Olin eilen Espoorasteilla kilpailunjohtajana. Iltarastitapahtuma saattaa vaikuttaa rauhalliselta urheilutapahtumalta, mutta yksi ilta voi sisältää monenlaista isompaa ja pienempää sattumaa. Kilpailunjohtajana on myös tapahtuman turvallisuuspäällikkö, joten pitää olla erityisen tarkkaavaisena.
Ja mitäpä sitten eilen sattuikaan?
* Eräs suunnistaja tuli metsästä palattuaan kyselemään, onko meillä ylimääräistä auton avainta. No, olihan meillä autonaivanparkki, mutta pian selvisi, että suunnistaja ei ollut jättänyt avaintaan sinne, vaan ottanut taskussaan mukaan. Taskuun oli tullut reikä ja avain oli pudonnut metsään. Suunnistaja pyysi puhelinta lainaan ja soitti vaimolleen:
- Huonoja uutisia. Taskuun tuli reikä ja auton avain putosi metsään, mies kertoi yllättävän rauhallisena.
Hän lähti etsimään auton avaintaan metsästä ja noin 1,5 tunnin päästä hänen vaimonsa toi vara-avaimen. Varsinainen avain jäi löytymättä. Toki pyysimme rastit metsästä keräävää kilpailun valvojaa olemaan tarkkaavainen, josko näkyisi yhtä ylimääräistä avainta metsän siimeksessä.
* Yksi suunnistaja tuli ilmoittamaan nähneensä kuolleen hirvenvasan metsässä ja halusi, että siitä ilmoitetaan maanomistajille.
* Yksi vanhempi miessuunnistaja tuli metsästä käsi verillä. Pääsin kokeilemaan sairaanhoitotaitojani ja laastaroin miehen kättä.
* Yksi suunnistaja tuli tulosten purkuun toinen silmä sen näköisenä, että siihen on osunut jokin. Kyseessä oli kuitenkin silmän toiselle puolen kierähtänyt piilolinssi.
* Espoorastien toinen yhteyshenkilö soitteli kesken tapahtuman ja ilmoitti, että kartalle oli jäänyt merkitsemättä yksi kielletty alue ja sen vuoksi hän oli saanut vihaisen yhteydenoton alueen kupeessa asuvalta.
* Yhdestä yli 80-vuotiaasta miehestä kerrottiin havainto, että hän oli ollut maassa pitkällään, mutta kieltäytynyt palaamasta suorinta tietä maaliin. Kyselimme muilta suunnistajilta havaintoja kyseisestä herrasta. Ja seurailimme ajan kulumista. Lopulta mies tuli maaliin vietettyään metsässä liki 3 tuntia 3,6 kilometrin radalla. Maali oli jo virallisesti mennyt kiinni. Kun olimme tekemässä lähtöä, Espoorastien vastuuhenkilö soitteli taas: tämän seniorisuunnistajan poika oli ollut yhteydessä ja kysellyt, onkohan isänsä jo tullut pois metsästä. Oli ilo kertoa, että isä oli turvallisesti poissa metsästä. :)
* Yhtä äitiä ja pikkutyttöä kaipailtiin myös metsästä. Perheen isä pyysi puhelinta lainaan ja sai selville, että perheen naiset olivat yhä metsässä, kun pikkutytölle oli tullut vähän väsy kesken matkan. Hekin pääsivät lopulta onnellisesti pois metsästä.
* Sitten tietenkin oli yksi tapaus, joka oli kirjanpitomme mukaan yhä metsässä noin vartti maalin kiinnimenon jälkeen. Soitin hänelle ja hän vastasi frisbeen heiton parista.
Ei varsinaisesti käynyt aika pitkäksi illan aikana...
keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2012
sunnuntai, kesäkuuta 17, 2012
Venlailua
Tänä vuonna Venlojen viesti olikin lähellä, nimittäin Vantaan Hakunilassa. Paikalle pääsi julkisilla kulkuvälineillä ja niiden käyttöä jopa suositeltiin. Kovin hyvin ei kuitenkaan oltu kilpailukeskuksen karttoihin merkitty, mitkä bussipysäkit ovat lähinnä teltta-alueita. Niinpä minäkin jäin bussista pysäkillä, joka oli lähinnä kilpailukeskusta... mutta erittäin kaukana teltta-alueelta, jossa seuramme teltta oli. Noh, onneksi olin varannut aikaa riittävästi, niin ei tullut hoppu.
Oli aurinkoinen päivä ja ennen kello 14.00 tapahtunutta yhteislähtöä suorastaan kuuma. Lähtöalueella varjoisat paikat olivat kortilla.
Viitoitus K-pisteelle oli pitkä. Niin pitkä, että en käynyt verrytellen K:lla asti. Totesin kiivettyäni jyrkän rinteen ja laskeuduttuani hetken matkaa, että en taida mennä mäen alle asti katsomaan, missä se K luuraa. Lähdön tapahduttua selvisi, että tämän alamäen jälkeen oli vielä pellon ylitys ja yksi ylämäki ennen kuin oltiin K-pisteellä asti.
Minulla oli rinnassani lähtönumero 949. Eli suhteellisen takajoukoista sai lähteä, vaikka takana olikin vielä monta rivillistä joukkueita. Yritin lähtöviitoituksella heti parannella asemia, mutta toisaalta ei halunnut laittaa kaikkia paukkuja ensimmäiseen kilometriin. Meno jonoutui ja muuttui kävelyksi ylämäissä ennen K-pistettä. Sen jälkeen oli hivenen enemmän tilaa juosta.
Ensimmäiset rastit olivat kohtalaisen lähekkäin toisiaan. Yhdellä väärällä kukkulalla kävin kääntymässä ja kiersin rastille lopulta hassusta suunnasta. Kertaalleen puolestaan olin menossa oikeaan suuntaan, mutta sitten kuulin takanani huudeltavan oman rastini numeroa, koukkasin taaksepäin, vain huomatakseni, että tämä porukka muodosti letkan, joka lähti siihen suuntaan, johon olin ollut itsekin menossa. Mitä tästä opimme: useimmiten kannattaa pitää oma päänsä (vaikka ihan aina se ei olekaan fiksua... joten ota siitäkin nyt selvää, milloin kannattaa ja milloin ei).
Lyhyitä rastivälejä seurasi pidempi siirtymä ja jälleen lyhyitä rastivälejä. Maasto vaihteli hyväkulkuisesta tiheikköön. Tiheikköpätkillä oli mahdotonta päästä muista ohi ja niinpä vauhti hyytyi välillä kävelyksi, vaikka ei olisi tahtonutkaan.
Toista tiheiden rastivälien osuutta seurasi viitoitettu siirtymä mäelle, joka oli ylitetty matkaan lähtiessä. Ihmettelin, kun kovin moni muu ei juuri juossut tätä siirtymää, ainakaan kovin reippaasti. Skippasin siirtymällä olleen juomarastin. Olihan matkaa enää vain vähän. Viereisellä viitoituksella tuli vastaan kakkososuuden juoksijoita matkalla K-pisteelle.
Viitoituksen jälkeen oli jyrkkä ylämäki, joka vei aika hyvin mehuja. Rasti löytyi ihan ok, kunhan oli päässyt mäen yli. Lähdin seuraavalle rastille kompassisuunnalla muiden perään. Jostain syystä tällä rastivälillä ajatus kuitenkin hajosi. Kesken matkan aloin katsoa, että olen ottanut suunnan aivan väärin ja kun tulimme rastille, ajattelin, että nyt pitää kiireesti lähteä oikealle rastille viereistä kuntorataa pitkin. Onneksi en ehtinyt kauas, kun huomasin, että ohittamani rasti olikin oikeasti seuraava rastini, ja olin miltei siis jättänyt sen väliin, kun olin jo lukenut väliä seuraavalle rastille. Huh. Siitä olisi tullut nolo hylky.
Seuraavat rastivälit olivat enemmän tai vähemmän juoksemista kuntopolkua ylös, alas. Kunto meinasi loppua kesken. Tällä kertaa maalialueen ylikulkusilta sentään oli kiltisti tehty: sinne tultiin alamäkeä, joten sillalle ei tarvinnut nousta, riitti, että ylitti sen ja laskeutui maalialueelle.
Vaihdoin sijalla 709. Kaksi sijaa paremmalla sijalla kuin viime vuonna, vaikka lähtönumero oli heikompi. Seurakaveri, joka oli lähtenyt vierestäni matkaan (nro 948) oli onnistunut pistelemään hurjaa vauhtia ja oli vaihtanut sijalla 298. Joten tämän perusteella voi todeta, että lähtörivillä ei ole niin kovin suurta merkitystä, jos on hyvässä kunnossa ja osaa suunnistaa. Minun kuntoni ja taitoni eivät tällä kertaa parempaan riittäneet. Oma joukkueeni (seuran nelosjoukkue) sijoittui lopulta sijalle 839 ja tämän vierestäni lähteneen seurakaverin joukkue (seuran kolmosjoukkue) sijalle 693. Ykkösjoukkueemme oli hienosti sijalla 252. Kakkosjoukkue oli sijalla 673 (vaikka aloitusosuuden jälkeen oli seuran joukkueista neljäntenä). Vitosjoukkue löytyy sijalta 969. Eli loppujen lopuksi joukkueet sijoittuivat numeronsa mukaiseen järjestykseen.
Oli aurinkoinen päivä ja ennen kello 14.00 tapahtunutta yhteislähtöä suorastaan kuuma. Lähtöalueella varjoisat paikat olivat kortilla.
Viitoitus K-pisteelle oli pitkä. Niin pitkä, että en käynyt verrytellen K:lla asti. Totesin kiivettyäni jyrkän rinteen ja laskeuduttuani hetken matkaa, että en taida mennä mäen alle asti katsomaan, missä se K luuraa. Lähdön tapahduttua selvisi, että tämän alamäen jälkeen oli vielä pellon ylitys ja yksi ylämäki ennen kuin oltiin K-pisteellä asti.
Minulla oli rinnassani lähtönumero 949. Eli suhteellisen takajoukoista sai lähteä, vaikka takana olikin vielä monta rivillistä joukkueita. Yritin lähtöviitoituksella heti parannella asemia, mutta toisaalta ei halunnut laittaa kaikkia paukkuja ensimmäiseen kilometriin. Meno jonoutui ja muuttui kävelyksi ylämäissä ennen K-pistettä. Sen jälkeen oli hivenen enemmän tilaa juosta.
Ensimmäiset rastit olivat kohtalaisen lähekkäin toisiaan. Yhdellä väärällä kukkulalla kävin kääntymässä ja kiersin rastille lopulta hassusta suunnasta. Kertaalleen puolestaan olin menossa oikeaan suuntaan, mutta sitten kuulin takanani huudeltavan oman rastini numeroa, koukkasin taaksepäin, vain huomatakseni, että tämä porukka muodosti letkan, joka lähti siihen suuntaan, johon olin ollut itsekin menossa. Mitä tästä opimme: useimmiten kannattaa pitää oma päänsä (vaikka ihan aina se ei olekaan fiksua... joten ota siitäkin nyt selvää, milloin kannattaa ja milloin ei).
Lyhyitä rastivälejä seurasi pidempi siirtymä ja jälleen lyhyitä rastivälejä. Maasto vaihteli hyväkulkuisesta tiheikköön. Tiheikköpätkillä oli mahdotonta päästä muista ohi ja niinpä vauhti hyytyi välillä kävelyksi, vaikka ei olisi tahtonutkaan.
Toista tiheiden rastivälien osuutta seurasi viitoitettu siirtymä mäelle, joka oli ylitetty matkaan lähtiessä. Ihmettelin, kun kovin moni muu ei juuri juossut tätä siirtymää, ainakaan kovin reippaasti. Skippasin siirtymällä olleen juomarastin. Olihan matkaa enää vain vähän. Viereisellä viitoituksella tuli vastaan kakkososuuden juoksijoita matkalla K-pisteelle.
Viitoituksen jälkeen oli jyrkkä ylämäki, joka vei aika hyvin mehuja. Rasti löytyi ihan ok, kunhan oli päässyt mäen yli. Lähdin seuraavalle rastille kompassisuunnalla muiden perään. Jostain syystä tällä rastivälillä ajatus kuitenkin hajosi. Kesken matkan aloin katsoa, että olen ottanut suunnan aivan väärin ja kun tulimme rastille, ajattelin, että nyt pitää kiireesti lähteä oikealle rastille viereistä kuntorataa pitkin. Onneksi en ehtinyt kauas, kun huomasin, että ohittamani rasti olikin oikeasti seuraava rastini, ja olin miltei siis jättänyt sen väliin, kun olin jo lukenut väliä seuraavalle rastille. Huh. Siitä olisi tullut nolo hylky.
Seuraavat rastivälit olivat enemmän tai vähemmän juoksemista kuntopolkua ylös, alas. Kunto meinasi loppua kesken. Tällä kertaa maalialueen ylikulkusilta sentään oli kiltisti tehty: sinne tultiin alamäkeä, joten sillalle ei tarvinnut nousta, riitti, että ylitti sen ja laskeutui maalialueelle.
Vaihdoin sijalla 709. Kaksi sijaa paremmalla sijalla kuin viime vuonna, vaikka lähtönumero oli heikompi. Seurakaveri, joka oli lähtenyt vierestäni matkaan (nro 948) oli onnistunut pistelemään hurjaa vauhtia ja oli vaihtanut sijalla 298. Joten tämän perusteella voi todeta, että lähtörivillä ei ole niin kovin suurta merkitystä, jos on hyvässä kunnossa ja osaa suunnistaa. Minun kuntoni ja taitoni eivät tällä kertaa parempaan riittäneet. Oma joukkueeni (seuran nelosjoukkue) sijoittui lopulta sijalle 839 ja tämän vierestäni lähteneen seurakaverin joukkue (seuran kolmosjoukkue) sijalle 693. Ykkösjoukkueemme oli hienosti sijalla 252. Kakkosjoukkue oli sijalla 673 (vaikka aloitusosuuden jälkeen oli seuran joukkueista neljäntenä). Vitosjoukkue löytyy sijalta 969. Eli loppujen lopuksi joukkueet sijoittuivat numeronsa mukaiseen järjestykseen.
14. päivä - tuo epäonnen päivä?
14. huhtikuuta kaaduin kotipihassa ja siinä tuoksinassa lähti kynsi. 14. kesäkuuta kaaduin kotona sisällä rappusissa, oikeammin liukastuin ja tulin pyllymäkeä alas viimeiset kolme porrasta yrittäen epätoivoisesti pitää käsin itseäni pystyssä. Onneksi tällä kertaa tuli vain lähinnä mustelmia käsivarsiin ja selkään. Pitää olla varuillaan seuraavien kuukausien 14. päivä....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)