Kuorolaulu - tuo vaarallinen harrastus

Audite-kuoron kanssa esiinnyimme torstaina Musiikkitalon Organo-salissa. Sitä ennen ehdimme harjoitella kyseisessä salissa kahdesti. Toinen harjoitus oli minulle hieman kohtalokas: kolautin pääni yksien salin urkujen rakenteeseen. Rakenteen terävä kulma oli juuri sopivasti kulkureitillämme pääni korkeudella. Kuvittelin, että sain vain mojovan kuhmun, mutta hetken pideltyä päätäni huomasin, että hiusten seassa oli jotain kosteaa... Niin, vertahan siellä oli. Olin saanut kuhmun lisäksi haavan. Onneksi sentään verta ei juossut solkenaan. Sen verran kova tälli oli kyseessä, että seuraavana päivänä leveä hymy, joka liikutti päänahkaa, sattui. En myöskään ollut kuulemma ainoa, joka teloi päänsä harjoituksissa.

Organo-salissa olisi ollut muitakin mahdollisia vaaranpaikkoja: erittäin kapeat rappuset parvelle, tikkaat urkujen sisään ja urkujen sisällä oleva laudoitus, joka kesti korkeintaan yhden kävelijän kerrallaan. Onneksi mitään muuta ei kuitenkaan käynyt.

Kirjastossakäymisen hankaluus

Olen jotenkin kadottanut kirjastossakäymisen taidon. Tammikuussa menin kirjastoon lainaamaan kirjaa, joka minulla jo oli lainassa. Tällä kertaa menin neljän nuottiopuksen kanssa kirjastoon, kun niitä ei voinut enää uusia netissä, kun kolme uusimiskertaa oli tullut täyteen. Tarkoituksena oli palauttaa osa ja uusia joku sekä lisäksi etsiä yhtä uutta nuottiopusta.

Tajusin kuitenkin kirjastoon kävellessäni, että eihän minulla ole kirjastokorttia mukana. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin palauttaa kaikki kirjat ja luikkia tiehensä... Pitää ottaa tässä joku kerta uusiksi, jotta saa suoritettua sen lainaamisenkin.

Niin, ja toisessa tapauksessa minun oli tarkoitus palauttaa Sibelius Akatemian kirjastoon pari nuottia. (Tällä kertaa sentään tiesin, missä kirjasto sijaitsee, kun syksyllä etsin sitä vielä vanhasta paikasta Töölöstä.) Aioin yhdistää kuoron esiintymisen Musiikkitalolla ja vierailun kirjastolla. Lopulta muistin ottaa palautettavat nuotit mukaan vasta esiintymispäivänä enkä kahtena harjoituskertana.

Konserttimme jälkeen livahdin Sibelius Akatemian tiloihin jonkun oven avauksesta ja kävin kirjaston ulkopuolella jättämässä nuottini palautusboksiin. Mutta mutta, palatessani huomasin, että Sibiksen puolelta ei pääse pois ilman avainta... siis ei pääse uloskaan ilman avainta. Onneksi joku ystävällinen sattui olemaan siinä aulassa ja laski minut pois, etten jäänyt Akatemialle jumiin!

Maalaamisen ihanuus ja kamaluus

Olemme hiljalleen parantumassa influenssasta, joten talon remontoiminen on päässyt kunnolla vauhtiin. Edelleen molemmat yskimme ja niistämme, mutta parempaan päin ollaan menossa.

Tänä viikonloppuna maalasimme melkein kokonaan keskikerroksen. Ainoastaan keittiö oli maalattu jo etukäteen. Maalaaminenhan kuulostaa helpolta hommalta: sen kun vain telalla vetelee väriä seinään. Mutta kun se ei ole ihan niin yksinkertaista.

Ensinnäkin aluksi pitää suojata pintoja, joita ei halua maalattavan alueen reunoilta maalata, ja poistaa esim. verhotankoja. Kattolistojen, ikkunanpielien, ovenpielien ja värinvaihtokulmien teippaaminen on tuskaista puuhaa. Teippi ei meinaa millään mennä suoraan, ja vaarana pyörii joko teipin luiskahtaminen maalattavalle alueelle tai suojattavan alueen kaistaleen esiin jääminen. Onneksi nyt maalatulta alueelta ei tarvinnut liiemmin lattiasta huolehtia, koska sekin on menossa vaihtoon.

Toisekseen maalatessa hankalia paikkoja ovat kulmat ja erinäiset raja-alueet, jonne pitäisi saada maalia siihen teippiin asti. Isolla telalla ei pääse aina ihan kiinni asti ja pienemmällä maalausjäljestä tulee erilaista kuin muissa kohdin. Ja sitten tietysti tela osuu välillä milloin kattoon ja milloin vieressä olevaan seinään... ja tulee kiire pyyhkiä maalia pois... jos mokansa huomaa heti sen tehtyään.

Kolmanneksi teippien poistaminen on aika jännittävää. Silloin paljastuu
a) missä kohtaa teippi on ollut osin maalattavan pinnan päällä, jolloin vanhaa maalia näkyy
b) missä kohtaa teippi on ollut joko epätarkasti teipattu tai päästänyt alleen maalia, jolloin maali on sotkenut väärää pintaa.
c) paikkoja, joissa teippi vie mukanaan juuri maalatun pinnan ja edellisenkin maalin, jolloin tulee näkyviin seinämateriaalia.
Lisäksi teippi katkeilee ja on hankala nyhtää irti kattolistan välistä.

Neljänneksi telan putsaaminen on työlästä. Sain kulumaan lukemattoman määrän vesilitroja joka kerta, kun putsasin teloja. Se on lisäksi aikaa vievää eikä tunnu koskaan tulevan valmiiksi.

Kaikesta huolimatta lopulta valmistunut työ tuntuu hyvältä. Homma etenee ja suurimmaksi osaksi syntyy ihan hyvää jälkeä. Se on hieno fiilis. Viis kolottavista lihaksista ja väsyneestä olosta. Kyllä me vielä päästään muuttamaankin!

Allerginen vanhenemiselle?

Vietin jo toista vuotta peräkkäin syntymäpäiväni korkeassa kuumeessa. Olenkohan siis allerginen vanhenemiselle? Valitettavasti kuume ei estä vanhenemista, vaan tekee siitä entistä ikävämpää.

Tällä kertaa kyseessä on influenssa.