Lauantaina siis oli jälleen vuorossa Venlojen viesti. Oli odottava tunnelma, vaikka tiesin, etten ole sairastelun jälkeen parhaassa mahdollisessa kunnossa. Menin lähtöalueelle hyvissä ajoin ennen yhteislähtöä ja ehdin istuskella, tutkailla karttaa sekä käydä K-pisteellä, joka olikin yllättävän kaukana metsän reunasta. En säästynyt täysin kolhuilta ennen kisaa, kun juoksuvetoa juossut tyttö törmäsi käsivarteeni siirtyessäni mainoskylttien takaa lähtöbaanalle. Onneksi ei käynyt sen kummemmin. Toisin oli eräällä muulla suunnistajalla, joka näytti ontuvan jo ennen starttia sen näköisenä, että taisi lähtö jäädä väliin.
Kun pääsimme siirtymään kartoille, kysäisin yhdeltä toimitsijalta, olisiko jossain roskista, jonne voisi juomapullon heittää.
- Tässä on roskis! Tulee hyvään tarkoitukseen.
- OK, kiitos.
- Saanks mä juoda tän lopun? mies vielä huuteli perään. Taisi toimitsijalla olla auringon paahteessa jano.
Lähtöpaikkani oli rivin reunassa, mikä oli hyvä, koska keskimmäisenä on aina vähän orpo olo.
- Tarkistakaa, että yletätte karttoihin. Karttoihin ei saa koskea. Lähtömerkki annetaan elektronisena pulssina, älkää kuunnelko muita äänimerkkejä. Lähtö videoidaan. Varaslähdön ottanut joukkue hylätään.
Normaali litania. Paitsi mikä ihmeen "elektroninen pulssi"? Vielä kuulutettiin joitakin sekuntimääriä lähtöön. Ja sitten - aivan yhtäkkiä - porukka lähti liikkeelle. Ajattelin, että jopas oli joukkovaraslähtö, mutta mennään nyt sitten. Ja vasta siinä vaiheessa kuulin sen lähtömerkin. Olipa aika huonosti valittu lähtömerkki siis, kun ei perille asti kuulunut.
Ensimmäinen rasti löytyi mukavasti, mutta heti toisella harhaannuin väärälle rastille. Turhaan olin ollut voitonriemuinen, kun kakkoselle mennessä vastaan tuli naisia, jotka kyselivät ykkösrastin perään. Kolmannelle rastille tulin lähes yksin. Vain yksi toinen suunnistaja oli siinä samaan aikaan. Olinkin rastia lähestyessäni melkein varma, että olen menossa väärälle rastille, mutta ei onneksi.
Kahdesta seuraavasta rastivälistä en juuri muista mitään. Ei ollut suurempia ongelmia. Juomapisteen jälkeen oli pitkä rastiväli. Suurin osa porukasta lähti juoksemaan tietä pitkin, mutta minusta tie vei liikaa väärään suuntaan, joten lähdin suoraan metsään muutaman muun naisen perässä. Matkalla riitti korkeuseroja. Lopulta päädyin letkaan, joka oli ilmeisemmin tullut tien kautta metsään. Sekosin laskuissa ylämäkien kanssa, ja kun kipusin kaikista jyrkintä mäkeä ylös, olin aivan varma, että vielä oli jäljellä yksi ala- ja ylämäkipari, mutta rastipa olikin jo sen mäen päällä. Olin aikalailla väsyksissä päästyäni mäen päälle, lisäksi pisti ja oli paha olo. Oli kuitenkin jatkettava matkaa. Jouduin kuitenkin passaamaan vähän vauhdin kanssa, jotta olo vähän korjaantuisi.
Ja kyllähän se korjaantuikin ja jaksoin taas juostakin. Toisella juomapisteellä jälleen huuhtelin suuta, koska pistoksesta huolimatta huulet olivat kuivat ja olisi ollut jano, vaan kun ei viitsinyt juoda, kun edellinenkin neste oli vielä imeytymättä. Kahta rastiväliä ennen juomapistettä en juuri muista. Juomapisteen jälkeen muistan, että porukka huuteli eri rastikoodeja, mutta eteni kuitenkin lähes samaan suuntaan. Nyt näen kokoomakartasta, että olivathan ne rastit suunnilleen samalla suunnalla, toinen vain hieman kauempana.
Rastivälillä yhdeksänneltä kymmenennelle tuttu meni ohi ja kysäisi mennessään, onko mennyt hyvin. Vastasin vaiteliaasti ja samassa ajatus hajosi hetkeksi aivan totaalisesti. Kadotin paikkani kartalla ja tajun siitä, missä olin. No, onneksi ne palasivat aika pian. Kympin jälkeen kompuroin ja kolautin polveni lujaa johonkin. Ei onneksi tuntunut kovin pahalta ja pystyin jatkamaan juoksemista. Rastin yksitoista kohdalla piti vielä vähän itsekin tehdä suunnistustöitä, seuraavat löytyivät peesaamalla. Maalialueen rastin numero 14 olin jättänyt rastilistasta huomiotta, mutta ehdin tarkistaa kartan pielestä, että silläkin piti leimata.
Lopun juoksuvoittoisella osuudella ja maaliviitoituksella en tällä kertaa jaksanutkaan nostaa sijaa, kuten aiemmin. Kunnossa olisi siis korjaamisen varaa. Tuntui, että suunnistus oli kuitenkin sujunut ihan kelvollisesti. Siksi olinkin yllättynyt, että vaihtosija painui päälle 720. No, ei voi mitään. Olihan niitä joukkueitakin taas ennätyksellinen määrä, yli 1080. Jaksoin vielä juosta karttapuomille ja vaihtoon. Sitten oli oma urakkani ohi.
Säästyin suoritukseni aikana sateelta, mutta illan aikana en sitten enää voinut siltä välttyä. Sen verran kylmä ja kostea illasta tuli, että päätimme kyydissäni tulleiden kanssa lähteä kotiin jo yhdeksän jälkeen illalla. Alkuperäinen suunnitelma oli ollut jäädä katsomaan miesten lähtö. No, sitä pystyi sitten seuraamaan televisiosta lämpimässä.
***
Tänään jaksoin Espoorasteille eikä polvikaan vaivannut, vaikkei sen mustelman kanssa vielä konttausasennossa voikaan kivuitta olla. Rastit tuntuivat helpoilta ja juostakin jaksoi.
Koin eräällä hakkuuaukealla déjà-vun. Juuri sillä aukealla aikanaan päässäni alkoi soida "mummo kanasensa niitylle ajoi, pienet kanaset ne hyppeli"... Sitä loilottelin sitten mielessäni hyppiessäni risukossa. Loppumatkasta silmään meni jokin roska, joka lähti pois kokonaan vasta kotipihaan päästyäni. Onneksi se ei liiemmin suoritusta haitannut.
Yhdellä rastivälillä oli aika makoisaa löytää yksi rasti sillä tavalla, että oli muuten juossut aika samaa vauhtia muutaman ihmisen kanssa edellisen rastivälin, ja sitä seuraavaa, mutta ne muut painelivat aivan liian korkealta rastikiven ohi. Muina miehinä itse kävin leimaamassa ja jatkoin matkaa. Tosin juuri sen jälkeen sain sen roskan silmääni, ja seuraava rastivälikin oli hieman hankalampi, muttei mahdoton. Ehkä tämä suunnistus tästä vielä tänä vuonna lähtee kulkemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti