Renkaanvaihto käy liikunnasta!

Sylvesteri sai tänään kesäkengät. En onneksi ollut yksin vaihtamassa renkaita, vaan sain apua ja opastusta. Haastavinta oli jälleen pölykapselien irroittaminen. Myös mutterit olivat niin tiukalla, että minun käsivoimillani ei niitä avattu, vaan piti käyttää jalkoja apuna... Käytännössä kaksi rengasta sain vaihdettua alusta melkein loppuun itse. Pölykapselin sain laitettua vain yhteen renkaaseen takaisin.

Hiki tuli ja haba kasvoi, kun renkaita kantoi ja pultteja väänteli.;) Kunnon liikuntaa siis.

Muu liikunta, mitä olen tässä hiljattain harrastanut on ollut perinteisempää. Suunnistusta ja juoksua ja pallojumppaa. (En kyllä tiedä, onko pallojumppa kovin perinteistä.) Suunnistuksen olen ottanut vähän varoen vielä, mutta tiistaina innostuin kyllä välillä juoksemaan niin, että nilkka oli vähän kovilla, mutta saattoihan tuo tehdä sille hyvääkin.

Metsät ovat vielä kovin märkiä. Tällä viikolla matkalla oli kurakoita, viime viikolla metsässä oli suonkaltaisia märkiä plänttejä, joita ei ollut kartassa ja toisaalta varsinaiset suot olivat ylityskelvottomia, lähes pieniä lampia. Toista se oli toissakesänä, kun metsässä oli niin kuivaa, ettei soita erottanut muusta maastosta.

Valmennus- tai opetusvietti?

Ilmeisesti minulla on vahvan kilpailuvietin lisäksi jonkin sortin valmennus- tai opetusvietti. Tässä pari esimerkkiä, joista olen diagnoosini tehnyt:

Kun lähdin tänään lenkille Leppävaaran urheilupuistossa, katselin, että heittokentällä oli pari nuorta. Toinen heitti keihästä, toinen kiekkoa. Näin ensin yhden kiekonheittäjän heiton ja mietin, että tekniikassa olisi parannettavaa. Jäin tarkoituksella katsomaan toisen ja keksin monta asiaa, joita voisi korjata. Sen verran monta heittotoistoa on itsellä takana, että karkeat virheet näkee heti. Suuri kiusaus oli mennä kertomaan ajatukset heittäjälle, mutten sitten viitsinyt. Ei tiedä, millaisen vastaanoton olisi saanut.

**

Lenkkeillessä olen nähnyt monta sauvakävelytekniikkaa ja aina silloin tällöin tulee sellainen olo, että pitäisi pysähtyä ja antaa tekniikkavinkkejä, kun sauvat joko suunnilleen laahaavat mukana tai tekevät turhaa vatkausliikettä. Ei minulle kukaan ole koskaan kertonut, mikä on oikea tekniikka, mutta tiedän, miten kannattaa hiihtää...

**

Töissä olen saanut kuulla, että on kuin harjoitustyötä oltaisi tekemässä, kun pääsen oikein vauhtiin ja selitän ("opetan") jotain teoriaa.

**

No, nyt aion alkaa tyydyttää tätä neuvomisviettiä. Tarkoituksena on aloitella luistelutreeniporukan harjoitusten seuraaminen ja jossain vaiheessa varmaan vetäminenkin. Pian on myös suunnistuskoulu, jossa olen apuopettajana. Vaikka kieltämättä suunnistus on sellainen laji, että välillä tuntuu, että itsekin tarvitsisi siinä vielä paljon opetusta.

Suhtaudun kaikesta huolimatta neuvomiseen ja opettamiseen siten, etten välttämättä tuppaudu neuvomaan ilman, että kysytään tai on sovittu, että jotain opetan. Ikinä ei voi tietää, millaisen vastaanoton saa. Entisenä kilpaurheilijana sain vastaanottaa niin paljon neuvoja, että olen aika vastaanottavainen, tosin nykyään myös neuvotteleva, opastuksen vastaanottaja. Ilmeisesti kaikki eivät sitä ole, kun ensimmäinen laulunopettajani pelkäsi, että loukkaannun siitä, että hän näytti, mitä teen väärin. Joku oppilas oli joskus siitä pillahtanut itkuun. Minusta se tuntui luonnolliselta, kuin valmentaja olisi urheilijaa opastanut.

Hikiliikunta on oikeaa liikuntaa

Jostain syystä minusta tuntuu, että vain hikiliikunta on oikeaa liikuntaa. Tai siis sellaista liikuntaa, joka auttaa purkamaan stressiä ja oikeasti tuntuu hyvältä. Olen kevään aikana käynyt muutamia kertoja pilateksessa ja joka kerta on tuntunut, että olikohan siitä mitään hyötyä, vaikka jotkin liikkeet olisivatkin tuntuneet tehokkailta.

Tavallaan ymmärrän kyllä niitä ihmisiä, jotka ovat hehkuttaneet pilatesta. He todennäköisesti eivät pidä hikiliikunnasta ja pilates on oiva vaihtoehto: tehokas, mutta ei hengästyttävä saati hikoiluttava. Ja onhan se hyvä tapa liikkua, jos on jotain esteitä jumpata perinteiseen tapaan. Minulle se ei kuitenkaan sovi, vaikka olisi nilkkaystävällinen jumppamuoto.

Toisaalta on kummallista, miten spinning-tunnitkin voivat olla erilaisia. Parilla hiljattain käymälläni tunnilla en hengästynyt juuri ollenkaan. Voi olla tietysti, että en osannut ottaa itsestäni kaikkea irti. Muistikuva spinning-tuntien hikivirrastakin oli toista luokkaa. Ehkä en vain pinnistele enää yhtä tosissaan kuin vielä muutamia vuosia sitten? Toisaalta eilisellä tunnilla kyllä hengästyin ja hikosin. Hikoilun määrä ei edelleenkään vastannut muistikuviani.

Sivuhuomiona todettakoon, että ilmeisesti viimeistään Euroviisuedustuspaikka on tuonut Teräsbetonin spinning-tuntien vetäjien suosioon. Kahden eri salin vetäjät olivat valinneet sitä mukaan tunnin musiikkisettiin...

Suunnistusmaistiainen

Tänään satoi vettä. Mietin pitkään, lähdenkö suunnistamaan. Sitten kun olin päättänyt lähteä suunnistamaan sateesta huolimatta, mietin kierränkö lyhimmän (ja helpoimman) vai toisiksi lyhimmän reitin. Koska maasto oli märkä, päätin valita lyhimmän reitin, jottei tarvitse puolikuntoisen nilkan kanssa rämpiä poluttomia reittejä.

Sade oli suunnilleen tauonnut, kun ehdin metsään asti. Kiersin 1,8 kilometrin reitin reilussa 16 minuutissa. Suoritus tuntui liian lyhyeltä. Harmitti, etten lähtenyt 3,8 kilometrin lenkille. Toisaalta tuonkin reitin varrelle osui liukkaampia kohtia ja piti hieman katsoa, minne astui. Tyypilliseen kuntosuunnistajan tapaan tuijottelin varpaisiini. Kilpasuunnistajien katse kiinnittyy kauemmaksi maastoon. Näin ainakin kerrottiin Kuukausiliitteen jutussa, joka kertoi maailmamestari Minna Kaupista. Samaisessa jutussa muuten mainittiin myös, että toiset eksyvät parkkihalliin... Tunsin piston sydämessäni. Kuntosuunnistusharrastuksestani huolimatta eksyin kerran Sellon parkkihalliin. On minulla siihen selityskin, mutta jätetään selittelyt selittelemättä.

Ihme ihoreaktio

Perjantaina nousi nestepatteja sormiin ja jotain merkkejä oli siitäkin, että niitä oli tulossa jalkapohjiin. Niitä kutitti paikoin. Lauantaina patteja oli jalkapohjat, sormet ja kämmenet täynnä. Paisahtanut pikkuvarvas puristi kengässä. Sunnuntaina turvotus oli lisääntynyt ja tuntui kuin kävelisi nokkosien päällä. Viime yönä heräsin siihen, että jalat kutisivat ja aamulla sormet tuntuivat tönköiltä nakeilta.

Kävin lääkärissä, mutta mitään kunnon diagnoosia ei tullut. Ilmeisesti kyseessä on jokin allerginen reaktio, mutta on mahdotonta tietää, mistä se johtuu. Nyt droppaan itseäni ja toivon, että reaktio katoaa. Tänään kävely ei ollut enää samanlaista tuskaa kuin eilen ja kävin jopa juoksulenkillä. Ehkä antihistamiini ja kortisoni alkavat vaikuttaa.

Kaikenlaista sitä joutuukin kokemaan.