Kun aika on

"Vaan kerran, kun kesken työnsä se hiljaa sammuu pois,
Hän yksin vain taidollansa sen vielä korjata vois.
Mun lähteä täytyy silloin luo suuren Mestarin tuon;
kun saavun luokseen, niin hälle mä kelloni kalliin suon,
ja nöyrästi hälle lausun kuin lapsi hädässään:
Oi Herra, sit' en oo rikkonut, se sammui itsestään!"
(Carl Löwen sävellyksen Kello suomennoksesta)

Tänään nukkui pois 96-vuotias isotätini, joka olisi viikon päästä täyttänyt 97 vuotta. Helmi-täti oli kuin mummu minulle sen jälkeen, kun mummuni, Helmin sisko, nukkui pois 1991. Vaikka Helmin poismeno oli jo odotettavissa, sai suru-uutinen silmäni kyyneliin. Olin jo aamulla surullinen, kun eilen olin saanut tietää hänen tilansa huononemisesta entisestään.

Nyt oli hänen aikansa. Hän sai elää pitkän ja antoisan elämän ja melkein loppuun asti omassa kodissaan.