tiistaina, elokuuta 15, 2017

Tehotiistait

Olen nyt käynyt vauvan kanssa kahtena tiistaina Strong Mama -tunnilla Sellon Elixiassa. Tänään sykemittarini mukaan harjoitus oli kovatehoinen, joten mistään lällystä tunnista ei ole kyse. Treeni toimii, kun vauva on vielä niin pieni, että hän nukkuu osan tunnista.

Tiistaipäivät ovat tällä ja viime viikolla olleet varsinaisia tehotreenipäiviä, koska olen käynyt lisäksi illalla suunnistamassa Espoorasteilla. Viime viikolla kävin itsekseni CV-radan Rinnekodin suunnalla ja tänään kiersin D-radan Juvanmalmilla siten, että 4-vuotias tyttäreni käveli mukana ja vauvaa kannoin Manducassa. Itsekseen suunnistaminen on fyysisesti rankempaa, kun pystyy juoksemaan. Tämän päivän kierroksen yritin ottaa suunnistustaidon kehittämisen kannalta, kun piti yrittää keskittyä suunnistamiseen samaan aikaan, kun leikki-ikäinen jutusteli kaikkea muuta ja yritti virittää kesken matkan leikkiä, jossa minun olisi pitänyt vastata ranskaksi. :D Fysiikan kannalta tietysti ihan hyvää treeniä tuli, kun mukana kulki lisäpaino.

maanantaina, heinäkuuta 31, 2017

Odotusajan ja palautujan liikuntaa

Ai kauhia, edellisestä tekstistä on melkein vuosi! Oli toki tarkoitus kirjoittaa siitä Kalevan Kierroksen suunnistuksesta heti jälkeen, mutta jotenkin se jäi. Näin jälkikäteen voin paljastaa olleeni jo silloin raskaana. En sitten tiedä, johtuiko siitä vai olinko muuten vain niin surkeassa kunnossa, että jouduin vetämään viimeisiä harjunousuja nelivedolla 15 kilometrin radan loppupuolella. Ratamestari oli huomaavaisesti sijoittanut kaksi jyrkkää nousua nimen omaan matkan loppuosuudelle. Ensimmäinen oli juuri ennen kartanvaihtoa. Kartanvaihdon jälkeen matkaa oli jäljellä alle 2 kilometria, ja tietenkin sama harjunrinne kiivettiin ylös vielä ennen maalia.

Olin todella puhki. Jaksoin sentään ajella Hämeenkyröstä takaisin kotiin. Kisajärjestäjien tarjoama suihkumahdollisuus olisi ollut kotimatkaani nähden väärässä suunnassa, joten en lähtenyt sinne. Poikkesin sen sijaan suihkussa Lempäälässä veljeni perheen luona.

Odotusaikana jatkoin liikuntaa, kuten muutenkin niin kauan kuin pystyin. Kävin luistelemassa, kunnes raskausviikkoja oli täynnä 29. Siinä vaiheessa luistelu tuntui jo vähän epämiellyttävältä, ja lisäksi pelkäsin kaatuvani Oulunkylän railoisalla jäällä. Tämän jälkeen kävin vielä kerran pari hiihtämässä. Salilla kävin, kunnes viikkoja oli täynnä 39+3. Sitten jäädytin salijäsenyyteni.

Poikamme syntyi 19.5. (41+3). Siitä viiden ja puolen viikon päästä aloitin suunnistuskauteni. Toki melko varovaisesti. Juoksu kuitenkin jo onnistui. Kunto sen sijaan... ei ollut mainittava eikä sen puoleen suunnistustaitokaan. Ehdin jo harkita AM-viestiin ilmoittautumista, mutta viikko sitten Espoorasteilla totesin, että en ole siihen vielä valmis.

Liikunta on muutoin ollut toistaiseksi lähinnä kärrykävelyä. Salijäsenyyteni jäädytys päättyy tämän viikon loppupuolella. Olen jo ehtinytkin odottaa salille pääsemistä näiden reilun 10 viikon aikana. Lihaskuntotreeniä pääsin kokeilemaan reilu viikko sitten kaverini vieraana vaasalaisella salilla. Pelkäsin, että lihakset kipeytyvät pahanpäiväisesti, mutta niin ei onneksi käynyt. Raskauskiloja ei ole jäljellä enää kuin yksi, mutta "korsetista" huomaa, että lihaskunnon palauttamisessa entiselle tasolleen on vielä työtä tehtävänä. Kyllä tämä tästä. :)

sunnuntaina, elokuuta 21, 2016

Urheiluvuoden kohokohtia ja pettymys

Viimeksi kerroin suunnittelevani lähtöä Kalevan kierroksen hiihtoon. Suunnitelma toteutui ja kävin maaliskuun puolivälissä vetäisemässä 45 kilometrin lenkin Vuokatin maastoissa. Päivä oli aurinkoinen ja mittari näytti aamulla peräti -10 astetta. Pitopohjasuksi piti hyvin ja luistikin alkuun ihan hyvin. Ensimmäiset 20 kilometria kulkivat hyvin. Sitten alkoi nousuvoittoisempi osuus ja vauhti hidastui. 

Vähän ennen 30 kilometrin täyttymistä minut ohitti kaksi tuntia perinteisen hiihtäjien perään lähteneistä luisteluhiihtäjistä ensimmäinen. Hän oli ylhäisessä yksinäisyydessään. Mutta eipä aikaakaan, kun luisteluhiihtäjiä alkoi mennä ohi kiihtyvää tahtia. Samaan aikaan alkoi minun kiirastuleni: viimeiset 15 kilometriä selkä ja hartiat olivat niin jumissa, etten olisi millään jaksanut tehdä töitä yläkropalla. Hiljalleen luistokin huononi. Pohjiin laittamani kolme kerrosta luistoa ei riittänytkään. Loppumatkan loivassa alamäessä minut ohitti papparainen, jonka suksi vain yksinkertaisesti luisti paremmin. Aikansa minun perässäni taivalsi joku mies, jolle yritin jossain kohtaa vihjata, että voisi ohittaa. Hän sanoi, ettei pysty. Yhdeltä huoltopisteeltä hän kuitenkin lähti minun edelleni enkä kohta enää nähnyt hänestä jälkeäkään. Kaikesta tuskasta huolimatta olin maalissa yllättynyt: matka taittui aikaan 4 tuntia 40 minuuttia, mikä oli 20 minuuttia nopeammin kuin olin arvellut.

Seuraava koitos piti oleman juoksu toukokuussa. Pahimmoiksi sairastuin flunssaan viikkoa ennen kilpailua ja olin kilpailupäivänäkin vielä kovin räkäinen. Silloin riittävän rankka fyysinen suoritus oli käydä kannustamassa seurakavereita paikan päällä Tuusulassa. Viikon päästä tästä juoksin Naisten kympin. Vielä silloinkin flunssan jälkimainingit vaikeuttivat hengitystä, mutta sinnittelin maaliin noin ajassa 1 h 10 min.

Kesäkuun puolivälin jälkeen oli vuorossa Venlojen viesti. Kisa käytiin Lappeenrannan eteläpuolella. Viikonloppu oli sateinen ja siitä seurasi kisakeskuksen muuttuminen kuravelliksi viikonlopun aikana. Juoksin kakkososuuden. Osuudelle sattui kilpailun vetonaulaksi mainostettu kilpailukeskuksen läpijuoksu. En ollut järin innostunut juoksemaan kuravellissä metsän laidasta metsän laitaan yleisön edessä, mutta minkäs teit. Pääsin matkaan melko huonolla sijoituksella. Siitä lienee johtunut, että sain nostettua joukkueemme sijoitusta 194 pykälää. Väliajoista näkee, että isoin nosto tapahtui alkumatkasta. Se hämmensi minua, koska alkumatkaan osui omat empimiseni. Ensimmäiselle rastille mennessä oli tiheikköä, jota oli vaikea lukea. Jostain rastista menin melkein ohi. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tuli juostua ihan kelvollinen suoritus. Enkä toivottavasti näyttänyt ihan niin läkähtyneeltä maaliin tullessa kuin vuotta aiemmin. Silloin seurakaverit kommentoivat, että näytin siltä, että en tule toipumaan suorituksestani sen vuorokauden puolella. Harmittavaa oli, että joukkueemme lopulta hylättiin, kun viimeisen osuuden juoksija oli juossut metsässä väärän kartan kanssa. Onneksi en sen viikonlopun aikana sairastunut, vaikka hytisin suoritukseni jälkeen ja yöllä varpaat kastuivat nukkuessani teltassa.

Kalevan kierroksessa olisi ollut seuraavaksi vuorossa soutu. Sen kuitenkin skippasin suosiolla, kun ei ole tuosta lajista mitään kokemusta. Pyöräilynkin meinasin aluksi jättää väliin, mutta koska juoksu jäi välistä sairastumisen vuoksi, piti ottaa pyöräily ohjelmaan. Sain maantiepyörän lainaan työkaveriltani. Treenilenkkejä ajelin omalla hybridipyörälläni, koska sain lainapyörän vasta viikkoa ennen itse kisaa. Itse kilpailussa yllätin itseni pystymällä pitämään yllä 26,7 km/h -keskinopeutta 66 kilometrin lenkillä. Se oli paljon suurempi nopeus kuin, mihin olin harjoituslenkeilläni (niillä parilla, mitä ehdin maantiepyörän kanssa tehdä) kyennyt. Ensimmäiset 46 kilometriä minua "kiritti" nainen, joka oli startannut matkaan 40 sekuntia ennen minua. Minulla säilyi lähes koko ajan näköetäisyys häneen ja pikkuhiljaa välimatka alkoi lyhentyä. Sain häntä aina ylämäissä kiinni ja alamäissä ja tasaisilla hän taas pääsi vähän karkuun. Lopulta sitten 20 kilometria ennen maalia ohitin hänet. Minua ohiteltiin toki enemmän kuin minä ohittelin muita. Joku papparainen totesi 50 km ennen maalia, että "ei muuta kuin menoksi", kun ajoi minusta ohi. Loppumatkasta joku kysyi, onko rankkaa ja toinen kysyi, onko kevyttä. Yksi ohittajista karjaisi "Jee!" mennessään minusta ohi noin 3 kilometria ennen maalia. Kilpailukeskuksessa tajusin tämän jälkimmäisen olleen Alexander Stubb. Häntä haastateltiin paikalla ja sitten näin hänet hölkkäämässä valko-vihressä asussaan, jollainen tuolla karjaisijalla oli ollut päällään. Loppuaikani 2 h 29 min 1 s oli tosiaan hienoinen positiivinen yllätys.

Melko vähäisillä treeneillä olen selvinnyt näistä suorituksista. HeiaHeia! -palveluun kirjaamieni suoritusten perusteella olen tänä vuonna  luistellut 81,8 km, 137,9 km, juossut 93,8 km ja pyöräillyt 247,7 km. Nämä luvut sisältävät myös nuo kilpailusuoritukset. Kalevan kierroksesta on jäljellä enää suunnistus. Sitä on alla tälle vuodelle 43,4 km, mutta vielähän tässä ehtii reilun kuukauden aikana nostaa määrää... Täytyy kyllä todeta, että ilman vuosien kilpaurheilutaustaa en varmaan näillä harjoitusmäärillä pärjäisi edes tuon vertaa noissa Kalevan kierroksen lajeissa.

perjantaina, helmikuuta 19, 2016

Hiihtoa, hiihtoa

No niinhän siinä sitten kävi, että päätin lähteä Vuokattiin hiihtämään Kalevan kierroksen hiihtoa. Jos tarkkoja ollaan, en ole vielä ilmoittautunut itse kisaan, mutta olen varannut paikan Tuusulan Tallaajien bussikyydistä ja yösijan Sotkamosta. Kilpailuun voi ilmoittautua maanantaihin 14.3. asti. Pitää seurailla omaa terveystilaa ja ilmoittautua vähän lähempänä vasta.

Olen tässä ehtinyt vähän hiihtääkin, vaikka olin melkein varma viime viikolla, että kaikki lumet sulavat, kun satoi vettä. Sitten sade onneksi muuttui lumeksi. Nyt hiihtokilometreja on mittarissa jo noin 36.

Arvelen, että en jaksaisi 45 kilometria suksilla vapaalla tyylillä. Perinteisen osalta voitelu on aina ollut se kynnyskysymys. Vaikka paikan päällä voisi voitelututtaa sukset maksua vastaan, harjoittelu voisi olla tervanjuontia, kun ei jaksaisi tai osaisi voidella suksia kuntoon. Niinpä päätin panostaa varusteisiin: ostin viikko sitten pitopohjasukset. (Voi kai sitä välineensä uusia kerran 20 vuodessa?) Niillä on tullut nyt hiihdettyä jo kolmesti. Eivät ne ihan pistämättömästi pidä, mutta ihan siedettävästi kuitenkin. Parasta kuitenkin on, että ei ole tarvinnut muuta kuin lisätä luistovoidetta pohjiin.

Täytyy yrittää päästä hiihtämään mahdollisimman monta kertaa niin kauan kuin kelejä riittää. Saa nähdä, jäivätkö talven luistelut Kalevan kierroksen luisteluun. En ole sen jälkeen käynyt jäällä, kun olen ottanut aikaa ensin flunssasta toipumiseen ja sitten hiihtämiseen.

maanantaina, helmikuuta 01, 2016

Kestävyysurheilua kerrakseen... vai pelkkä luistelu?

Minut houkuteltiin mukaan Kalevan kierroksen luisteluun alle kaksi viikkoa ennen kilpailupäivää. Espoon Akilleksen naisjoukkue kaipasi kipeästi riveihinsä luistelijoita. Lupauduin, olkoonkin, että olin ollut pikaluistimilla kolmisen kertaa koko kaudella.

Ennen kisaa ehdin käydä vielä kerran jäällä treenaamassa ja kerran kolan varressa SM-kisoissa. Valmistautuminen oli siis melko vähäistä... Eikä kuusi vuotta sitten luisteltu ratamaratonin Suomen mestaruus paljoa lämmittänyt.

Kisaviikolla yhdeksi jännitysmomentiksi muodostui se, saanko flunssan, jota taaperoikäinen tyttäreni sairasti kuumeen kera. Sain sinnitellyksi terveenä aina kisapäivään asti, mutta heti kisoja seuranneena päivänä taudin oireet sitten alkoivatkin. Kisa-aamuna eli viime lauantaina olo oli kyllä vetämätön. Se selittyi ainakin osin huonosti nukutuilla öillä, joita tytön sairastaminen oli aiheuttanut. Lisäksi jännitti tosi paljon. Miten jaksaisin? Löytyisikö sopivaa peesiä? Ratamaratonkisoissa olin luistellut 20 kilometriä, kerran 24, ja nyt edessä oli 30 kilometriä ja tuntematon porukka luistelijoita samassa erässä.

Kun menin kisatoimistoon Oulunkylässä, toimistossa riemastuttiin: kierroslaskija! Vaan e-hei, olinkin tulossa luistelemaan. En ole kisannut luistelussa uudella sukunimelläni, joten toimiston väki joutui tarkistamaan: "mikäs se sinun sukunimesi nyt olikaan?"

Ennen kisaa briiffasin pahaa-aavistamattomana paikalle houkuttelemani kierroslaskijan. Hän kauhistui matkan pituutta. :D

Kun viimein koitti startti, hain paikkaa kärjen tuntumassa. Luistelin kärjen perässä ehkä kolme kierrosta ja sitten alkoivat takareidet hapottaa. Totesin, että en yksinkertaisesti voi jatkaa tuossa letkassa, jos aion jaksaa maaliin asti. Jatkoin vielä hetken kärkeä vähän kauempana seuranneen perässä. Hetken kuluttua löysin toisen letkan, jossa roikuin useita kierroksia. Takanani luistelleet miehet höpisivät mukavia treenaamattomuudesta ja siitä, että keula vetää hyvin... ja että 9,5 kilsaa näyttää GPS. Sitten letkan keula halusi vaihtaa vetäjää. Seurasi vauhdin kiristys. Pari kierrosta ja sitten oli minun vuoroni vetää pari kierrosta. Sitten vielä muutama kierros siinä letkassa. Sitten letka hajosi. Ei ole selkeää mielikuvaa, miten se tapahtui, mutta sen jälkeen matka jatkui niin, että välillä luistelin yksin, välillä jossain letkassa.

Yhdessä vaiheessa huomasin luistelijan, joka veti suht sopivaa vauhtia. Imin itseni peesiin kiinni. Hänen perässään luistelin muutaman kierroksen, kunnes koitti kohtalon hetki. Matkaa oli maaliin enää vajaa 20 kierrosta (75 kierroksesta), kun edelläni luistellut nainen joutui hidastamaan etukaarteen lopussa hitaampien luistelijoiden takia. Nousin vähän pystyyn, otin kevyesti naisen selästä kiinni ja sitten... luistin kilkkasi jonkun muun luistimeen ja olin jään pinnassa polvi edellä. Kellahdin selälleni ja toivoin, ettei kukaan luistele päälle. Siitä kesti sitten hetken taas päästä jalkeille. Seurakaveri luisteli ohi ja kyseli, kaaduinko ja kannusti jatkamaan. Luistelin hänen perässään vajaan kierroksen ja kiihdytin sitten omaan vauhtiini.

Lopun matkaa keskityin vain siihen, että pääsisin maaliin. Lämpöasteet ja kymmenet 400 metrin rataa taukoamatta tahkoavat luistelijat olivat saaneet jään jo aikamoiseksi muusiksi. Piti pitää varansa, ettei väsyneillä jaloillaan kompastunut uudelleen. Loppumatkasta jostain ilmaantui taas letka, jossa roikuin. Uskalsin ottaa loppukirin vasta viimeisellä kierroksella. Maalisuora oli koko leveydeltään täynnä luistelijoita enkä ollut päästä ohi, joten kaikkea ei voinut ottaa irti, mitä olisi siinä vaiheessa lähtenyt.

Lopputulos: 1 h 7 min 55 ss. Kokonaiskisassa sija 122, naisista sija 7 ja naisten yleisen sarjan sija 3. Ei hassumpaa.

Nyt sitten pitää harkita, lähtisikö sitä suorittamaan muitakin lajeja. Seuraavaksi olisi hiihto maaliskuussa (harjoittelu: ei metriäkään n. 3 vuoteen). Sitten olisi juoksu toukokuussa (maraton tai puolikas, harjoittelu: suht säännöllistä, mutta lyhyehköä lenkkeilyä, mutta vielä ehtii, eikös?). Heinäkuisen soudun jätän suosiolla väliin ja elokuinen pyöräilykin jäänee, kun olen myynyt maantiepyöräni pois. Ainakin suunnistus syyskuussa kuitenkin kiinnostaa. Siinäkin matkana vaatimattomat 15 kilometria.


perjantaina, marraskuuta 06, 2015

Taidot eivät pysy yllä treenaamatta...

Tulin sunnuntai-iltana myöhään kotiin valittaen varvaskipua.
- Eikö sun pitänyt olla bänditreeneissä?
- No, olinhan minä...

Hetken mielijohteesta kokeilin, onnistuuko luistelutreeneistä tuttu niin sanottu Nurejev-hyppy vielä. No, eihän se onnistunut. Alastulo meni pahasti pieleen ja satutin molempien jalkojen varpaat. Niistä yksi jäi vaivaamaan ja seuraavana päivänä pelkäsin, mahtoiko varpaaseen tulla jokin murtuma. Sen jälkeen toipuminen on ollut vähän vauhdikkaampaa, joten tuskinpa siellä murtumaa on. Täysin kivuton se ei vielä ole. Huomenna pääsen testaamaan varpaan sietokykyä kunnolla, kun starttaan 9,5 kilometrin suunnistusradalle...


(Nurejev-hypyn kokeilu bänditreeneissä oli lähes yhtä fiksua kuin myöskin luistelutreeneistä tutun ripaskan kokeileminen muinoin firman pikkujouluissa... siinä sentään ei käynyt kuinkaan)

perjantaina, syyskuuta 11, 2015

Päivän hyvä teko vai huijaus?

En tiedä, tulinko tänään huijatuksi vai teinkö päivän hyvän teon. Olin menossa asematunneliin Helsingin keskustassa, kun nuori mies, jonka ohi kävelin, avasi keskustelun. Hän kysyi, puhunko englantia ja kertoi, että ovat Budapestista kotoisin. Kysyi, voisinko auttaa häntä ja hänen siskoaan saamaan jotain syötävää. En yleensä anna kerjäläisille rahaa, mutta olen ajatellut, että voin tarvittaessa ostaa ruokaa. Tällöin näen, mihin raha oikeasti kuluu. Totesin siis, että miksipä ei, ja kysyin, haluaisivatko he vieressä olleesta pikaruokapaikasta ruokaa. Toivoivat kuitenkin, että menisin kauppaan. No, mikäs siinä.

Kauppaan tuli lopulta kanssani vain "sisko", joka ei puhunut juurikaan englantia. Hän marssi määrätietoisesti ostoskorien luo ja jatkoi matkaansa kauppaan sisälle. Minä seurasin kuin hai laivaa. Koriin hän poimi ensitöikseen paketillisen nektariineja, sitten nakkeja. Seuraavaksi hän marssi pesuainehyllylle ja otti paketllisen pyykinpesuainetta. Yritin ihmetellä, että eikös tässä ruokaa pitänyt ostaa. "Sisko" selitti muutamalla sanalla ja elein, että vaatteet pitää pestä. Seuraavaksi hän valitsi saippuaa, shampoota ja hoitoainetta. Sitten terveyssiteitä. Hammastahnaa ja pari hammasharjaa. Deodorantti. Seuraavaksi hän valitsi koriinsa kaksi 1,5 litran Coca Cola -pulloa. Sitten hän yritti etsiä jotain, mutta ei löytänyt eikä osannut selittää, mitä hakee.  Kiertely jatkui ja koriin kertyi suolatikkuja, pari pakettia nuudeleita, kahvipaketti, 3 pötköä Mentos-pastilleja ja pussillinen purukumia. Jossain välissä tyttö valitsi koriinsa myös vauvan vaippoja, mutta kävikin palauttamassa ne hyllyyn. Sai sanotuksi, ettei hänellä ole vauvaa, veljellään on. Karkkihyllyä hän vielä tutkaili, mutta sanoin, että eiköhän tämä ole tarpeeksi. Kassalta hän bongasi sen, mitä oli etsinyt: karvahöylät. Hän olisi halunnut ottaa yli 18 euroa maksaneen Venus-paketin, mutta sain suostuteltua halvempaan vaihtoehtoon (4,40). Sitten vielä pari muovikassia.

Kun olin maksanut ostokset, tyttö olisi halunnut ottaa kuitin. En antanut. Kaupan ulkopuolella odotti "veli". Kovasti nuo kiittelivät.

Tuli siis osteltua enemmän muuta kuin ruokaa, mutta kyllähän noista hygieniatarpeista kertyy hintaa, joten vaikeassa rahatilanteessa niitä voi olla vaikea saada ostetuksi. Minulle kertyi maksettavaa koko ostoskorin sisällöstä 70,36 euroa.