Olin tänään iltavuorossa Ristin killan minigolf-radalla. En muista, milloin viimeksi olinkaan siellä ollut. Onneksi systeemit olivat pysyneet pääsääntöisesti samoina viime vuosina, niin hommaan pääsi nopeasti kiinni. Yllätyksellisintä oli, että radalla oleva lankapuhelin soi. Eipä ollut ennen
sellaista tapahtunut minun vapaaehtoisvuoroillani. Onneksi soittaja kysyi varsin helppoja asioita: päivän aukioloa ja radan tarkempaa sijaintia. Päivä oli lämmin ja asiakkaita riitti koulujen kevätjuhlapäivästä huolimatta.
Illalla poislähtiessäni olin kääntymässä Kesäkadulta Merikannontielle, kun vasemmalta tuli auto. Eikä mikä tahansa auto, vaan poliisiauto. Se tuli hiljaa ja lopulta pysähtyi. Autoa kuljettanut poliisi ei katsonut suoraan päin vain kuikuili ikään kuin jonnekin kauemmaksi. Kesti tovi ennen kuin tajusin, että risteys oli tasa-arvoinen... ja minä siis oikealta tuleva poliisiautoon nähden.
lauantaina, toukokuuta 31, 2008
torstaina, toukokuuta 29, 2008
Jälleen metsässä
Tällä viikolla jäi Espoorastit väliin, joten päätin korvata tämän puutteen lähtemällä Länsirasteille. Ja olikin kyllä hauskaa suunnistaa. Otin reippaasti 5 kilometrin radan, koska maasto näytti helpolta (ja sitä se myös pääsääntöisesti oli) eikä flunssastakaan ole juuri mitään oireita jäljellä, vaikkakaan viime viikon antibioottikuuri ei vienyt kaikkia viimeisiä limoja kurkusta lotkumasta.
Alkumatka sujui kohtuullisen vauhdikkaasti. Toisen rastin jälkeen piti vähän jarrutella, koska maastossa joku nainen ulkoilutti kahta koiraa irrallaan ja toinen niistä alkoi haukkua ja tuli kohti (niille, jotka eivät tiedä: pelkään koiria). Perässäni tullut mies huusi ulkoiluttajalle, että pistäisi koirat kiinni, mutta nainen ei reagoinut mitenkään. Ennen kolmatta rastia saavutin pariskunnan, joka oli koiraepisodin aikana saanut etumatkaa minuun. Hipsin kolmosrastin luo jyrkänteen alle samalla, kun pariskunta tähyili mäenrinteellä rastin perään. Aina välillä on kiva huomata, että alkaa hahmottaa maastoa paremmin kuin aloittelevat suunnistajat... Ehkä se nyt jo on tietysti aikakin, kun olen vuodesta 2002 kiertänyt rasteilla.
Nelosrastilla olin samaan aikaan erään toisen pariskunnan kanssa. Tämän pariskunnan nainen kiersi seuraavat neljä rastia jotakuinkin samaa tahtia minun kanssani. Vuorotellen aina toinen oli ensin seuraavalla rastilla. Rastilla kuusi sain kiinni miehen, joka oli huudellut koiranomistajalle. Hänkin paineli muutamat seuraavat rastit samaa tahtia minun ja sen toisen naissuunnistajan kanssa.
Sitten tapahtui minun illan mokani. Päädyin rastille kymmenen samaan aikaan edellämainittujen miehen ja naisen kanssa. Mutta en ollut vielä löytänyt rastia yhdeksän. Oli palattava takaisin. Tällaista vähän aavistelinkin, mutta luen erittäin huonosti kalliopintaa ja niiden neniä ja notkelmia. Rastille yhdeksän mennessäni näin jälleen sen pariskunnan, jonka olin jättänyt kolmosrastilla, tähyilemässä mäen päällä. Rasti kymmenen löytyi nopeasti uudestaan.
Lähdettyäni kympiltä kohti yhtätoista vastaani tuli ilmeisesti "naapuriseuran" mies, joka oli aiemmin painellut vauhdilla minusta ohi. Hän kysyi yllättäen: "Oliko tuolla rasti?" Selvitin, mitä rastia hän oli etsimässä ja kyllä, kymppirasti oli häneltä hukassa.
Taivalsin rastille yksitoista ja samalla, kun sain leimatuksi, kymppiä etsiskellyt mies tuli rastille. Ei siis kestänyt kovin kauaa häneltä rastinotto. Seuraavalle rastille matkalla ihastelin taloa, jolla oli oma tenniskenttä pihassa ja sitä seuraavalle mennessä rauniota, jonka juurelta rasti löytyi.
Viimeisellä rastivälillä neljältätoista viidelletoista tein jotain, mitä en oikeastaan suosittele kennellekään. Lähdin juoksemaan kovakuntoiselta näytteneen suunnistajamiehen perään. Tässä oli kaksi ongelmaa: a) en pystynyt hänen peesissään koko rastiväliä b) en tiennyt tarkalleen, missä olin, kun olin kadottanut miehen näkyvistäni. Kuin ihmeen kaupalla tulin kuitenkin suoraan viimeiselle rastille. Tällä kertaa siis riskin otto kannatti, mutta lopputulos olisi voinut olla jotain aivan muuta. Maali olikin sitten todella lähellä viimeistä rastia.
Autolle päästyäni huomasin, että koiranulkoiluttajalle huudellut mies tuli viereiselle autolle. Vaihdoimme pari sanaa omista epäonnistumisistamme metsässä. Sitten kaasuttelin pois paikasta, johon minut oli pakkoperuutettu. Olin sananmukaisesti puun ja auton välissä. Puu oli vain noin 5-10 cm päässä auton vasemasta takaovesta. Yksi liikenteenohjaajista irvisteli, kun toinen viittoili minua peruuttamaan siihen paikkaan. No, onneksi ei käynyt kuinkaan.
Ai niin. Aikaa suunnistukseen meni 1 tunti 17 minuuttia ja 1 sekunti.
Alkumatka sujui kohtuullisen vauhdikkaasti. Toisen rastin jälkeen piti vähän jarrutella, koska maastossa joku nainen ulkoilutti kahta koiraa irrallaan ja toinen niistä alkoi haukkua ja tuli kohti (niille, jotka eivät tiedä: pelkään koiria). Perässäni tullut mies huusi ulkoiluttajalle, että pistäisi koirat kiinni, mutta nainen ei reagoinut mitenkään. Ennen kolmatta rastia saavutin pariskunnan, joka oli koiraepisodin aikana saanut etumatkaa minuun. Hipsin kolmosrastin luo jyrkänteen alle samalla, kun pariskunta tähyili mäenrinteellä rastin perään. Aina välillä on kiva huomata, että alkaa hahmottaa maastoa paremmin kuin aloittelevat suunnistajat... Ehkä se nyt jo on tietysti aikakin, kun olen vuodesta 2002 kiertänyt rasteilla.
Nelosrastilla olin samaan aikaan erään toisen pariskunnan kanssa. Tämän pariskunnan nainen kiersi seuraavat neljä rastia jotakuinkin samaa tahtia minun kanssani. Vuorotellen aina toinen oli ensin seuraavalla rastilla. Rastilla kuusi sain kiinni miehen, joka oli huudellut koiranomistajalle. Hänkin paineli muutamat seuraavat rastit samaa tahtia minun ja sen toisen naissuunnistajan kanssa.
Sitten tapahtui minun illan mokani. Päädyin rastille kymmenen samaan aikaan edellämainittujen miehen ja naisen kanssa. Mutta en ollut vielä löytänyt rastia yhdeksän. Oli palattava takaisin. Tällaista vähän aavistelinkin, mutta luen erittäin huonosti kalliopintaa ja niiden neniä ja notkelmia. Rastille yhdeksän mennessäni näin jälleen sen pariskunnan, jonka olin jättänyt kolmosrastilla, tähyilemässä mäen päällä. Rasti kymmenen löytyi nopeasti uudestaan.
Lähdettyäni kympiltä kohti yhtätoista vastaani tuli ilmeisesti "naapuriseuran" mies, joka oli aiemmin painellut vauhdilla minusta ohi. Hän kysyi yllättäen: "Oliko tuolla rasti?" Selvitin, mitä rastia hän oli etsimässä ja kyllä, kymppirasti oli häneltä hukassa.
Taivalsin rastille yksitoista ja samalla, kun sain leimatuksi, kymppiä etsiskellyt mies tuli rastille. Ei siis kestänyt kovin kauaa häneltä rastinotto. Seuraavalle rastille matkalla ihastelin taloa, jolla oli oma tenniskenttä pihassa ja sitä seuraavalle mennessä rauniota, jonka juurelta rasti löytyi.
Viimeisellä rastivälillä neljältätoista viidelletoista tein jotain, mitä en oikeastaan suosittele kennellekään. Lähdin juoksemaan kovakuntoiselta näytteneen suunnistajamiehen perään. Tässä oli kaksi ongelmaa: a) en pystynyt hänen peesissään koko rastiväliä b) en tiennyt tarkalleen, missä olin, kun olin kadottanut miehen näkyvistäni. Kuin ihmeen kaupalla tulin kuitenkin suoraan viimeiselle rastille. Tällä kertaa siis riskin otto kannatti, mutta lopputulos olisi voinut olla jotain aivan muuta. Maali olikin sitten todella lähellä viimeistä rastia.
Autolle päästyäni huomasin, että koiranulkoiluttajalle huudellut mies tuli viereiselle autolle. Vaihdoimme pari sanaa omista epäonnistumisistamme metsässä. Sitten kaasuttelin pois paikasta, johon minut oli pakkoperuutettu. Olin sananmukaisesti puun ja auton välissä. Puu oli vain noin 5-10 cm päässä auton vasemasta takaovesta. Yksi liikenteenohjaajista irvisteli, kun toinen viittoili minua peruuttamaan siihen paikkaan. No, onneksi ei käynyt kuinkaan.
Ai niin. Aikaa suunnistukseen meni 1 tunti 17 minuuttia ja 1 sekunti.
tiistaina, toukokuuta 20, 2008
Lisää urheiluvammoja...
Tämän sain tänään Espoorasteilla vasemman jalan polven kohdalle oksasta:
Kaaduin myös kerran, mutta siitä tuli vain kurainen polvi housuihin...
Kaaduin myös kerran, mutta siitä tuli vain kurainen polvi housuihin...
Digiaika-ahdistus
Eipä olekaan sitten viime kesän digi-tv-aika ahdistanut. Kun vihdoin sain digiboksin hankituksi, on kaikki sujunut suhteellisen hyvin. Mitä nyt jonkin tallennusbugin kanssa olen tapellut. Mutta nyt pari päivää sitten ahdisti jälleen.
Olin kuun alkupuolella päivittänyt Kaon-boksini ohjelmiston. Boksi tarjosi sitä aina, kun sen käynnisti. Päivitys ladattiin verkon kautta ja sitä ennen ilmoitettiin, että kaikki tallennus ja toisto pysäytetään, jos päivitys aloitetaan. No, ei siinä vielä mitään. Pari päivää sitten oli tarkoitus katsoa Euroviisujen esikatseluja, jotka olin tallentanut, kun en ollut ehtinyt katsoa. Esikatselu nro 2 ei lähtenyt pyörimään, mutta esikatselu 3 pyöri. Sitten tajusin tehneeni päivityksen näiden kahden ohjelman välillä. Kokeilin muitakin tiedostoja eikä mikään ennen päivitystä tallennettu enää pyörinyt... Otin yhteyttä maahantuojaan ja sieltä vain vahvistettiin, että päivitetyllä ohjelmistolla ei voi toistaa ennen päivitystä tallennettuja tiedostoja.
Olisi pitänyt vissiin ostaa tallentavan boksin sijasta karvalakkimallin boksi ja VHS-nauhuri! Olisivatpa tallenteet säilyneet hieman pidempään...
Olin kuun alkupuolella päivittänyt Kaon-boksini ohjelmiston. Boksi tarjosi sitä aina, kun sen käynnisti. Päivitys ladattiin verkon kautta ja sitä ennen ilmoitettiin, että kaikki tallennus ja toisto pysäytetään, jos päivitys aloitetaan. No, ei siinä vielä mitään. Pari päivää sitten oli tarkoitus katsoa Euroviisujen esikatseluja, jotka olin tallentanut, kun en ollut ehtinyt katsoa. Esikatselu nro 2 ei lähtenyt pyörimään, mutta esikatselu 3 pyöri. Sitten tajusin tehneeni päivityksen näiden kahden ohjelman välillä. Kokeilin muitakin tiedostoja eikä mikään ennen päivitystä tallennettu enää pyörinyt... Otin yhteyttä maahantuojaan ja sieltä vain vahvistettiin, että päivitetyllä ohjelmistolla ei voi toistaa ennen päivitystä tallennettuja tiedostoja.
Olisi pitänyt vissiin ostaa tallentavan boksin sijasta karvalakkimallin boksi ja VHS-nauhuri! Olisivatpa tallenteet säilyneet hieman pidempään...
sunnuntaina, toukokuuta 18, 2008
Liikunnan ilosta ja asenteesta
On hienoa kuulla lasten suusta urheilusuorituksen jälkeen, että oli kivaa. Tällaisia lausahduksia olen saanut kuulla sivusta muun muassa luistelukoululaisten suusta ja äitinsä kanssa iltarasteilla käyneiltä pikkulapsilta. Siitä se kipinä liikuntaan syttyy.
Toisaalta vähän vanhempien lasten jo kohtuullisen tosissaan tehtävissä treeneissä ihailtava asenne on "en kyllä tee vähemmän kuin muut". Kunpa olisi itsellänikin ollut nuorempana samainen asenne ja ennen kaikkea niitä muita, joihin verrata omia tekemisiään. Pääsääntöisesti harjoittelin yksin. Tuolla "en kyllä tee vähemmän kuin muut"-asenteella on tietysti riskinä se, että tekee niin paljon liikaa, että menee tukkoon tai ylikuntoon. Omaa kroppaa pitää osata kuunnella myös.
Itse odottelen, että pääsisin pian taas nauttimaan liikunnasta täysin siemauksin. Eilen yskänärsytystä oli vielä kiusaksi asti. Tänään on ollut jo hieman parempi päivä eikä pieni liikunta ainakaan vielä tunnu lisänneen yskänärsytystä kuten aiemmin tällä viikolla. Liikuntatauko on jo kestänyt sen verran kauan, että on välillä tuntunut siltä, että pää hajoaa. Pitäisi päästä purkamaan stressiä lenkkipolulle... ehkä tiistaina rasteille sitten.
Toisaalta vähän vanhempien lasten jo kohtuullisen tosissaan tehtävissä treeneissä ihailtava asenne on "en kyllä tee vähemmän kuin muut". Kunpa olisi itsellänikin ollut nuorempana samainen asenne ja ennen kaikkea niitä muita, joihin verrata omia tekemisiään. Pääsääntöisesti harjoittelin yksin. Tuolla "en kyllä tee vähemmän kuin muut"-asenteella on tietysti riskinä se, että tekee niin paljon liikaa, että menee tukkoon tai ylikuntoon. Omaa kroppaa pitää osata kuunnella myös.
Itse odottelen, että pääsisin pian taas nauttimaan liikunnasta täysin siemauksin. Eilen yskänärsytystä oli vielä kiusaksi asti. Tänään on ollut jo hieman parempi päivä eikä pieni liikunta ainakaan vielä tunnu lisänneen yskänärsytystä kuten aiemmin tällä viikolla. Liikuntatauko on jo kestänyt sen verran kauan, että on välillä tuntunut siltä, että pää hajoaa. Pitäisi päästä purkamaan stressiä lenkkipolulle... ehkä tiistaina rasteille sitten.
maanantaina, toukokuuta 12, 2008
Ogelin nurmikon salaisuus
Helmikuussa ihmettelin nurmikon viherrystä Ogelin urheilukentällä. Tänään pääsin tutustumaan nurmikkoon lähietäisyydeltä ja selvisi, että se onkin vaihdettu tekonurmeksi. Ei siis ihme, että talvellakin vihersi.
torstaina, toukokuuta 08, 2008
*Ysk* *köh* *niisk*
Yskä ja nuha jatkuvat. Eilen olin vetämässä nuorille luistelijoille treeniä ja tuli itsekin vähän noustua Malminkartanon täyttömäen rappuja ja juostua pari vetoa. Lievä hengästyminen ei sinänsä lisännyt paljoa yskimistä, mutta illalla sitten yskittikin enemmän. Uni ei meinannut tulla, kun kurkkua kutitti koko ajan. No, taisin yhden jälkeen yöllä nukahtaa lopulta ja sain nukkua aamuun asti.
Kurkun lisäksi pohjelihakset reagoivat treeniin: tänään on polvitaipeen alapuolella yläpohje ollut kipeä eilisestä rasituksesta. Jotain hyötyäkin siis liikunnasta oli, mutta toivottavasti en onnistunut pahentamaan tautiani kovin pahasti...
Kurkun lisäksi pohjelihakset reagoivat treeniin: tänään on polvitaipeen alapuolella yläpohje ollut kipeä eilisestä rasituksesta. Jotain hyötyäkin siis liikunnasta oli, mutta toivottavasti en onnistunut pahentamaan tautiani kovin pahasti...
lauantaina, toukokuuta 03, 2008
Kevätflunssa
Luulin jo välttäneeni liikkeellä olevan kevätflunssan, mutta jostain se sittenkin tarttui matkaani. Vappuaattona alkoi kurkku olla kipeä. Vappupäivänä mietin aamulla, olenko ollenkaan piknik-kunnossa, mutta päätin lopulta lähteä. Koska sää oli sen verran hyvä, viihdyinkin Ulliksella useamman tunnin. Sitten iski väsy ja päänsärky ja lähdin kotiin lepäämään.
Eilen sinnittelin töissä eikä olo kyllä merkittävästi pahentunut. Iltapäivästä vain aloin ollu aika väsynyt. Tänään flunssan räkäinen osuus on alkanut ja olo on voimaton. Kuumetta ei kuitenkaan taida olla. Jospa siis pääsisin tästä siinä mielessä helpolla. Kunhan vain maltan levätä. Huominen Keskuspuisto-Olari-kierros jää kyllä juoksematta.
Eilen sinnittelin töissä eikä olo kyllä merkittävästi pahentunut. Iltapäivästä vain aloin ollu aika väsynyt. Tänään flunssan räkäinen osuus on alkanut ja olo on voimaton. Kuumetta ei kuitenkaan taida olla. Jospa siis pääsisin tästä siinä mielessä helpolla. Kunhan vain maltan levätä. Huominen Keskuspuisto-Olari-kierros jää kyllä juoksematta.
torstaina, huhtikuuta 24, 2008
Renkaanvaihto käy liikunnasta!
Sylvesteri sai tänään kesäkengät. En onneksi ollut yksin vaihtamassa renkaita, vaan sain apua ja opastusta. Haastavinta oli jälleen pölykapselien irroittaminen. Myös mutterit olivat niin tiukalla, että minun käsivoimillani ei niitä avattu, vaan piti käyttää jalkoja apuna... Käytännössä kaksi rengasta sain vaihdettua alusta melkein loppuun itse. Pölykapselin sain laitettua vain yhteen renkaaseen takaisin.
Hiki tuli ja haba kasvoi, kun renkaita kantoi ja pultteja väänteli.;) Kunnon liikuntaa siis.
Muu liikunta, mitä olen tässä hiljattain harrastanut on ollut perinteisempää. Suunnistusta ja juoksua ja pallojumppaa. (En kyllä tiedä, onko pallojumppa kovin perinteistä.) Suunnistuksen olen ottanut vähän varoen vielä, mutta tiistaina innostuin kyllä välillä juoksemaan niin, että nilkka oli vähän kovilla, mutta saattoihan tuo tehdä sille hyvääkin.
Metsät ovat vielä kovin märkiä. Tällä viikolla matkalla oli kurakoita, viime viikolla metsässä oli suonkaltaisia märkiä plänttejä, joita ei ollut kartassa ja toisaalta varsinaiset suot olivat ylityskelvottomia, lähes pieniä lampia. Toista se oli toissakesänä, kun metsässä oli niin kuivaa, ettei soita erottanut muusta maastosta.
Hiki tuli ja haba kasvoi, kun renkaita kantoi ja pultteja väänteli.;) Kunnon liikuntaa siis.
Muu liikunta, mitä olen tässä hiljattain harrastanut on ollut perinteisempää. Suunnistusta ja juoksua ja pallojumppaa. (En kyllä tiedä, onko pallojumppa kovin perinteistä.) Suunnistuksen olen ottanut vähän varoen vielä, mutta tiistaina innostuin kyllä välillä juoksemaan niin, että nilkka oli vähän kovilla, mutta saattoihan tuo tehdä sille hyvääkin.
Metsät ovat vielä kovin märkiä. Tällä viikolla matkalla oli kurakoita, viime viikolla metsässä oli suonkaltaisia märkiä plänttejä, joita ei ollut kartassa ja toisaalta varsinaiset suot olivat ylityskelvottomia, lähes pieniä lampia. Toista se oli toissakesänä, kun metsässä oli niin kuivaa, ettei soita erottanut muusta maastosta.
maanantaina, huhtikuuta 14, 2008
Valmennus- tai opetusvietti?
Ilmeisesti minulla on vahvan kilpailuvietin lisäksi jonkin sortin valmennus- tai opetusvietti. Tässä pari esimerkkiä, joista olen diagnoosini tehnyt:
Kun lähdin tänään lenkille Leppävaaran urheilupuistossa, katselin, että heittokentällä oli pari nuorta. Toinen heitti keihästä, toinen kiekkoa. Näin ensin yhden kiekonheittäjän heiton ja mietin, että tekniikassa olisi parannettavaa. Jäin tarkoituksella katsomaan toisen ja keksin monta asiaa, joita voisi korjata. Sen verran monta heittotoistoa on itsellä takana, että karkeat virheet näkee heti. Suuri kiusaus oli mennä kertomaan ajatukset heittäjälle, mutten sitten viitsinyt. Ei tiedä, millaisen vastaanoton olisi saanut.
**
Lenkkeillessä olen nähnyt monta sauvakävelytekniikkaa ja aina silloin tällöin tulee sellainen olo, että pitäisi pysähtyä ja antaa tekniikkavinkkejä, kun sauvat joko suunnilleen laahaavat mukana tai tekevät turhaa vatkausliikettä. Ei minulle kukaan ole koskaan kertonut, mikä on oikea tekniikka, mutta tiedän, miten kannattaa hiihtää...
**
Töissä olen saanut kuulla, että on kuin harjoitustyötä oltaisi tekemässä, kun pääsen oikein vauhtiin ja selitän ("opetan") jotain teoriaa.
**
No, nyt aion alkaa tyydyttää tätä neuvomisviettiä. Tarkoituksena on aloitella luistelutreeniporukan harjoitusten seuraaminen ja jossain vaiheessa varmaan vetäminenkin. Pian on myös suunnistuskoulu, jossa olen apuopettajana. Vaikka kieltämättä suunnistus on sellainen laji, että välillä tuntuu, että itsekin tarvitsisi siinä vielä paljon opetusta.
Suhtaudun kaikesta huolimatta neuvomiseen ja opettamiseen siten, etten välttämättä tuppaudu neuvomaan ilman, että kysytään tai on sovittu, että jotain opetan. Ikinä ei voi tietää, millaisen vastaanoton saa. Entisenä kilpaurheilijana sain vastaanottaa niin paljon neuvoja, että olen aika vastaanottavainen, tosin nykyään myös neuvotteleva, opastuksen vastaanottaja. Ilmeisesti kaikki eivät sitä ole, kun ensimmäinen laulunopettajani pelkäsi, että loukkaannun siitä, että hän näytti, mitä teen väärin. Joku oppilas oli joskus siitä pillahtanut itkuun. Minusta se tuntui luonnolliselta, kuin valmentaja olisi urheilijaa opastanut.
Kun lähdin tänään lenkille Leppävaaran urheilupuistossa, katselin, että heittokentällä oli pari nuorta. Toinen heitti keihästä, toinen kiekkoa. Näin ensin yhden kiekonheittäjän heiton ja mietin, että tekniikassa olisi parannettavaa. Jäin tarkoituksella katsomaan toisen ja keksin monta asiaa, joita voisi korjata. Sen verran monta heittotoistoa on itsellä takana, että karkeat virheet näkee heti. Suuri kiusaus oli mennä kertomaan ajatukset heittäjälle, mutten sitten viitsinyt. Ei tiedä, millaisen vastaanoton olisi saanut.
**
Lenkkeillessä olen nähnyt monta sauvakävelytekniikkaa ja aina silloin tällöin tulee sellainen olo, että pitäisi pysähtyä ja antaa tekniikkavinkkejä, kun sauvat joko suunnilleen laahaavat mukana tai tekevät turhaa vatkausliikettä. Ei minulle kukaan ole koskaan kertonut, mikä on oikea tekniikka, mutta tiedän, miten kannattaa hiihtää...
**
Töissä olen saanut kuulla, että on kuin harjoitustyötä oltaisi tekemässä, kun pääsen oikein vauhtiin ja selitän ("opetan") jotain teoriaa.
**
No, nyt aion alkaa tyydyttää tätä neuvomisviettiä. Tarkoituksena on aloitella luistelutreeniporukan harjoitusten seuraaminen ja jossain vaiheessa varmaan vetäminenkin. Pian on myös suunnistuskoulu, jossa olen apuopettajana. Vaikka kieltämättä suunnistus on sellainen laji, että välillä tuntuu, että itsekin tarvitsisi siinä vielä paljon opetusta.
Suhtaudun kaikesta huolimatta neuvomiseen ja opettamiseen siten, etten välttämättä tuppaudu neuvomaan ilman, että kysytään tai on sovittu, että jotain opetan. Ikinä ei voi tietää, millaisen vastaanoton saa. Entisenä kilpaurheilijana sain vastaanottaa niin paljon neuvoja, että olen aika vastaanottavainen, tosin nykyään myös neuvotteleva, opastuksen vastaanottaja. Ilmeisesti kaikki eivät sitä ole, kun ensimmäinen laulunopettajani pelkäsi, että loukkaannun siitä, että hän näytti, mitä teen väärin. Joku oppilas oli joskus siitä pillahtanut itkuun. Minusta se tuntui luonnolliselta, kuin valmentaja olisi urheilijaa opastanut.
lauantaina, huhtikuuta 12, 2008
Hikiliikunta on oikeaa liikuntaa
Jostain syystä minusta tuntuu, että vain hikiliikunta on oikeaa liikuntaa. Tai siis sellaista liikuntaa, joka auttaa purkamaan stressiä ja oikeasti tuntuu hyvältä. Olen kevään aikana käynyt muutamia kertoja pilateksessa ja joka kerta on tuntunut, että olikohan siitä mitään hyötyä, vaikka jotkin liikkeet olisivatkin tuntuneet tehokkailta.
Tavallaan ymmärrän kyllä niitä ihmisiä, jotka ovat hehkuttaneet pilatesta. He todennäköisesti eivät pidä hikiliikunnasta ja pilates on oiva vaihtoehto: tehokas, mutta ei hengästyttävä saati hikoiluttava. Ja onhan se hyvä tapa liikkua, jos on jotain esteitä jumpata perinteiseen tapaan. Minulle se ei kuitenkaan sovi, vaikka olisi nilkkaystävällinen jumppamuoto.
Toisaalta on kummallista, miten spinning-tunnitkin voivat olla erilaisia. Parilla hiljattain käymälläni tunnilla en hengästynyt juuri ollenkaan. Voi olla tietysti, että en osannut ottaa itsestäni kaikkea irti. Muistikuva spinning-tuntien hikivirrastakin oli toista luokkaa. Ehkä en vain pinnistele enää yhtä tosissaan kuin vielä muutamia vuosia sitten? Toisaalta eilisellä tunnilla kyllä hengästyin ja hikosin. Hikoilun määrä ei edelleenkään vastannut muistikuviani.
Sivuhuomiona todettakoon, että ilmeisesti viimeistään Euroviisuedustuspaikka on tuonut Teräsbetonin spinning-tuntien vetäjien suosioon. Kahden eri salin vetäjät olivat valinneet sitä mukaan tunnin musiikkisettiin...
Tavallaan ymmärrän kyllä niitä ihmisiä, jotka ovat hehkuttaneet pilatesta. He todennäköisesti eivät pidä hikiliikunnasta ja pilates on oiva vaihtoehto: tehokas, mutta ei hengästyttävä saati hikoiluttava. Ja onhan se hyvä tapa liikkua, jos on jotain esteitä jumpata perinteiseen tapaan. Minulle se ei kuitenkaan sovi, vaikka olisi nilkkaystävällinen jumppamuoto.
Toisaalta on kummallista, miten spinning-tunnitkin voivat olla erilaisia. Parilla hiljattain käymälläni tunnilla en hengästynyt juuri ollenkaan. Voi olla tietysti, että en osannut ottaa itsestäni kaikkea irti. Muistikuva spinning-tuntien hikivirrastakin oli toista luokkaa. Ehkä en vain pinnistele enää yhtä tosissaan kuin vielä muutamia vuosia sitten? Toisaalta eilisellä tunnilla kyllä hengästyin ja hikosin. Hikoilun määrä ei edelleenkään vastannut muistikuviani.
Sivuhuomiona todettakoon, että ilmeisesti viimeistään Euroviisuedustuspaikka on tuonut Teräsbetonin spinning-tuntien vetäjien suosioon. Kahden eri salin vetäjät olivat valinneet sitä mukaan tunnin musiikkisettiin...
tiistaina, huhtikuuta 08, 2008
Suunnistusmaistiainen
Tänään satoi vettä. Mietin pitkään, lähdenkö suunnistamaan. Sitten kun olin päättänyt lähteä suunnistamaan sateesta huolimatta, mietin kierränkö lyhimmän (ja helpoimman) vai toisiksi lyhimmän reitin. Koska maasto oli märkä, päätin valita lyhimmän reitin, jottei tarvitse puolikuntoisen nilkan kanssa rämpiä poluttomia reittejä.
Sade oli suunnilleen tauonnut, kun ehdin metsään asti. Kiersin 1,8 kilometrin reitin reilussa 16 minuutissa. Suoritus tuntui liian lyhyeltä. Harmitti, etten lähtenyt 3,8 kilometrin lenkille. Toisaalta tuonkin reitin varrelle osui liukkaampia kohtia ja piti hieman katsoa, minne astui. Tyypilliseen kuntosuunnistajan tapaan tuijottelin varpaisiini. Kilpasuunnistajien katse kiinnittyy kauemmaksi maastoon. Näin ainakin kerrottiin Kuukausiliitteen jutussa, joka kertoi maailmamestari Minna Kaupista. Samaisessa jutussa muuten mainittiin myös, että toiset eksyvät parkkihalliin... Tunsin piston sydämessäni. Kuntosuunnistusharrastuksestani huolimatta eksyin kerran Sellon parkkihalliin. On minulla siihen selityskin, mutta jätetään selittelyt selittelemättä.
Sade oli suunnilleen tauonnut, kun ehdin metsään asti. Kiersin 1,8 kilometrin reitin reilussa 16 minuutissa. Suoritus tuntui liian lyhyeltä. Harmitti, etten lähtenyt 3,8 kilometrin lenkille. Toisaalta tuonkin reitin varrelle osui liukkaampia kohtia ja piti hieman katsoa, minne astui. Tyypilliseen kuntosuunnistajan tapaan tuijottelin varpaisiini. Kilpasuunnistajien katse kiinnittyy kauemmaksi maastoon. Näin ainakin kerrottiin Kuukausiliitteen jutussa, joka kertoi maailmamestari Minna Kaupista. Samaisessa jutussa muuten mainittiin myös, että toiset eksyvät parkkihalliin... Tunsin piston sydämessäni. Kuntosuunnistusharrastuksestani huolimatta eksyin kerran Sellon parkkihalliin. On minulla siihen selityskin, mutta jätetään selittelyt selittelemättä.
maanantaina, huhtikuuta 07, 2008
Ihme ihoreaktio
Perjantaina nousi nestepatteja sormiin ja jotain merkkejä oli siitäkin, että niitä oli tulossa jalkapohjiin. Niitä kutitti paikoin. Lauantaina patteja oli jalkapohjat, sormet ja kämmenet täynnä. Paisahtanut pikkuvarvas puristi kengässä. Sunnuntaina turvotus oli lisääntynyt ja tuntui kuin kävelisi nokkosien päällä. Viime yönä heräsin siihen, että jalat kutisivat ja aamulla sormet tuntuivat tönköiltä nakeilta.
Kävin lääkärissä, mutta mitään kunnon diagnoosia ei tullut. Ilmeisesti kyseessä on jokin allerginen reaktio, mutta on mahdotonta tietää, mistä se johtuu. Nyt droppaan itseäni ja toivon, että reaktio katoaa. Tänään kävely ei ollut enää samanlaista tuskaa kuin eilen ja kävin jopa juoksulenkillä. Ehkä antihistamiini ja kortisoni alkavat vaikuttaa.
Kaikenlaista sitä joutuukin kokemaan.
Kävin lääkärissä, mutta mitään kunnon diagnoosia ei tullut. Ilmeisesti kyseessä on jokin allerginen reaktio, mutta on mahdotonta tietää, mistä se johtuu. Nyt droppaan itseäni ja toivon, että reaktio katoaa. Tänään kävely ei ollut enää samanlaista tuskaa kuin eilen ja kävin jopa juoksulenkillä. Ehkä antihistamiini ja kortisoni alkavat vaikuttaa.
Kaikenlaista sitä joutuukin kokemaan.
tiistaina, maaliskuuta 25, 2008
Miten taltuttaa kilpailuvietti?
Päätin viime viikolla, että osallistun tänään suunnistusseurani Espoon Akilleksen Akilles Cupin korttelisuunnistuskisaan. Halusin päästä kokeilemaan ja uskoin, että pystyn ottamaan kisan rauhassa liukastumista ja jalan vääntymistä varoen.
Tänään koko iltapäivän jouduin psyykkaamaan itseäni, että pitää ottaa rauhassa ja vaikka kävellä, jos reitti menee pahasti maaston puolelle. Ajatus tuntui vaikealta. Päätin myös lähteä kisaan lenkkareilla, koska tukipohjalliset eivät mahtuneet jalan kanssa kunnolla suunnistuskenkiin. Jalan teippasin kuten luistimeen.
No, miten sitten kävikään?
Ensinnäkin Kumpulassa oli lunta. Se hieman hirvitti. Asfalttitiet olivat kyllä pääsääntöisesti sulat. Onnistuin lähtemään kisaan rauhassa. Välillä kävellen, välillä hölkäten. Alkuun pysyin muutaman suunnistajan tuntumassa ja pari ekaa rastiväliä meni enemmän tai vähemmän peesatessa. Kolmanneksi viimeiselle rastille asti kiersin rasteja tasatahtiin toisen naiskilpailijan kanssa, vaikka teimme paljon eri reittivalintoja.
Sitten päätin koittaa pistää hieman vauhtia sopivasti ylämäkeen, koska jaksamisen kanssa minulla ei ollut ongelmia. Juostahölkötin, vaikka jalkapohjiin tuntui muodostuvan kivuliaat rakot ja vanha polvivaiva ilmoitteli itsestään. Toiseksi viimeisellä rastilla oli jo pimeää ja led-lamppu oli todella tarpeen. Kallion päällä ollut iso kivi löytyi hyvin, mutta hieman pelotti laskeutua kalliolta alas. Lenkkipolulle päästyäni kirmaisin taas juoksuun ja tarkistelin, ettei perässä tule enää ketään.
Viimeisen rastin kumpareen takaa rämmin risukossa ja taas sai olla tarkkana. Palasin lenkkipolulle ja innostuin lukemaan karttaa juostessa ja hups, olin nenälläni maassa. Onneksi kaatuminen oli pehmeä eikä oikeastaan sattunut eikä jalkakaan vääntynyt, vaikka nimen omaan vasen jalka kompastui kuntopolun keskeltä pilkottaneeseen isohkoon kiveen. Kilpailuvietin valloilleen päästäminen kostautui. Lopun otin vähän rauhallisemmin ja pääsin maaliin kunnialla. Aikaa meni tunti ja kuusi minuuttia reilun viiden kilometrin reitillä.
Kaikesta tästä voitaneen päätellä, että toistakymmentä vuotta kilpaurheilleena, kilpailuvietin totaalinen taltuttaminen on mahdotonta.
Tänään koko iltapäivän jouduin psyykkaamaan itseäni, että pitää ottaa rauhassa ja vaikka kävellä, jos reitti menee pahasti maaston puolelle. Ajatus tuntui vaikealta. Päätin myös lähteä kisaan lenkkareilla, koska tukipohjalliset eivät mahtuneet jalan kanssa kunnolla suunnistuskenkiin. Jalan teippasin kuten luistimeen.
No, miten sitten kävikään?
Ensinnäkin Kumpulassa oli lunta. Se hieman hirvitti. Asfalttitiet olivat kyllä pääsääntöisesti sulat. Onnistuin lähtemään kisaan rauhassa. Välillä kävellen, välillä hölkäten. Alkuun pysyin muutaman suunnistajan tuntumassa ja pari ekaa rastiväliä meni enemmän tai vähemmän peesatessa. Kolmanneksi viimeiselle rastille asti kiersin rasteja tasatahtiin toisen naiskilpailijan kanssa, vaikka teimme paljon eri reittivalintoja.
Sitten päätin koittaa pistää hieman vauhtia sopivasti ylämäkeen, koska jaksamisen kanssa minulla ei ollut ongelmia. Juostahölkötin, vaikka jalkapohjiin tuntui muodostuvan kivuliaat rakot ja vanha polvivaiva ilmoitteli itsestään. Toiseksi viimeisellä rastilla oli jo pimeää ja led-lamppu oli todella tarpeen. Kallion päällä ollut iso kivi löytyi hyvin, mutta hieman pelotti laskeutua kalliolta alas. Lenkkipolulle päästyäni kirmaisin taas juoksuun ja tarkistelin, ettei perässä tule enää ketään.
Viimeisen rastin kumpareen takaa rämmin risukossa ja taas sai olla tarkkana. Palasin lenkkipolulle ja innostuin lukemaan karttaa juostessa ja hups, olin nenälläni maassa. Onneksi kaatuminen oli pehmeä eikä oikeastaan sattunut eikä jalkakaan vääntynyt, vaikka nimen omaan vasen jalka kompastui kuntopolun keskeltä pilkottaneeseen isohkoon kiveen. Kilpailuvietin valloilleen päästäminen kostautui. Lopun otin vähän rauhallisemmin ja pääsin maaliin kunnialla. Aikaa meni tunti ja kuusi minuuttia reilun viiden kilometrin reitillä.
Kaikesta tästä voitaneen päätellä, että toistakymmentä vuotta kilpaurheilleena, kilpailuvietin totaalinen taltuttaminen on mahdotonta.
perjantaina, maaliskuuta 14, 2008
Kun aika on
"Vaan kerran, kun kesken työnsä se hiljaa sammuu pois,
Hän yksin vain taidollansa sen vielä korjata vois.
Mun lähteä täytyy silloin luo suuren Mestarin tuon;
kun saavun luokseen, niin hälle mä kelloni kalliin suon,
ja nöyrästi hälle lausun kuin lapsi hädässään:
Oi Herra, sit' en oo rikkonut, se sammui itsestään!"
(Carl Löwen sävellyksen Kello suomennoksesta)
Hän yksin vain taidollansa sen vielä korjata vois.
Mun lähteä täytyy silloin luo suuren Mestarin tuon;
kun saavun luokseen, niin hälle mä kelloni kalliin suon,
ja nöyrästi hälle lausun kuin lapsi hädässään:
Oi Herra, sit' en oo rikkonut, se sammui itsestään!"
(Carl Löwen sävellyksen Kello suomennoksesta)
Nyt oli hänen aikansa. Hän sai elää pitkän ja antoisan elämän ja melkein loppuun asti omassa kodissaan.
maanantaina, maaliskuuta 10, 2008
Rakko pohjallisista
Kävin hölkkälenkillä ensimmäistä kertaa tukipohjallisten kanssa. Kymmenen minuutin juoksemisen jälkeen vasemmassa jalassa alkoi hiertää. Koitin pariin otteeseen vetää sukkaa suoraksi, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta asiaan. Tässä on lopputulos (22 minuutin lenkistä):
sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008
Luistelua, luistelua
Tänään luistelin taas. Keli oli suhteellisen lämmin ja pehmeä jää nahistui tunnissa aika takkuiseksi. Pitäisi vissiin terottaa luistimet, kun aina välillä tuntuu siltä, että pito ei ole paras mahdollinen. Toisaalta tuntuu turhalta terottaa muutamaa jäljellä olevaa luistelukertaa varten. Ja sitten vielä sen jälkeen ensi kaudeksi valmiiksi teräviksi.
Perjantaina sain tukipohjalliset kenkiin, mutta luistimia varten ei tehty omia, koska kausi loppuu ihan kohta.
Kun jäältä kotiin kerkesin, luin luistelun historiaa. Pitäisi jotain kirjallista tuotosta saada siihen liittyen aikaan tässä joskus... piankin. Töiden jälkeen ei vaan ole oikein ehtinyt tai jaksanut. Kisakausi päättyy onneksi ihan kohta, niin voi siirtää sen seuraamiselta ja raportoimiselta vapautuvaa aikaa historian havinoihin perehtymiseen.
Perjantaina sain tukipohjalliset kenkiin, mutta luistimia varten ei tehty omia, koska kausi loppuu ihan kohta.
Kun jäältä kotiin kerkesin, luin luistelun historiaa. Pitäisi jotain kirjallista tuotosta saada siihen liittyen aikaan tässä joskus... piankin. Töiden jälkeen ei vaan ole oikein ehtinyt tai jaksanut. Kisakausi päättyy onneksi ihan kohta, niin voi siirtää sen seuraamiselta ja raportoimiselta vapautuvaa aikaa historian havinoihin perehtymiseen.
torstaina, maaliskuuta 06, 2008
Aika kuluu siivillä
Edellisestä kirjoituksestani on jo yli viikko. Tämä aika on mennyt nopeasti ja paljon on tapahtunut eikä kirjoittamaan ole kerinnyt...
1) Ensinnäkin, menin luistelemaan eikä se keli nyt niin kauhea ollut, vaikka välillä vähän sateli. Mp3-soitin tekee muuten kohtuullisen epäsosiaaliseksi jäällä.
2) Kävin hakemassa sen second opinionin ja olen menossa teettämään tukipohjallisia, jotta jalan kuormitusongelma ei hidastaisi nilkan kuntoutumista.
3) Tein elämäni pisimmän työpäivän: 13 tuntia.
4) Kävin Saksassa. Emma-myrsky ei onneksi kovin pahasti vaikuttanut matkaamme.
5) Vuosirenkaideni määrä lisääntyi yhdellä.
6) Kävin laulutunnilla, kun viime viikon tunti peruuntui.
7) Ja nyt olen taas kohta lähdössä luistelemaan.
Väsyttää aika kovasti. Meno on ollut niin hurjaa, että lepo on jäänyt vähiin. Eikä tahti tästä ainakaan ennen sunnuntaita juuri hellitä. Toivottavasti kuitenkin jaksan luistella, koska se on hyvää vastapainoa työntäyteisille päiville.
1) Ensinnäkin, menin luistelemaan eikä se keli nyt niin kauhea ollut, vaikka välillä vähän sateli. Mp3-soitin tekee muuten kohtuullisen epäsosiaaliseksi jäällä.
2) Kävin hakemassa sen second opinionin ja olen menossa teettämään tukipohjallisia, jotta jalan kuormitusongelma ei hidastaisi nilkan kuntoutumista.
3) Tein elämäni pisimmän työpäivän: 13 tuntia.
4) Kävin Saksassa. Emma-myrsky ei onneksi kovin pahasti vaikuttanut matkaamme.
5) Vuosirenkaideni määrä lisääntyi yhdellä.
6) Kävin laulutunnilla, kun viime viikon tunti peruuntui.
7) Ja nyt olen taas kohta lähdössä luistelemaan.
Väsyttää aika kovasti. Meno on ollut niin hurjaa, että lepo on jäänyt vähiin. Eikä tahti tästä ainakaan ennen sunnuntaita juuri hellitä. Toivottavasti kuitenkin jaksan luistella, koska se on hyvää vastapainoa työntäyteisille päiville.
tiistaina, helmikuuta 26, 2008
Kelistä sittenkin siis?
Kehuin viime kirjoituksessani, että menin luistelemaan, kelistä viis. Mutta sunnuntaina iski sokerius: aamulla satoi räntää, messusta lähtiessä tihuutti, joten päätin olla menemättä luistelemaan. Siinä viiden aikaan hieman kyllä jo harmitti, kun sitten ei enää taivaalta tullutkaan mitään nestemäistä, kun kävimme kävelyllä.
Saa nähdä, miten käy tänään. Koko päivän on ollut hieno auringonpaiste, mutta kun kävelin asemalta kotiin, alkoi sataa vettä. Tarkoituksena on kuitenkin tällä kertaa noudattaa edellisen kirjoituksen esimerkkiä ja olla katselematta liiemmälti ulos ennen kuin lähden. Ehkä siten saan itseni raahatuksi Ogeliin asti.
Jalka pitää vielä teipata. Voisin kokeilla myös jälleen mp3-soitinta peesin korvikkeena. Soitin sisältää tällä hetkellä myös Maroon5:n uusimman levyn tuotoksia, kun ostin levyn Tampere-kaipuuseeni (NOT... biisit vain tuovat mieleen ensimmäisiä ajeluja Sylvesterillä ja edellisen työpaikan kahvilan pujopartaisen myyjän, joka naputteli tahtia pöytään kassan takana, kun Makes me wonder soi radiossa).
Saa nähdä, miten käy tänään. Koko päivän on ollut hieno auringonpaiste, mutta kun kävelin asemalta kotiin, alkoi sataa vettä. Tarkoituksena on kuitenkin tällä kertaa noudattaa edellisen kirjoituksen esimerkkiä ja olla katselematta liiemmälti ulos ennen kuin lähden. Ehkä siten saan itseni raahatuksi Ogeliin asti.
Jalka pitää vielä teipata. Voisin kokeilla myös jälleen mp3-soitinta peesin korvikkeena. Soitin sisältää tällä hetkellä myös Maroon5:n uusimman levyn tuotoksia, kun ostin levyn Tampere-kaipuuseeni (NOT... biisit vain tuovat mieleen ensimmäisiä ajeluja Sylvesterillä ja edellisen työpaikan kahvilan pujopartaisen myyjän, joka naputteli tahtia pöytään kassan takana, kun Makes me wonder soi radiossa).
torstaina, helmikuuta 21, 2008
On kyllä kumma talvi
Lähdin luistelemaan, kelistä viis. Nyt kun kerran pystyn jotenkuten luistelemaan, en katso ulos, kun lähden. Hieman alkoi harmittaa, kun ajelin Ogeliin ja vettä tihuutti tuulilasiin. Viikko sitten oli seitsemän astetta pakkasta ja hyytävä tuuli, nyt pari astetta lämmintä ja kohtuullinen tuuli ja välillä rännäntaipaista sadetta.
**
Kun noin kuukausi sitten tein ensimmäisen (epäonnistuneen) luisteluyrityksen, hölkkätä töpötin alkulenkkiä metsän puolella kuntoradalla ja mietin, että onpa kumma, ettei ole aiemmin tullut verryteltyä kuntoradalla. Yleensä on juostu asfalttia pitkin kenttää ympäri. Sitten tajusin, että syy siihen on toki se, ettei ole lunta eikä siten myöskään latuja.
**
Ogelin urheilukentällä on joka kerta ollut jalkapallon pelaajia, kun olen siellä käynyt. Nurmikko vihertää, mutta ainakin tänään juoksurata oli valkoinen. Mahtaa olla aika kurjaa pelata räntäsateessa tai seitsemän asteen pakkasessa kello kahdeksan jälkeen illalla hyytävässä tuulessa. Mutta siihen kai tämä Suomen talvi on menossa, että jalkapalloa voi pelata ulkona ympäri vuoden.
**
Curlaajat pakenevat tuulelta ja sateelta hallinsa suojiin. Samoin jääkiekkoilijat. Vain pikaluistelijat ja retkiluistelijat ovat taivasalla, sään armoilla.
Milloin tulee oikea talvi?
**
Ilmeisesti Seinäjoella on oikeampi talvi, kun Pekka Koskela oli siellä tänään pistellyt SE-ajan 1000 metrillä.
**
Kun noin kuukausi sitten tein ensimmäisen (epäonnistuneen) luisteluyrityksen, hölkkätä töpötin alkulenkkiä metsän puolella kuntoradalla ja mietin, että onpa kumma, ettei ole aiemmin tullut verryteltyä kuntoradalla. Yleensä on juostu asfalttia pitkin kenttää ympäri. Sitten tajusin, että syy siihen on toki se, ettei ole lunta eikä siten myöskään latuja.
**
Ogelin urheilukentällä on joka kerta ollut jalkapallon pelaajia, kun olen siellä käynyt. Nurmikko vihertää, mutta ainakin tänään juoksurata oli valkoinen. Mahtaa olla aika kurjaa pelata räntäsateessa tai seitsemän asteen pakkasessa kello kahdeksan jälkeen illalla hyytävässä tuulessa. Mutta siihen kai tämä Suomen talvi on menossa, että jalkapalloa voi pelata ulkona ympäri vuoden.
**
Curlaajat pakenevat tuulelta ja sateelta hallinsa suojiin. Samoin jääkiekkoilijat. Vain pikaluistelijat ja retkiluistelijat ovat taivasalla, sään armoilla.
Milloin tulee oikea talvi?
**
Ilmeisesti Seinäjoella on oikeampi talvi, kun Pekka Koskela oli siellä tänään pistellyt SE-ajan 1000 metrillä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)