Olen ilmoittautunut suorittamaan D-tutkintoon kuuluvaa Vaccaj-suoritusta ensi perjantaiksi. Kiireisen arjen vuoksi mahdollisuuksia treenata pianon ääressä on rajallisesti, joten olen ottanut muut keinot käyttöön. Olen kuunnellut Vaccajta läpi leipoessani ja laulanut mukana, kuunnellut niitä läpi ajellessani Helsingin iltapäiväruuhkassa ja joskus aamuisinkin, kuunnellut ja laulanut läpi nuotit kourassa hotellihuoneessa, kuunnellut läpi nuotit nenän edessä lentokoneessa....
Sama meno jatkuu ensi viikollakin, koska vuorossa on jälleen työreissu alkuviikosta, juuri ennen itse suoritusta. Onneksi torstaille saatiin sovitettua vielä yksi harjoitus pianistin ja opettajan kanssa. Pitää lisäksi toivoa, että pysyy terveenä, vaikka reissaa ja kotonakin olisi tarjolla kaktuksen siemeniä kurkkuun. Kotona minulle on myös todettu, että "hyvä, että pääset noista pian eroon." Toivottavasti pääsenkin eli olen terve ja suorituskykyinen perjantaina!
Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että kyse on näistä.