Magneettikuvaan mennessä sain ohjeeksi riisua kengät, housut ja kellon. Sukat saivat jäädä. Jalka aseteltiin tyynyjen keskelle koriin.
- Kun jalkaa kuvataan, puolet kropasta jää koneen ulkopuolelle, sanottiin.
En yhtään ihmettele, että jotkut voivat saada klaustrofobiakohtauksen kuvauksessa, jos koneen sisälle joutuu kokonaan. Kone pitää kovaa pauketta ja surinaa. Siltä suojautumiseen käytettiin kuulosuojaimia, joihin sai valita mieleistään musiikkia: klassista, iskelmää, poppia tai rokkia. Ajattelin, että klassinen olisi turvallinen vaihtoehto.
Klassista musiikkia siis tuleman piti ja ihan mukava niin. Vivaldin Neljä vuodenaikaa rauhoittivat mukavasti. Kaksikymmentä minuuttia kestäneen kuvauksen aikana piti olla liikuttamatta jalkaa ja varpaita. Yritin rentoutua, mutta piti kuitenkin keskittyä siihen, ettei heiluttele varpaitaan. Mikä siinä onkin, että juuri, kun ei saisi liikkua, tulee sellainen olo, että kohta se jalka kramppaa tai tulee joitakin kouristuksen omaisia pakkoliikkeitä... No, ilmeisesti pärjäsin kuitenkin ihan hyvin, vaikka varpaat kerran taisivatkin hieman koukistua.
Huomenna saan sitten tuomion kuvien perusteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti