Syöksähdimme heti viimeisen Mikado-näytöksen jälkeen viikoksi Lappiin talvilomalle. Loma teki tiiviin näytösjakson jälkeen hyvää. Hiihdimme ja laskettelimme. En ole elämässäni paljoakaan lasketellut (ehkä 10 kertaa on jo täynnä), mutta olen ihan hyvin uskaltanut laskea... aiemmin. Tällä kertaa jouduin myöntämään, että poden jonkinlaista korkeanpaikan kammoa. Osin tietysti se liittyy siihen, että ei luota omiin laskettelutaitoihinsa riittävästi, osin se on jotain muuta.
Laskimme ensin Oloksella. Siihen asti meni ihan hyvin, kunnes eräs vielä minuakin kokemattomampi laskettelija meni hieman edelläni suunnilleen koko mäen leveydeltä edestakaisin. Säikähdin, että törmäämme, yritin kääntyä nopeasti, mutta vauhtia oli liikaa. Lensin nenälleni. Polvi kolahti rinteeseen, mutta ei sen pahempaa.
Toinen laskettelukerta oli Levillä. Sielläkin sujui alkuun ihan hyvin, vaikka ensimmäistä rinnettä hieman turhan jyrkkänä pidinkin. Kertaalleen kupsahdin siirtymärinteessä, kun suksi kanttasi, mutta ei käynyt kuinkaan. Olihan lumi lämpimän sään pehmittämää.
Päätimme laskea alas kondolihissille. Se tarkoitti punaista rinnettä alkuun ja pidempää sinistä. Punainen rinne lähti suunnilleen tunturin laelta. Samuli tokaisi, että onpa kauniit näköalat ja lähti laskemaan rinnettä alas. Minua hirvitti. Katsoin tarkkaan, että edellä menneet pikkulapset ja äitinsä eivät varmasti olisi tiellä. Suoriuduin rinteen puoliväliin asti muussaantuneesta rinteestä huolimatta ihan hyvin. Samuli oli pysähtynyt tutkailemaan rinnekarttaa ja minä pysähdyin siihen. Hetken kuluttua jouduin toteamaan, että nyt on kyllä pakko laskea rinne alas asti, jottei iske niin kova korkeanpaikan kammo, etten uskalla laskea. Pääsin rinteen ihan nätisti alas ja sininen jatkorinne oli varsin leppoisa.
Korkeanpaikan kammoni on valikoiva. Kondolihississä ei ollut mitään oireita. Enhän myöskään pelkää pienkoneen kyydissä.
Vielä kerran muksahdin. Se sattui viimeisessä laskussa eturinteellä. Rinne oli tosi pehmeä ja hankala laskea. Kaaduin ja valuin aikani pää edellä jyrkkää rinnettä alaspäin. Jouduin kipuamaan hakemaan toista sauvaa korkeammalta, kun vihdoin valumisvauhti pysähtyi.
En aio tähän kuitenkaan luovuttaa. Eiköhän sitä tule taas joskus käytyä laskettelemassa. Pelosta huolimatta.
