Ruokakauppojen verkkokauppatoiminta on viime aikoina lisääntynyt. On kotiinkuljetusta ja noutoa. En ollut ennen tätä päivää kokeillut näitä palveluita. Olin kuitenkin miettinyt jo jonkin aikaa, olisiko Hämeenkylän K-Supermarketin uudehko palvelu "Tilaa ja nouda" hyvä. Tänään oli tehtävänä ruokaostokset viikonlopuksi ja mukaan oli lähdössä 2-vuotias "apurini", jolla on taipumus pitkästyä tai karkailla kaupassa. Ajattelin, että voisi olla kätevää hoidattaa ostosten keräily kaupalla. Kun vielä löysin tiedon, että ensimmäisen kerran keräilyn saa ilmaiseksi, päätin testata palvelua.
Oli tulla kiire tehdä tilaus, koska illan noutoaikaan piti tehdä tilaus kello 13 mennessä. Ensin rekisteröityminen ja sitten tuotteiden kliksuttelu. Osa tuotteista löytyi helposti, mutta kun tuli aika valita jogurtteja, tuotteiden selailu olikin jo vaikeampaa. Valitsen kaupassa yleensä jogurtteja fiiliksen mukaan silmäilemällä. Verkkokaupassa jogurtit ja viilit olivat sekaisin ilman mitään selvää järjestystä maun tai valmistajan mukaan. Tein hakuja, joilla löysin joitain tuttuja tuotteita, mutta kaupassa käydessä olisin ehkä valinnut toisin. Muut tuotteet löytyivät suhteellisen helposti. Harkitsin myös perunoiden ostamista, mutta huomasin, että kaikkia hevi-osaston tuotteita myydään kilomäärin siten, että pienin mahdollinen määrä on puoli kiloa ja siitä ylöspäin määrää voi lisätä aina puoli kiloa kerrallaan. Kuka ostaisi esimerkiksi puoli kiloa sitruunaa (ellei ole tekemässä simaa)? Tilausta ei maksettu sitä tehdessä, vaan vasta tuotteet vastaanottaessa.
Ehdin päivän aikana tajuta unohtaneeni jotain ostosten joukosta. Jos olisin ollut menossa kauppaan itse, olisin voinut vielä korjata unohdukseni.
Noutoaika oli kahden tunnin haarukka (17-19). Noutopaikalla ei ollut muita. Paikalle saapuminen ilmoitettiin tekstiviestitse. Ja sitten vain odotettiin. "Apuri" kyllästyi takapenkillä odottamiseen ja halusi ulos. Kun tavarat tuotiin suoraan auton takakonttiin ja suoritin maksun, "apurille" valkeni, että emme ole menossa sisään kauppaan. Alkoi itku: "mennään kauppaan...!" Itku rauhoittui vasta, kun lupasin, että käväistään vielä lähikaupassa, mutta ensin käydään viemässä kylmätavarat kotiin.
Lähikauppaan tuli ihan oikeakin tarve, kun huomasin tavaroita purkaessani, että olin kliksutellut tilaukseni huolimattomasti ja ostosten joukossa oli vain yksi peruna-sipulisekoituspussi kahden sijaan. Ensin epäilin keräilyvirhettä, mutta sitten tarkistin tilaukseni ja huomasin virheeni. No, tulipa sitten ostettua ne tilauksesta unohtuneet asiatkin lähikaupasta... ja "apurin" toivomia jogurtteja. En varmasti säästänyt tällä tavalla toteutettuna aikaa ja vaivaa verrattuna tavalliseen kaupassa käyntiin. On epätodennäköistä, että hyödynnän palvelua ainakaan ihan normaaliarjessa uudestaan.