Vielä samana iltana todistustenjaon jälkeen lähdin viikonloppureissulle Pietariin. Oli aika tehdä tuttavuutta naapurin metropoliin. En ollut koskaan aiemmin käynyt Venäjällä. Neuvostoliitossa kylläkin - silloin, kun Viro oli vielä osa sitä. Matkustimme yötä myöden bussilla rajan toiselle puolen. En saanut juuri nukuttua ennen rajan ylitystä, kun bussi pysähtyi matkan varrella olleissa kaupungeissa. Rajan ylitys meni ongelmitta. Mitä nyt passia piti esitellä yhteensä 4 kertaa, joista yksi Suomen puolella. Perillä olimme kello 6.40 paikallista aikaa.
Emme päässeet vielä aamutuimaan kirjautumaan hotelliin, joten kulutimme aikaa syömällä aamupalaa ja vierailemalla Pietari-Paavalin linnoituksessa. Siellä näköalatasanteella käymistä varten piti ostaa lippu. Yksi henkilö myi lippuja, toinen repi niitä, kun siirryttiin tasanteelle ja kolmas seurasi tilannetta vahtikopistaan. Olimme lähes ainoat vierailijat tasanteella siihen aikaa aamusta, joten kovin kiire näillä virkailijoilla ei ollut.
Rahan vaihtaminen oli melkoinen operaatio. Menin pankkiin ja venäjänkielentaitoinen kaverini oli minulla tulkkina mukana. Halusivat ensin passini. Ottivat kopion passista, viisumista ja maastapoistumiskortista. Kaksipuoleinen kopio leimattiin molemmin puolin kolmella leimasimella. Sen jälkeen virkailija alkoi tutkailla tietokonejärjestelmäänsä. Kohta ruutua tuijotti toinenkin virkailija ja pian siinä kävi kolmaskin kurkkimassa. Ilmeisesti järjestelmä ei tuntenut Suomen passia. Lopulta virkailija kysyi jopa, kuka passin on myöntänyt. Lopulta ilmeisesti järjestelmään kirjattiin: "Kansainvälinen passi - myöntänyt Suomen poliisi". Sitten sain rahat vaihdettua.
Kello 11 jälkeen oli mahdollista kirjautua sisään hotelliin. Aulavirkailija etsi varaustietomme faksipaperipinosta, kun olimme ensi esittäneet hotellivoucherimme. Maksoimme rekisteröintimaksun ja saimme kuitin. Tässä vaiheessa kaverini huomasi, että poistumispäiväksi oli merkitty seuraava päivä. Voucherissamme päivät olivat oikein: 2 yötä kahden hengen huoneessa, toiseksi yöksi lisävuode kolmatta henkeä varten. Faksissa oli varaus vain yhdeksi yöksi. Tässä vaiheessa erään matkatoimiston esitteen slogan alkoi käydä toteen: "Venäjä - ainahan se on pielessä".
No, muutaman puhelinsoiton jälkeen asia oli selvä ja yöpyminen taattu kahdeksi yöksi. Tässä vaiheessa emme kuitenkaan tajunneet, että rekisteröinti oli tehty vain yhdestä yöstä. Kaveri kävi tätä seuraavana päivänä selvittämässä ja joutui maksamaan 2 ruplaa lisää lisärekisteröinnistä. Myöhemmin selvisi, että minun osaltani lisärekisteröinti oli tehty yllättäen ja pyytämättä - ja maksutta. Yllättävän hyvää palvelua siis.
Hotellihuoneen saatuamme nukuimme pienet päiväunet, koska edellisyön huonot unet hieman painoivat. Tämän jälkeen lähdimme vierailemaan yhdessä "must see" -paikoista eli Eremitaasisssa ja talvipalatsissa. Parin tunnin kiertelyn jälkeen olimme nähneet vain pienen osan tiloista, mutta siinäkin jalat ehtivät jo puutua. Erityisen hienoja olivat puulattiat.
Seuraavana päivänä matkaseurueen viides jäsen saapui aamubussilla. Hänen oli tarkoitus tulla huoneeseemme lisävuoteelle, mutta hänelle oli annettu oma huone. Myöhemmin aamulla kuitenkin selvisi, että ei tämä käykään, kun varaus oli vain yhdestä huoneesta. Ei ollut väliä, että kaveri oli jo ehtinyt huoneessaan nukkua aamutorkut. Oli muutettava meidän huoneeseemme.
Huonesäädön jälkeen lähdimme kohti Pietarhovia. Tiedossa oli, että tietyltä metroasemalta sinne pääsee bussilla tai junalla. Seuraava juna olisi kuitenkin lähtenyt vasta 45 minuutin päästä, joten päädyimme etsimään bussia. Ongelmana oli, että emme tienneet, mikä bussi ja milloin sinne menee. Venäjänkielentaitoinen kaverimme selvitteli asiaa ja selvisi, että bussi numero 404 (*nörttihuumoria*) oli oikea pikkubussi. Emme mahtuneet juuri lähdössä olleeseen bussiin eikä bussikuskilla ollut tietoa, milloin seuraava bussi lähtee. Jäimme odottelemaan. Olisimme ehtineet vielä junaankin, jos bussia ei olisi kuulunut.
Lopulta seuraava bussi tuli ja hyppäsimme kyytiin takapenkille. Kuski keräsi maksut ja kaasutti matkaan. Vauhti oli hurja ja takapenkillä kyyti oli kovin pomputtavaa. Pahin vaihe oli, kun bussi ajeli ratikkakiskojen välissä. Ne kiskojen ympärystät kun olivat aika paljon epätasaisemmat kuin, mitä Suomessa. Onneksi tätä vaihetta ei kestänyt kauaa.
Päästyämme Pietarhoviin asti ihmettelimme hinnoittelua. Jokin lappu lippuluukulla kertoi hinnaksi 450 ruplaa ja aukioloajan päättyvän kello 14. Kello oli 13.50. Tietojemme mukaan paikan piti olla auki ainakin klo 17 asti. Palatsiin sisään pystyi ostamaan lipun vasta, kun oli maksanut sisäänpääsymaksun puistoon. Kävelimme palatsin toisella puolella olevalle lippuluukulle. Sen hinnasto oli eri: sisäänpääsy maksoi vain 350 ruplaa, venäläisiltä 200 ruplaa. Venäjänkieltä osaamaton kaverini onnistui kuitenkin ostamaan lipun venäläisen hinnalla antamalla tasarahan 200 ruplaa...
Puisto oli kyllä näkemisen arvoinen, palatsiin emme lopulta menneet.
Pietarissa juhlittiin lauantaina kaupungin 307-vuotisjuhlia. Juhliin oli varauduttu muun muassa vessabusseilla:
Lauantaina pääkatu Nevski Prospekt oli suljettu moottoriliikenteeltä ja katu oli täynnä kansaa. Mekin pääsimme mukaan juhlahumuun palattuamme Pietarhovista.
Sunnuntaina kävimme suomenkielisessä messussa, kiersimme katsomassa ikuisen tulen, poikkesimme kirkkoon veren päällä (josta alla oleva kuva mosaiikeista, joita kirkko oli täynnä), kipusimme Iisakin kirkon torniin ja vierailimme paikallisilla markkinoilla.
Kotimatka taittui venäläisen pikkubussin kyydissä. Kiitos Pietarissa vaihto-opiskelemassa olevan kaverin, saimme paikat varatuksi puhelinsoitolla aiemmin päivällä. Näin pääsimme hyvän firman bussiin halvalla. Hinta, 20 euroa, sisälsi myös kotiinkuljetuksen, mikä oli erittäin kätevää ottaen huomioon, että perillä pääkaupunkiseudulla olimme aamuyöstä. Rajan ylityksessä oli hieman enemmän mutkia kuin mennessä. Onneksi neuvokas kuskimme kävi mm. raivaamassa bussikaistalle vievää tienreunaa tyhjäksi muista autoista, jotta odotusaika hieman lyheni. Toisessa passintarkaskusessa (siinä varsinaisessa) jouduimme hieman odottelemaan ja lopulta hakemaan autosta kaikki tavaramme. Rajavartija ei kuitenkaan jaksanut penkoa kaikkien laukkuja. Passin tarkastuksen jälkeen passi piti vielä näyttää virkailijalle, kun palasi pikkubussiin ja vielä kertaalleen bussi pysäytettiin, mutta tällä kertaa virkailija vain kurkisti autoon sisään. Suomen puolella passin näyttäminen kertaalleen riitti.Kaiken kaikkiaan reissusta jäi hyvä maku. Ruoka oli maukasta, kaupunki mielenkiintoinen ja sääkin pääosin aurinkoinen. Vähäinen venäjän kielen taitoni on kovin ruostunut enkä juuri osannut mitään puhua. Kirjaimia sentään luin ja oli kuin olisi juuri oppinut lukemaan, kun tavaili tekstejä kadun varsilla. Paljon jäi vielä nähtävää, joten ehkä joskus toiste uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti