Istuin eilen illalla huoneeni puolella läppäri sylissä. Kello näytti ehkä yhdeksän illalla. Alkoi kuulua kolinaa, semmoista nakutusta, että kuvittelin naapurin hakkaavan naulaa seinään. Kolina ei loppunut, joten menin keittiön puolelle. Keittiö oli pimeä ja näin kajastuksen ulkona olevasta hahmosta. "Mitä ihmettä? Onko sillä joku hätä", ajattelin. Avasin ikkunan.
- Asuuko Inkeroinen tässä rapussa? mongersi miehen humalainen ääni ja nuhainen nenäni haistoi vanhan viinan katkun.
- En minä muista, vastasin, vaikka jokin olikin mielikuva siitä, että kyseisen nimen olin nähnyt jossain ovessa.
- Se on mun veli ja sen kännykkä jäi mulle ja... et sä viittis kattoo?
- No okei.
Lähden keittiöstä eteiseen ja avaan oveni. Näen miehen seisovan lukossa olevan ulko-oven takana. Kurkistan naapurini ovessa olevaa nimeä. Se ei ainakaan ole Inkeroinen. Palaan sisälle ja keittiön puolelle. Näen, että mies poistuu kohti toista taloa. "No kai se luovutti". Palaan koneeni ääreen huoneen puolelle.
**
Kello on vähän vaille kymmenen, kun koputus kuuluu taas. Miehellä on tyhjä muovinen juomapullo, jolla hän kurkottaa yltääkseen ikkunaan tai edes ikkunalaudalle asti. Avaan ikkunan.
- Kyllä se tässä asuu. Tässä on se osoite, mies tunkee ikkunasta sisään paperilapun, jossa on osoite ja puhelinnumero.
- Tarkistin tiedustelusta, hän jatkaa.
Otan paperin ja pistän ikkunan kiinni. Laitan keittiön kohdevalon päälle ja luen paperista myös asunnon numeron, jota en nähnyt pimeässä keittiössä. Avaan ikkunan ja annan paperin takaisin.
- Eksä vois päästää mua sisälle?
- Miks mä päästäsin sut sisälle?
- Että mä menisin veljeni luo.
- No, jos mä käyn siellä ovella.
- No okei.
Pistän sandaalit jalkaani ja lähden oman asuntoni avain kourassa yläkertaan. Inkeroinen näyttää olevan yläpuolellani asuvan sukunimi. Koetan soittaa molempia ovessa olevia ovikelloja. Kumpikaan ei taida tomia. Koputan. Mitään ei kuulu. Palaan alakertaan ja näen miehen ulko-oven takana. Avaan oman asuntoni oven ja palaan keittiöön. Mies on lähdössä poispäin, kun huomaa ikkunan aukeavan.
- Ei siellä ollu ketään kotona.
- Mi-mitä se sano?
- Ei siellä ole ketään kotona.
- Jaa, no, kiitos sulle kuitenkin, sanoo mies ja poistuu vilkuillen yläkerran ikkunoihin päin.
Jää inhottava olo. Pelottava suorastaan, vaikkei mies ollut suoranaisesti uhkaava. Menee aikansa, että olen valmis yrittämään unen päästä kiinni. Kun lopulta menen nukkumaan, saan unta ongelmitta.
***
Herään koputukseen. Tiheätahtinen koputus jatkuu hetken. Katson kelloa: se on puoli kuusi. Päätän pysyä sängyssä. Kuuntelen. Koputus lakkaa. Kuuntelen. Kuvittelen kuulevani jonkun olevan oveni takana. Yritän miettiä, ettei mitenkään ole mahdollista, että mies olisi oveni takana, jos ei pääse ulko-ovesta sisään. Yritän rauhoittaa itseäni. Vielä voisi nukkua tunnin. Kuulen, että yläkerrasta joku tulee alas ja menee pihalle. Ehkä se oli se veli. Päätän yrittää nukkua vielä. Ajattelen muita asioita, mutta uni ei tule. Herätys on puoli seitsemältä. Olen rättiväsynyt.
Kaikenlaisia hiippareita siis täälläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti