Musamessut

Evankeliset musamessut alkoivat eilen. Olin opiskelijakonserttia kuuntelemassa ja istuin kaikessa rauhassa yleisössä, kun mieleeni muistui eräs asia. "Enhän ole enää opiskelija, mitä minä täällä teen?" Ehkä valmistumisesta ei ole ole kulunut riittävästi aikaa, että olisin päässyt opiskelijaidentiteetistäni eroon. Toisaalta onhan minulla vielä opiskelijastatus Helsingin yliopistossa, mutta käytännössä en ole sitä juuri hyödyntänyt missään vaiheessa. Sen puolesta siis ei oikein voi pitää itseään enää opiskelijana. No, toisaalta taisi paikalla olla joitakin muitakin, jotka eivät olleet opiskelijoita, eikä ovella kyselty opiskelijakortin perään, että ei kai se niin tarkkaa ole...;)

Huomenna olisi tarkoitus mennä kuuntelemaan konsertti tai kaksi. Tämän illan jätän väliin, koska olen väsynyt ja yskin edelleen - nyt neljättä viikkoa.:(

Kotisivuille uusi ilme

Päivitin kotisivujeni ulkoasun ja samaan syssyyn muutin myös blogin templatea muistuttamaan enemmän uusien kotisivujen ulkoasua. Käykäättehän kurkkimassa http://www.iki.fi/suvialiisa/ !

Jeesuksen opetuslapsia...

Istuin eilen illalla junassa matkalla Espoosta Huopalahteen. Olin lopettelemassa puhelua, kun vastapäiselle penkille istui pultsari, joka sanoi käytävän toisella puolella olevalle kaverilleen, että "Oota, mä haluun puhua ton kanssa" ja osoitti minua. Kun olin lopettanut puhelun, pultsari aloitti selittämisen minulle.

- Me ollaan Jeesuksen opetuslapsia.
- Sehän on hyvä, tuumasin ja näin, että vastaukseni ehkä hieman yllätti.

Pultsari jatkoi juttuaan ja kertoi, että olivat olleet poliisin kuulustelussa (tulivat kyytiin Kilosta), koska olivat etsineet auki olevaa autoa lämmitelläkseen.
- Me kokeiltiin siinä niin monen auton ovia, että joku oli ehtinyt soittaa poliisit paikalle. Mutta ei me tahdottu mitään pahaa, me etsittiin lämmintä paikkaa, kun ollaan asunnottomia.

Nyökkäillen kuuntelin miehen kertomusta.
- Poliisit päästi meidät lähteen, korkeintaan jotain sakkoa... kun luottaa Jumalaan ja kertoo totuuden, niin ei käy mitenkään.

Kuuntelin edelleen juuri mitään kommentoimatta. Jossain vaiheessa kai minua vähän hymyilytti, kun pultsari tuumasi:
- Sä epäilet.
- Miten niin?
- Mä näen sun silmistä, hän virnisti.

Leppävaaran kohdalla mies intoutui kertomaan, kuinka seutu on muuttunut.
- Olin kolme vuotta linnassa ja sillä välin tähän on tullut tuo..., hän sanoi osoittaen Selloa.

Sitten hän jatkoi kertoen, kuinka jotkut nuoret olivat hakanneet hänet Leppävaaran asemalla six packin takia. Poliisille hän oli kuitenkin kertonut kaatuneensa rapuissa.
- Mutta jos mä näen ne jätkät joskus, niin mä lyön...
Siinä vaiheessa puutuin kertomukseen ja kysyin, onko se Raamatun opetuksen mukaista.
- Niin Raamatussahan sanotaan, että jos joku lyö sua poskelle, käännä toinenkin poski... mutta se on tää ruumis, joka saa tekemään kaikkia asioita, mies pyöritteli.

- Oletko sä ollut kauan uskossa?
- Koko ikäni.
Miehen naamalle levisi hymy. Hän ojensi kätensä ja kättelimme.
- Kiitos Jumalalle siitä, hän sanoi puristaen lämpimällä kädellään omaani.

Vielä juttu jatkui sillä, ettei miehellä ole Raamattua.
- Lukisin sitä joka päivä.
Minua harmitti, ettei minullakaan sattunut olemaan Raamattua matkassa. Olisin voinut antaa sen hänelle. Ehkä pitäisi jatkossa kuljettaa sellaista pikku-Raamattua matkassa, jos tulisi vastaavia tilanteita eteen. Välissä mies selitti kaverilleen, kuinka hän puhuu Jumalasta kaikille.
- Eikö niin? hän vahvisti kaveriltaan.

Miehet korkasivat oluet.
- Sä et varmaan juo?
- En.
- Me on juotu niin kauan... että pitää. Saatanan puhettahan sekin tietysti on...

Sitten oltiin Huopalahdessa. Nousin ylös ja tein lähtöä. Mies huuteli perään:
- Jumalan siunausta.
- Kiitos samoin.

Tuollaisissa tilanteissa sitä on vaikea aluksi arvioida, onko ihminen tosissaan, kun konteksti on se, että kyseessä on asunnoton pultsari. Toisaalta mies puhui niin vuolaasti uskostaan ja tunsi Raamattuakin jonkin verran, että miksipä ei. Mikä minä olen toisen uskoa arvioimaan.

Kiinni jäit!

KIINNI JÄIT! KOSKA LUET TÄTÄ TEKSTIÄ, SE TARKOITTAA ETTÄ SINUN TÄYTYY KOMMENTOIDA. KOMMENTOI IHAN MITÄ HALUAT, KUNHAN TEET SEN. LAITA TÄMÄ TEKSTI OMAAN BLOGIISI JA NAPPAA KAIKKI BLOGIASI LUKEVAT.

Itse jäin kiinni Melukylässä... ;)

Kotiseutuun tutustumista

Eilen kävin tarkistamassa, olisiko yksi läheisistä jääkentistä vielä luisteltavassa kunnossa. Eipähän se ollut, koska sitä ei ollut aurattu. Ennemminkin lunta oli melkein tampattu jään pintaan. :( Kai se on Helsingin liikuntavirasto päättänyt, että säistä riippumatta jonain tiettynä päivänä lopetetaan jäiden ylläpito. Näin on ainakin Ogelissa, jossa pikaluisteluvuorot loppuivat jo 12.3., vaikka kelejä riittäisi, vaan ei ylläpitoa. Samalla jään tarkistusreissulla tuli havaittua, että Etelä-Haagan kirjastohan on tosi lähellä ja joku muukin pelikenttä löytyi tuon jääkentän lisäksi. Tarkistin huvikseen vielä Länsi-Helsigin lukion (kouluja on muuten joka nurkalla Etelä-Haagassa, jos minulta kysytään...) vieressä olevan jään. Sama juttu siellä: ei aurausta, vaan tamppausta. Siellä tosin tilanne oli se, että paikka paikoin, missä jää näkyi, se oli osin sulanut pois ja jään seasta pilkisti hiekkalänttejä. Ei varmaan ollut ollut kovin paksua jäätä siinä, kun oli jo kevään ensimmäisten aurinkojaksojen voimasta sulanut puhki.

Pikku hiljaa sitä alkaa uusi kotiseutu hahmottua. Sen verran sokkeloiselta paikalta Haaga vaikuttaa, että oletan tekeväni vastaisuudessakin erinäisiä "löytöjä" ympäristöstäni.

"Salakuuntelusta"

Kun nykyään tulee kuunneltua mp3-soittimelta musiikkia työmatkoilla, olen miettinyt, mitäköhän kaikkea sitä jää kuulematta ja huomaamatta ympäristöstään. Muinoin kulkiessani metrolla Itä-Helsingistä ja Itä-Helsinkiin ehdin kuulla ja nähdä monenmoista juttua ja tarkkailla erilaisia ihmisiä... "Salakuuntelemalla" ihmisiä saattaa joskus kuulla hauskojakin juttuja, joista voisi riittää blogimerkintöihin asti kerrottavaa. Tämän on huomannut myös esimerkiksi Api. Tänä aamuna tosin totesin, että kyllä sitä aamubussissa ihmiset ovat kovin hiljaisia eikä paljon kuunneltavaa ollut, joten mieluummin uppouduin omiin ajatuksiini musiikin siivittämänä.

Muistilokeroistani haluan kertoa kuitenkin kaksi juttua, toinen itse todistamani, toinen ehkä urbaani legenda.

Kerran Leppävaarassa A-junassa kävi seuraavaa:
Olin juuri istunut aloilleni ja kuului perinteinen kuulutus: "Tämä on A-juna Helsinkiin. Pysähdymme kaikilla asemilla." Samassa läheiseltä penkiltä pomppasi nuori nainen pystyyn ja totesi ääneen: "Hyvänen aika, meneekö tämä Helsinkiin?" (Ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi: A-junan pääteasema on Leppävaarassa eikä se lähde sieltä muuhun suuntaan kuin Helsinkiin.) Nainen otti yhden askelen eteen ja toisen taakse ikään kuin pohtien, ehtiikö junasta vielä ulos. Kun hän oli päätöksensä tehnyt, hän lähti päättäväisesti ulko-ovea kohden hoputtaen pientä tytärtään: "Tule, tule..." Ehtivät ulos junasta ajoissa.

Toisen kertoi minulle eräs puhelias mummeli yhtenä kylmänä sunnuntaiaamuna Huopalahden asemalla junaa odotellessamme. Hänkin oli kuullut jutun joltain toiselta mummolta, joten jutun paikkansapitävyydestä ei ole täyttä varmuutta. Se meni kuitenkin jotakuinkin näin:
Raitiovaunussa istui vastakkainasetetuilla penkeillä ihminen, jolla oli jalka kipsattuna, sekä äiti ja pieni poika. Poika heilutti jalkaansa jatkuvasti niin, että se kopsahteli kipsattuun jalkaan. Kipsattuun jalkaan tämä tietysti teki kipeää ja niinpä tämä ihminen pyysi pojan äidiltä, että hän kieltäisi poikaansa, koska potkut sattuivat jalkaan. Äidin vastaus oli ollut tähän: "Ei poikaa voi kieltää, hän on saanut vapaan kasvatuksen". (Minulla lensivät leuat auki jo tässä vaiheessa, mutta juttu jatkui...) Kun raitiovaunu seuraavan kerran pysähtyi, läheiseltä penkiltä nousi nuori nainen jäädäkseen pois kyydistä. Ohittaessaan pojan ja tämän äidin hän sylkäisi isot limat äidin syliin ja sanoi: "Minäkin olen saanut vapaan kasvatuksen."

"Salakuuntelu" saattaa saada aikaan siis tällaistakin. Itse tosin en ole koskaan puuttunut kenenkään puhumisiin julkisissa liikennevälineissä, vaikka joskus olen jotakin ihmetellyt ihan tosissani.

Haaskalintuja...

MTT:n Hämeen tutkimusaseman toiminta loppui vuodenvaihteessa. Se on kaikkien tiedossa. Siihen liityen on oletettavaa, että kiinteistöt myydään. Myyntimenettelystä ja -aikataulusta ei kuitenkaan ole tietoa. Eikä se ole millään muotoa entisen henkilökunnan vastuulla. Siitä huolimatta tänään meillä soi ovikello ja siellä oli joku "miljööstä" kiinnostunut kyselemässä lisätietoja... siis sunnuntai-iltana. Valitsisivat ajankohdan edes paremmin - haaskalinnut.

Päätin tänään, etten mene tiistaina suunnistamaan. Nuha ja yskä ovat päällä vielä niin pahana, etten usko olevani juoksuun sopivassa kunnossa vielä tiistaina.

Huono olo

Nuha ja yskä ei meinaa hellittää. Töihin olen jaksanut tulla, kun ei ole kerran kuumetta. Tämän taudin lisäksi on muutenkin sellaisia huolia, jotka mitä ilmeisimmin vaikuttavat myös fyysiseen olotilaan: ruoka ei maita ja muutenkin maha on sekaisin. Ikävää. :( Luulisi, että huolissa olisi tarpeeksi kestämistä, mutta pitääkin vielä vaikuttaa myös fysiikkaan! Nuhasta ja yskästä johtuen en pääse purkamaan paineita edes harrastamalla liikuntaa... toivottavasti asiat selkiävät pian ja nuhakin hellittäisi. Ensi viikolla voisi aloittaa suunnistuskauden, jos yskä vaan antaa myöden.

Hollanti

Hollannista tuli nähtyä siivu, kun olin Suomen nuorten pikaluistelijoiden huoltajana Viking Race -kilpailuissa Heerenveenissä. Reissu oli raskas ja raskautta lisäsi se, että sain flunssan keskiviikkona juuri ennen lähtöä. Pitkät päivät hallilla (7.00-16.20 ja 7.00-15.20) veivät nuhaisen voimat. Toisaalta reissu oli myös mielenkiintoinen ja varsinkin luistelijoille erittäin antoisa.

Hollannista jäivät mieleen tasaiset maisemat, kanaalit, kostean kylmä sää, suklaahiput leivän päälle laitettaviksi, monimutkaiset junajärjestelyt ja luisteluinnostus. Sen sijaan postikorteista hollantilaiset eivät ole kiinnostuneita: kortteja sai kaivaa esiin maan alta ja etukäteen ostetut postimerkit miltei jäivät käyttämättä. Outoa sinänsä, koska esim. Hamarissa ja Inzellissä on kortteja myynnissä paljon. Nyt en löytänyt luisteluaiheisia kortteja ollenkaan Heerenveenistä. Löytämäni kortit olivat kesäisiä ja loppuunmyynnissä. Oli pakko ostaa korttien kanssa Hollannin sisäisiä postimerkkejä, koska muuten 5 postikorttia olisi maksanut 5 euroa ja nyt maksoin alle 3 euroa postimerkkien kera...

Kilpailijoiden joukossa oli se ruotsalainen "pikkupoika", jonka kanssa hänen isänsä laittoi minut kaksi vuotta sitten treenaamaan Tukholmassa. Nyt 13-vuotiaissa kilpaillut Mattias luisteli 41.71, 1.22,29, 41.42 ja 1.22,96! Jos kaksi vuotta sitten Mattiaksella oli vaikeuksia pysyä minun peesissäni, niin nyt varmasti tilanne olisi päinvastainen. Mattiaksen isä oli kisoja seuraamassa ja pääsin hänen juttusilleen banquetissa. Aluksi hän ei muistanut minua ollenkaan, mutta hetken juteltuamme muisti palasi pikkuhiljaa.

Mozart Kugel ja konjakkia

Mastereiden pikaluistelun MM-kilpailut on nyt käyty tältä vuodelta Helsingin Oulunkylässä. Huippuhetkiä nähtiin mm. M85-sarjassa, jossa USA:n Joe McDonald paransi 3000 metrin oman ikäluokkansa ME-aikaa liki kahdella minuutilla! :) Sainpa olla kirjaamassa historiallisen suorituksen varmistuskäsiaikoja. Virallinen aikahan tuli sähköaikana tietenkin.

Kisat päättyivät arvonsa mukaisesti palkintojenjakoon ja banquetiin. Olin saanut kutsun esiintymään ja niinpä lauloin mummo- ja pappaluistelijoiden syödessä 3 laulua opiskelukaverini säestyksellä. Esityksen jälkeen joku venäläinen nainen tuli tuomaan minulle kiitokseksi Mozart-kuulan ja tarjosi pienessä lasissa konjakkia: "Maybe if you want some cognac...". Kieltäydyin kuitenkin ottamasta tarjottua tujausta. Myöhemmin illalla venäläisseurue intoutui laulamaan karaoketyyppisesti jotain venäläisiä lauluja kaksirivisen haitarin säestyksellä. Pöytämme saksankieliset tuumasivat meille, että saimme kilpailevan esityksen... Oli ehkä ihan hyvä, että pääsimme esiintymään jo alkuillasta ennen kuin meno riehaantui.;)

Silmiin katsomisesta

Eräs entinen työkaverini totesi kerran, että jos haluaa välttää sen, että joku istuu viereen bussissa, kannattaa katsoa sisääntulijoita silmiin. Tällöin ei hänen mukaansa kukaan uskalla istua viereiselle penkille.

No, olen kokeillut tätä metodia ja havainnut seuraavaa:
a) metodi toimii, jos katsoo todella tapittaen sisääntulijoita silmiin eikä käännä katsettaan missään vaiheessa pois ja JOSS bussissa on riittävästi tilaa istua muualle,
b) edellisestä seuraa, että jos bussissa ei ole riittävästi tilaa, vaan se on tupaten täysi, joku istuu viereen kuitenkin, vaikka kuinka tapittaisi. Näin kävi tänäkin aamuna Leppävaaran kohdalla, kun sieltä nousi kyytiin iso lauma ihmisiä täyttämään bussia.