Työmatkailua

Laskujeni mukaan kotiuduin viime yönä yhdenneltätoista ulkomaantyömatkaltani vuoden sisään. Ihan jonniin verran on tullut siis reissattua. Matkakohteet sentään ovat olleet tässä Euroopassa, joten mitään pidempiä matkoja ei ole tullut tehtyä. Tosin muutaman päivän kestävät reissut ovat oikeastaan aika rasittavia.

Tällä kertaa matkani suuntautui Englantiin. Ja täytyy kyllä todeta, että euro ja Schengen-alue helpottavat matkustamista kummasti. Kumpaakaan näistä ei ole Englannissa, joten pitää suoriutui passintarkastuksista mennen tullen ja muistaa vaihtaa rahaa. Rahan vaihtaminen on tärkeää, koska saarivaltiossa ei aina pysty kortilla maksamaan (esimerkiksi taksimatkaa). Tähän käteisen pyörittelyyn olen kyllä törmännyt muuallakin, mutta euro helpottaa elämää.

Niin ja Englannissahan liikennekin kulkee väärää puolta. Tämä ja sääennuste (lähellä nollaa) sai minut pitäytymään auton vuokraamisesta.

Passintarkastuksesta ei ollut jonottamista suurempaa hidastetta matkan varrella, mutta sen sijaan paluumatkalla päänvaivaa aiheutti vaihtokenttä Arlandan järjestely. Passintarkastuksen jälkeen olisi pitänyt siirtyä uudelle portille, mutta vastassa oli lukittu ovi. Oven vieressä olevaa nappia painamalla ei suinkaan heti saanut ketään paikalle, vaan oven taakse ehti muodostua rypäs vaihtolennoille pyrkiviä ennen kuin oven tuli joku avamaan. Eikä siinä vielä kaikki: piti selviytyä nopeasti uudesta turvatarkastuksesta. (Ja samassa jouduin luopumaan vesipullostani) Aikamoinen ryysis siitä tuli, kun kaikilla oli lyhyt vaihtoaika ja kiire. Lopulta sitä ehti ihan hyvin uudelle portille ennen kuin boarding oli edes käynnissä.

Kohteesta riippumaton vaiva matkassa oli torstain vastaisena yönä alkanut nuha. Paluumatkalla korvat sattuivat ja menivät lukkoon laskeutumisien yhteydessä. Harmillista, että ei ollut suoraa lentoa, joten jouduin kärsimään laskeutumisesta kahdesti. No, hengissä ollaan ja parannellaan räkätaudiksi kääntynyttä tautia.

Autoilija kiipelissä - eli kuinka vaikeaa voikaan olla päästä pois parkkihallista

Parkkeerasin tänään lyhyesti P-Elielissä. Palatessani istuuduin autooni tyytyväisenä, kunnes tajusin, että jotain jäi tekemättä. En ollutkaan vielä maksanut. Kipitin lähimmälle maksuautomaatille, jossa oli pari ulkomaalaista miestä ja kolmas mies jonossa. Ulkomaalaisella oli puhelinlinja auki tukipalveluun. Kuulin, kun hän rikkonaisella englannilla selitti, että auto on kateissa.
- Yes, it looks like I have lost it.

Ajattelin, että tässä voi kestää. Ja niin taisi ajatella se jonossa ollut kolmas mieskin. Hän lähti reippain askelin toisaalle ja päätin seurata häntä, koska arvelin, että hän siirtyy toiselle maksuautomaatille. Olin oikeassa. Menin hänen peräänsä jonottamaan automaatille, mutta pian laite alkoi piipata ja mies kääntyi minuun päin:
- Tämä ei toimi. Se söi mun kortin... siis ei luottokorttia, mutta tuon parkkikortin.
- Voi ei... missähän täällä on lisää näitä...(automaatteja)?
- En tiedä, mutta mä en pääse ulos täältä, parahti miesparka. Automaatin näytöllä näkyi "Toiminto ei käytössä", kun mies painoi puhelinlinjan hälytysnappia.

Katsoin parhaaksi lähteä paikalta etsimään kolmatta automaattia. Löysinkin sellaisen suht helposti, ja se myös toimi. Joten itsellä ei ollut sen kummempia vaikeuksia ulospääsyn kanssa.

Ei sikäli, olenpa minäkin kokenut eri parkkihallin kanssa vähän vastaavaa. Siellä automaatti huoli vain käteistä, mutta mikään syöttämistäni seteleistä ei sille kelvannut eikä minulla ollut kolikoita. Soitin tukeen ja sieltä hälytettiin päivystäjä paikalle. Päivystäjää odotellessa tajusin käydä lähikahvilassa vaihtamassa seteleitä kolikoiksi, ja ehdin lopulta Arabiasta Ruoholahteen asti ennen kuin päivystäjä soitti: "Sinäkö olet se, joka on jumissa parkkihallissa?"

Niin ja eräällä toisella kerralla erään toisen parkkihallin ovi ei auennut, vaikka puomi toimi. Ja samaisen hallin portti on kerran sisäänajaessa herjannut: "Väärä läsnäolo". Joten sattuuhan noita. Kertaakaan en kuitenkaan ole hävittänyt autoani niin pahasti mihinkään halliin, että olisi pitänyt todeta: "Yes, I think I have lost it."

Ikäkriisiä - pitkästä aikaa

Olen kärsinyt jonkinasteista ikäkriisiä jo noin 26-27-vuotiaasta lähtien. Hetkeen en ole siitä tänne kirjoittanut, mutta nyt on taas aihetta. Nimittäin järkytyin eilen katsoessani linnanjuhlia. Siinä muiden muassa selostajat kertoivat sisään saapuneen vuoden veteraaniuhreilijan Kirsi Koron. Veteraaniurheilijan. Voi hyvän tähden, vastahan me oltiin junioreita ja viskottiin kiekkoa ja moukaria samoissa kisoissa! Okei, olen Kirsiä muutaman vuoden nuorempi, mutta silti... veteraaneja tässä sitten jo ollaan.

Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että tänään minuun oltiin yhteydessä Suomen Veteraaniurheiluliitosta (aivan muusta asiasta tosin), ja toivotettiin samassa yhteydessä tervetulleeksi veteraanien SM-kisoihin.

Vanha, mikä vanha. Ei kai tässä auta kuin nöyrtyä kohtaloonsa. :D

"Hyväksytty"

Eilen siis vihdoin oli vuorossa Vaccaj-suoritus. Yritin olla suuremmin jännittämättä, mutta epäonnistuin siinä surkeasti. Jännitystä ei ainakaan helpottanut se, että sain arvalla ehkä vaikeimman mahdollisen laulettavan, sen viimeisen lisäksi. Nimittäin 9b:n. Tuolla Sibelius-Akatemian sivuilla sitä kuvataan mm. näin:

"Tässä harjoituksessa laajennetaan taitoja jälkiheleellä. Harjoituksen melodiasta voitaneen olla Paton’n kanssa samaa mieltä: se on ”tavattoman yksinkertainen” ja siksi koristelun tarpeessa. Näin päästään käsiksi pikkunuotteihin. Kahden nuotin koristelu tehdään samoin kuin edellisessäkin harjoituksessa eli kolmaskymmeneskahdesosina. Kolmen nuotin jälkihele ajatellaan puolestaan neljän kolmaskymmeneskahdesosan loppuosana, jolloin ensimmäisen ääni on sidottuna päänuotin kahdeksasosaan."

Minulta kysyttiin, haluanko laulaa ensin viimeisen (pakollisen) ja sen jälkeen arvotun vai toisinpäin. Pyysin, että arvotaan ensin ja päätän sen perusteella. Toiveilin tietysti jotain helppoa, jolla olisi voinut lämmitellä ennen pakollista. Noh, kun sieltä sitten tuli tuo 9b, niin päätin laulaa viimeisen ensin.

Vaikka periaatteessa olin aika rauhallinen, laulaminen ei sujunut kovin hyvin. Ääni jäi kireäksi, ilmeisesti liian pinnalliseksi jääneen hengityksen takia. Jotenkin tämä olo kulminoitui tenutoon 9b:ssä juuri ennen kuin ylläkuvattu koristelu alkaa. Sain kuitenkin pidettyä ajatuksen sen verran kasassa, että keskityin laulamaan kuviot.

Sain yllättävänkin lempää palautetta, kun kuviot osuivat kohdilleen. Kritiikkiä tuli lähinnä rytmin elämisestä (hidastusta, kun on vaikeampi kohta jne.) ja joistakin kestoista, jotka eivät menneet aivan kirjoitetun mukaan.

Joka tapauksessa tämä osuus on nyt hyväksytysti suoritettu ja seuraavaksi voi keskittyä varsinaiseen tutkintoon valmistautumiseen.