sunnuntai, elokuuta 21, 2016

Urheiluvuoden kohokohtia ja pettymys

Viimeksi kerroin suunnittelevani lähtöä Kalevan kierroksen hiihtoon. Suunnitelma toteutui ja kävin maaliskuun puolivälissä vetäisemässä 45 kilometrin lenkin Vuokatin maastoissa. Päivä oli aurinkoinen ja mittari näytti aamulla peräti -10 astetta. Pitopohjasuksi piti hyvin ja luistikin alkuun ihan hyvin. Ensimmäiset 20 kilometria kulkivat hyvin. Sitten alkoi nousuvoittoisempi osuus ja vauhti hidastui. 

Vähän ennen 30 kilometrin täyttymistä minut ohitti kaksi tuntia perinteisen hiihtäjien perään lähteneistä luisteluhiihtäjistä ensimmäinen. Hän oli ylhäisessä yksinäisyydessään. Mutta eipä aikaakaan, kun luisteluhiihtäjiä alkoi mennä ohi kiihtyvää tahtia. Samaan aikaan alkoi minun kiirastuleni: viimeiset 15 kilometriä selkä ja hartiat olivat niin jumissa, etten olisi millään jaksanut tehdä töitä yläkropalla. Hiljalleen luistokin huononi. Pohjiin laittamani kolme kerrosta luistoa ei riittänytkään. Loppumatkan loivassa alamäessä minut ohitti papparainen, jonka suksi vain yksinkertaisesti luisti paremmin. Aikansa minun perässäni taivalsi joku mies, jolle yritin jossain kohtaa vihjata, että voisi ohittaa. Hän sanoi, ettei pysty. Yhdeltä huoltopisteeltä hän kuitenkin lähti minun edelleni enkä kohta enää nähnyt hänestä jälkeäkään. Kaikesta tuskasta huolimatta olin maalissa yllättynyt: matka taittui aikaan 4 tuntia 40 minuuttia, mikä oli 20 minuuttia nopeammin kuin olin arvellut.

Seuraava koitos piti oleman juoksu toukokuussa. Pahimmoiksi sairastuin flunssaan viikkoa ennen kilpailua ja olin kilpailupäivänäkin vielä kovin räkäinen. Silloin riittävän rankka fyysinen suoritus oli käydä kannustamassa seurakavereita paikan päällä Tuusulassa. Viikon päästä tästä juoksin Naisten kympin. Vielä silloinkin flunssan jälkimainingit vaikeuttivat hengitystä, mutta sinnittelin maaliin noin ajassa 1 h 10 min.

Kesäkuun puolivälin jälkeen oli vuorossa Venlojen viesti. Kisa käytiin Lappeenrannan eteläpuolella. Viikonloppu oli sateinen ja siitä seurasi kisakeskuksen muuttuminen kuravelliksi viikonlopun aikana. Juoksin kakkososuuden. Osuudelle sattui kilpailun vetonaulaksi mainostettu kilpailukeskuksen läpijuoksu. En ollut järin innostunut juoksemaan kuravellissä metsän laidasta metsän laitaan yleisön edessä, mutta minkäs teit. Pääsin matkaan melko huonolla sijoituksella. Siitä lienee johtunut, että sain nostettua joukkueemme sijoitusta 194 pykälää. Väliajoista näkee, että isoin nosto tapahtui alkumatkasta. Se hämmensi minua, koska alkumatkaan osui omat empimiseni. Ensimmäiselle rastille mennessä oli tiheikköä, jota oli vaikea lukea. Jostain rastista menin melkein ohi. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tuli juostua ihan kelvollinen suoritus. Enkä toivottavasti näyttänyt ihan niin läkähtyneeltä maaliin tullessa kuin vuotta aiemmin. Silloin seurakaverit kommentoivat, että näytin siltä, että en tule toipumaan suorituksestani sen vuorokauden puolella. Harmittavaa oli, että joukkueemme lopulta hylättiin, kun viimeisen osuuden juoksija oli juossut metsässä väärän kartan kanssa. Onneksi en sen viikonlopun aikana sairastunut, vaikka hytisin suoritukseni jälkeen ja yöllä varpaat kastuivat nukkuessani teltassa.

Kalevan kierroksessa olisi ollut seuraavaksi vuorossa soutu. Sen kuitenkin skippasin suosiolla, kun ei ole tuosta lajista mitään kokemusta. Pyöräilynkin meinasin aluksi jättää väliin, mutta koska juoksu jäi välistä sairastumisen vuoksi, piti ottaa pyöräily ohjelmaan. Sain maantiepyörän lainaan työkaveriltani. Treenilenkkejä ajelin omalla hybridipyörälläni, koska sain lainapyörän vasta viikkoa ennen itse kisaa. Itse kilpailussa yllätin itseni pystymällä pitämään yllä 26,7 km/h -keskinopeutta 66 kilometrin lenkillä. Se oli paljon suurempi nopeus kuin, mihin olin harjoituslenkeilläni (niillä parilla, mitä ehdin maantiepyörän kanssa tehdä) kyennyt. Ensimmäiset 46 kilometriä minua "kiritti" nainen, joka oli startannut matkaan 40 sekuntia ennen minua. Minulla säilyi lähes koko ajan näköetäisyys häneen ja pikkuhiljaa välimatka alkoi lyhentyä. Sain häntä aina ylämäissä kiinni ja alamäissä ja tasaisilla hän taas pääsi vähän karkuun. Lopulta sitten 20 kilometria ennen maalia ohitin hänet. Minua ohiteltiin toki enemmän kuin minä ohittelin muita. Joku papparainen totesi 50 km ennen maalia, että "ei muuta kuin menoksi", kun ajoi minusta ohi. Loppumatkasta joku kysyi, onko rankkaa ja toinen kysyi, onko kevyttä. Yksi ohittajista karjaisi "Jee!" mennessään minusta ohi noin 3 kilometria ennen maalia. Kilpailukeskuksessa tajusin tämän jälkimmäisen olleen Alexander Stubb. Häntä haastateltiin paikalla ja sitten näin hänet hölkkäämässä valko-vihressä asussaan, jollainen tuolla karjaisijalla oli ollut päällään. Loppuaikani 2 h 29 min 1 s oli tosiaan hienoinen positiivinen yllätys.

Melko vähäisillä treeneillä olen selvinnyt näistä suorituksista. HeiaHeia! -palveluun kirjaamieni suoritusten perusteella olen tänä vuonna  luistellut 81,8 km, 137,9 km, juossut 93,8 km ja pyöräillyt 247,7 km. Nämä luvut sisältävät myös nuo kilpailusuoritukset. Kalevan kierroksesta on jäljellä enää suunnistus. Sitä on alla tälle vuodelle 43,4 km, mutta vielähän tässä ehtii reilun kuukauden aikana nostaa määrää... Täytyy kyllä todeta, että ilman vuosien kilpaurheilutaustaa en varmaan näillä harjoitusmäärillä pärjäisi edes tuon vertaa noissa Kalevan kierroksen lajeissa.