Kuntotesti Salpa-Jukolassa

Olin tänäkin vuonna mukana Espoon Akilleksen Venla-joukkueessa. Otin tavallaan riskin: kahden viikon päästä pitäisi olla mahdollisimman hyvässä kunnossa (siis terve ja urheiluvammaton ja naarmuton), ja suunnistaessa jos jossain voi sattua mitä vain ja vesisateessa voi vilustua. Tällä kertaa juoksin kakkosjoukkueen avaajana. Virolahdella oli hyvin epävakaa sää. Sadetta ripsotteli on-off-hengessä aika ajoin. Mitään kaatosadetta ei kuitenkaan ollut, vaikka ajomatkan aikana sekin vaikutti mahdolliselta.

Lähtö oli rakennettu suunnistajien kiusaksi ja katsojien iloksi siten, että noin sadan metrin juoksumatkan jälkeen oli jyrkkä ja kapeneva nousu. Tietysti yli tuhatpäinen naislauma sumputtui siinä jo pahemman kerran. Kuuluttajan ohjeistus oli, että ensimmäisessä mäessä ei vielä kisaa ratkaista, ottakaa ihan rauhassa. No, eipä sitä nyt ihan rauhassa tainnut juuri kukaan ottaa. Kaatumisia näin yhden.

Mäen jälkeen matka jatkui piha-alueen poikki, tien yli varvikkoon, jonka jälkeen saavuttiin K-pisteelle. Siinä porukka jakaantui aikalailla kahtia. Ensimmäinen rastiväli oli pitkälti tiellä juoksemista, samoin toinen. Sen jälkeen päästiin kunnolla metsään.

Kuudennen rastin jälkeen oli ensimmäinen juottopaikka. Yritin jatkaa matkaa suoraan juottopaikan ohi, mutta vastaan tuli ylitsepääsemättömän näköinen oja. Juottopaikan pitäjät huutelivatkin, että "kiertäkää nyt tuolta pellon laidan kautta, kun tossa on toi iso oja". Samassa kuului kauempaa "Ensiapu! Ensiapu!". Ja joku juottopaikan pitäjistä tuumasi: "No nyt siellä ojassa on joku!"

Kahdeksannella rastilla oli sellainen hajonta, että letkat hajaantuivat. Itsekin painelin ensin omasta rastistani ohi, mutta en onneksi kovin paljoa. Seuraavaa rastiakin hapuilin. Päädyin seisomaan mäentöppäleelle, jonka alarinteellä juoksi letka sekä vasemmalle että oikealle. Hetken pähkäiltyäni lähdin katsomaan oikealle ja siinähän se rasti oli, noin 50 metrin päässä. Ja matka jatkui.

Jossain vaiheessa tuli juostua pitkä rastiväli reipasta vauhtia ja tuntui, että kulkee ihan ok. Pian sen jälkeen alkoi tuntua siltä, että ei enää jaksa. Pakotin itseni juoksemaan aina välillä, kun muukin letka juoksi, mutta voimat meinasivat loppua totaalisesti. Tämä oli minulle täysin uusi kokemus Venloissa, yleensä voimia on riittänyt hyvin loppuun asti. Väliajoista näkee, että sijoitukseni onkin tippunut viimeisillä rastiväleillä (rastin 15 jälkeen) ja matkalla maaliin yli 10 sijaa. Lopulta tulin vaihtoon sijalla 711. Luulin, että sija olisi jotain 630 ja risat, koska vaihdon päällä ollut laskuri näytti sellaista lukemaa, mutta karu totuus paljastui seurateltalle päästyäni, kun äidiltä oli tullut tekstiviesti. Joskus vain netin kautta on niin paljon helpompaa seurata kisaa kuin paikan päällä! (Tosin toimihan se netti ihmisten kännyköillä myös kisapaikalla...)

Summa summarum: suunnistussuoritus ihan ok, kuntotestin reputin. Päätän taas jälleen yrittää olla ensi vuonna paremmassa juoksukunnossa - kuten niin monena vuonna aiemmin. ;) Joukkueena suoriuduttiin oikein hyvin: viime vuoteen perustunutta lähtönumeroa parannettiin yli 200 sijaa. :)

Lähdimme paluumatkalle miesten lähdön jälkeen. Onneksi säästyimme auton työntelyltä. Parkkipaikkana käytetty pelto oli nimittäin kovin vettynyt päivän sateiden vuoksi ja auton työntäjiä näkyi siellä sun täällä. Jalo sain vain kevyen kurakuorrutuksen.

Paasto oli vähällä venähtää

Kävin tänään laboratoriossa antamassa verinäytteen työhöntulotarkastusta varten. Näytteenantoa ennen piti paastota 12 tuntia. Käytänössä paastoaika alkoi siis eilen kello 20. Oli hilkulla, ettei paasto venynyt kohdallani yli 16 tuntiin.

Kävipä nimittäin niin, että suunnistuksen seuraottelussa minut oli siirretty ensimmäisestä lähtöaallosta viimeiseen eli lähtöaikani oli 20 minuuttia alkuperäistä tietoa myöhemmin. Pääsin metsään kello 18.20. Suunnistus sujui takkuisesti. Varmaankin väsymyksellä oli osuutta asiaan. Viivyin metsässä hieman reilut 1,5 tuntia. Olin siis maalissa muutamaa minuuttia ennen kello 20.

Tietenkään minulla ei ollut mitään järkeviä eväitä mukanani. Vetäisin pienen proteiinipatukan ja lasten hedelmäsosepurkin ja litran vettä. Siinä oli iltapalani.

Illalla kotona oli kamala nälkä. Tilannetta ei parantanut se, että joku laittoi ruokaa jossain naapurissa ja tuoksut leijuivat asuntooni.

Aamulla oli tokkurainen ja vetämätön olo. Laboratoriossa näytteen ottanut hoitaja joutui lätkimään käsivarttani, että sai suonen näkyviin. Kuulemma paastosta johtuvaa tuommoinen.

Tokkuraisuus ja väsymys ei ole päivän aikana kadonnut, vaikka olen syönyt normaalisti näytteenoton jälkeen. Toivottavasti huomenna on jo parempi olo.

Vuoden ensimmäiset kansalliset

Kävin hakemassa suunnistuskisatuntumaa Prisma-rasteilta Inkoosta. Lähtöön mennessä piti olla tarkkana, koska ykkös- ja kakkoslähdöt olivat päinvastaisissa suunnissa. Toinen 1,5 kilometria, toinen kilometrin päässä kisakeskuksesta. Yhden kakkoslähtöön eksyneen näin... kiva oli varmaan lähteä juoksemaan 2,5 kilometrin päähän oikeaan lähtöön.

Suunnistus alkoi omalta osaltani hyvin. Ykkösrasti oli aika kaukana, mutta väli oli helppo. (Jälkikäteen tuloksista näin, että olin ykkösvälillä sarjani nopein...) Kakkoselle hieman haparoin, mutta rasti löytyi ihan hyvin. Kolmonen koitui sitten kohtaloksi. Luin mäkiä väärin ja etsin rastia väärän mäen päältä. Siihen se sitten romuttuikin, suoritus. Pummia tuli noin 7 minuuttia. Loput rasteista löytyivät kohtuudella. Yhden kohdalla tein kyllä pummin, kun eksyin väärälle rastille.

Vitos- ja kutosrastien välillä koin kauhunhetkiä, kun vasen nilkkani muljahti samalla tavalla 90 astetta kuin surullisen kuuluisassa sählypelissä elokuussa 2007. Tunnustelin jalkaa hetken ja totesin, että sillä pystyy jatkamaan matkaa. Eikä se liiemmin häirinnyt etenemistä. Pystyi ihan hyvin juoksemaankin. Iltaa kohden nilkka on kyllä hieman tuntunut aralta, mutta sillä kyllä kävelee ihan ok. Taisin selvitä säikähdyksellä siis.