perjantaina, toukokuuta 12, 2006

Viimeinen työpäivä...

Viimeinen työpäiväni Viestintätekniikan laboratoriossa on käynnissä. Loppukuun olen lomalla. Näinpä sitä on kohta kaksi vuotta kulunut siitä, kun aloitin täällä. Aika nopeasti aika on mennyt - ainakin näin jälkikäteen ajateltuna. En tiennyt ensimmäisenä työpäivänäni 3.6.2004 jääväni kahdeksi vuodeksi, mutta nyt olen tyytyväinen: vuodet ovat olleet antoisia ja olen oppinut tosi paljon. Ja siinä sivussa myös valmistunut.:)

Tänään tulee myös kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun tein viimeisen tenttini. Ei tunnu ollenkaan siltä, että siitä olisi niin kauan. Muistan jopa osan tentin kysymyksistä... tai ainakin aihepiirin... kokonaisia vastauksia en kuitenkaan enää...:/

Edelliseen postaukseeni liittyen pitää vielä kertoa yksi kommentti, jonka sain kuvista. "Misä on ihmiset?" kysyi kaverini mesessä. Nyt kun katson kuvia, niin tosiaan... missähän ne ovat? En nyt noissa paikoissa ollut kuitenkaan ollenkaan ainoa turisti edes... Olympia-areenoiden lähellä oli kyllä aika vähän porukkaa, mutta noissa kahdessa ensimmäisessä oli tiiviimpi tunnelma, erityisesti La Sagrada Famíliassa. Olen onnistunut vangitsemaan ihmisvapaita näkymiä filmille...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää lomaa! Minulla on nyt viimeinenkin viestinnän tentti läpi, että perässä tullaan. :)

Suvi kirjoitti...

Kiitos kiitos.:) Ja onnea viimeisen tentin taaksejättämisen johdosta.