Kohta kaksi viikkoa sitten meille syntyi tyttö. Hän näki päivänvalon 6.7. kello 12.41. Tomera tyttö osoitti jäntevyytensä heti syntymän jälkeen, kun hän möngersi vatsani päällä kohti rintaa.
Olemme olleet jo kohta puolitoista viikkoa kotona ja totutelleet vauva-arkeen ja siihen, että meitä onkin kolme kahden sijaan. Nyt ymmärrän myös sen, kun sanotaan, että alkuaika vauvan kanssa menee kuin sumussa. Syöttäminen kolmen tunnin välein ympäri vuorokauden vie voimia ja aiheuttaa univajetta, jota päiväunet eivät riitä korjaamaan.
Hiljalleen arkirutiinit alkavat löytyä, mutta vielä on paljon opittavaa. Onneksi Samuli on nyt useamman viikon kotona, niin voimme opetella tätä kaikkea uutta ja ihmeellistä yhdessä! Ja tietysti tutustua tähän suloiseen uuteen tulokkaaseen. :)