Istuin eilen illalla junassa matkalla Espoosta Huopalahteen. Olin lopettelemassa puhelua, kun vastapäiselle penkille istui pultsari, joka sanoi käytävän toisella puolella olevalle kaverilleen, että "Oota, mä haluun puhua ton kanssa" ja osoitti minua. Kun olin lopettanut puhelun, pultsari aloitti selittämisen minulle.
- Me ollaan Jeesuksen opetuslapsia.
- Sehän on hyvä, tuumasin ja näin, että vastaukseni ehkä hieman yllätti.
Pultsari jatkoi juttuaan ja kertoi, että olivat olleet poliisin kuulustelussa (tulivat kyytiin Kilosta), koska olivat etsineet auki olevaa autoa lämmitelläkseen.
- Me kokeiltiin siinä niin monen auton ovia, että joku oli ehtinyt soittaa poliisit paikalle. Mutta ei me tahdottu mitään pahaa, me etsittiin lämmintä paikkaa, kun ollaan asunnottomia.
Nyökkäillen kuuntelin miehen kertomusta.
- Poliisit päästi meidät lähteen, korkeintaan jotain sakkoa... kun luottaa Jumalaan ja kertoo totuuden, niin ei käy mitenkään.
Kuuntelin edelleen juuri mitään kommentoimatta. Jossain vaiheessa kai minua vähän hymyilytti, kun pultsari tuumasi:
- Sä epäilet.
- Miten niin?
- Mä näen sun silmistä, hän virnisti.
Leppävaaran kohdalla mies intoutui kertomaan, kuinka seutu on muuttunut.
- Olin kolme vuotta linnassa ja sillä välin tähän on tullut tuo..., hän sanoi osoittaen Selloa.
Sitten hän jatkoi kertoen, kuinka jotkut nuoret olivat hakanneet hänet Leppävaaran asemalla six packin takia. Poliisille hän oli kuitenkin kertonut kaatuneensa rapuissa.
- Mutta jos mä näen ne jätkät joskus, niin mä lyön...
Siinä vaiheessa puutuin kertomukseen ja kysyin, onko se Raamatun opetuksen mukaista.
- Niin Raamatussahan sanotaan, että jos joku lyö sua poskelle, käännä toinenkin poski... mutta se on tää ruumis, joka saa tekemään kaikkia asioita, mies pyöritteli.
- Oletko sä ollut kauan uskossa?
- Koko ikäni.
Miehen naamalle levisi hymy. Hän ojensi kätensä ja kättelimme.
- Kiitos Jumalalle siitä, hän sanoi puristaen lämpimällä kädellään omaani.
Vielä juttu jatkui sillä, ettei miehellä ole Raamattua.
- Lukisin sitä joka päivä.
Minua harmitti, ettei minullakaan sattunut olemaan Raamattua matkassa. Olisin voinut antaa sen hänelle. Ehkä pitäisi jatkossa kuljettaa sellaista pikku-Raamattua matkassa, jos tulisi vastaavia tilanteita eteen. Välissä mies selitti kaverilleen, kuinka hän puhuu Jumalasta kaikille.
- Eikö niin? hän vahvisti kaveriltaan.
Miehet korkasivat oluet.
- Sä et varmaan juo?
- En.
- Me on juotu niin kauan... että pitää. Saatanan puhettahan sekin tietysti on...
Sitten oltiin Huopalahdessa. Nousin ylös ja tein lähtöä. Mies huuteli perään:
- Jumalan siunausta.
- Kiitos samoin.
Tuollaisissa tilanteissa sitä on vaikea aluksi arvioida, onko ihminen tosissaan, kun konteksti on se, että kyseessä on asunnoton pultsari. Toisaalta mies puhui niin vuolaasti uskostaan ja tunsi Raamattuakin jonkin verran, että miksipä ei. Mikä minä olen toisen uskoa arvioimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti