Propunpoistolenkki

Kärsitkö propuista? Siinä tapauksessa suosittelen maratonluistelua. Tai no, varmaan mikä tahansa muu hengästyttävä kestävyysurheilu voisi ajaa saman asian. Viimeksi eilen luisteltuani kilpaa Lahti-luistelussa 10 kilometriä kakostin kisan jälkeen ison propun pois kurkusta. Samoin kävi taannoin Seinäjoki-luistelun jälkeen.

Kisassa piti ottamani rauhallisesti, kun lääkäri oli niin maanantaina määrännyt. Ja niinhän minä yritinkin. Ja alussa mentiinkin aika rauhassa. Lopussa kamppailu kärkipaikasta kävi niin kiivaaksi, että rauhallisuus unohtui tyystin. Kisan keskisyke oli 180 ja ylitin oman (edellisessä kisassa päivitetyn itsemääritetyn) maksimisykkeeni... No, tällä tietoa maksimisyke onkin sitten 193. Hyvästi 186...

Ja sairastaminen vain jatkuu

Nyt on tullut selväksi, etteivät pelkästään italialaiset ystäväni ole sitä mieltä, että olen jatkuvasti kipeänä. Kävin erään työkaverini kanssa välipäivinä seuraavan keskustelun:
- Sä se et pääse tosta yskästä eroon.
- Eihän tää oo nyt ollu kun... öö.. vähän reilun viikon.
- Aijaa... sä oot saanu uuden.

Ilmeisesti hän ei ollut huomannut, että olin ollut välissä terveenä reilun kuukauden... No, ikuiseen sairasteluun aloin uskoa entistä enemmän myös minä itse, kun uutena vuotena sain flunssan päälle lievän vatsataudin.

Flunssan räkäisyys puolestaan jatkuu lievänä edelleen. Viikolla aloittelin luistelemista taas, koska tänään oli jälleen 20 kilometrin kisaluistelu. Hieman arvelututti lähteä luistelemaan, koska viikon varrella treeneissä tuntui lyhyitä rytmihäiriöitä. Sellaisia muljahduksia. Kisasinpa kuitenkin. Sydämessä ei tuntunut, mutta jalat löivät hapoille heti alkuunsa ja piti hidastaa vauhtia. Omaksi pettymyksekseni en pysynyt sellaisessa peesissä, jossa olin Seinäjoki-luistelussa pysynyt. No, pääasia, että jaksoin maalin suunnilleen säällisessä ajassa. Lopputulos: SM-pronssi.