Pyörä ajokunnossa

Ajattelin keskiviikkona, että olisi voinut pyöräillä torstaina töihin, jos olisi tullut bussilakko. En kuitenkaan jaksanut keskiviikkona kuoron jälkeen enää lähteä laittamaan pyörää ajokuntoon, kun kello oli jo yhdeksän tietämillä. No, bussilakkoahan ei sitten tullut.

Torstaina olin kotona hieman aiemmin ja päätin laittaa pyörän ajokuntoon. Rasvasin ketjut ja yritin pumpata surkealla pumpullani ilmaa renkaisiin. Pumppaaminen ei kuitenkaan sujunut, joten päätin taluttaa pyörän läheiselle huoltoasemalle. Päästyäni reilun kilometrin päässä olevalle asemalle, totesin, että taitaa olla paikan ilmalaite rikki. Ilmaa sihisi painemittarin ja letkun välistä. Päätin käydä informoimassa myyjää asiasta. Hänpä sitten lähti katsomaan kanssani laitetta ja totesi sen jälkeen, että käy soittamassa ja kysymässä asiasta vielä joltakulta. Hetken kuluttua hän tuli ulos ja huuteli, että "se on rikki". No, oikeastaan sen nyt olin jo osannut päätellä.

Olin juuri lähdössä taluttamaan pyörääni takaisin kotiin, kun läheisessä autossa tilannetta seurannut mies avasi autonsa oven ja huuteli:
- Tarviitko pyöränpumppua lainaan?

Minä siihen, että jos sellainen häneltä löytyy, niin sehän olisi kiva. Ja kyllähän hänellä toden totta oli autonsa peräluukussa kunnon pyöränpumppu ilmanpainemittareineen. Hän ystävällisesti täytti pyöräni renkaat ja pääsin ajelemaan kotiin taluttamisen sijaan. Ei siis ihan turha reissu huoltsikalle.

Kotipihassa vielä pesin ikkunaremontin jäljiltä pölyttyneen pyöräni ja vein sen takaisin varastoon.

Tänään sitten tuli ajettua ensimmäinen lenkki, kun ajelimme ystäväni kanssa Huopalahden kirkkoon kuuntelemaan Lähde-kuoron ja Riemukuplan esittämää Suomalaista messua. Harmi vaan, että keli oli tänään jo kylmempi ja kotimatkalla kastuimme. Lisäksi ilmeisesti jarruni kaipaisivat vähän säätöä, koska niistä kuuluu rahnustavaa ääntä...

Suunnistuskauden avaus Prisma-rasteilla

Neljä ja puoli viikkoa kestänyt flunssa ja konsakiireet ovat lykänneet suunnistuskauden avausta. En ole ehtinyt iltarasteille (sitä D-radan kävelykierrosta kavereiden kanssa flunssan loppumetreillä ei lasketa). No, mitäs sitä suotta treenaisi iltarasteilla, kun on noita kansallisiakin kisoja tarjolla...! Siispä ilmoittauduin Prisma-rasteille C-sarjaan. Lopputuloksen olisi voinut arvata, kun ei ole suunnistustuntumaa yhtään.

Yritin ennen suoritusta keskittyä, jotta saisin ajatukset pidettyä kasassa. Mentaaliharjoittelu ei auttanut. Starttasin metsään ja otin kyllä K-pisteellä oman rauhan kartan katseluun. Suuntasin ykköselle ja löysin polun, joka näytti siltä, jota etsin. Pikkupoika pysäytti minut ja kysyi, missä ollaan. Sanoin, etten ole aivan varma ja vilautin omasta kartastani kohtaa, jossa luulin, että olemme. Etenin sinne suuntaan, jossa rastin luulin olevan. Löysinkin rastin, mutta se oli väärä. Palasin polulle, jatkoin sinne suuntaan, jonne olin ollut matkalla ennen kuin poikkesin rastin suuntaan. Polkujen risteyksessä paikallistin itseni. Tajusin tulleeni alun perin väärälle polulle.

Ykkösen löydettyäni otin suunnan ja lähdin liikkeelle. Vastaan tuli suo, niin kuin pitikin. Kiersin sen vasemmalta, kuten suunnan mukaan pitkin ja lähdin kiertämään kumparetta vasemmalta. Päädyin polulle, joka ei vastannut kooltaan odotettua. Aloin tuijottaa kompassia. Suunnat eivät täsmänneet. Löysin ojan, mutta senkään suuntaan kompassin kertomat suunnat eivät oikein täsmänneet. Kiersin takaisin kukkulan toiselle puolen. Nousin mäenrinteelle ja menin sitä hetken matkaa eteenpäin, kunnes tajusin, että se ei ollut oikea mäki, kun sitä polkua, jota olin etsinyt, ei näkynyt missään. Palasin mäen etelärinteeltä pohjoisrinteelle ja sille suolle, jota olin alun perin lähtenyt kiertämään. Lopulta palasin ykkösrastille ja otin uudestaan suunnan. Nyt suunta näytti ihan eri suuntaan kuin ensimmäisellä kerralla. Olin ensi yrittämällä ottanut suunnan 90 astetta pieleen! Miten noloa...

Oikean suunnan löydyttyä kakkonen löytyi suht helposti, mutta olin jo pistänyt vähän jarruja päälle, kun tuntui, ettei homma pysy yhtään kasassa. Kolmosesta menin vähän ohi, mutta osasin korjata suht nopeasti. Nelonen löytyi helposti. Vitosesta menin myös vähän ohi, mutta rasti näkyi kaukaa (tosin ensin en uskonut, että se on etsimäni rasti...). Kutonen ja seiska löytyivät myös suuremmitta ongelmitta. Tosin seiskalle mennessä epäröin polkujen kanssa.

Matka kohti viimeistä rastia oli hivuttavaa ylämäkeä. Päätin, etten kävele. Lopulta kuitenkin pysähdyin tienristeyksessä katsomaan karttaa, kuten edelleni juossut tyttö. Kun olimme jo lähellä maalialuetta, tämä tyttö lähti harhailemaan vasemmalle... jäin hieman tuijottamaan hänen peräänsä, ennen kuin uskoin itseäni, että aikomani suunta oli oikea. Tyttökin pian hoksasi, että rasti oli siinä kiven takana piilossa, jonne olin menossa ja ryntäsi ohitseni leimaamaan.

Maalin jälkeen minulle selvisi karu totuus: olin käyttänyt radalla aikaa kaksi kertaa niin paljon kuin voittaja ja edeltävään sijaankin oli matkaa 15 minuuttia. Sanomattakin oli selvää, että olin tulosluettelon hännillä. Kotona tosin netistä tuloksia tutkiessani huomasin, että en jäänytkään viimeiseksi. Joku oli viettänyt metsässä noin 50 minuuttia kauemmin kuin minä. Minun aikani oli 53:32. Ja matkaahan oli kaikki 2,88 km... Kai se tästä taas lähtee?

Yksi etappi melkein saavutettu

Minulle selvisi muutama viikko sitten, että konservatoriolla voi saa hyväksytettyä yhteismusisoinniksi muutakin kuin konservatorion piirissä suoritettua yhteismusisointia. Olin kuvitellut, ettei minulla olisi mahdollisuuksia saada vielä tänä vuonna musiikin perustason päättötodistusta, koska yhteismusisointia kertyy kevään loppuun mennessä 1,5 vuotta. Perustasolla kun sitä vaaditaan yhteensä kolme vuotta, mikä ei ajallisesti kahden vuoden opiskelun aikana voi olla edes mahdollista.

Edellisen kerran olen ollut kunnolla järjestetyn yhteismusisoinnin piirissä 90-luvun puolivälissä seurakunnan nuorisokuorossa. Pyysin kanttorilta todistuksen 2,5 vuoden kuoroilusta ja toimitin konservatoriolle. Tänään sain tietää, että yhteismusisointia hyväksytään tuosta kuorosta sen verran, että saan kuin saankin perustasoon vaadittavan määrän kasaan.

Vielä pitää jännittää torstaihin asti musiikin perusteet 4 -kurssin tuloksia. Luulen, että viimeviikkoinen tentti meni läpi, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Josko "Kohtalon sinfoniasta" tuli sittenkin oikeasti kohtalokas... meni nimittäin säveltäjä väärin ja sen myötä lisäsepustukset. Onneksi lopulta päädyin sentään oikeaan aikakauteen, josta myös saa pisteen. No, tuo yksi kohta on pisteistä 5/55 eli ei kovin suuri. Oli siinä kokeessa kyllä muitakin teoksia, joiden tunnistaminen ja niihin liittyvien lisätietojen kirjailu ei ihan mennyt putkeen. Jännää on. ;)