja pääsin tarkistamaan rastilla olleen kirjainkoodin. Matka jatkui vauhdikkaasti Vuorimiehentien suuntaan seuraavalle rastille ja siitä vielä puulafkan takana olleelle rastille. Sitten seurasi ensimmäinen todellinen haaste: rasti oli Otaniemestä Tapiolan suuntaan johtavan kevyenliikenteenväylän varressa. Ei siinä mitään, mutta kartan perusteella ei ollut kovin suoraa vaunuille sopivaa reittiä rastille. Kävin tarkistamassa yhden polun pään, mutta totesin sen liian kapeaksi vaunuille.

Lähdin kiertämään kevyenliikenteenväylän päähän Tiedon toimiston takapihan suuntaan. Huomasin liian myöhään, että tuo väylän pää oli merkitty kielletyksi alueeksi. Väylä oli metrotyömaan takia poikki. Noh, jatkoin siitä sitten metsäpolulle, joka lähtee Tiedon toimiston etuparkkiksen kulmalta. Se oli onneksi vaunukelpoinen. Sen sijaan polun sivuhaara, jota pitkin olisi päässyt melko suoraan rastille, ei ollut. Sen yli oli kaatunut puu. Lisää kiertoa siis. Itse rasti oli metsäisessä rinteessä, joten jouduin jättämään vaunut jonkin matkan päähän, että pääsin käymään rastilla.

Seuraava rasti oli vuoren rakennuksen sisäkulmauksessa. Kiersin lähelle paikkaa kemmanlafkan ympäri vain todetakseni, että vastassa oli sellainen mäki, jota en päässyt vaunujen kanssa ylös. Ei kun kiertämään tietä pitkin.

Kuudes rasti oli amfilla. Sen suuremmin ajattelematta lähdin lähestymään rastia Alvarin aukion puolelta. No, eihän sieltä tietenkään amfille vaunujen kanssa pääse, koska pitäisi päästä rappuja ylös. Kirjaston ja päärakennuksen välissä olevien portaiden vierestä oli kuljettu siten, että siihen oli tamppaantunut polku. Siitä pääsi vaunujen kanssa ja näinpä myös toisten vaunujen jäljet lumessa.

Seitsemäs rasti oli konelafkan takana. Siellä myös katsoin toisten vaunujen jälkiä ja uskaltauduin "maaston puolelle" vaunujen kanssa. Seuraavat neljä rastia olivatkin sitten helposti vaunujen kanssa saavutettavissa: Konemiehentien tuntumassa rannassa, fyssanlafkan sisäpihalla, OK20:n vieressä notkossa ja JMT3:n edessä. Sitten piti taas kiertää, kun suorin reitti olisi mennyt JMT3:n vieressä olevia rappuja alas. Kiersin kävelytietä pitkin JMT3:n. Menoa vauhditti BY:n suunnasta kuulunut "Wake my up before you go-go". Otarannan asuntojen välistä puikkelehdin rantaan, jossa viimeinen rasti oli.

Koko reissuun meni reilu tunti. Rupeama kävi varsin hyvästä lenkistä. En ole juurikaan ennen tätä juossut vaunujen kanssa, mutta nyt totesin, että vaunut rullaavat niin hyvin, että juosta voisi toistekin. Kyytiläinenkin sai hyvät iltatorkut eikä häiriintynyt matkalla olleista pompuista. Ja koska ympäristönä oli Otaniemi, mietin, ettei kukaan varmaankaan katsonut kovin kieroon otsalamppu päässä, suunnistuskartta kädessä ja vaunujen kanssa juoksevaa suunnistajaa. On siellä kummallisempiakin asioita nähty. ;)