Ojensin tänään käteni kymmenettä kertaa verenluovutuksessa. En tarkalleen muista, milloin viimeksi kävin verenluovutuksesta, mutta tovi siitä oli vierähtänyt. Yllätyin sitä, että jännitti. Kai mielessä kaihersi se, että kertaalleen on pistetty molempiin käsiin, kun toisesta kädestä ei ensin lähtenyt veri virtaamaan. Nyt kerroin tästä sairaanhoitajalle ja hän etsi antaumuksella suonta vasemmasta kädestäni. Jännitystä ei lieventänyt yhtään se, että hän jäi seuraamaan siihen viereen, miten veri virtaa. Valitteli, että pisti niin, että tuli mustelma, ja korjasi neulan asentoa kerran. Kyllä se siitä sitten lähti vauhtiin ja luovutus sujui lopulta ihan hyvin.
Jännityksen lauettua luovutuksen jälkeen tuli hieman höttö olo. Ehkä hieman hötömpi kuin aikoihin. Se on kyllä kummallista, koska hemoglobiinini oli jälleen huippulukemissa. Laite näytti lukemaa 161. Ihan oma ennätys ei kyllä syntynyt, mutta hiihtokisoihin en olisi saanut startata.
2 kommenttia:
Me voitais tehdä semmoinen diili, että luovutat mulle noita punasoluja ihan säännöllisesti :D Nimimerkillä "olis joskus kiva kokeilla miltä yli 120 tuntuu..."
Tähän diiliin voisin lähteä helpommin kuin siihen, kun kilpaurheilijakaverini esitti samanlaisen pyynnön. Verensiirto urheilijalle olisi "hieman" arveluttavaa...;)
Lähetä kommentti