Olen palaamassa hiljalleen vanhojen harrastusten pariin. Suunnistamisesta kirjoittelinkin jo aiemmin. Punttisalille palasin syyskuun lopussa, ja tällä viikolla on luvassa paluu lauluharrastuksen pariin. Saa nähdä, miten se sujuu, kun viimeiset kuukaudet laulamista on tullut harrastettua lähinnä hoitopöydän, pinnasängyn ja leikkimaton ääressä.
Kävin eilen jälleen punttisalilla. On kiva taas "löytää" lihaksia. Nimittäin pitkään treenaamattomat lihakset muistuttavat olemassaolostaan pitkään salikäynnin jälkeen. Salilla ehtii seurailla muitakin treenaajia. Olen jo aiemmin kirjoitellut valmennus- ja opetusvietistäni. En ole päässyt siitä vieläkään eroon. Näen jatkuvasti tilanteita, joissa liikerata jää vajaaksi tai on väärä, tai painoja on liikaa tai liian vähän. Tietysti on aina helppo arvostella muita, kun omia suorituksiaan ei näe ulkopuolisin silmin... mutta harmittaa, että jotkut mahdollisesti tekevät itselleen hallaa virheellisillä treeneillä.
Aloitin punttisalitreenaamiseen ihan junnuna kotipaikkakuntani kunnan punttisalilla. Siellä usein viihtyneet muskelimiehet olivat ystävällisiä ja opastivat sen lisäksi, että pikaluisteluvalmentajani oli alkuun mukana treeneissä. (Ja tästä ympäristöstä johtuen en vierasta vieläkään saleja, joissa enemmistö kävijöistä on miehiä.) Jotenkin tuntuu, että nykyisellä salillani tai muuallakaan, missä olen sittemmin käynyt, ei tulisi kysymykseen mennä neuvomaan toisia pyytämättä. No, ainakaan itse en uskalla mennä eikä minuakaan ole kukaan neuvonut.
