Kaksi miestä rynnisti rinteestä polulle, jossa juoksin. Perästäni kuului:
- Voi v**tu!
- Onko sulla teipissä?
- On, mutta se on tietysti jo niin löystynyt, tuumi toinen tyynenä.
Samassa miehet juoksivat ohitseni.
- Vähän rusahti. Voi olla, että on huomenna turvoksissa... tai sitten ei.
Kovin välinpitämättömältä kuulosti viimeinenkin lausahdus. Eikä jalka kovasti voinut sattua, koska juoksu jatkui. Jäin vain miettimään, että voiko nilkkavammoihin tottua, jos ne toistuvat usein? Itse toivon, että nilkkani vamma ei uusi, kun ei ole edellisestäkään täysin toipunut. Märässä suunnistusmetsässä tämä vaikutti jälleen hieman etenemiseen C-radalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti