Kävin suunnistamassa. Satoi vettä ja oli muutenkin märkää ts. soita. Toisaalta onhan se positiivista, että ei ole yhtä kuivaa kuin viime kesänä, jolloin soita alkoi olla vaikea erottaa maastosta.
Tämä oli ensimmäinen kerta Tampereen iltarasteilla. Keksin heti roimasti asioita, joita voisi tehdä toisin.
a) Opastus paikan päälle voisi alkaa ennen sitä risteystä, josta käännytään. Nyt ensimmäiset opasteet olivat siinä risteyksessä, mistä piti kääntyä. Ajoin ohi.
b) Karttojen myyntipiste olisi hyvä olla siellä, minne parkkeerataan autot. Nyt myyntipiste oli maalin kanssa samassa paikassa. Tämä aiheutti sen, että jouduin ensin kävelemään autolta 200-300 metriä ostamaan karttaa (ja sarjalippua), sitten takaisin autolle ja jälleen maalin suuntaan, josta vielä oli matkaa lähtöön ainakin 300 metriä.
c) Missään ei pidetty kirjaa, ketä metsään lähti. Käsittääkseni nykyään iltarastien järjestäjät ovat vastuussa siitä, ettei ketään jätetä metsään. Espoorasteilla tästä pidetään huolta.
d) Maalissa ei saanut itselleen kuin tiedon ajastaan. Olisi ollut hauska saada se paperiliuska, että olisi voinut heti tarkistaa, kuinka pitkiä ne pummit olivat, mitä tuli tehdyksi. Nettiinhän ne kyllä tulevat, mutta...
Mitä omaan suoritukseen tulee, niin huonostihan se meni ja onneksi tuli otettua vain 3 kilometrin reitti. Epäilen, että uudesta kompassista voisi olla hyötyä. Sylvesterin maasto-ominaisuudet joutuivat koetukselle, kun autot parkkeerautettiin semmoiseen vesakkoon. Vesisade alkoi, kun olin saanut kartan ostetuksi. Eipä siinä vaiheessa enää viitsinyt luovuttaa, kun oli Ylöjärvelle asti ajellut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti