En tiedä, pitäisikö olla onnellinen...

Keppien kanssa liikkuessa saa monenlaista huomiota. Pääasiassa ihmiset ovat erittäin kohteliaita ja avuliaita. Toisekseen olen saanut kuulla jo niin monta kauhukertomusta erilaisista jalkatapaturmista, että olen alkanut ajatella, että ehkä pitäisi sittenkin olla onnellinen, että minulta nyt "vain" revähtivät nivelsiteet nilkasta.

Tänään viimeksi kuulin yhden tarinan miehestä, jolta olivat venähtäneet yhtä aikaa molemmista nilkoista nivelsiteet ja tarinan kertonut henkilö kertoi itsestään, että pelkkä pieni liukastuminen voi saada hänen polvensa sellaiseen kuntoon, että heti tulee 3 viikkoa sairaslomaa.

Perjantaina kuulin miehestä, joka oli laskettelurinteessä loukannut polvensa ja joka sai vasta kaksi vuotta tapauksen jälkeen oikean diagnoosin: murtuma. Kaksi vuotta tulehdusta polvessa oli aikaansaanut reuman.

Eräs puolestaan kertoi, kuinka hänellä oli jalkapallopelissä mennyt nilkasta nivelsiteet, murtunut sääriluu ja polvellekin oli käynyt samalla kerralla jotain. Hoito oli ollut 13 viikkoa kipsiä ja ensimmäiset ajat sellaisessa lääketokkurassa, ettei tiennyt mistään mitään.

Kolmas kertoi kasvuikäisestä pojasta, joka oli pudonnut puusta kymmenen metrin korkeudelta ja jonka reisiluu oli mennyt tuusan nuuskaksi polven yläpuolelta. Vertakin oli vuotanut niin paljon, että oli lähellä, ettei mennyt henkikin. Lisäksi kasvuiässä kun oli, piti reisiluuhun virittää joku systeemi, jolla jalkaa pikku hiljaa venytettiin, ettei kasvu pysähtyisi.

Jotenkin nämä kertomukset auttavat laittamaan oman vaivan uuteen perspektiiviin.

Seurankipeys

Olen ollut nyt kolme päivää kotona tekemässä töitä jalan takia. Odotan jo huomista, kun pääsen kinkkaamaan konttorille. Yksinäiset kotipäivät ovat pitkiä ja kurjia. Kai minä olen sen verran sosiaalinen persoona, että kaipaan seuraa. Toiset ihmiset kaipaavat välillä yksinäisiä hetkiä. Minun kohdalleni kyseinen kaipuu osuu äärimmäisen harvoin. En tiedä, johtuuko se siitä, että olen kasvanut keskimmäisenä lapsena kahden veljen kanssa. Lapsena ei tarvinnut olla yksin.

Kipsattu jalka rajoittaa entisestään liikkumista. Koko syksyn olen ollut enemmän tai vähemmän liikuntarajoitteinen. Se rassaa. Mutta pitää toivoa, että kipsi vihdoin saa jalan toipumaan.

Ostin kipsauksen jälkeen Celine Dionin uusimman levyn Taking chances ikään kuin lohdukkeeksi itselleni. Hyllystäni löytyy niin monta Dionin levyä, että olen saanut tästä useaan otteeseen kuulla (kuten lempiväristäni...). Monet levyistä vievät minut ajassa taaksepäin... "tuota kuuntelin kisamatkoilla Seinäjoelle ja treenimatkoilla Kangasalle... tuolla oli merkitystä, kun toivuin ensimmäisestä vakavasta ihastuksestani... tuota kuuntelin, kun ranskan yo-kuuntelut olivat ohi... tuota silloin, kun asuin lukiolaisena yksin Helsingissä ja kun valmistauduin Kroatian laulukisoihin... tuo ja tuo ja tuo ja tuo ovat olleet läsnä, kun olen rypenyt erinäisiä kertoja sydänsuruissa ja toisaalta niinä hyvinä hetkinäkin..." Taking chances luultavasti assosioituu vastaisuudessa tähän kipsattuun jalkaan. Samalla virittäydyin ensi kesään: menen Tukholmaan Dionin konserttiin ruotsalaisen ystäväni kanssa.:) (Sanokaa, mitä sanotte... :P)

Musiikista muutenkin yritän hakea sitä mielihyvää, mikä liikunnan puutteen vuoksi jää saamatta. Laulaminen toimii välillä melkein yhtä hyvin kuin luistelutreeni.

Jag går på kryckor... igen!

Joo, tuommoisen paketin sain jalkaani tänään. Ja kepit. Harmistus oli lähes yhtä suuri kuin silloin, kun sain vamman. Olen jälleen kovin liikuntarajoitteinen ja sekös pistää mielen matalaksi... Toivottavasti tämä pehmytkipsi auttaa saamaan jalan kuntoon.

Internationaler Fossil Cup ja muut viikonlopun taistot

Olen seurannut tarkasti viikonlopun luistelukoitoksia. Calgaryssa kisataan maailman cupia, Hamarissa Challegers' cupia, Seinäjoella Season Opening Racea ja sitten silmiin pisti Saksan liiton sivuilta Internationaler Fossil Cup. Luulin, että kyse on senioreiden kisoista (vrt. fossiilit), mutta ei. Kisan tuloksista selvisi, että kyseessä onkin lasten ja nuorten kisat. Mistähän ihmeestä kyseinen nimi on skaboille tullut? Vai tarkoittaako Fossil saksaksi sittenkin jotain ihan muuta? No, joka tapauksessa suomalaisen näkökulmasta muut mainitut kamppailut ovat mielenkiintoisempia.

Itse en sen sijaan pääse kyllä vielä pitkään aikaan jäälle. Jalan kipsaus on edessä huomenna. *harmistus*

Ödeemi ja effuusio

Luimme ortopedin kanssa yhdessä magneettikuvalausunnon keskiviikkona. Kuvissa oli "selvät löydökset", muttei mitään, mitä pitäisi leikata. Lausunnossa esiintyi useaan kertaan sana ödeemi eli turvotus ja effuusio eli kudosnestepurkauma. Lääkkeeksi lääkäri haluaa määrätä jalkaani pehmytkipsin kolmeksi viikoksi. Heti en sitä jalkaani saanut, vaan saan rauhassa "sulatella asiaa ja järjestellä asioitani", kuten lääkäri totesi.

"Ja liikkumatta!"

Magneettikuvaan mennessä sain ohjeeksi riisua kengät, housut ja kellon. Sukat saivat jäädä. Jalka aseteltiin tyynyjen keskelle koriin.

- Kun jalkaa kuvataan, puolet kropasta jää koneen ulkopuolelle, sanottiin.

En yhtään ihmettele, että jotkut voivat saada klaustrofobiakohtauksen kuvauksessa, jos koneen sisälle joutuu kokonaan. Kone pitää kovaa pauketta ja surinaa. Siltä suojautumiseen käytettiin kuulosuojaimia, joihin sai valita mieleistään musiikkia: klassista, iskelmää, poppia tai rokkia. Ajattelin, että klassinen olisi turvallinen vaihtoehto.

Klassista musiikkia siis tuleman piti ja ihan mukava niin. Vivaldin Neljä vuodenaikaa rauhoittivat mukavasti. Kaksikymmentä minuuttia kestäneen kuvauksen aikana piti olla liikuttamatta jalkaa ja varpaita. Yritin rentoutua, mutta piti kuitenkin keskittyä siihen, ettei heiluttele varpaitaan. Mikä siinä onkin, että juuri, kun ei saisi liikkua, tulee sellainen olo, että kohta se jalka kramppaa tai tulee joitakin kouristuksen omaisia pakkoliikkeitä... No, ilmeisesti pärjäsin kuitenkin ihan hyvin, vaikka varpaat kerran taisivatkin hieman koukistua.

Huomenna saan sitten tuomion kuvien perusteella.

Talvitassut

Sylvesti sai tänään alleen talvitassut. Onneksi sain renkaanvaihtoapua, koska omin voimin en olisi saanut pölykapseleitakaan irti.

Huomenna ja ylihuomenna saan lisäselvyyttä siihenkin, mikä on nilkkani tilanne, kun menen magneettikuvaan ja sitten taas lääkärille. Jospa pääsisin omia talvitassujanikin (pikaluistimia) pian sovittelemaan. Tänään piti jääkauden alkaa, mutta ilmeisesti alkaakin vasta keskiviikkona. Minun osaltani luistelukauden alku kyllä lykkääntyy, koska nilkka ei kunnolla taivu - edelleenkään.