Lahti-luistelu viime lauantaina oli maraton cupin toisiksi viimeinen osakilpailu tänä vuonna. Viimeisen jätin väliin, kun se olisi ollut heti seuraavana päivänä Jyväskylässä. En usko, että olisin jaksanut luistella 10 kilometria kahdesti viikonlopussa lujaa.
Viikonlopun pakkasennuste oli karu: luvassa oli lähemmäs -20 astetta. Lopulta paikan päällä kilpailutoimistossa puhuivat -15:stä, mutta Jalon mittari näytti kyllä -17. Kylmää kyytiä oli siis tiedossa.
Melkein eksyimme Lahdessa, koska olin syöttänyt navigaattoriin huonon osoitteen. Sen vuoksi olimme paikalla noin puoli tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut. Tästä syystä verryttelyyn ja muuhun valmistautumiseen jäi vähemmän aikaa. Olin hieman hermostunut. Hermostustani lievensi lopulta se, kun naisten sarjan toinen osallistuja tuli pukukoppiin vasta noin 8 minuuttia ennen starttia... lisäksi oli unohtanut kypäränsä autoon eikä tiennyt, mistä kilpailunumeron saa. Jäälle päästyäni selvisi myös, että lähtöaikaa oli hieman myöhennetty, kun jäällä oli vielä traktori vetämässä pintaa.
Jää oli huono. Oli röpyliää ja kaarteiden pinta näytti kallistavan hieman ulospäin. No, olosuhteet olivat kaikille samat. Olin samassa erässä ikämiesten ja kuntosarjan kanssa kuitenkin niin, että sarja 60 ja 65 olivat jo luistelleet edellisessä erässä. Sekös harmitti, koska heistä olen yleensä löytänyt sopivan peesin.
Onneksi sopiva peesi löytyi myös omasta erästäni. Sinnittelin yhden tietyn luistelijan perässä. Välillä pääjoukko pääsi karkuun ja sitten saimme sitä taas kiinni. Missään vaiheessa jalat eivät alkaneet pahemmin hapottamaan, mutta kun kuuluttaja kuulutti noin 5 kierrosta ennen maalia, että "naisten yleisen sarjan Suvi Vuorinen on hyvävoimaisen näköisenä miesten matkassa", purin jo hammasta. Peesini ottikin hetken päästä irtioton. Onneni oli, että siitä irtiotosta jäi pari muutakin luistelijaa, joista toisen peesissä sain sitten porukan taas kiinni.
Kierrostaulua pyörittänyt oli hieman sekaisin ja taululla näkyi välillä eri lukuja kuin minulle huudettiin, siis siinäkin vaiheessa, kun kärki ei vielä ollut mennyt kertaakaan ohi. Yhdellä kierroksella joku vielä huusi omien kierroslaskijoideni ja muiden samassa joukossa luistelleiden kierroslaskijoiden huutojen perään: "Eikä ole!". Tästä syystä oli jotenkin epävarma olo, oliko oikeasti viimeinen kierros. Muutkin näyttivät kiristävän vauhtia, joten minä seurasin perässä. Kaarre piti ottaa hieman varoen huonon jään vuoksi ja sitten urku auki. Ohitin ainakin pari miestä juuri ja juuri, mukaan lukien sen, jonka peesissä olin ollut lähes koko matkan.
Syntyi huikea aika: 18.39. Se oli ennätys ja miltei neljä minuuttia parempi kuin kauden avaus Porissa. Luistelun jälkeen naama oli jäässä, silmistä vuotaneet vedet poskilla ja hengästytti. En heti pystynyt vastailemaan minulle esitettyihin kysymyksiin: "Mikä on nyt fiilis?" Naama onneksi alkoi vähän sulaa jo ulkona ja hengitys tasaantua. Pukukopissa vasta huomasin, että jalatkin olivat aika voimattomat ja hyvä, etteivät krampanneet. Taisi ottaa koville, vaikkei hapottanutkaan. Kisan toinen nainen tuli kotvan kuluttua pukukoppiin ja kertoi hävinneensä minulle 7 kierrosta...
Harmi, että maraton cup -kausi päättyy nyt, kun on päässyt vauhtiin!
maanantaina, tammikuuta 25, 2010
perjantaina, tammikuuta 22, 2010
Jalo tuli taloon!
Kuun alussa ostin uuden auton. Tässä on Jalo:
On ollut melkoinen sää totutella uuteen autoon, mutta hyvin me olemme selvinneet yhdessä. Ainoastaan kertaalleen, heti kolmantena päivänä, olin ajaa lumipenkkaan, mutta onneksi en ajanut. Lisäksi olen uskaltanut saman tien taskuparkkeeratakin, kiitos peruutustutkan! Jalon nimellä on oma etymologiansa, mutta sitä voipi kysellä minulta vaikka face to face...;)
Tässä vielä kuva Sylvesteristä eli Syltystä päivänä, jolloin annoin sen vaihdossa pois. Syltty palveli hyvin, mutta pieni takakontti kävi hankalaksi.
On ollut melkoinen sää totutella uuteen autoon, mutta hyvin me olemme selvinneet yhdessä. Ainoastaan kertaalleen, heti kolmantena päivänä, olin ajaa lumipenkkaan, mutta onneksi en ajanut. Lisäksi olen uskaltanut saman tien taskuparkkeeratakin, kiitos peruutustutkan! Jalon nimellä on oma etymologiansa, mutta sitä voipi kysellä minulta vaikka face to face...;)
Tässä vielä kuva Sylvesteristä eli Syltystä päivänä, jolloin annoin sen vaihdossa pois. Syltty palveli hyvin, mutta pieni takakontti kävi hankalaksi.
maanantaina, tammikuuta 11, 2010
Hyvää tuulta riittää
Eilinen kisasuoritus toi niin hyvän mielen, että jaksoin eilen puuhailla vaikka mitä kisan jälkeen, tänään töissä oli hyvä fiilis, vaikka normaalisti olisin vastaavina päivinä todennäköisesti ollut aika paljon stressaantuneempi ja illalla jaksoin lähteä vielä hiihtämään. Olisin hiihtämisen sijaan toki voinut hyvällä omalla tunnolla pitää lepopäivän, muttei huvittanut.
Kiersimme kaverin kanssa jutustellen 5,4 km eikä se lenkki enää tuntunut niin pahalta kuin kahdella edellisellä kerralla. Syitä lienee monia: eilisestä tullut hyvä mieli, aivan huikea hiihtosää (paljon lunta ja mittari noin -5 asteessa, tosin luisto ei ollut kummoinen) ja hyvä seura. Olisin ollut valmis heittämään vielä 2 kilometrin lenkin tuohon päälle, mutta kaveria vaivasivat rakot jaloissa, joten jätimme lenkin tuohon. Varmaan oli kyllä minullekin palautumisen kannalta parempi vaihtoehto tehdä vain lyhyempi ja kevyempi lenkki.:)
Kiersimme kaverin kanssa jutustellen 5,4 km eikä se lenkki enää tuntunut niin pahalta kuin kahdella edellisellä kerralla. Syitä lienee monia: eilisestä tullut hyvä mieli, aivan huikea hiihtosää (paljon lunta ja mittari noin -5 asteessa, tosin luisto ei ollut kummoinen) ja hyvä seura. Olisin ollut valmis heittämään vielä 2 kilometrin lenkin tuohon päälle, mutta kaveria vaivasivat rakot jaloissa, joten jätimme lenkin tuohon. Varmaan oli kyllä minullekin palautumisen kannalta parempi vaihtoehto tehdä vain lyhyempi ja kevyempi lenkki.:)
sunnuntaina, tammikuuta 10, 2010
Yllätys SM-kisoissa
Tänään luisteltiin ratamaratonin SM-kilpailut Helsingissä. En odottanut kisalta suuria. Eilen jopa oli fiilis, etten haluaisi lähteä kisaamaan ollenkaan. Syynä tähän oli se, että syyskauden maratonkilpailuissa ei ollut oikein kulkenut. Luistelu oli ollut takkuista ja tuskaista.
Pakkasta oli noin 14 astetta, mutta jää oli suhteellisen liukas. Kaarteissa oli kuitenkin pyykkilautaa, mikä ei tiennyt hyvää kisan kannalta.
Löysin nollakierroksella itselleni hyvän peesin: sopivan hyvä tekniikka ja tasainen meno, joka tasasi letkan nykimistä hieman. Alkumatkasta minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, missä muut naiset menivät. Epäilin, että joku roikkuisi peesissä. Letka luisteli suhteellisen tasaista vauhtia, jolloin peesissä pysymisessä ei ollut ongelmia. Pieniin nykäyksiinkin pystyin vastaamaan, joten matka taittui mukavasti.
Välillä oli ruuhkaa ja letka järjestyi uudelleen. Siinä vaiheessa tajusin, että muita naisia ei siinä näyttänyt olevan. Seuraavaksi aloin mennä muista naisista ohi. Myös niistä, joita pidin pahimpina kilpakumppaneinani. Viimeistään siinä vaiheessa tajusin, että olin johdossa.
Matkan puolivälissä aloin pelätä, että putoan peesistä ja muut saavat kiinni. Onneksi moinen nykäys tapahtui vasta noin kymmenen kierrosta ennen maalia. Luistelin sen jälkeen vaivalloisesti yksinään muutamia kierroksia. Kuluneet pyykkilautaiset kaarteet pelottivat. Jos siinä olisi pahasti horjahtanut ja kaatunut, peli olisi menetetty. Yksi kilpakumppaneistani, jonka olin ohittanut kierroksella, tuli takaa, meni ohi, enkä mahtanut mitään. Vaarassa pyöri, että hän saisi minut luistelluksi vielä kiinni. Pariksi kierrokseksi löysin peesin ja sitten olikin enää kaksi kierrosta jäljellä ja jaksoin laittaa hieman pökköä pesään.
Luistelin ajan 40,58, joka on muuten täsmälleen sama kuin viime kaudella Seinäjoki-luistelussa. Aika riitti reippaasti Suomen mestaruuteen. En sitten lopulta ollutkaan niin huonossa kunnossa kuin luulin. Kilpasisareni, joka oli takaa-ajomatkalla, hävisi lopulta minulle puolisen kierrosta ja luisteli ajan 41,46. Viime vuoden mestari oli kolmas ajalla 43,00, joka jäi hänen viime vuoden voittoajastaan vain viisi sekuntia.
Pakkasta oli noin 14 astetta, mutta jää oli suhteellisen liukas. Kaarteissa oli kuitenkin pyykkilautaa, mikä ei tiennyt hyvää kisan kannalta.
Löysin nollakierroksella itselleni hyvän peesin: sopivan hyvä tekniikka ja tasainen meno, joka tasasi letkan nykimistä hieman. Alkumatkasta minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, missä muut naiset menivät. Epäilin, että joku roikkuisi peesissä. Letka luisteli suhteellisen tasaista vauhtia, jolloin peesissä pysymisessä ei ollut ongelmia. Pieniin nykäyksiinkin pystyin vastaamaan, joten matka taittui mukavasti.
Välillä oli ruuhkaa ja letka järjestyi uudelleen. Siinä vaiheessa tajusin, että muita naisia ei siinä näyttänyt olevan. Seuraavaksi aloin mennä muista naisista ohi. Myös niistä, joita pidin pahimpina kilpakumppaneinani. Viimeistään siinä vaiheessa tajusin, että olin johdossa.
Matkan puolivälissä aloin pelätä, että putoan peesistä ja muut saavat kiinni. Onneksi moinen nykäys tapahtui vasta noin kymmenen kierrosta ennen maalia. Luistelin sen jälkeen vaivalloisesti yksinään muutamia kierroksia. Kuluneet pyykkilautaiset kaarteet pelottivat. Jos siinä olisi pahasti horjahtanut ja kaatunut, peli olisi menetetty. Yksi kilpakumppaneistani, jonka olin ohittanut kierroksella, tuli takaa, meni ohi, enkä mahtanut mitään. Vaarassa pyöri, että hän saisi minut luistelluksi vielä kiinni. Pariksi kierrokseksi löysin peesin ja sitten olikin enää kaksi kierrosta jäljellä ja jaksoin laittaa hieman pökköä pesään.
Luistelin ajan 40,58, joka on muuten täsmälleen sama kuin viime kaudella Seinäjoki-luistelussa. Aika riitti reippaasti Suomen mestaruuteen. En sitten lopulta ollutkaan niin huonossa kunnossa kuin luulin. Kilpasisareni, joka oli takaa-ajomatkalla, hävisi lopulta minulle puolisen kierrosta ja luisteli ajan 41,46. Viime vuoden mestari oli kolmas ajalla 43,00, joka jäi hänen viime vuoden voittoajastaan vain viisi sekuntia.
Perässähiihtäjät
Josko ensimmäisellä hiihtokerralla sai hiihdellä Lepuskin laduilla suht omia aikojaan ja omaan tahtiin, niin toinen oli tilanne tämän viikon maanantaina, kun tein kauden toisen hiihtolenkkini. Laduilla oli suorastaan ruuhkaa. Eipä siinä muuten mitään, mutta kun jatkuvasti tuntui siltä, että joku hengittää niskaan.
Yritin sivakoida luistelubaanan reunaa, jotta perässähiihtäjät pääsisivät ohi halutessaan, mutta eivät ne aina menneet. Ja kun eivät menneet ohi, oli pakko pitää ylämäissäkin edes jonkinlaista vauhtia, ettei jäänyt kenenkään tielle pitämään taukoa. Niinpä hiihdin ensimmäiset kilometrit lähes täysin tauotta, kunnes kolmannen mäen päällä vedin kunnolla sivuun ja jäin puuskuttamaan. Suksikaan ei kunnolla luistanut. Odotin kotvan, jotta pääsin jatkamaan matkaa siten, ettei näköpiirissä ollut ketään muuta hiihtäjää.
Hetken sainkin hiihtää rauhassa, sitten taas joku meni minusta ohi ja itse vääntäydyin ylämäessä jonkun ohi. Yhdessä pienessä jyrkässä ylämäessä baanan valtasi nainen kahden lapsen kanssa. Kysyin, miltä puolen voisi päästä ohi. Nainen alkoi selitellä, että "lasten kanssa on aina tämmöistä". Minä yritin sanoa, että ei se mitään. Olisi pitänyt sanoa, että hyvä, että olette hiihtämässä.
Hiihtäminen ei tälläkään kertaa ollut kovin kevyt kokemus, mutta sain silti itsestäni sen verran irti, että hiihdin sen 5,4 kilometrin päälle vielä 2,5 km lenkin. Siihen olin tyytyväinen.
Yritin sivakoida luistelubaanan reunaa, jotta perässähiihtäjät pääsisivät ohi halutessaan, mutta eivät ne aina menneet. Ja kun eivät menneet ohi, oli pakko pitää ylämäissäkin edes jonkinlaista vauhtia, ettei jäänyt kenenkään tielle pitämään taukoa. Niinpä hiihdin ensimmäiset kilometrit lähes täysin tauotta, kunnes kolmannen mäen päällä vedin kunnolla sivuun ja jäin puuskuttamaan. Suksikaan ei kunnolla luistanut. Odotin kotvan, jotta pääsin jatkamaan matkaa siten, ettei näköpiirissä ollut ketään muuta hiihtäjää.
Hetken sainkin hiihtää rauhassa, sitten taas joku meni minusta ohi ja itse vääntäydyin ylämäessä jonkun ohi. Yhdessä pienessä jyrkässä ylämäessä baanan valtasi nainen kahden lapsen kanssa. Kysyin, miltä puolen voisi päästä ohi. Nainen alkoi selitellä, että "lasten kanssa on aina tämmöistä". Minä yritin sanoa, että ei se mitään. Olisi pitänyt sanoa, että hyvä, että olette hiihtämässä.
Hiihtäminen ei tälläkään kertaa ollut kovin kevyt kokemus, mutta sain silti itsestäni sen verran irti, että hiihdin sen 5,4 kilometrin päälle vielä 2,5 km lenkin. Siihen olin tyytyväinen.
maanantaina, joulukuuta 28, 2009
Hiihtokausi avattu!
Kävin tänään punttisalin sijaan hiihtoladulla. Tällä kertaa siis avasin hiihtokauden jo paljon aiemmin kuin viime talvena. Nytkin ensimmäinen kaatuminen oli lähellä jo kotitalon käytävässä lumisilla monoilla.
Olin alun perin ajatellut, että voisin hiihtää ensin 2,5 kilometrin lenkin ja sitten miettiä, hiihdänkö lisäksi toisen samanlaisen lenkin vai 5,4 kilometrin lenkin. Jostain syystä päädyin kuitenkin heti alkuunsa kiertämään 5,4 kilometrin lenkin, vaikka osasin jo odottaa, mitä tuleman piti viime helmikuun kokemuksen perusteella.
Nyt oli suojainen sää, mutta ladun pohja oli kuitenkin jäinen. Osa luistelubaanasta oli myös hieman jäinen, kun taas pehmeämpi osuus aika nihkeä. Otin ennen joulua Orivedeltä matkaani toiset sukset, koska petyin Fischerieni sisäkantteihin. No, eivät ne Peltoset pitäneet luistelubaanalla juurikaan sitä paremmin. Alamäissä sentään oli hyvä luisto.
Ilmeisesti joko syksyn viikottainen punttisalitreeni on tuonut lisävoimia käsiin tai sitten osasin ottaa alun perinkin hieman rauhallisemmin kuin viimeksi ensimmäisellä kerralla. En nimittäin ollut kuollut vielä ensimmäisen mäen jälkeen. Se olotila alkoi muodostua vasta toisessa ylämäessä... Tosin en loppujen lopuksikaan ollut ihan yhtä puhki puolen tunnin hiihtämisen jälkeen kuin viime helmikuussa. En kuitenkaan lähtenyt 5,4 kilometrin jälkeen enää 2,5 kilometrin kiepille. Harkitsin sentään. Ehkä ensi viikolla uudestaan.:)
Olin alun perin ajatellut, että voisin hiihtää ensin 2,5 kilometrin lenkin ja sitten miettiä, hiihdänkö lisäksi toisen samanlaisen lenkin vai 5,4 kilometrin lenkin. Jostain syystä päädyin kuitenkin heti alkuunsa kiertämään 5,4 kilometrin lenkin, vaikka osasin jo odottaa, mitä tuleman piti viime helmikuun kokemuksen perusteella.
Nyt oli suojainen sää, mutta ladun pohja oli kuitenkin jäinen. Osa luistelubaanasta oli myös hieman jäinen, kun taas pehmeämpi osuus aika nihkeä. Otin ennen joulua Orivedeltä matkaani toiset sukset, koska petyin Fischerieni sisäkantteihin. No, eivät ne Peltoset pitäneet luistelubaanalla juurikaan sitä paremmin. Alamäissä sentään oli hyvä luisto.
Ilmeisesti joko syksyn viikottainen punttisalitreeni on tuonut lisävoimia käsiin tai sitten osasin ottaa alun perinkin hieman rauhallisemmin kuin viimeksi ensimmäisellä kerralla. En nimittäin ollut kuollut vielä ensimmäisen mäen jälkeen. Se olotila alkoi muodostua vasta toisessa ylämäessä... Tosin en loppujen lopuksikaan ollut ihan yhtä puhki puolen tunnin hiihtämisen jälkeen kuin viime helmikuussa. En kuitenkaan lähtenyt 5,4 kilometrin jälkeen enää 2,5 kilometrin kiepille. Harkitsin sentään. Ehkä ensi viikolla uudestaan.:)
sunnuntaina, joulukuuta 27, 2009
Uusi joululaulusuosikki
Pöllähdin tuossa joulun alla Ostinatoon juuri, kun Ensemble Norma (sillä kertaa nelihenkisenä) oli aloittelemassa esiintymistään. Myyjä viittoi tulemaan sisään, vaikka se käytännössä tarkoitti, että menin lauluyhtyeen ja yleisön väliin seisomaan. Minulta kysyttiin, olinko tullut etsimään jotain vai kuuntelemaan esitystä. No, ostoksillehan minä olin mennyt tietämättä esiintymisestä.
Siinä lauluyhtyeen laulaessa pengoin viereisestä hyllystä niitä tuotteita, joita olin tullut etsimään. Kun olin etsimäni löytänyt, jäin kuuntelemaan keikan loppuun. Norman repertuaarista löysin yllättäen uuden joululaulusuosikin: Mökit nukkuu lumiset (YouTubesta löytyi vain Tarja Turusen versio ko. laulusta). Olin toki kuullut kyseisen laulun aiemminkin, mutta nyt vasta kuuntelin sen kunnolla ja se kolahti kovaa. Joulun aikana tuli itsekin kokeiltua sen laulamista. Voisi ennen ensi joulua ottaa sen tarkempaan opetteluun.
Siinä lauluyhtyeen laulaessa pengoin viereisestä hyllystä niitä tuotteita, joita olin tullut etsimään. Kun olin etsimäni löytänyt, jäin kuuntelemaan keikan loppuun. Norman repertuaarista löysin yllättäen uuden joululaulusuosikin: Mökit nukkuu lumiset (YouTubesta löytyi vain Tarja Turusen versio ko. laulusta). Olin toki kuullut kyseisen laulun aiemminkin, mutta nyt vasta kuuntelin sen kunnolla ja se kolahti kovaa. Joulun aikana tuli itsekin kokeiltua sen laulamista. Voisi ennen ensi joulua ottaa sen tarkempaan opetteluun.
tiistaina, joulukuuta 22, 2009
Tonttuilua luistimilla
Luistelin tänään Helsingin perinteisissä tonttukisoissa 500 metriä ensimmäistä kertaa vuosiin. Muistelin, että edellinen kerta oli kaudella 2005-2006, mutta nyt selattuani tilastoja huomasin, että edellinen kerta olikin kaudella 2004-2005. Edellisestä kerrasta oli siis vierähtänyt hyvä tovi. Jännitys oli sen mukainen. Oli suorastaan paniikki. "Mitä jos menee ihan surkeasti", oli päällimmäinen ajatus. Olo helpottui hieman, kun pääsi Ogeliin asti.
En välittänyt verryttelyssä siitä, että oma vuoroni oli vasta myöhään. Katselin kaikki 100 metrin ja 500 metrin luistelut ennen omaa suoritustani ja ehti tulla jo vähän vilu. Luistelu sujui ihan mukavasti. Horjumisia tuli kyllä, mutta siihen nähden, että nopeustreenejä ei ollut alla ollenkaan, meni ihan hyvin. Alkumatka oli aika tasainen parini kanssa. Lopulta hävisin pari metriä. Aikaani en tiedä, mutta hyvä fiilis jäi. Yskittää kyllä aikalailla eli taisi ottaa kurkkuun aika pahasti. Laulajan pitäisi kuulemma hengittää kylmällä säällä nenän kautta. Se ei kyllä kilpaillessa onnistu...
271209 JK. Tänään selvisi, että aikani oli 49,54. \o/ Melkein yhtä hyvä kuin vuonna 2004 (49,4)
En välittänyt verryttelyssä siitä, että oma vuoroni oli vasta myöhään. Katselin kaikki 100 metrin ja 500 metrin luistelut ennen omaa suoritustani ja ehti tulla jo vähän vilu. Luistelu sujui ihan mukavasti. Horjumisia tuli kyllä, mutta siihen nähden, että nopeustreenejä ei ollut alla ollenkaan, meni ihan hyvin. Alkumatka oli aika tasainen parini kanssa. Lopulta hävisin pari metriä. Aikaani en tiedä, mutta hyvä fiilis jäi. Yskittää kyllä aikalailla eli taisi ottaa kurkkuun aika pahasti. Laulajan pitäisi kuulemma hengittää kylmällä säällä nenän kautta. Se ei kyllä kilpaillessa onnistu...
271209 JK. Tänään selvisi, että aikani oli 49,54. \o/ Melkein yhtä hyvä kuin vuonna 2004 (49,4)
sunnuntaina, joulukuuta 13, 2009
Ääk! 24 kilometria 20 kilometrin sijaan
Olin tänään mukana Kalle Valtosen maratonilla Oulunkylässä. Etukäteen matkan pituudeksi oli ilmoitettu 20 kilometria. Kierrostaulukkoa tutkaillessamme huomasin, että matka olikin 24 kilometria eli 10 kierrosta enemmän kuin ilmoitettu. Kävin kyselemässä ja selvisi, että 30 kilometrin luistelijoita oli ollut niin vähän, että olivat tehneet kompromissin ja laittoivat kaikki 20 kilometrin ja 30 kilometrin luistelijat luistelemaan 24 kilometria. Jei.
20 %:n matkan pidennys ei kyllä innostanut yhtään, koska olin muutenkin ollut siinä hilkulla, lähtisinkö luistelemaan. Olen ollut tosi väsynyt ja aamullakin olin kisapaikalla vielä ihan unessa. No, lähdin matkaan ajattelematta enempiä. Alkumatka sujuikin yllättävän hyvin ja pysyin hyvässä peesissä. Mutta sitten joku nykäisi ja minä jäin. Ei ollut mitään taistelutahtoa.
Kun jää peesistä, jää yksin ja luistelu tuntuu tosi raskaalta. Luistelin useita kierroksia yksin ja matkanteko oli vaivalloista. Sitten perästäni tuli mies, jonka olin jo luistellut alkumatkasta ilmeisesti muutamalla kierroksella ohi. Hän sanoi: "Tule, tule" ja niinpä minä kiihdytin sen verran, että pääsin hänen peesiinsä. Niin mentiin muutama kierros ja tässä vaiheessa kuulemma kierrosaikani selvästi kohenivat eikä matkantekokaan tuntunut ollenkaan yhtä pahalta kuin yksinään.
Sitten tuli takaa ohittajia ja peesini spurttasi niiden perään. Yritin sinnitellä perässä, mutta sitten vain luovutin ja olin taas yksin. Jossain vaiheessa pääsin sitten taas hyvään peesiin ja siinä mentiin ehkä viitisen kierrosta. Sitten jouduin vetohommiin kierroksen ajaksi. Ja sen jälkeen toistui sama kuvio: takaa tuli joku kovempaa ja minun peesissäni ollut porukka kirmaisi sen perään. Minä en edes yrittänyt.
Viimeisillä kierroksilla oli jälleen vähän peesiä, lukuun ottamatta viimeistä kierrosta, jolloin itse kiristin vähän vauhtia. 24 kilometria taittui aikaan 52,22. Olin naisten sarjan neljäs, pari kierrosta kolmoselle hävinneenä eli ei nyt kauhean hyvin mennyt. Siinä 50 kierroksen kohdalla väliaika oli jotain luokkaa 43 minuuttia, joten tahti oli jotakuinkin sama kuin viime vuonna samassa kisassa ja ratamaratonin SM-kisoissa, mutta viime vuoden Seinäjoen kisa oli sitten jotain omaa luokkaansa: 40,58. Pitää yrittää löytää jostain sitä taistelutahtoa tammikuun kisoihin. Asiaa voisi auttaa, jos ei olisi yhtä väsynyt kuin nyt on ollut ennen näitä syksyn kisoja.
Kisan loppupuolella kysyin peesiltäni, kuinka paljon hänellä on vielä matkaa jäljellä. Siinä vaiheessa huomasin, että ääni oli mennyt. Jotain kähinää sieltä lähti, mutta aika surkeaa oli. Äänen käheys kestikin melkein iltaan asti. Toinen kisan aikana syntynyt "vamma" oli kolhu, joka tuli, kun sain peesin luistimen terästä sääreen. Ihan pieni haava ja varmaan alkava mustelma. Onneksi ei sen pahempaa.
20 %:n matkan pidennys ei kyllä innostanut yhtään, koska olin muutenkin ollut siinä hilkulla, lähtisinkö luistelemaan. Olen ollut tosi väsynyt ja aamullakin olin kisapaikalla vielä ihan unessa. No, lähdin matkaan ajattelematta enempiä. Alkumatka sujuikin yllättävän hyvin ja pysyin hyvässä peesissä. Mutta sitten joku nykäisi ja minä jäin. Ei ollut mitään taistelutahtoa.
Kun jää peesistä, jää yksin ja luistelu tuntuu tosi raskaalta. Luistelin useita kierroksia yksin ja matkanteko oli vaivalloista. Sitten perästäni tuli mies, jonka olin jo luistellut alkumatkasta ilmeisesti muutamalla kierroksella ohi. Hän sanoi: "Tule, tule" ja niinpä minä kiihdytin sen verran, että pääsin hänen peesiinsä. Niin mentiin muutama kierros ja tässä vaiheessa kuulemma kierrosaikani selvästi kohenivat eikä matkantekokaan tuntunut ollenkaan yhtä pahalta kuin yksinään.
Sitten tuli takaa ohittajia ja peesini spurttasi niiden perään. Yritin sinnitellä perässä, mutta sitten vain luovutin ja olin taas yksin. Jossain vaiheessa pääsin sitten taas hyvään peesiin ja siinä mentiin ehkä viitisen kierrosta. Sitten jouduin vetohommiin kierroksen ajaksi. Ja sen jälkeen toistui sama kuvio: takaa tuli joku kovempaa ja minun peesissäni ollut porukka kirmaisi sen perään. Minä en edes yrittänyt.
Viimeisillä kierroksilla oli jälleen vähän peesiä, lukuun ottamatta viimeistä kierrosta, jolloin itse kiristin vähän vauhtia. 24 kilometria taittui aikaan 52,22. Olin naisten sarjan neljäs, pari kierrosta kolmoselle hävinneenä eli ei nyt kauhean hyvin mennyt. Siinä 50 kierroksen kohdalla väliaika oli jotain luokkaa 43 minuuttia, joten tahti oli jotakuinkin sama kuin viime vuonna samassa kisassa ja ratamaratonin SM-kisoissa, mutta viime vuoden Seinäjoen kisa oli sitten jotain omaa luokkaansa: 40,58. Pitää yrittää löytää jostain sitä taistelutahtoa tammikuun kisoihin. Asiaa voisi auttaa, jos ei olisi yhtä väsynyt kuin nyt on ollut ennen näitä syksyn kisoja.
Kisan loppupuolella kysyin peesiltäni, kuinka paljon hänellä on vielä matkaa jäljellä. Siinä vaiheessa huomasin, että ääni oli mennyt. Jotain kähinää sieltä lähti, mutta aika surkeaa oli. Äänen käheys kestikin melkein iltaan asti. Toinen kisan aikana syntynyt "vamma" oli kolhu, joka tuli, kun sain peesin luistimen terästä sääreen. Ihan pieni haava ja varmaan alkava mustelma. Onneksi ei sen pahempaa.
lauantaina, joulukuuta 05, 2009
Ikä on kontekstisidonnainen
Tässä taannoin eräs kollega kertoi lounaspöydässä, että kärsii alkavasta keski-iänkriisistä, kun ikää on kertynyt 36. Sitten keskustelu jatkui seuraavasti:
- Kuinka vanha sä muuten olet?
- 28.
- Niin nuori!
Tuo kommentti huvitti tietäen, että teinien seurassa ikäni oli puolestaan arvioitu alakanttiin. Selkeästi ikä on kontekstisidonnainen. Lisäksi kasvoni ovat varmasti harhaanjohtavat: niissä on sekä finnejä että pieniä ryppyjä...
**
Toinen ahaa-elämys tuli eilen, kun olin pohdiskellut jälleen kerran teinien käytöstä. Sitä, miksi pitää lesoilla ja olla niin ollakseen. Tai miksi tuntuu siltä, että välillä puheenvuoron saa vain se, joka esittää asiansa kovimpaan ääneen. Muistin silloin yhtäkkiä kappaleen Diivaillen. Sanat ovat juurtuneet osittain mieleen, kun joku esitti sitä Tenavatähdessä aikoinaan. Googlasin sanat esiin ja selvitin, että suomeksi kyseinen kappale on levytetty jo 1958. Mikään ei siis olekaan muuttunut vuosien saatossa vai mitäs sanotte?
"Ollaan aina ollakseen
ollaan diivaillen
sehän meillä nuorilla on pahe ikuinen
ja kun katson ympärilleni
se aivan naurattaa
yhteen jos vain tullaan aina diivaillaan."
(Kertosäe kappaleesta Diivaillen, suom. sanat Lasse Liemola)
- Kuinka vanha sä muuten olet?
- 28.
- Niin nuori!
Tuo kommentti huvitti tietäen, että teinien seurassa ikäni oli puolestaan arvioitu alakanttiin. Selkeästi ikä on kontekstisidonnainen. Lisäksi kasvoni ovat varmasti harhaanjohtavat: niissä on sekä finnejä että pieniä ryppyjä...
**
Toinen ahaa-elämys tuli eilen, kun olin pohdiskellut jälleen kerran teinien käytöstä. Sitä, miksi pitää lesoilla ja olla niin ollakseen. Tai miksi tuntuu siltä, että välillä puheenvuoron saa vain se, joka esittää asiansa kovimpaan ääneen. Muistin silloin yhtäkkiä kappaleen Diivaillen. Sanat ovat juurtuneet osittain mieleen, kun joku esitti sitä Tenavatähdessä aikoinaan. Googlasin sanat esiin ja selvitin, että suomeksi kyseinen kappale on levytetty jo 1958. Mikään ei siis olekaan muuttunut vuosien saatossa vai mitäs sanotte?
"Ollaan aina ollakseen
ollaan diivaillen
sehän meillä nuorilla on pahe ikuinen
ja kun katson ympärilleni
se aivan naurattaa
yhteen jos vain tullaan aina diivaillaan."
(Kertosäe kappaleesta Diivaillen, suom. sanat Lasse Liemola)
tiistaina, joulukuuta 01, 2009
Tekniikka kesälomalla?
Kävin tänään jälleen luistelemassa. Olisin mennyt jo viikonloppuna, mutta vuorot oli peruttu jääpalloturnauksen takia. Sekös harmitti.
Kokeilin teipata nilkkaa. Olihan se sitten oudon tuntuinen varsinkin kaarteissa ja jalkaterä puutui treenin aikana aika pahasti, mutta hiljalleen siihen teippaukseen tottui. Toivottavasti nilkka on myös vähemmän kipeä huomenna kuin tässä aiemmin luistelujen jälkeen on ollut.
Tällä kaudella kukaan ei ole ennen tätä iltaa katsonut menoani tekniikkamielessä ja olen pistellyt menemään vanhasta muistista. Eikähän sitä itse aina tiedä, miltä se meno ulospäin näyttää. Tänään sain kuitenkin olympiavoittajatasoista ohjeistusta ja hyvä niin. Luistelusta puuttui suorilla kallistus kokonaan. Oli kuulemma kovin tönkön näköistä. Pitää pitää mielessä arvokkaat neuvot ja yrittää hakea tekniikkaa kohdilleen, jotta luistelu alkaisi taas sujua vähän paremmin. En tiedä, minne kesälomalle se tekniikka oli oikein jäänyt.
Kokeilin teipata nilkkaa. Olihan se sitten oudon tuntuinen varsinkin kaarteissa ja jalkaterä puutui treenin aikana aika pahasti, mutta hiljalleen siihen teippaukseen tottui. Toivottavasti nilkka on myös vähemmän kipeä huomenna kuin tässä aiemmin luistelujen jälkeen on ollut.
Tällä kaudella kukaan ei ole ennen tätä iltaa katsonut menoani tekniikkamielessä ja olen pistellyt menemään vanhasta muistista. Eikähän sitä itse aina tiedä, miltä se meno ulospäin näyttää. Tänään sain kuitenkin olympiavoittajatasoista ohjeistusta ja hyvä niin. Luistelusta puuttui suorilla kallistus kokonaan. Oli kuulemma kovin tönkön näköistä. Pitää pitää mielessä arvokkaat neuvot ja yrittää hakea tekniikkaa kohdilleen, jotta luistelu alkaisi taas sujua vähän paremmin. En tiedä, minne kesälomalle se tekniikka oli oikein jäänyt.
keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009
Nilkan comeback
Kaksi vuotta sitten sattunut nilkkani on ärtynyt tämän syksyn luisteluista. Se on kipeä kävellessä, rappuja kulkiessa, varpaille noustessa... luistelun jälkeen enemmän kuin muutaman päivän kuluttua, mutta kipu ei kokonaan katoa. Tosin jalkaa ei onneksi särje paikallaan olessa. Eilen kyllä hieman jumpsi luistelutreenin jälkeen. Mutta on tämä nyt aika kummaa. Viime talvena nilkka ei juuri sanonut juuta tahi jaata luisteluun ja kesän kirmasin suunnistusmetsässä ilman teippausta, joten olisi luullut, että nilkka on saanut riittävästi liikuntaakin.
Oletan, että nilkan kipuilu ei ole mitään vakavaa, mutta jos tämä ei kauden edetessä hellitä, pitänee hakeutua lääkärin ja/tai fysioterapeutin vastaanotolle - taas. Vakavana en ole osannut tätä pitää, kun kipu ei ole mitään kahden vuoden takaiseen nähden, jolloin nilkka (tai no, jalkaterä) oli tällainen pallo. (Blogiini tullaan muuten aika useasti kuvahaun kautta katsomaan juurikin linkin takana olevia kuvia katsomaan...)
Oletan, että nilkan kipuilu ei ole mitään vakavaa, mutta jos tämä ei kauden edetessä hellitä, pitänee hakeutua lääkärin ja/tai fysioterapeutin vastaanotolle - taas. Vakavana en ole osannut tätä pitää, kun kipu ei ole mitään kahden vuoden takaiseen nähden, jolloin nilkka (tai no, jalkaterä) oli tällainen pallo. (Blogiini tullaan muuten aika useasti kuvahaun kautta katsomaan juurikin linkin takana olevia kuvia katsomaan...)
lauantaina, marraskuuta 21, 2009
Kauden ensimmäinen 10 km
Osallistuin tänään maraton cupin ensimmäiseen osakilpailuun Porissa. Matkana oli 10 kilometriä. Pohjalla taisi olla 4 tai 5 kertaa jäätreeniä. Ja sen kyllä huomasi. Alkuun kulki ihan mukavasti, mutta noin viiden kierroksen jälkeen oli jo hapot jaloissa. Päätin hieman hellittää, että jaksoin viimeiset 27 kierrosta... Ei ollut kilpailuasenne tällä erää ihan kohdallaan.
Jonkin matkaa oli peesi, joka tuntui välillä vähän hitaalta, mutta sitten se ampaisi pääjoukon perään niin, että jäin yksin. Luistelin melkein koko loppumatkan eli reilut 10 kierrosta yksinään ja kyllä jaloissa painoa ja selkää kolotti. Maaliin pääsin kuitenkin lopulta toisena naisena. Ykköselle hävisin hieman reilun kierroksen. Lisää treeniä tarvitaan, jotta jaksaa tällä kaudella vielä jossain välissä sen 20 kilometriäkin.
Jonkin matkaa oli peesi, joka tuntui välillä vähän hitaalta, mutta sitten se ampaisi pääjoukon perään niin, että jäin yksin. Luistelin melkein koko loppumatkan eli reilut 10 kierrosta yksinään ja kyllä jaloissa painoa ja selkää kolotti. Maaliin pääsin kuitenkin lopulta toisena naisena. Ykköselle hävisin hieman reilun kierroksen. Lisää treeniä tarvitaan, jotta jaksaa tällä kaudella vielä jossain välissä sen 20 kilometriäkin.
torstaina, marraskuuta 12, 2009
Luistelukausi käynnissä
Jääkausi alkoi Helsingissä viikko sitten maanantaina. Itse olin jäällä heti tiistaina. Mutta olipahan se taas raskasta (kun ei ole kesällä ollut kulmassa juuri minuuttiakaan)! Teetin teriin muodot ensimmäisen kerran vuosiin ja uusilla muodoilla pistin menemään sunnuntaina. Muotoillut terät tuntuivat aika oudoilta, mutta eiköhän niihin totu. Lauantai-illan jään vaihdoin juoksulenkkiin, kun pelkäsin, että samana päivänä palanut Oulunkylän Neste olisi aiheuttanut savuista ilmaa kentällekin. Kuulemma ei ollut luistelua haitannut.
Tällä viikolla luistelu jäi tiistai-illan treeniin, koska tänään olin aivan liian väsynyt mennäkseni musiikin perusteiden jälkeen myöhässä vuorolle. Niinpä tein 20 minuutin intervallilenkin Perkkaalla. Tuntui, että pelkkä kävelylenkki ei olisi helpottanut stressiä riittävästi. Juoksuvetoja ottaen sai paineita purettua paremmin tai ainakin tuli hengitettyä ulkoilmaa syvempään.
Tällä viikolla luistelu jäi tiistai-illan treeniin, koska tänään olin aivan liian väsynyt mennäkseni musiikin perusteiden jälkeen myöhässä vuorolle. Niinpä tein 20 minuutin intervallilenkin Perkkaalla. Tuntui, että pelkkä kävelylenkki ei olisi helpottanut stressiä riittävästi. Juoksuvetoja ottaen sai paineita purettua paremmin tai ainakin tuli hengitettyä ulkoilmaa syvempään.
Radiomusiikkia
Kuuntelen radiota kotona ja autossa. On aika helppo bongata tietyt voimasoitossa olevat kappaleet, kun niitä soitetaan kaikilla kolmella kanavalla, joita pääsääntöisesti kuuntelen. Ei ole kerta eikä kaksi, kun on kanavaa vaihtamalla saanut kuuluviin täsmälleen saman kappaleen kuin toisella kanavalla. Ihan unisonossa eivät ole kuitenkaan kertaakaan soittaneet, vaan pikemminkin kaanonina.
Tässä hiljattain kävi kuitenkin tätä hämmentävämpi tapaus. Kun aamulla menin töihin, eräs voimasoitossa oleva kappale jäi kesken, kun sammutin auton. Töistä lähtiessä, kun käynnistin auton, sama kappale soi jatkaen suunnilleen siitä kohdasta, johon se oli aamulla jäänyt. Ikään kuin olisi pausea painanut koko työpäivän ajaksi...
Tässä hiljattain kävi kuitenkin tätä hämmentävämpi tapaus. Kun aamulla menin töihin, eräs voimasoitossa oleva kappale jäi kesken, kun sammutin auton. Töistä lähtiessä, kun käynnistin auton, sama kappale soi jatkaen suunnilleen siitä kohdasta, johon se oli aamulla jäänyt. Ikään kuin olisi pausea painanut koko työpäivän ajaksi...
maanantaina, marraskuuta 02, 2009
Minä olen kaupunki
Viime viikolla olin konsalla hyvissä ajoin ennen kuorotreenien alkua. Niin hyvissä ajoin, että ehdin seurailla muskariin menijöitä ja sieltä tulijoita. Erityisesti en voinut olla seuraamatta pientä poikaa, joka istuutui äitinsä kanssa syömään eväitään samaan pöytään, jossa minäkin söin eväitä. Äiti ja poika juttelivat keskenään, mutta sitten poika keskittyi hetkeksi syömään leipäänsä ja katseli minua. Äitinsä kysyi hetken kuluttua:
- Mitä tarkkailet?
Poika siihen hetkeäkään epäröimättä:
- Kaupunkia.
Kyllä minua huvitti. Tuosta tiltanteesta tuli mieleeni tapaus Tampereelta. Silloinen työkaverini kertoi kerran Hervantaan tai Hervannasta pyöräillessään ajaneensa parin nuoren pojan ohi. Toinen oli tokaissut:
- Toi on se nuoriso.
Kyllä siitäkin monet naurut saatiin, kun kyseinen työkaveri ei enää hieman alle kolmekymppisenä kokenut kuuluvansa määritelmään "nuoriso".
- Mitä tarkkailet?
Poika siihen hetkeäkään epäröimättä:
- Kaupunkia.
Kyllä minua huvitti. Tuosta tiltanteesta tuli mieleeni tapaus Tampereelta. Silloinen työkaverini kertoi kerran Hervantaan tai Hervannasta pyöräillessään ajaneensa parin nuoren pojan ohi. Toinen oli tokaissut:
- Toi on se nuoriso.
Kyllä siitäkin monet naurut saatiin, kun kyseinen työkaveri ei enää hieman alle kolmekymppisenä kokenut kuuluvansa määritelmään "nuoriso".
lauantaina, lokakuuta 24, 2009
Taiteilua
Kävimme reilu viikko sitten musiikin perusteet 4 -kurssilta kuuntelemassa Helsingin kaupunginorkesteria. Kotitehtäväksi saimme kuvittaa yhden osan Modest Musorgskin teoksesta Näyttelykuvia. En vieläkään hahmota tehtävän mielekkyyttä, kun yleistä musiikkitietoa opiskellaan eikä kuvaamataitoa, mutta eipä auttanut muuta kuin ottaa kynä ja sivellin kauniiseen käteen ja tehdä työtä käskettyä. Jos tarkkoja ollaan niin, ennen kuin pystyin tekemään kotitehtävän, piti käydä kirjakaupasta hakemassa siihen oikeat välineet. En ole paljon kuvataiteellisia taitoja harjoittanut sitten kouluajan. No, hankinnasta oli sekin hyöty, että sain kaupan kylkijäisinä liput Helsingin kirjamessuille.:) Ne on tarkoitus käyttää huomenna.
Tässä on kuvitukseni Näyttelykuvien Bydlo-osaan *tadaa*:
Tässä on kuvitukseni Näyttelykuvien Bydlo-osaan *tadaa*:
maanantaina, lokakuuta 19, 2009
Kilpailuolosuhteista
Olen aiemmin ennen suunnistamista tottunut urheilemaan sellaisten lajien parissa, jotka toimivat kiinteissä paikoissa (urheilukenttä, luistelurata...). Suunnistuskisoja sen sijaan järjestetään milloin missäkin metsän laidassa ja tottakai tarjolla olevat fasiliteetit pitää sinne erikseen pystyttää, jos kisakeskus ei satu olemaan esimerkiksi jonkin koulun yhteydessä. Niinpä peseytyminen taivasalla ei ole mitenkään kummallista näin lokakuussakaan.
Kieltämättä lauantainen Halikko-viesti kirmattiin niin kylmissä olosuhteissa, että hieman hirvitti peseytyä ulkosalla pressuin rajatussa pesupaikassa. Tiedä sitten, kuinka paljon aluillaan ollutta nuhaa joudutti tämäkin operaatio.
WC-puoli on monesti järjestetty Bajamajoin tai muin liikuteltavin puusein. Toisin oli kuitenkin lauantaina. WC-opasteet johdattivat betonilattiaiseen latoon, miehet toiseen päähän ja naiset toiseen päähän. Ladossa oli naisten puolella u-muodostelmana 19 isoa saavia, joiden yläreunaan oli kiinnitetty WC-istuin. Siinä sitä sitten toimitettiin monen naisen voimin asioita rikirinnan. Olihan se hieman epämiellyttävää, mutta onnistui kuitenkin. Kieltämättä kyllä hieman häiritsi, kun osa "pöntöillä" istuneista vaihtoi asioinnin lomassa iloisesti kuulumisia... Ainoa hyvä puoli oli, että paikalle ei ehtinyt ikinä kertyä mahdotonta jonoa.
Ehkä näihinkin tottuu, jos ja kun lajin parissa jatkaa.
Kieltämättä lauantainen Halikko-viesti kirmattiin niin kylmissä olosuhteissa, että hieman hirvitti peseytyä ulkosalla pressuin rajatussa pesupaikassa. Tiedä sitten, kuinka paljon aluillaan ollutta nuhaa joudutti tämäkin operaatio.
WC-puoli on monesti järjestetty Bajamajoin tai muin liikuteltavin puusein. Toisin oli kuitenkin lauantaina. WC-opasteet johdattivat betonilattiaiseen latoon, miehet toiseen päähän ja naiset toiseen päähän. Ladossa oli naisten puolella u-muodostelmana 19 isoa saavia, joiden yläreunaan oli kiinnitetty WC-istuin. Siinä sitä sitten toimitettiin monen naisen voimin asioita rikirinnan. Olihan se hieman epämiellyttävää, mutta onnistui kuitenkin. Kieltämättä kyllä hieman häiritsi, kun osa "pöntöillä" istuneista vaihtoi asioinnin lomassa iloisesti kuulumisia... Ainoa hyvä puoli oli, että paikalle ei ehtinyt ikinä kertyä mahdotonta jonoa.
Ehkä näihinkin tottuu, jos ja kun lajin parissa jatkaa.
maanantaina, lokakuuta 12, 2009
Hartiajumppaa
Olen nyt päättänyt yrittää käydä joka maanantai salilla työpäivän jälkeen, jotta hartiani eivät kovettuisi kivikoviksi... tai ovathan ne jo kovat ja kihelmöivät aina välillä. Mutta josko alkaisivat aueta. Tosin lääkäri neuvoi fysioterapiakuurin jälkeen alkuvuodesta, että salilla pitäisi käydä kolme kertaa viikossa. Enpä siihen kyllä ihan pysty tällä harrastusmäärällä. Valitettavasti. Kaipa sitä pitäisi täydentää jumppaa tekemällä liikkeitä myös kotona.
Teen käsiliikkeiden lisäksi salilla myös mm. jalkaprässiä, askellusta sekä vatsa- ja selkälihasliikkeitä. Näyttänee hassulta, että teen käsiliikkeitä hyvin pienillä painoilla, esimerkiksi penkkipunnerrusta teen pelkällä tangolla, mutta jalkaprässiin lataan vähintään 80 kiloa. Ja siinä jalkaprässin lataamisessa se kaikkein huvittavin osuus lienee ulkopuolisen silmin se, että minun täytyy tehdä kovasti työtä, saadakseni nostettua 20 kilon puntteja laitteeseen...
Vanha valmennusviettini yritti iskeä päälle tänään salilla. Katselin salilla olleita äijiä, jotka tekivät liikkeitä niin, että hieman hirvitti: kun olivat saaneet ylisuurilla(?) painoilla punnerrettua käsiliikkeen, päästivät irti/hellittivät vauhdilla. Eivät siis laittaneet paluusuunnassa loppuun asti vastaan, kuten pitäisi. Toinen asia, joka hieman hämmästytti, oli, että yhdellä salilla rehkineellä oli jalassaan varvastossut. No, omapahan olisi häpeänsä, jos pudottaisi varpailleen jonkin painon...
Teen käsiliikkeiden lisäksi salilla myös mm. jalkaprässiä, askellusta sekä vatsa- ja selkälihasliikkeitä. Näyttänee hassulta, että teen käsiliikkeitä hyvin pienillä painoilla, esimerkiksi penkkipunnerrusta teen pelkällä tangolla, mutta jalkaprässiin lataan vähintään 80 kiloa. Ja siinä jalkaprässin lataamisessa se kaikkein huvittavin osuus lienee ulkopuolisen silmin se, että minun täytyy tehdä kovasti työtä, saadakseni nostettua 20 kilon puntteja laitteeseen...
Vanha valmennusviettini yritti iskeä päälle tänään salilla. Katselin salilla olleita äijiä, jotka tekivät liikkeitä niin, että hieman hirvitti: kun olivat saaneet ylisuurilla(?) painoilla punnerrettua käsiliikkeen, päästivät irti/hellittivät vauhdilla. Eivät siis laittaneet paluusuunnassa loppuun asti vastaan, kuten pitäisi. Toinen asia, joka hieman hämmästytti, oli, että yhdellä salilla rehkineellä oli jalassaan varvastossut. No, omapahan olisi häpeänsä, jos pudottaisi varpailleen jonkin painon...
sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009
Sähkövirtaa Sylvesterin sydämeen ja muita suunnistuskommelluksia
Tämä viikonloppu vierähti enemmän ja vähemmän suunnistuksen parissa. Lauantaina oli seuran jotoskilpailu. Reitin pituus oli 9,6 kilometriä, mutta FRWD:n mukaan kiersin melkein 12,4 kilometria. Sain metsässä kulumaan aikaa reilusti yli kolme tuntia ja tulin viimeisenä maaliin. Ei siis mikään huippusuoritus, mutta Nuuksion maisemissa Karjakaivon kartalla oli hieno suunnistaa ja aika hyvä kalorikulutuskin syntyi (2759 kcal). Jäiset mättäät muistuttivat lähenevästä talvesta, mutta valtoimenaan virrannut puro ja märät suot kertoivat, ettei kesä ole vielä kokonaan mennyt. Loppumatkasta ajatus alkoi aikalailla sumentua, mutta löysin viimeisenkin rastin, vaikkakin hapuillen.
Tänään puolestaan olin ensimmäistä kertaa Espoorasteilla tulosvastaavana. Lisäsäätöä aiheutti se, että jotoksella käytettiin osin samoja laitteita kuin Espoorasteilla. Jouduin kuljettelemaan niitä edestakaisin ja päädyinpä purkamaan jotoksen tuloksetkin (käsittely sentään ei tullut tehtäväkseni).
Espoorasteilla kaikki sujui aluksi ihan hyvin. Lähtijät kirjautuivat ja metsästä tulijat saivat hyväksyttyjä aikoja (eli olin syöttänyt radat oikein). Ensimmäinen ongelma oli se, että en saanut printteriä toimimaan oikein. Asetin ohjeiden mukaan automaattitulostuksen päälle, mutta sen sijaan, että ohjelma olisi tulostanut maaliintulleita, se tulosti sarjan otsikkotiedoilla varustettuja papereita.
Toinen ongelma koitti, kun lämpöprintteristä loppui paperi. Yritin vaihtaa rullaa, mutta se ei ollutkaan niin helppoa, kuin luulin. Pyysin kilpailunjohtajan apuun, mutta hänkään ei saanut paperia paikalleen. Metsästä tulevien jono oli kasvanut jo niin pitkäksi, että aloin lukea heitä sisään ilman printtiä. Muutama suunnistajakin yritti laittaa paperia paikoilleen siinä onnistumatta. Lopulta tulosasioissa kokeneempi seuramme suunnistaja, joka oli jo palannut metsästä, sai paperin paikoilleen. Hetken kuluttua kuitenkin akku alkoi hyytyä ja printteri tulosti vain loppuajan eikä väliaikoja ollenkaan. Printteri oli ollut vastoin suunnitelmia käytössä jotoksella, koska toinen printteri ei ollut suostunut tulostamaan ollenkaan. En siis minäkään yrittänyt vaihtaa siihen toiseen lämpöprintteriin. Lopputuloksena aika moni jäi ilman väliaikaliuskaansa. No, sain tulokset alkuillasta nettiin, joten sieltäpä ne ovat luettavissa.
Varsinaiseen paniikkiin jouduin vasta seuraavan ongelman koittaessa. Käytössä olleeseen läppäriin piti ottaa lähes koko ajan virtaa Sylvesterin tupakansytyttimen kautta, koska koneen akku ei kestänyt noin varttia kauempaa. Olin jälleen huomannut, että läppärin akku valittaa vähäisestä latauksestaan ja käynyt kääntämässä virrat päälle Sylvesteristä. Hetken kuluttua kone valitti kuitenkin uudestaan, että akku on vähissä. Siinä vaiheessa kävin toteamassa, että mittaristossa ei pala mikään valo, kuten virran päällä ollessa pitäisi. Koitin käynnistää Sylvesterin. Ei käynnistynyt. Koitin uudestaan. Ei elettäkään. Sylvesteristä oli siis loppunut akku! Autoa olisi ilmeisesti pitänyt käyttää ainakin aika ajoin, mutta tällöin olisi tulospalvelua joutunut pyörittämään pakokaasussa, kun tulospalvelupöytä oli auton takana.
Kun Sylvesterin akku oli loppu, oli kaksi ongelmaa a) Sylvesterin tyhjä akku b) pian tyhjenevä läppärin akku, joka uhkasi tulospalvelun pyöritystä. Onni onnettomuudessa oli, että kilpailunjohtajalla oli auton takakontissaan apuvirtakaapelit ja että paikalle sattui seuramme jäsen, joka ilmoitti osaavansa käyttää kaapeleita. Minä epäröin, että meneeköhän Sylvesterissä jotain rikki, kun uudempia autoja ei suositella käynnistettävän vanhalla menetelmällä. Vilkaisu auton käyttöohjeeseen paljasti, että kyseinen käynnistysmenetelmä oli sielläkin neuvottu.
Samaan aikaan, kun akkukäynnistystä viriteltiin, piti tulospalvelukone siirtää kiinni toiseen autoon, jottei kone sammuisi. Harvakseltaan tuli myös suunnistajia, jotka luettiin normaalisti sisään. Minulla oli hetken aikaa monta rautaa tulessa: piti hoitaa tulospalvelua ja seurata Sylvesterin tilaa. Kävin itse käynnistämässä auton, kun piuhat olivat paikoillaan. Auto sai sitten lopun aikaa olla tyhjäkäynnillä, jotta akku ehti latautua. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Ehdimme pelätä vielä seuraavakin ongelmaa, kun viimeistä suunnistajaa ei kuulunut pois metsästä. Maali sulkeutuu periaatteessa kahdelta, mutta vielä 14.20 metsässä oli mies, joka oli viettänyt siellä aikaa jo 2 tuntia ja 10 minuuttia. Yritimme soittamalla tavoittaa häntä, mutta numeroon ei saatu yhteyttä. Pohdimme, joudummeko lähtemään etsimään häntä. No, onneksi emme joutuneet. Mies tuli metsästä 14.30 autuaan tietämättömänä, että maali oli periaatteessa mennyt kiinni jo puoli tuntia aiemmin. No, pääasia, että saimme kaikki suunnistajat pois metsästä.
Tänään puolestaan olin ensimmäistä kertaa Espoorasteilla tulosvastaavana. Lisäsäätöä aiheutti se, että jotoksella käytettiin osin samoja laitteita kuin Espoorasteilla. Jouduin kuljettelemaan niitä edestakaisin ja päädyinpä purkamaan jotoksen tuloksetkin (käsittely sentään ei tullut tehtäväkseni).
Espoorasteilla kaikki sujui aluksi ihan hyvin. Lähtijät kirjautuivat ja metsästä tulijat saivat hyväksyttyjä aikoja (eli olin syöttänyt radat oikein). Ensimmäinen ongelma oli se, että en saanut printteriä toimimaan oikein. Asetin ohjeiden mukaan automaattitulostuksen päälle, mutta sen sijaan, että ohjelma olisi tulostanut maaliintulleita, se tulosti sarjan otsikkotiedoilla varustettuja papereita.
Toinen ongelma koitti, kun lämpöprintteristä loppui paperi. Yritin vaihtaa rullaa, mutta se ei ollutkaan niin helppoa, kuin luulin. Pyysin kilpailunjohtajan apuun, mutta hänkään ei saanut paperia paikalleen. Metsästä tulevien jono oli kasvanut jo niin pitkäksi, että aloin lukea heitä sisään ilman printtiä. Muutama suunnistajakin yritti laittaa paperia paikoilleen siinä onnistumatta. Lopulta tulosasioissa kokeneempi seuramme suunnistaja, joka oli jo palannut metsästä, sai paperin paikoilleen. Hetken kuluttua kuitenkin akku alkoi hyytyä ja printteri tulosti vain loppuajan eikä väliaikoja ollenkaan. Printteri oli ollut vastoin suunnitelmia käytössä jotoksella, koska toinen printteri ei ollut suostunut tulostamaan ollenkaan. En siis minäkään yrittänyt vaihtaa siihen toiseen lämpöprintteriin. Lopputuloksena aika moni jäi ilman väliaikaliuskaansa. No, sain tulokset alkuillasta nettiin, joten sieltäpä ne ovat luettavissa.
Varsinaiseen paniikkiin jouduin vasta seuraavan ongelman koittaessa. Käytössä olleeseen läppäriin piti ottaa lähes koko ajan virtaa Sylvesterin tupakansytyttimen kautta, koska koneen akku ei kestänyt noin varttia kauempaa. Olin jälleen huomannut, että läppärin akku valittaa vähäisestä latauksestaan ja käynyt kääntämässä virrat päälle Sylvesteristä. Hetken kuluttua kone valitti kuitenkin uudestaan, että akku on vähissä. Siinä vaiheessa kävin toteamassa, että mittaristossa ei pala mikään valo, kuten virran päällä ollessa pitäisi. Koitin käynnistää Sylvesterin. Ei käynnistynyt. Koitin uudestaan. Ei elettäkään. Sylvesteristä oli siis loppunut akku! Autoa olisi ilmeisesti pitänyt käyttää ainakin aika ajoin, mutta tällöin olisi tulospalvelua joutunut pyörittämään pakokaasussa, kun tulospalvelupöytä oli auton takana.
Kun Sylvesterin akku oli loppu, oli kaksi ongelmaa a) Sylvesterin tyhjä akku b) pian tyhjenevä läppärin akku, joka uhkasi tulospalvelun pyöritystä. Onni onnettomuudessa oli, että kilpailunjohtajalla oli auton takakontissaan apuvirtakaapelit ja että paikalle sattui seuramme jäsen, joka ilmoitti osaavansa käyttää kaapeleita. Minä epäröin, että meneeköhän Sylvesterissä jotain rikki, kun uudempia autoja ei suositella käynnistettävän vanhalla menetelmällä. Vilkaisu auton käyttöohjeeseen paljasti, että kyseinen käynnistysmenetelmä oli sielläkin neuvottu.
Samaan aikaan, kun akkukäynnistystä viriteltiin, piti tulospalvelukone siirtää kiinni toiseen autoon, jottei kone sammuisi. Harvakseltaan tuli myös suunnistajia, jotka luettiin normaalisti sisään. Minulla oli hetken aikaa monta rautaa tulessa: piti hoitaa tulospalvelua ja seurata Sylvesterin tilaa. Kävin itse käynnistämässä auton, kun piuhat olivat paikoillaan. Auto sai sitten lopun aikaa olla tyhjäkäynnillä, jotta akku ehti latautua. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Ehdimme pelätä vielä seuraavakin ongelmaa, kun viimeistä suunnistajaa ei kuulunut pois metsästä. Maali sulkeutuu periaatteessa kahdelta, mutta vielä 14.20 metsässä oli mies, joka oli viettänyt siellä aikaa jo 2 tuntia ja 10 minuuttia. Yritimme soittamalla tavoittaa häntä, mutta numeroon ei saatu yhteyttä. Pohdimme, joudummeko lähtemään etsimään häntä. No, onneksi emme joutuneet. Mies tuli metsästä 14.30 autuaan tietämättömänä, että maali oli periaatteessa mennyt kiinni jo puoli tuntia aiemmin. No, pääasia, että saimme kaikki suunnistajat pois metsästä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)