- Tässäkö saa itkeä? kysyi seniori-ikään ehtinyt nainen, levitti kätensä ja alkoi huutaa kuin itkisi.
Olin juuri selvittänyt yhden hylkäysasian itkumuurilla, kun tämä tapahtui. Luulin, että naisellakin oli ollut jotain epäselvää leimojen kanssa ja olin kysymässä hylkyprintterin vieressä olevilta, puuttuuko minulta jokin tuloste, kun kilpailun valvoja totesi, että "no panic, se oli vain huumoria".
Muutamia muitakin tilanteita Uudenmaan yösuunnistuksen alumestaruuskilpailuiden toimistossa oli, jolloin pelkäsin, että oikeat ongelmat alkavat. Mutta mitään fataalia ei tapahtunut. Onneksi. Saimme tulospalvelun toimimaan kunnialla eikä valmisteluun käyttämäni aika mennyt hukkaan. Pientä prosessin hiomista olisi ollut palkintojenjakojen järjestämisessä, mutta enpä ollut tullut ajatelleeksi sitä etukäteen ollenkaan. (Kuka tekee ja mitä ja kenelle palkintojenjakoon menevät listat annetaan ja miten kirjanpito pidetään ajan tasalla toimistossa...)
Täytyy kyllä todeta, että tulospalveluvastaavan homma avasi vielä ennestään silmiä sille, mitä kaikkea ja kuinka paljon aikaa urheilukilpailuiden järjestely vaatii. Suunnistuksessa erityisesti tuntuu olevan todella monta muuttujaa, jotka pitää muistaa ottaa huomioon. (Tosin luistelu- ja yleisurheilukilpailuiden järjestelyssä en ole ollut yhtä vastuullisessa tehtävässä, joten vertailukohta ei ole sama.) Olisi pitänyt osata olla kiitollisempi kilpailumahdollisuuksista silloin, kun itse vielä oli aktiiviurheilija ja miksei vielä näin kuntoilijanakin.
Järjestely vei aikaa myös omalta liikuntaharrastukselta. Lomalla tuli lorvittua muutenkin vain, mutta mitä lähemmäs AM-yö tuli, sitä enemmän oli tekemistä eikä ehtinyt oikein edes harkita edes lenkillelähtöä, kun työt ja musiikkiopinnotkin alkoivat... Eilen sitten, päivä kisan jälkeen, kävin lenkillä ja tänään sen huomasi kipeistä reisistä. :|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti