Pianotutkinto

Suoritin perjantaina laulajien pianokurssin, joka vastaa peruskurssi 1:tä. Oli jotenkin absurdi ajatus, että olen menossa suorittamaan pianotutkintoa. Olen käynyt pianotunneilla tämän lukuvuoden konservatoriolla, mutta edellisestä pianotunnista ehtikin vierähtää melkein 20 vuotta.

Jännitys kostautui asteikkojen soittamisessa. Toki harjoitetut kappaleetkaan eivät menneet virheettä, mutta ihan kohtuullisesti. Asteikot kuitenkin menivät aivan alakanttiin. Sen sijaan prima vista onnistui yllättävän hyvin. Se tuntui helpolta. Olin harjoitellut prima vistaamista kotona huomattavasti vaikeampien sävelmien kanssa. Prima vistasta sainkin kehuja. Lisäksi kuulemma soitostani näkyi, että olen soittanut enemmän kuin vuoden. Kai siitä lapsuuden harrastuksesta sitten jotain on jäänyt alitajuntaan. Motoriikan osalta notkeus kuitenkin oli (ja on yhä) aika kateissa. Dynamiikkaa ja tietynlaista rentoutta toivottiin lisää.

Onneksi tuosta ei saanut arvosanaa. Suoritusmerkinnän vain. ;)

Vielä ovat edessä kenraalibasson kokeet. Huomenna kirjoitus, puolentoista viikon päästä soitto. Jos ne läpäisen, on musiikkiopiston oppimäärä kasassa viiden vuoden aherruksen päätteeksi. :)

Yskä, yskempi, yskin

Pelkäsin kauheasti tulevani kipeäksi ennen laulututkintoani, joka oli perjantaina 19.4. Onneksi turhaan, ja sain suorittaa tutkinnon terveenä, tosin jännityksestä kankeana.

No, eipä aikaakaan, kun tutkinnon jälkeen yllätti kevätflunssa. Pieni hiipivä kurkun karheus muuttui nopeasti raastavaksi yskäksi. Yskä on kanssaihmisten mielestä niin ärsyttävää, että torstaina töissä kollega käski lähteä kotiin (en totellut sinä päivänä) ja illalla, kun olimme katsomassa Svenska Teaternissa Kristina från Duvemålaa, meihin nähden etuoikealla istunut "herrasmies" katsoi parhaaksi mulkaista olkansa yli joka kerta, kun yskin. Tuli kovin syyllinen olo ja toivoin voivani vaipua maan alle, vaikka en varsinaisesti mahda yskälleni mitään. Mulkoilu loppui vasta, kun miehen vieressä istunut nainen kuiskutti miehen korvaan jotain.

Perjantain tein töitä kotisohvalta. Ääni on melko rouhea ja tulinpahan kokeilleeksi laulaa pätkän vain todetakseni, että lauluääneni oli ennemminkin käheä altto kuin jokin sopraano (tutkintoni lautakunnan mukaan olen jokin sopraano, mutta etuliitteestä ei ole varmuutta...).

Tallensin tätä käheää ääntä pätkän kännykällä. Tallennuksen laatu ei ole kummoinen, mutta saa tästä ehkä jonkinlaisen kuvan: Yskäinen ääni 26.4.

Vertailun vuoksi pieni pätkä eräistä tutkintoani edeltäneistä treeneistä: "Normaali ääni" 4.4.

Melkoinen kontrasti, eikö? :D Ja onneksi tuo yskäinen ääni oli vaivana viikko tutkinnon jälkeen eikä tutkintopäivänä!

Vuosipäivä

Muutostamme Järvenperään on nyt tasan vuosi. Tasan vuosi on myös muuttopäivän aamuna tapahtuneesta tapaturmasta, jossa menetin kynteni oikeasta keskisormesta. Koko kertomus on luettavissa viime vuoden toukokuun blogauksesta. Suosittelen edelleen, etteivät heikkohermoiset avaa kirjoituksen kuvalinkkiä. On se sen verran yököttävän näköinen se sormi siinä kuvassa.

Itseäni puistattaa vieläkin, kun mietin niitä hetkiä, kun jouduin vaihtamaan päivittäin laastaria siihen sormeen. Kynnen irtoaminen on muutenkin sellainen aihe, että sillä saa ihmiset pudistelemaan itseään, kun kertoo tapahtuneesta ja esimerkiksi kuvailee sitä, kun lääkäri nyppäsi kynnen irti...

Tällä hetkellä oikeassa keskisormessani kasvaa suhteellisen normaali kynsi. Edelleen vasen yläosa ei kasva ihan normaalisti ihossa kiinni tai siinä alla iho on jotenkin kovempaa. Nimittäin aivan sormen pää on siitä kohdin vähän turta. Vain se ja hieman oudon näköinen valkoinen osa kynnen alalaidassa kertoo tapahtuneesta. Niin ja tietysti huulen sisäpinnalla oleva kolo, joka jäi hampaiden tekemästä haavasta ja arpi leuassa...

Olen myös hieman paranoidi avoinaisten kengännauhojen suhteen ja huomautan herkästi muillekin, jos nauhat ovat auki. En toivo kenellekään vastaavaa kokemusta.

Hiihtämässä!

Päästiin kuin päästiinkin hiihtämään eilen! Espoon sivuilla latujen kunto arvioitiin hyväksi Oittaalla. Noh, tiedä sitten, mikä on hyvän määritelmä. Kovin oli muhjuista ja rikkinäistä latua.

Ladun laadun lisäksi haastetta tuotti voitelu. Tervapito ei pitänyt ollenkaan, joten lisäsimme pohjiin liisteriä. No, sitten tökki. Tökkimisen vuoksi alamäet hirvittivät. Selviän kyllä rikkinäisen ladun kanssa, mutta jos olisi kesken laskun tökännyt, olisi saattanut mennä rähmälleen. Onneksi pelkoni oli turha ja pysyin pystyssä koko lenkin.

Kelin tuomat haasteet pitivät huolen, että 4,1 kilometrin lenkki oli tällä kertaa tarpeeksi. Ja jäi varmaan viimeiseksi kerraksi tänä talvena.

Normaali olotilassa olisin varmaan hiihtänyt luistelutyylillä, mutta totesin luisteluhiihdon hieman epämiellyttäväksi tämän kasvavan vatsan kanssa jo kuukausia sitten. Luistellen baana olisi ollut vielä ihan tyydyttävä.

Vieläköhän sitä tulee hiihdetyksi tänä talvena?

Pääsiäisenä kävimme kerran hiihtämässä. Olin haaveillut hiihtämisestä myös perjantaina työpäivän jälkeen, mutta koska mittari näytti +8 astetta, arvelin, että ei maksa vaivaa lähteä muhjuisille laduille yrittämään. Parempi ajankohta olisi heti aamusta. Vaan kun ei viikonloppuna jaksanut nousta kovin aikaisin, niin jäivät hiihtelyt tänä viikonloppuna väliin. Nyt kun tulee uutta lunta, niin ehkä ensi viikonloppuna on vielä mahdollisuus?

En tiedä, johtuiko tämän viikonlopun saamattomuus aamuheräämisen suhteen yleisestä (lähinnä työperäisestä) väsymyksestä, vai oliko kyse raskauden aikaansaamasta vetämättömyydestä.

Minua on jo pidemmän aikaa vaivannut se dilemma, että toisaalta raskaana ollessa kehoitetaan harrastamaan liikuntaa, toisaalta taas lepäämään tavallista enemmän. Olisi todella helppo heittäytyä täysin laiskaksi ja jättää liikunta minimiiin. Toisaalta en halua niin tehdä, kun siihen ei ole suurempaa fyysistä syytä. En kärsi esimerkiksi supistuksista tai selkävaivoista.

Olen käynyt edelleen säännöllisesti salilla, kerran kaksi viikossa. Juosta en enää uskalla, kun siitä varoitellaan raskauden ylitettyä 25 viikkoa. Jonkin verran on tullut käytyä kävelyllä, kun pyöräilläkään ei vielä säiden vuoksi uskalla. Hiihto olisi tärinättömyytensä vuoksi hyvä aerobinen liikuntamuoto, mutta tosiaan en ole oikein saanut aikaiseksi ladulle lähtemistä.

Outojen sattumusten päivä

Olimme eilen ripustamassa pyykkejä kuivumaan, kun kuului kauhea pamaus. Hetken ajattelin, että nytkö katolta tippui lunta auton päälle. Pienen selvittelyn jälkeen paljastui, että tuo pelkoni oli turha. Kyseessä oli sen sijaan parvekkeella räjähtänyt kivennäisvesipullo. Pullo oli ollut siellä ainakin uudesta vuodesta lähtien. Toisin sanoen se oli jo kestänyt monet lämpötilanvaihtelut. Mikä sitten lieni, että lopulta päätti räjähtää. Oli miten oli, onneksi parvekkeella ei ollut ihmisiä, koska pullon kuori oli pompannut ainakin metrin ja sisukset olivat jääpaloina pitkin parveketta. Note to self: älä jätä juomia pitkäaikaissäilytykseen parvekkeelle.

Alla olevassa kuvassa näkyy lopputulema. Pullo sijaitsi suunnilleen tuossa, missä etiketti näkyy.

Toinen outo sattumus oli, että sain iltapesuilla seuraa hiirestä! Taidettiin molemmat säikähtää toisiamme. Hiirulainen pyöri aikansa yrittäen ulos ovesta ja oven pielistä. Mietin jo, miten ihmeessä pääsen suihkuhuoneesta pois, jos hiiri on ovensuussa. En millään haluaisi päästää sitä ehdoin tahdoin asuintiloihin. Lopulta se löysi tiensä seinälaudoituksen taakse. Ja arvaatte varmaan, että suihkuhuoneessa on nyt hiirenloukkuvirityksiä... Pitäisiköhän kutsua lisäksi appivanhempien Miisu-kissa kylään?

Kausi ohi

Jälleen on Ogelin jään ylläpito lopetettu. Joka vuosi päätös lopetusajankohdasta tehdään kalenterin perusteella eikä meneillään olevalla säällä ole merkitystä. Minusta tänä vuonna kautta olisi voinut jatkaa pari viikkoa, koska jää saatiin luistelukuntoon vasta marraskuun lopussa eli noin 2-3 viikkoa myöhemmin kuin piti.

Minun osaltani luistelukertojen määrä (pikaluistimilla) jäi aika säälittäväksi tänä talvena. Olisinkohan 5 kertaa käynyt luistelemassa ja sen lisäksi oli luistimitta järjestämässä kolmia kilpailuja Ogelissa. Kovasti oli tarkoitus päästä kevätjäille, mutta talviloman jälkeen olin ensin noin kaksi viikkoa flunssassa. Siitä toivuttuani sunnuntaivuoro 3.3. oli peruttu jääpallon takia. Ja sitten, kuten tiedättekin, mahatauti iski pahimmoiksi syntymäpäivänäni 4.3., ja siitä toipuessa menikin sitten viime viikko.

Tosin pelkäsin jo ennakkoon pahoin, että tuolla viikolla voisi luistelut jäädä vähän vähiin, kun tiistaina oli tiedossa pidempi ilta konservatoriolla ja torstain vuoro oli jääpallon takia peruttu. Viikonloppuna olisin ehkä ollut jo luistelukunnossa, kun emme olleet kaupungissa. Pitää yrittää ehtiä vielä edes hiihtämään ennen kuin lumet sulavat.