Nuhainen joulu

Minulla ei ollut lomaa ja joulunpyhätkin menivät nuhaisena. Onneksi ei tullut kuumetta. Nenän tukkoisuus ja yskänpoikanen veivät kuitenkin voimat. Tässä on sitten ollut pakkolomaa laulamisesta ja liikunnasta. Ehkä hyvä niin, ehkä ei. Jo edellisen syysflunssani kohdalla totesin, että italialaiset ystäväni Tukholman ajoilta taisivat olla oikeassa: olen aina kipeä. :(

Tällä kertaa tauti alkoi antaa merkkejä itsestään konsertin jälkeisenä iltana pienenä kurkun karheutena. En antanut sen häiritä menoa, vaan kävin luistelemassa vielä perjantainakin ja viikonloppuna olin SM-kisoissa luistimilla laittamassa käsinauhoja kilpailijoille. Ehkä olisi pitänyt tajuta jäädä kotiin, kun kurkussa tuntui, ei kipua, mutta karheutta. C-vitamiinikuurikaan ei tällä kertaa auttanut, vaikka turvauduin siihen jo torstai-iltana ja perjantaiaamuna. Nuhainen osuus taudista alkoi jouluviikolla maanantain ja tiistain aikana. Taudin pahin vaihe taisi osua juuri jouluaatolle. No, menihän se joulu näinkin. Muuten oli ihan mukavaa.

Askel kohti joulua

Viimein tuli hieman jouluinen fiilis tänään. Tämä johtui siitä, että lauloin tänään konservatorion joulukonsertissa. Eikä pelkästään sen vuoksi, että konsertissa laulettiin joululauluja, mutta myös sen vuoksi, että stressi alkaa vapaa-ajantouhujen osalta hieman hellittää.

Ennen eilistä stressasin säveltapailun koetta ja kiirehdin kokeesta kuulemaan Lähde-kuoron joulukonsertin lopusta edes osan. Tänään sitten jännitin esiintymistä. Oli tulla rimakauhu, kun kuunteli muiden hienoja esityksiä. Meni se oma esityskin sitten lopulta suht ok, mutta on sitä aika kriittinen itseä kohtaan... ja oma kriitikkoni oli katsomon puolella.;)

Nyt voi hiljalleen alkaa löysätä vapaa-ajalla hetkeksi ja rauhoittua kohti joulua. Töissä puolestaan siihen ei ole vielä aikaa. Mutta jos ei ole iltaisin yhtä kiire, kun tässä on viime viikkoina ollut, ehtii hieman hengähtää.

Avuttomuus

Se on kauheaa, kun ei osaa tehdä mitään, kun näkee tapaturman... Oli todella avuton olo, kun tänään kävi jäällä yhteentörmäys. Ei yksinkertaisesti tiedä, mitä pitäisi tehdä. Onneksi siinä ei ollut yksin, mutta eipä ollut muillakaan varmoja otteita asian kohtaamiseen. Mitä ilmeisimmin onneksi mitään kovin pahaa ei käynyt, mutta jäi ikävä olo.

Pyllylleen menin...

...minä siis, kesken Seinäjoki-luistelun. Olin mukana pääjoukossa vielä, kun matkaa oli noin 16 kierrosta maaliin 20 kilometrin matkalla. Horjahdin, liu'uin kahdella luistimella, yritin korjata tasapainoa, mutta matka painoi jaloissa niin, etten saanut väistämätöntä kaatumista estetyksi naarmuuntuneella kaarrejäällä.

Siinä vaiheessa tuli luovuttajafiilis hetkeksi enkä aikonutkaan yrittää luistella pääjoukkoa enää kiinni. Olin luistellut perässä sillä ajatuksella, että roikun siinä niin kauan kuin hyvältä tuntuu eikä joudu repimään hampaat irveessä. Pari kierrosta meni, että sain vauhdin takaisin päälle. Siinä sitten pääjoukko ehti luistella minut 2 kierroksella kiinni, mutta onneksi löytyi vielä pääjoukosta pudonnut peesi, joka auttoi jaksamaan loppumatkan. Alkuvauhti oli ollut kuitenkin sen verran reipasta, että paransin viikontakaista aikaani yli 3 minuuttia. Tällä kertaa matka taittui aikaan 40,58.

Huomenna varmaan taas selkää kolottaa... vaikka tällä kertaa selkä väsyi myöhemmässä vaiheessa kuin viikko sitten.

Luumumarmeladia tuubista

Leivoin tämän vuoden ensimmäiset joulutortut tänään. Kiitos pyhäntäläisen Maustaja-nimisen firman, leipominen oli entistäkin helpompaa. Ovat keksineet nimittäin pakata luumumarmeladin tuubiin. Tässä on kaksi hyvää asiaa:
1) marmeladin annostelu torttuihin on helpompaa
2) marmeladi säilyy seuraavaankiin vuoteen eikä kuivu avatussa purkissa.

Tuubitettu marmeladi maksoi toki enemmän kuin perinteisesti pakattu, mutta säilyvyyden vuoksi pidän hankintaa kannattavampana. Voisin tästä vähitellen heittää sen viime vuoden purkkimarmeladin jämät menemään...

20 kilometriä pitkäteräisillä

Osallistuinpa sitten lauantaina Kalle Valtosen maratonille. Lajina siis luistelu ja matkana, ei ihan maraton, vaan 20 kilometriä. Minulla ei ollut etukäteen mitään käsitystä, kuinka jaksan luistella 50 kierrosta 400 metrin radalla, koska en muista treeneissäkään koskaan vetäneeni yhtä pitkää matkaa, ainakaan kerralla. Ajattelin ottaa ihan rauhassa ja tunnustella.

Noh, kuten tiedätte, minulla on aika vahva kilpailuvietti. Toisin sanoen, en nyt ihan löysäillen matkaan lähtenyt. Olin aluksi jossain peesissä, mutta kun vauhti tuntui liian hitaalta, luistelin kiinni seuraavan peesin ja taas seuraavan ja välillä vedin letkaa, kunnes kiihdytin vauhtia ja luistelin kiinni jonkin peesin. Yllätyksekseni sain muut naisluistelijat (2 kpl) kiinni kahteen kertaan. Kiinni saadessani jäin heidän peesiinsä roikkumaan muutaman kierroksen ajaksi, kunnes kiihdytin taas vauhtia. Täytyy toki todeta, että kaiken matkaa miesten kärki luisteli minusta ohi kierroskaupalla. Heillä oli kaiken lisäksi pidempi matka luisteltavanaan (30 km).

Selkää alkoi kolottaa jo hyvissä ajoin ennen puoltaväliä ja kolotus sen kun vain lisääntyi matkan edetessä. Välillä toki piti selkää suoritellakin. Viimeiselle kierrokselle jäi aika paljon paukkuja, joten ilmeisesti olisi pitänyt luistella matkalla vähän reippaampaa vauhtia. Aika oli tällä kertaa 44 minuuttia 13 sekuntia. Ei hassummin ensimmäiselle kerralle.

Sunnuntaina kolotti selkää ja yläniskaa. Tänäänkin vielä selkä ja niska ovat vähän jäykät ja jaloista huomaa, että jotain on tullut tehdyksi, mutta enköhän minä tästä toivu... kenties ensi sunnuntaiksi uusimaan suoritusta Seinäjoelle...