Ça y est! (*

Poriin lentelyn jälkeen hyppäsimme hieman isomman koneen kyytiin (MD-90) ja suuntasimme nokan kohti Pariisia. Koska kumpikaan meistä ei ollut käynyt kaupungissa aiemmin, luvassa oli lähinnä ns. perusnähtävyyksiin tutustumista. Ja sitä totisesti tuli tehtyä niin paljon, että jalat olivat joka ilta tosi kipeät, kun pääsimme majoitukseen asti. Olimme kaksi ensimmäistä yötä hotellissa ja loput neljä Tukholman vaihtoajalta tutun italialaisen Romanon ja hänen tyttöystävänsä asunnossa heidän ollessaan lomareissulla.

Oli ihan mielenkiintoista päästä asustelemaan pariisilaisessa kerrostaloasunnossa. Eksoottisinta näin suomalaisen näkökulmasta oli, että lämmintä vettä sai vain sytyttämällä kaasuliekin boileriin. Liekki hulmahti iloisesti, kun kraanan käänsi lämpöiselle. Toinen eksoottisuus oli eriytetty vessa ja kylpyhuone. Ei siinä muuten olisi ollut mitään niin eksoottista, mutta kun vessassa ei ollut käsienpesulavuaaria, vaan kädet piti käydä pesemässä erikseen kylpyhuoneessa. Välimatka taittui eteiskäytävää pitkin ja vessan ja kylpyhuoneen väliin oli mahdutettu keittiö, jonne olisi voinut käytävältä poiketa matkalla pesemään käsiä.

Etukäteen meillä oli mielikuva, että pariisilaiset eivät puhu kirveelläkään englantia. No, tämä väittämä osoittautui vääräksi. Lähes poikkeuksetta, kun aloitin ravintolassa asioinnin ranskaksi, tarjoilija vaihtoi kielen englanniksi. Koin tämän hieman nöyryyttäväksi, mutta ehkäpä se oli vain pariisilaisten mielestä kohteliasta. Minulla oli välillä ymmärrysvaikeuksia ja oli vaikea uskoa todeksi, että yhdeksän vuotta sitten sain lyhyen ranskan ylioppilaskuuntelusta täydet pisteet. Nyt kömmähdyksiä sattui niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin numeroissa. Pariin otteeseen myyjä katsoi kieroon, kun yritin antaa lähellä tasarahaa olevaa rahaa tai vaihtorahan maksua helpottavan kymmensenttisen (soixante-dix ei ole dix vaan soixante-dix eli 70). Omaksi puolustukseni täytyy kyllä todeta, että tein vastaanvanlaisen virheen Suomessa reissun jälkeen ostaessani mansikoita. Kuulin hinnan väärin ja annoin myyjän mielestä oudon määrän rahaa...

Tässä muutamia kuvia reissusta.

Aloitimme nähtävyyksien kiertämisen Versailles'sta. Linnan ja puiston kiertämiseen saimme kulumaan noin kuusi tuntia. Juuri, kun poistuimme puistosta, alkoi rankkasade.

Linnan puistossa oli muun muassa tällainen hauska Apollon-jumalaa esittävä patsas.
Ja olipa siellä todella paljon hienoja istutuksiakin.

Eiffel-tornia kävimme katsomassa lähempää kahdesti ennen kuin nousimme siihen viimeisenä iltana. Ensimmäisellä kerralla totesimme jonot päiväsaikaan mahdottomiksi ja toisella kertaa saman illalla. Lopulta, kun jonotimme, jono etenikin ihan mukavaa vauhtia. Ylin kerros oli sillä hetkellä kiinni, kun ostimme lippuja, joten kävimme vain kakkostasantella, mutta oli sieltäkin hienot näköalat.

Eiffel-torni herätti turisteissa ihmetyksen ilmeitä, mutta onhan se aika uskomaton pytinki. Jo pelkästään sen maalaus painaa 60 tonnia.
Louvressa riitti myös katseltavaa sunnuntaipäivän ratoksi. Kiersimme yhden kerroksen yhtä siipeä kaksi tuntia, minkä jälkeen totesimme, että vauhtia on lisättävä. Lopulta skippasimme osan näyttelytiloista, kun tuntui, että taide-esineet aiheuttivat information overflow'n.
Sattumoisin olimme kaupungissa sinä päivänä, kun Le Tour de France tuli maaliin Pariisiin. Kun pääsimme Louvresta ulos, siirryimme kadun varteen seuraamaan Le Tourin kilpailijoita edeltänyttä kulkuetta. Sponsorit olivat pukeneet autonsa mitä kummallisimpiin kuoseihin. Valitettavasti kuvani niistä kapistuksista eivät oikein onnistuneet. Kulkueen jälkeen oli pitkään tyhjää. Olimme olleet kadun varressa miltei kaksi tuntia, kun helikopteri lähestyi lupaavasti. Hetken kuluttua pyöräilijöitä pujahti näkyviin ja lähes saman tien pois näkyvistä. Toinen joukkio tuli kotvan kuluttua. Joku toinen turisti julisti heidän mentyään: "I saw Armstrong, I saw Armstrong!" Minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia tunnistaa ketään pyöräilijää. Sen verran vähän seuraan lajia.

Muita mukavia nähtävyyksiä olivat Sacré-Cœurin basilika Montmartrella...
...Parc Luxembourg...
...ja niin, pieni Vapauden patsas.
Reissussa riitti aurinkoa, mutta myös sadetta. Ruoka oli hyvää ja mielenkiintoista nähtävää riittää toiseksikin kerraksi. Esimerkiksi Notre Damen näimme vain ulkoa, katakombit jäivät näkemättä, vaikka Montparnassen hautausmaalla piipahdimmekin, samoin Centre Pompidou ja Musée d'Orsay jäivät seuraavaan kertaan. Ehkä siis jonakin päivänä uudestaan.:)

(* Otsikoksi valitsin ko. lausahduksen, koska sain sen suhteen valaistuksen matkalla. Näin sen kirjoitettuna eräässä julisteessa. Samalla tajusin, mikä oli se fraasi, jota ranskan opettaja käytti yhtenään lukion ranskantunneilla. En silloin hahmottanut, mistä sanoista lausahdus koostui...

Suojuoksua sun muuta

Kiersin tänään taas Espoorasteilla B-radan. Aikaa kului vartin verran vähemmän kuin viime viikolla, vaikka tällä kertaa tuli mokailtua vähän enemmän kuin viimeksi. Täytyy todeta, ettei kompassi suunnistajaa tee. Hankin uuden kompassin eilen entisen (mukamas) hidastuneen tilalle. No, sillä ainoalla välillä, jonka yritin oikeasti taittaa suunnan varassa, päädyin täysin väärän sähkölinjan varteen. Linjassa oli se kyllä hyvä puoli, että sitä tukena käyttäen pystyin jatkamaan matkaani, vaikka tulihan siinä ylimääräistä juostua.

Viimeiselle rastille tullessa tuli harrastettua hieman suojuoksua, kuten kuvassa vessan lattialla makaavat suunnistuskengät osoittavat.
Kolhuittakaan en säästynyt. Reiteen tuli oksasta naarmu ja housuihin palkeenkieli. No, onneksi ei sen pahempaa.

Matkalle sattui myös yksi kaatuminen omiin jalkoihin. Innostuin liikaa nähtyäni rastin, joka oli lenkkipolun vieressä. Noloa, mutta niinkin voi näimmä käydä.

Lennokas loman aloitus

Perjantaina alkoi kauan odotettu kesäloma. \o/ Se alkoikin varsin lennokkaasti, sillä lensimme Poriin. Emmin vielä perjantaina, lähtisinkö koneen kyytiin vai en, koska ensimmäisellä lentokerralla oli tullut huono olo. Silloin olimme ilmassa vain puolisen tuntia ja nyt edessä oli puolitoista tuntia pienkoneen kyydissä. Tällä kertaa kone oli kuitenkin hieman isompi, nelipaikkainen, eli PIKin DA40 TDI Diamond Star.
Menomatkalla kyyti olikin tasaista eikä huonovointisuudesta ollut tietoakaan. Paluumatkalla tänään sen sijaan loppumatka oli aika pomppuista ja vatsa meni hieman sekaisin. Onneksi pomppuisa pätkä ei ollut ajallisesti kovin pitkä, joten olo korjaantui pian maan pinnalla.

Taivaalta katsoen huomaa erilaisia asioita. Esimerksi havaitsin, että Kalevan kisojen alla vaihdettu Leppävaaran kentän pinnoite onkin entisen punaisen sijaan sininen!
Taivaalta kaikki näyttää myös pienemmältä. Vai mitä sanotte Silja Linen laivasta?
Menomatkatkalla näimme aika läheltä pilvenhaituvia. Paluumatkalla oli tasainen pilvikatto, mutta se oli paljon lentokorkeuttamme, 4000 jalkaa, korkeammalla.
Ja lopuksi potretti "apulentäjästä".;)

Hammaslankapuskuri petti

Päätin muutamia vuosia sitten ostaa hammaslankaa varastoon siltä vartalta, että yksi paketti tyhjenee eikä kuitenkaan muista ostaa heti uutta. Puskurointi on toiminut hyvin: varastossa on aina ollut uusi paketti hammaslankaa edellisen loputtua ja olen rauhassa voinut ostaa uutta, kun olen muistanut. Mutta nyt, ensimmäisen kerran ehkä neljään vuoteen, hammaslankapuskuri oli tyhjä! Olen joko tulossa vanhaksi tai sitten vain kovasti loman tarpeessa, kun unohtelen asioita... Saa nähdä, milloin muistan ostaa uuden paketin hammaslankaa.

Voihan iSuunta!

Kävin tänään taas suunnistamassa. Kiersin B-radan, 5,4 kilometriä, 16 rastia. Valitettavasti Frwd:ni simahti kesken kaiken, kun en ollut hetkeen ladannut akkuja. En siis tiedä, kuinka pitkä reitti oikeasti tuli kierretyksi. Tosin tällä kertaa ei varmaankaan tullut ihan hirveästi ylimääräistä, koska rastit löytyivät pääosin ihan hyvin.

Siitä huolimatta, että rastit löytyivät ihan hyvin, huomasin jo matkalla, etteivät ne silti löytyneet kovin nopeasti. Maaliin päästyäni emitin purussa puhuva tulosohjelma iSuunta kertoi aikani olevan ok ja sitten ajan ja sijan ("Suvi Vuorinen, B-rata, Ok, aika 1 tunti 45 minuttia 14 sekuntia, sija 45"). Aikaa ja erityisesti sijaa ei aina huvittaisi kuulla heti suorituksen jälkeen. Ei tänäänkään. Tulostaululta selvisi myös, että olin siihen mennessä hitain B-radan hyväksytysti kiertänyt. Nähtäväksi jää, kuinka mones olen lopputuloksissa.

Pääasia kuitenkin oli päästä suunnistamaan kunnolla pitkästä aikaa. Viime viikolla olin järjestämässä Espoorasteja, joten en itse päässyt metsään. Tosin keli oli niin sateinen, ettei houkutuskaan ollut kovin suuri. Ei vesisateessa seisoskelukaan toisaalta ollut kovin mieltä ylentävää. Yllättävän paljon kuitenkin kävi suunnistajia. Tänään kävijöitä oli paljon enemmän, kun sää oli parempi.

Mangaa ja fantasiaa...

Kävimme eilen Animecon-tapahtumassa kuulemassa Manga Messiaan tekijän Kozumi Shinozawan eli Kelly-sanin esitystä. Kun olimme saapumassa Kaapelitehtaalle, tuli vahvasti sellainen olo, että olen väärässä paikassa. Väkeä oli paljon ja suurin osa oli pukeutunut joksikin fiktiiviseksi hahmoksi, olihan samassa yhteydessä myös Finncon-tapahtuma, tai japanilaiseen lolita-tyyliin. Sanomattakin selvää oli myös se, että olimme kaukana ikäkeskiarvosta.

Poislähtiessämme törmäsimme seuraavaan näkyyn: erilaisia hahmoja tanssimassa Macarenan tahtiin. (Valitettavasti videon ääniraita on lähes olematon... Muistin virkistykseksi kappaleen voi kuunnella vaikka YouTubesta.)

Kesä ja kärpäset

Olen nauttinut työmatkojen polkemisesta pitkin Espoon rantaraittia. Ei liikennevaloja, ei juuri moottoriliikennettä ja pyöräily luonnonhelmassa antaa kivan startin päivään. Ainoa ikävä puoli ovat olleet pienet kärpäset, joita toki on luonnossa paljon, mutta erityisen kiusallisia ne ovat minulle olleet Villa Elfvikin kohdalla. Ensin honaisin pari viikkoa sitten pienen kärpäsen niin syvälle kurkkuun, että se oli pakko niellä. Urf. Viime perjantaina molempiin silmiin meni kärpänen, joista toinen oli vaikeampi tapaus. En meinannut saada sitä pois silmästä vielä kotonakaan. Kokeilin nenäliinaa, sormea ja pumpulipuikkoa. Tuntui, että se vain painautui syvemmälle silmäluomen limakalvoon. Tunsin pientä epätoivoa. Onneksi lopulta annettuani silmän olla hetken rauhassa, sain kärpäsen poimittua pois silmästä sormen avulla.

Tänään ajoin Elfvikin vierestä katsellen alaviistoon. Jospa ne kärpäset törmäsivät tällä kertaa päälakeeni (tai kypärään). Ainakaan yksikään ei osunut silmään tai suuhun. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut ajaa silmät ja suu kiinni paikan ohi... heh, ehkä aurinkolasit ajaisivat saman asian kuin silmien kiinnipito.

***

Toinen luontokohde, jonne päädyin pyöräilemään viime viikolla oli Viikin arboretum. Olin matkalla veljeni luo Herttoniemeen ja kevyenliikenteen Reittiopas sekä GoogleMaps neuvoivat ajamaan sitä kautta. Se oli sen verran hieno paikka, että ihmettelin, miten ihmeessä en ollut "löytänyt" sitä, kun vielä asuin Herttoniemessä vuosituhannen alussa ja lenkkeilin ahkerasti juosten ja pyöräillen. Arboretumiin pitää ehdottomasti mennä uudemman kerran ja sellaisella ajalla, että ehtii pällistellä niitä puita tarkemmin.

Tee-se-itse "Salakuunneltua"

Miksi kertoa Salakuunneltua-blogille kuulemansa jutut, kun ne voi julkaista omaankin blogiinsa? No joo, myönnetään, että kuullut jutut saavat tuon kautta isomman lukijakunnan ja itse voi säilyä anonyymina.

No, joka tapauksessa, tapahtui tänään kaupassa:

Mies istui marketissa penkillä ja puhui puhelimeen. Kävelin kertaalleen ohi ja mietin, mitä lie puhelinpalaveria hän oli siihen jäänyt pitämään. Tullessani uudestaan lähelle paikkaa, jossa mies istui, kuulin, kuinka hänen äänenvoimakkuutensa koveni ja hän miltei huusi puhelimeen:
- Minä en ole mitään sopimatonta kieltä käyttänyt, pitäkää se mielessä, vittu!

Ohikulkijan mieleen nousi ajatus, että noinkohan sitä on herra osannut pitää kielensä kannattimet kurissa.

Kansallisissa

Ostin täksi kaudeksi suunnistuslisenssin, koska se sisältää vakuutuksen, joka kattaa fysioterapian. Jotta lisenssi ei jäisi täysin hyödyttömäksi, päätin myös sitten kokeilla kansallisissa suunnistamista. Tänään se sitten tapahtui. Juoksin, vielä yskäisenä, D21C-sarjassa SuuntoGameseissa Vihdissä.

Yritin ottaa suhteellisen rauhassa, mutta kaipa se oli osittain hermoilua, kun alkupään rasteja joutui kiertelemään eli pummattua tuli ihan kunnolla. Loppumatkasta pystyi tukeutumaan polkuihin aika hyvin, joten yritin juoksemalla vähän paikata harhailuun kulunutta aikaa, vaikka tietenkin samalla tulin juosseeksi ylimääräistä. Toisiksi viimeinen rasti oli rinteessä, jossa oli paljon kiviä. Yhden kiven luona oli minun rastini. Ehdin kiertää kaksi muuta rastia ennen kuin oma löytyi. Olisi pitänyt vain jatkaa matkaa alunperin sinne, minne oli menossa, niin rasti olisi löytynyt suoraan.

Aikaa 4,3 kilometrin matkalla kului 1 h 17' 12". En kuitenkaan ollut viimeinen, vaikka epätoivo meinasi matkalla iskeä. Olin 8:s 11 hyväksytystä. Täytyy tunnustella, millainen fiilis on huomenna. Että josko sitä joskus toistekin uskaltautuisi kisaan.

Eläkettä odotellessa

Työeläkeote tuli jälleen. Ensimmäisen kerran, kun sen sai viime vuonna, siinä luvattiin minulle eläkettä noin 7 euroa/kk. Nyt määrä oli kymmenkertaistunut. Työnteko siis selvästi kannattaa. :) Tosin vastaisuudessa tahti ei ole sama: eläkkeen määrä ei kymmenkertaistu jokaista työvuotta kohden. Ensimmäisessä otteessa oli mukana vain pari kuukautta työtä yksityisellä. Eläkearviooni ei ole laskettu muutamaa vuotta valtiolla tehtyä työtä. Se on kyllä harmi, että alle 23-vuotiaana tehdyt työt eivät ole vaikuttaneet eläkkeen määrään, kun täytin 23 jo ennen vuotta 2005. On se niin epäreilua.

Olen varautunut korottamaan eläkkeeni määrää jo hyvissä ajoin, mutta näinä laman hetkinä ei säästöjen jama ole kummoinen. Saa nähdä, mikä on lopulta totuus, kun eläkkeelle asti pääsee. Jotenkin tämä työeläkeote vain sopii näihin minun ikäpohdintoihini, joita huomasin blogiani selatessa käyneeni itseni kanssa jo monta vuotta (1, 2, 3, 4). (Pitää lisätä tägi ikä, jotta kaikki aihepiirin tekstit löytyisivät helpommin...)

Lentoon...

Olin siitä lähtien, kun Samuli aloitti yksityislentäjän lupakirjan hankkimisen istumalla teoriatunneilla 2007-2008, ollut sitä mieltä, etten uskalla heti hypätä kyytiin, kun hän lupakirjan saa. Olin sitä mieltä entistä vahvemmin, kun kävimme kerran katsomassa PIKin Cessna 152 II:ta, jolla Samuli lensi koulutunteja. Oli se niin pieni ja heiveröinen kapistus.

Se päivä, jolloin Samuli vihdoin sai lupakirjapaperin, koitti viime maanantaina. Hän ehti viikolla lentää kahdesti itsekseen ja kysäisi ohimennen torstaina, käytäisiinkö Helsingin edustalla ilmassa ennen juhannuksen viettoon lähtemistä. Mietin tovin, mutta sitten yllätin itsenikin: suostuin! Siinä menikin sitten puoli päivää jännittäessä.

Kun päästiin koneeseen asti, minua ei pelottanut. Luotin siihen, että Samuli osaa hommansa lentäjänä. Toisekseen, en itse olisi voinut tehdä mitään. Niinpä keskityin radioliikenteen ällistelyyn ja valokuvaukseen. Kauniilta näyttänyt keli oli lopulta tuulinen ja pomppuinen. Niin pomppuinen, että tuli paha olo. Vatsaa kiersi vielä lennon jälkeenkin, muttei sentään tarvinnut tyhjentää... No, ehkä menoon voi tottua eli kyllä sitä varmaan toisenkin kerran hyppään Samulin kyytiin.

Tässä hieman kuva-antia puolen tunnin reissultamme.

Suomenlinnaa

TKK:n päärakennus Otaniemessä

Keilaniemeä

Lentäjäni Samuli

Nuhainen Venla-kokemus

Berliinin reissulta oli tarttunut mukaan jokin lievä nuhapöpö, joka alkoi vaivata kurkun käheytenä heti paluupäivänä sunnuntaina. Tarkkailin koko viikon olotilaa enkä ollut täysin varma ennen lauantaiaamua, olenko juoksukunnossa. Nuha oli lauantaihin mennessä hieman yltynyt ja välillä yskitti, mutta olotila oli kuitenkin kohtuullinen, joten en malttanut jättää Venlojen viestiä väliin.

Olin varautunut kylmään ja sateiseen säähän. Se oli väärää ennakointia. Mikkelissä oli painostava hellekeli. Olisin voinut hyvin jättää suunnistuspaidan alta t-paidan pois. Yritin juoda paljon aina lähtöpaikalle menoon asti. Puolisen tuntia piti verrytellä paahtavalla ravidalla ennen lähtöä. Tajusin hyvin pian, että lähtö todellakin tapahtuu siten kuin olin karttakuvasta päätellyt: lähtö kaarteesta ja juoksu ravirataa myöden etusuoran kautta takasuoralle ja sieltä metsään K-pisteelle. Alkukiihdytysmatka oli siis lähemmäs 800 metriä. Lähdössä oli mukana myös sellainen auto, jota hevosraveissa käytetään... Oli aika eläimellinen meininki kirmata liki 1000 muun naisen kanssa matkaan ja niin tukahduttavan kuuma. Se hyvä puoli tuossa lähdössä oli, että kerrankin oli alkukiihdytyksen aikana oikeasti aikaa ja tilaa tutkailla karttaa. En halunnut juosta itseäni heti läkähdyksiin, kun en ollut varma jaksamisestani nuhanenänä.

Ensimmäinen rasti meni vikaan: päädyin väärälle hajonnalle. Otin hieman sivulle ja taakse ja korjasin linjaa. Löytyihän se rasti sitten. Sen jälkeen minkään rastin löytymisessä ei ollut suurempia vaikeuksia. Yhden ylitsepääsemättömän jyrkänteen kiersin väärältä puolelta. Maasto ei suinkaan ollut pelkkää helppokulkuista kangasta. Oli märkää ja tiheikköä ja mäkiä. Lähellä ravirataa oli myös yksi syvä oja, jonka yli kahlasin muiden perässä. Vettä oli polven yläpuolelle asti. Viimeiseltä rastilta alkoi viitoitus. Joku huusi, että "kilometri vielä" (yli 7 kilometrin radasta oli siis liki 2 kilometria viitoitusta). Juoksin rentoa vauhtia kohti vaihtoa; vauhtia, jota arvelin jaksavani vaihtopuomille asti. Maastossa oli välillä tuntunut siltä, ettei oikein henki kunnolla kulje enkä jaksa hyvin. Pistääkin alkoi, kun juomarastilla joi, vaikka yritin juoda vain vähän. Viitoituksen alettua rennolla vauhdillani kuitenkin ohitin monta eikä kukaan tainnut mennä minun ohitseni. Tuloksista päätellen tulin loppuviitoituksen aikana nostaneeksi sijaani yli kymmenen pykälää. Leimasin vaihdossa sijalla 672. Vaihtopuomille oli vielä matkaa arviolta muutama sata metriä. Uupuneena ojensin kartan kakkososuuden menijälle.

Seisahduin hetkeksi. Nojasin polviini ja lähdin kävelemään kohti emitin purkua. Hengitin tyypilliseen tapaani kieli ulos suusta. Joku valokuvaaja alkoi räpsiä kuvia. Yritin olla välittämättä hänestä kävellessäni siitä ohi.

***

Raahauduin seuran leiriin ja sieltä suihkuun. Kun olin alasti pyyhe ympärillä suihkujonossa yhdessä tarjolla olleista pukuhuoneista, joku sanoi, ettei vettä tule kuin yhdestä suihkusta. Ei tehnyt mieli vetää likaisia suunnistusvaatteita takaisin päälle ja vaihtaa pukuhuonetta. Jonon edetessä näin tilanteen omin silmin: vain yhdestä suihkusta tuli kunnolla vettä ja muista noin seitsemästä vain hyvin vähän. Päädyin itse yrittämään peseytymistä vajaateholla vettä lirittäneellä suihkulla. Sai sillä kai suurimmat hiet pois, mutta ei paljon muuta. Paikalla kävi kaksi järjestelytehtävissä ollutta miestä, jotka alastomien naisten peseytyessä selvästi vajaavetisissä suihkuissa kysyivät hämmentyneinä: "mistä ei siis tule vettä?" Joku tiuskahti, että "eihän täällä tule kuin tuosta yhdestä suihkusta vettä".

***

Vatsaani kiersi. En alkuun voinut kuvitellakaan syöväni mitään. Kävin ruokakojuilla katsomassa, mitä oli tarjolla, mutten voinut kuvitella syöväni. Olin ehkä saanut liikaa aurinkoa. Lopulta olo hieman helpotti ja kävin syömässä broileripastaa. Pastaa lautaselle mättänyt nainen näytti siltä, että laittoi jo viimeisen kauhallisen lautaselle. Sitten hän vilkaisi minuun ja laittoi vielä yhden kauhallisen. Kai näytin nälkäiseltä. Itse ajattelin, että hyvä, jos jaksan syödä kaiken. Jaksoin kuitenkin, mutta pian vatsaa kiersi jälleen. Onnekseni olo asettui illan mittaan.

***

Jäin paikan päälle telttailemaan. Kuulin huhuja pääkaupunkiseudun hurjasta ukkosmyrskystä. Kun ukkonen alkoi paukkua Mikkelin raviradan tuntumassa juuri ennen kuin olin menossa nukkumaan, hieman pelotti, millainen keli oli tulossa. Onneksi pahin keli ei tullut sinne asti, vaan jäi jonnekin kauemmas. Pieni sade ei haitannut. Aamulla tosin oli edelleen tosi hiostava ja painostava keli. Olisi tehnyt mieli mennä uudestaan suihkuun, mutta tajusin, ettei se välttämättä auttaisi mitään.

***

Vaikka reissu oli nuhaiselle rankka, on Jukola-tunnelma aina yhtä hieno. Joukkueeni oli lopulta sijalla 493, joka oli lähtönumeroomme 780 nähden ihan hyvä sijoitus. Ensi vuonna sitten otetaan uusiksi Hyvinkäällä.:)

***

Ottaen huomioon, miten suuri määrä väkeä Venlojen ja Jukolan viestiin osallistuu, en ollut yllättynyt siitä, että tänään lounaspöytään sattui toinenkin ihminen, joka oli ollut Mikkelissä. Lounasseura oli minulle enimmäkseen vierasta ja minulta kyseltiin tarkemmin suunnistusharrastuksestani. Kerroin olleeni ensimmäistä kertaa Venlojen viestissä vuonna 2002. Siihen eräs hieman vanhempi nainen tuumasi:
- Sillon jo!
- Sillon jo? Miten niin?
- Ihan pikkutyttönä!
- No enhän mä... olinhan mä jo opiskelemassa silloin...

Arveltavaksi jää, minkäikäisenä hän minua oikein piti...

Grüße aus Berlin!

- Nehmen Sie, bitte, vier Kugel Eis.
- Bitte? Vier?
- Ja vier Kugel...
- Das ist ja schwer...

Tämän keskustelun kävin Alexanderplatzin tuntumassa olevassa jäätelökahvilassa, kun olin tilannut kuvan perusteella jäätelöannoksen olettaen, että valinnat on tehty puolestani, kuten yleensä. Oma saksankielentaitoni oli alkanut arveluttaa, joten piti tarkistaa myyjältä, kuulinko oikein. Olinhan Itävallassa saanut kahvia, kun yritin tilata (Cappy)-appelsiinimehua ja lentokoneessa matkalla Berliiniin vettä, kun pyysin kahvia...

Ennen jäätelön nauttimista oli noussut Fernsehturmin huipulle (tai no melkein... siihen pallon alapuoliskoon vain). Todistusainestona on alla oleva kuva, joka on otettu huipulta. En vaivautunut pyytämään ketään ottamaan kuvaa itsestäni, kuten Lontoossa. Mitä suotta, kun oma kuva heijaistui hauskasti ikkunaa vasten...;)


Berliini oli ihan mielenkiintoinen kaupunki, johon ehti kohtuudella tutustua reilussa vuorokaudessa, joka työmatkan aikana ja sen jälkeen oli siihen yhteensä käyttää. Sunnuntai olisi ollut edullinen päivä liikkua kaupungissa, kun eurovaalien kunniaksi koko päivän olisi saanut liikkua kertalipun hinnalla. No, sunnuntaina olin jo kotona.

***

Tänään oli paluu arkeen. Nyt tähtäin on ensi lauantain Venlojen viestissä. Tämänpäiväiset iltarastit olivat vaihteeksi ihan rohkaiseva kokemus. Rastit löytyivät suuremmitta kommelluksitta mäkisessä ja märässä Salmin ulkoilualueen maastossa. Toivo siis elää, että löydän rastit lauantaina ja toivottavasti jaksan juostakin...

Pettymys seuraottelussa

Olin tänään suunnistamassa seuraottelussa EsAk-LeSi-Jyry. Kakkosrastia hain liian aikaisin vastaan tulleesta rinteestä ja siinä vierähti aikaa. Jatkoin hieman rauhallisempaa tahtia ja loput rastit löytyivät kohtuudella. Maalissa emitin purussa minulle sanottiin, että jotain oli vinossa. Ihmettelin ja levitin kartan näkyviin. Samassa tulospalvelun pitäjä huomasi, missä oli vika:
- Pitikö sun mennä 4 kilometrin rata? Tää on 3 kilsaa... järjestäjän moka, anteeksi kauheasti.

Oli vähän pöhkö olo tuon jälkeen. En ollut vilkaissutkaan rastimääritteen yllä ollutta radan pituutta matkan aikana. Luotin sumeasti siihen, että yhteislähtöön oli jaettu oikeat kartat. Hieman vähemmän harmitti, kun selvisi, että ainakin 3 muullakin B-radalle aikoneella oli ollut C-radan kartta... Oli siis sattunut isompikin käpy karttoja pussittaessa. No, pääsinpähän metsästä aiemmin pois... Joukkueeni ei kyllä nyt saa tulosta, kun tuosta tulee hylky.

***

Tällä kertaa ei kukaan päässyt huikkaamaan: "saako ohittaa?" Viime viikolla näin kävi Espoorasteilla. Ensin ihmettelin, mistä oli kyse, mutta sitten raksutti, kun tuon lisäksi takana tullut totesi, että "vaikka tuossa niin lukee". Seurapaidassani on nimittäin lukee takana: "Oho! Ei saa ohittaa!" Ihme, ettei kukaan ole aiemmin tuota huomannut kysyä...

Mukkelismakkelis pyörällä (taas)

Laitoin tänään illan päätteeksi pyöräni vihdoin ajokuntoon. Käsipumpulla en saanut renkaisiin ilmaa juuri yhtään, joten ajoin läheiselle huoltoasemalle täyttämään renkaat. No, pitihän se taas kokeilla, miltä tuntuu kaatua asfaltille. Lähes pysähtyneenä ilmapisteen luo kaaduin vasemmalle kyljelle, jolta puolen en vielä ollut saanut jalkaa irti polkimesta. Onneksi pyörän ei käynyt kuinkaan ja minäkin selvisin yhdellä verinaarmulla sormessa, muutamalla muulla ruhjeella ja hieman kipeytyneellä ranteella. Ilmeisesti olin oppinut jotain edellisestä kaatumisesta. Ja ehkä tämä pyöräilykausi tästä käynnistyy...

Torstaina on tarkoitus harrastaa liikuntaa jälleen suunnistamisen muodossa. Toivottavasti en eksy samalla tavalla kuin viime viikon keskiviikon Aluerasteilla. Kun hieman innostuin lisäämään juoksuvauhtia, huomasin yhtäkkiä olevani keskellä nuorta koivutiheikköä enkä nähnyt eteen enkä taakse. Jouduin palaamaan suunnilleen tulosuuntaan ja etsimäni kuntopolku löytyi aivan eri suunnasta kuin olin kuvitellut. Vielä siis on hieman hakusessa tuo suunnistustaito. Toivottavasti kuntoutuu kohti Venloja...

Suunnistuskausi auki kompuroiden

Uskaltaiduin suunnistamaan, kun laulututkinto tuli suoritetuksi eikä tarvinnut enää pelätä vilustumista tai loukkaantumista. Viikonlopun "tyhjennysharjoitus" laittoi kyllä miettimään, miten mahdan metsässä jaksaa. Reitti oli kuitenkin vain reilut 3 kilometria, joten en uskonut matkan koituvan ongelmaksi.

Heti ensimmäisen rastin löytymisen kanssa oli niin suuria vaikeuksia, että olin varma, ettei matka taitu kovin joutuisasti. No, onneksi tuo jäi pahimmaksi pummiksi matkalla. Rupesin tekemään tarkempaa työtä ja hidastin vauhtia. Ei tuntunut siltä, että olisi erityisen hyvin jaksanutkaan juosta koko aikaa.

Ennen seitsemättä rastia kaaduin suoraan polvelleni ja hetken sattui aika lujaa. Kipu ei kuitenkaan jäänyt päälle ja pystyin hyvin jatkamaan matkaa.

Kotona selvisi, millaisen muhkun sain polveeni (tuo pallura tuossa polvilumpion oikealla puolella). Muita mustelmia tuli ainakin 4...

Ruokamyrkytyksen kourista lautakunnan eteen

Kauan odotettu ja pelätty laulututkintopäivä koitti vihdoin tänään. Pelkäsin niin kovasti, että saisin flunssan ennen h-hetkeä. En antanut itseni vaihtaa kevätvaatteisiin, juhlin vappua suhteellisen rauhallisesti ja menin Ulliksen piknikille vasta puolilta päivin välttääkseni aamun viileyden ja vilustumisvaaran. Ja toden totta, flunssapöpöt kiersivät minut kaukaa. Mutta arvaamaton vaara vaani kulman takana.

Lauantai oli suhteellisen normaali viikonlopun päivä, jonka päätteeksi päätin lähteä lenkille. Lenkillä vatsaa alkoi kiertää ja mietin, että kyseessä lieni ns. lenkkiripuli, joka aina silloin tällöin yllättää. Olo ei kuitenkaan asettunut kotiin saavuttua. Samaan aikaan luin irkistä erään vappupiknikillä olleen vatsatautioireista. Heti heräsi epäilys siitä, että minulla oli sama tauti. Ja eipä aikaakaan, kun oli vuoroni halata posliinia vessan lattialla. Samoissa merkeissä vierailin siellä sen yön aikana vielä tuon jälkeen 8 kertaa. Pikku hiljaa karu totuus alkoi valjeta yön tunteina irkkiä seuratessa. Yksi toisensa jälkeen vappupiknik-porukastamme koki yön aikana saman kohtalon. Seuraavan päivän puolella selvisi, että 10 niistä 13:sta, jotka olivat syöneet vappupiknik-ruokiamme, oli saanut vatsataudin samana yönä. Syyn täytyi olla ruuassa. Yhteistä nimittäjää ei vain löytynyt.

Sunnuntaipäivän maksasin 38-asteen kuumeessa lipittäen lähinnä vettä. Iltaa kohden uskalsin maistaa jotain vaaleaa leipää, voileipäkeksiä ja banaania. Laulututkinto oli mielessä, mutta yksinkertaisesti ei jaksanut - edes jännittää. Tunnelmat olivat hieman samat kuin vuodenvaihteessa 2000-2001, josta kirjoitin Studio 1 -kurssin loppuraporttiin näin: Mitä voinkaan siis muistaa joululomasta vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa? "Se oli sitä aikaa, kun ohjelmointiprojekti eli koko ajan mukanani... ainoastaan aatonaatonaattona sairastamani mahatauti pysäytti ajatuksissani koodin pyörittämisen, mutta silloinkin surin, että hukkaan aikaa korkeassa kuumeessa maha sekaisin lepäämällä."

Maanantaina ei ollut enää kuumetta ja pystyin syömään kevyesti. Kokeilin laulaa tutkintolaulut läpi, kuuntelin Vaccajta Siban sivuilta ja tallennusta vappuaaton treenistä pianistin kanssa. Laulaminen sattui vatsaan ja laulaessa päässä sumeni. Uskoin kuitenkin, että tiistaina olo olisi parempi. Ja kuin ihmeen kaupalla, olo oli suorastaan hyvä tiistaiaamuna verrattuna kahteen edelliseen aamuun. Ainoa, mikä häiritsi, oli se, että nukuin huonosti ilmeisesti jännityksen vuoksi.

Avasin ääntäni ja lauloin tutkintolaulut läpi ennen h-hetkeä. Laulaminen ei enää sattunut vatsaan. Mainiota.

Esiinnyin lautakunnalle ja opettajalleni Johanna Bisterille pianisti Timo Latosen säestyksellä. Sekoilin kahdessa laulussa sanoissa, mutta yritin olla kuin niin ei olisi käynyt. Suuta kuivasi laulujen välillä, mutta huipannut ei. Loppua kohden alkoi löytyä rentoutta. Vaccaj-arvonnassa kävi tuuri enkä saanut laulettavakseni itselleni vaikeinta niistä viidestä.

Sain sekä kiittävää että kritisoivaa palautetta. Kritiikkiä sain erityisesti jäykästä leuasta ja kielestä, vokaalien sijoittelusta, diftongeista ja tulkinnasta. Lautakunnan arvosanat jakautuivat 5-4-4 eli arvosanaksi tuli 4. Sitä ei kuitenkaan vielä merkitty opintokirjaani, koska mupe 3 -kurssin suoritus on kesken. Toisiksi viimeiset kokeet siihen liittyen olivat tänään illalla, viimeinen viikon päästä tiistaina. Pitäkäättehän peukkuja! Prima vista -laulu ei ole vahvuuteni.

Sylvesterillä "huulipunaa" kyljessä

Huomasin tänään, että Sylvesterin kyljessä on "huulipunaa". Taitaapi kaksivuotias menopelini olla tullut murrosikään, kun tuollaisia jälkiä löytyy. Joku punainen auto oli selvästi antanut sille suukon parkkipaikalla. Aiemmin Sylvesteri on saanut vain muutamia mustelmia lajitovereiltaan, kun jotkut ovat olleet kovakouraisia parkkipaikalla ja eräs ärhäkkä tuli liian lähelle perää liikennevaloissa. On toki talven aikana tullut Sylvesterin näkökenttäänkin yksi arpi naapurin nastasta. Ja saihan poikaparka turpiinsakin kerran, mutta omasta syystään (tai kuskin...). Sylvesterin omistajaa harmittaa kuitenkin eniten jäljet, jotka eivät ole omistajan itse aiheuttamia. Viikko sitten neuvolasta taisi tarttua vielä jokin kurkkukipu Syltylle, kun sen kurkku eli tuuletin päräjää. Huomenna viedään neuvolaan takaisin tarkistettavaksi.

Kirjastokokemuksia

- Niin, luulisi, että Sibiksen kirjastossa olisi...
- Joo, kyllä se on aika kattava... Ei YouTubesta löydy?
- Oli siellä yksi, mutta ei tainnut olla natiivi laulaja. Lausumista olisin tarkistanut

Keskustelu konservatorion kirjastonhoitajan kanssa jatkui tuosta vielä eri vaihtoehtojen pohtimisella. Olimme ensin yhdessä tutkailleet, löytyykö etsimästäni laulusta laulettua versiota Arscasta (Taideyliopistojen kirjastojen kokoelmatietokanta). Ei löytynyt. Yllätyin kuitenkin, että kirjastonhoitaja ehdotti YouTubea. Luulin, että informaatikot olisivat henkeen ja vereen tekijänoikeuksien vaalijoita. Sinänsä ymmärrettävää, että tiedonhaun ammattilainen on perillä nykytrendeistä, ja ihan hienoa asiakaspalveluahan se sinänsä oli.

Eilen vierailin Sellon kirjastossa ja yritin tilata sinne toisesta espoolaisesta kirjastosta levyn, jonka luulin sisältävän etsimäni kappaleen alkuperäiskielellä. Siellä ystävällinen kirjastonhoitaja kertoi, että levyllä laulu on laulettu suomeksi, joten vesiperä kaupunginkirjastoistakin. Sen sijaan kirjastosta tarttui mukaan samaisen laulun partsikkaversio ja energiamittari. Niin, kaikenlaista sitä nykyään kirjastoista saakin lainaan. Hyvää palvelua sekin.

Netistä on musiikkiopinnnoissa sekä hyötyä, että haittaa. Hiljattain sieltä löytyi erään kurssikappaleeni sanoittaja, kun painetussa nuotissa sitä ei ollut (eikä Sibiksen Laura-tietokannassa). Toisaalta tähän edellä esillä olleeseen lauluun netistä löytyi sanoitus, joka poikkesi niin pieniltä osin nuotissa olleeseen sanoitukseen, että aloin epäillä painovirheitä. Siksipä hain verrokkinuotin partsikkaversiona kirjastosta.

Ikäpohdintaa

Olen menossa huomenna mukaan laulamaan Matteus-passion Soprano in ripieno -kuoroon eli käytännössä lapsikuoroon (joku voisi sanoa, että olen 20 vuotta liian vanha...:D). Tämä mahdollisuus tuli konservatorion All4Voices-nuorisokuoron kautta. Ja nuorisokuoroon päädyin lähinnä siksi, että tarvitsen yhteismusisointia, jos haluan suorittaa edes musiikin perutason, eikä ilman laulun peruskurssia 2 ollut oikein muita vaihtoehtoja.

Kevään aikana olen useaan kertaan turhautunut tai päivitellyt itseäni huomattavasti nuorempia teinejä niin musiikin perusteiden tunneilla kuin kuorossakin. Eilen sitten olin Matteus-passiotreeneissä. Siellä suurin osa ripieno-kuorosta on lapsikuorolaisia. Ja täytyy kyllä todeta, että pyörittelin silmiäni vielä enemmän siellä kuin pelkkien teinien kanssa. Mutta mikä huvittavinta: myös teinit avautuivat näistä varhaisteineistä ja nuoremmista... Olen eilisestä lähtien ja erityisesti tämän päivän kuorotreenien jälkeen naureskellut teinien kommenteille ja toisaalta itselleni... kun on taas saanut uutta perspektiiviä. Teinien kanssa voi vielä päästä jotensakin samalle aaltopituudelle, mutta varhaisteinit... ei mitään mahdollisuutta.:D Onneksi en ryhtynyt opettajaksi.

Ja niin, nyt täytyy kyllä miettiä, kuinkahan huvittavana itseäni vastaavan verran vanhemmat työkaverit pitävät minua, jos sama perspektiivin korjaaminen jatkuu iän myötä... :D