Sattumuksia Seinäjoen reissussa

Kävin Seinäjoella noin vuoden tauon jälkeen. Ohjelmassa oli Suomen Luisteluliiton kokouksia ja koulutusta sekä kisojen seuraamista.

Optimistisena en ollut varannut lippua junaan ennakkoon, vaan menin asemalle noin puoli tuntia ennen junan lähtöaikaa ja yritin ostaa lipun automaatista. Automaatti kuitenkin ilmoitti, että paikan varaus ei onnistunut. Lipunmyynti oli auki, joten menin kyselemään tilannetta sieltä. Kuulemma haluamaani junaan oli vain ykkösluokan paikkoja vapaana. Toki junaan olisi voinut hypätä ja lipun ostaa konnarilta, mutta sittenpä olisi saanut seisoa. Ostin sitten lipun tunnin myöhempään junaan.

Junan lähtöön oli siis puolisentoista tuntia aikaa, joten ajattelin, että ehdin hyvin käydä syömässä. Menin paikalliseen Amarilloon. Tilasin nopeasti, mutta ruoka ei tullut yhtä nopeasti. Huomasin aikani odoteltuani, että myös naapuripöydän porukka odotti edelleen ruokaa, vaikka oli odottanut sitä jo siinä vaiheessa, kun tulin sisään ravintolaan. Reilun 20 minuutin odottelun jälkeen ja ymmärrettyäni muidenkin odottavan, kysyin tarjoilijalta tilannetta. Enhän ehtisi syödä ennen junanlähtöä, jos odottelu kestäisi kovin kauan. Tarjoilija kävi tarkistamassa tilanteen ja tuli kertomaan, että pari minuuttia enää. Sainkin ruuan kyselyn jälkeen erittäin nopeasti.

Naapuripöydän aikuiset odottivat edelleen ruokaansa. Kuulin jupinaa siitä, että heidän jälkeensä tulleetkin jo saavat ruokansa. Mielessä kävi, että kun Pohjanmaalla ollaan, kunhan kukaan ei tulisi minulle valittamaan siitä, että ohitin heidät - tahtomattani toki - jonossa. No, ei sentään niin käynyt...

***

Junassa istuin pöytäpaikassa, jossa siis kahdet tuolit ovat vastakkain. Kolme muuta pöydänympäryspaikkaa kuuluivat isovanhemmille ja noin 6-7-vuotiaalle pojalle. Aluksi poika istui vieressäni ikkunapaikalla. Havahduin ajatuksistani keskusteluun:
- No sitten pitää pyytää kiltisti, että anteeksi, pääsisikö tästä ohi.
- En mä uskalla, sanoi poika ja painoi päätänsä polviin.
- No, toinen vaihtoehto on, että tulet tuolta pöydän alta.
- Joo, se on parempi vaihtoehto! riemastui poika.

Siinä vaiheessa minä nousin ja sanoin pojalle, että kyllä minä voin sinut tästäkin päästää.

***

Yritin myöhemmin junassa torkkua. Kuuntelin musiikkia sen verran kovalla, että se peitti taustahälyn. Yhtäkkiä havahduin ja katsahdin ylös. Siinä seisoi mies, jonka rintapielessä luki tarkastaja.
- Lippujen tarkastus. Kaikkien matkaliput.
- Aha, joo... sanoin ja kaivoin lippuni esiin.

Arvoitus minulle on, miten tarkastaja sai minut havahtumaan tilanteeseen. En tiedä, nukuinko, mutta ainakin olin unen rajamailla. Enpä ole tätä ennen muuten lipuntarkastajiin junassa törmännytkään.

Ja kolhusta jälleen

Suunnistuskolhuni mustelma osoittaa jo häipymisen merkkejä, vaikka onkin levinnyt laajalle. Itse iskukohdassa on edelleen kuitenkin kova ja kipeä nestepatti. Menin siis uudestaan lääkäriin. Sain lähetteen ultraäänikuvaan, jonne pääsin iltapäivällä.

- Ohhoh, onpa siellä... iso, sanoi röntgenhoitaja, kun näki mustelman ensimmäisen kerran. Luulin ensin, että hän kommentoi jotain muuta, kunnes tajusin hänen puhuvan mustelmastani.

Röntgenlääkäri totesi, että nestepatti on lihaksen päällä, mutta ei onneksi sisällä.
- Ei tämmöisille kukaan varmaan mitään tee. Aika parantaa. Jos se tulehtuu, niin sitten antibioottia ja tyhjennys.

Lääkäri käski myös välttää "äärimmäistä" liikuntaa, mutta ei kuitenkaan pitäisi levätäkään. Yritin selvittää, mitä äärimmäinen tarkoittaa, saamatta kunnollista vastausta. Kuulemma kuulun "pahimpaan joukkoon", kun määrittelin itseni entiseksi kilpaurheilijaksi, joka yrittää pitää kunnostaan huolta...

No, äärimmäistä tai ei, kävin luistelemassa illalla. Jalka ei ollut luistelusta moksiskaan, mutta loppuveryttelylenkin aikana se kolotti. Sää ei suosinut: räntäsade teki jäästä hiljalleen huonon luisteltavan.

Suunnistuskolhusta...

Suunnistuskolhuni jatkaa elämäänsä. Se on laajentunut laajenemistaan. Tällä hetkellä se on noin kahden kämmenenkokoinen. Siitä ei enää saa aikaiseksi julkaisukelpoisia kuvia sijaintinsa ja leviämisensä vuoksi... Pystyn istumaan suhteellisen hyvin, mutta aina välillä on vaihdettava asentoa ja istumisen jälkeen kävellessä sattuu. Olen hautonut mustelmaa päivittäin 2-3 kertaa kylmällä lääkärin määräyksen mukaan ja käyttänyt Trombosol Forte -voidetta. Jos ei ensi alkuviikkoon mennessä ole turvotus kunnolla laskenut, on käytävä uudestaan lääkärissä.

Sisäinen kello edistää

Jokin aika sitten, kun olin oikein stressaantunut, heräsin joka aamu noin kello 5. Herätys minulla on arkisin yleensä 6.45. Nyt viime aikoina aamuherääminen on siirtynyt noin kello 6:een. No, nyt kahtena päivänä olen laittanut kellon soittamaan kello 6, jotta olen ehtinyt aamulla tehdä töitä ennen palavereita. Sisäinen kelloni otti saman tien pakkia ja on nyt näinä aamuina sitten herättänyt minut viideltä. Miksi sisäinen kelloni edistää?