Hyytävää kyytiä Lahdessa

Lahti-luistelu viime lauantaina oli maraton cupin toisiksi viimeinen osakilpailu tänä vuonna. Viimeisen jätin väliin, kun se olisi ollut heti seuraavana päivänä Jyväskylässä. En usko, että olisin jaksanut luistella 10 kilometria kahdesti viikonlopussa lujaa.

Viikonlopun pakkasennuste oli karu: luvassa oli lähemmäs -20 astetta. Lopulta paikan päällä kilpailutoimistossa puhuivat -15:stä, mutta Jalon mittari näytti kyllä -17. Kylmää kyytiä oli siis tiedossa.

Melkein eksyimme Lahdessa, koska olin syöttänyt navigaattoriin huonon osoitteen. Sen vuoksi olimme paikalla noin puoli tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut. Tästä syystä verryttelyyn ja muuhun valmistautumiseen jäi vähemmän aikaa. Olin hieman hermostunut. Hermostustani lievensi lopulta se, kun naisten sarjan toinen osallistuja tuli pukukoppiin vasta noin 8 minuuttia ennen starttia... lisäksi oli unohtanut kypäränsä autoon eikä tiennyt, mistä kilpailunumeron saa. Jäälle päästyäni selvisi myös, että lähtöaikaa oli hieman myöhennetty, kun jäällä oli vielä traktori vetämässä pintaa.

Jää oli huono. Oli röpyliää ja kaarteiden pinta näytti kallistavan hieman ulospäin. No, olosuhteet olivat kaikille samat. Olin samassa erässä ikämiesten ja kuntosarjan kanssa kuitenkin niin, että sarja 60 ja 65 olivat jo luistelleet edellisessä erässä. Sekös harmitti, koska heistä olen yleensä löytänyt sopivan peesin.

Onneksi sopiva peesi löytyi myös omasta erästäni. Sinnittelin yhden tietyn luistelijan perässä. Välillä pääjoukko pääsi karkuun ja sitten saimme sitä taas kiinni. Missään vaiheessa jalat eivät alkaneet pahemmin hapottamaan, mutta kun kuuluttaja kuulutti noin 5 kierrosta ennen maalia, että "naisten yleisen sarjan Suvi Vuorinen on hyvävoimaisen näköisenä miesten matkassa", purin jo hammasta. Peesini ottikin hetken päästä irtioton. Onneni oli, että siitä irtiotosta jäi pari muutakin luistelijaa, joista toisen peesissä sain sitten porukan taas kiinni.

Kierrostaulua pyörittänyt oli hieman sekaisin ja taululla näkyi välillä eri lukuja kuin minulle huudettiin, siis siinäkin vaiheessa, kun kärki ei vielä ollut mennyt kertaakaan ohi. Yhdellä kierroksella joku vielä huusi omien kierroslaskijoideni ja muiden samassa joukossa luistelleiden kierroslaskijoiden huutojen perään: "Eikä ole!". Tästä syystä oli jotenkin epävarma olo, oliko oikeasti viimeinen kierros. Muutkin näyttivät kiristävän vauhtia, joten minä seurasin perässä. Kaarre piti ottaa hieman varoen huonon jään vuoksi ja sitten urku auki. Ohitin ainakin pari miestä juuri ja juuri, mukaan lukien sen, jonka peesissä olin ollut lähes koko matkan.

Syntyi huikea aika: 18.39. Se oli ennätys ja miltei neljä minuuttia parempi kuin kauden avaus Porissa. Luistelun jälkeen naama oli jäässä, silmistä vuotaneet vedet poskilla ja hengästytti. En heti pystynyt vastailemaan minulle esitettyihin kysymyksiin: "Mikä on nyt fiilis?" Naama onneksi alkoi vähän sulaa jo ulkona ja hengitys tasaantua. Pukukopissa vasta huomasin, että jalatkin olivat aika voimattomat ja hyvä, etteivät krampanneet. Taisi ottaa koville, vaikkei hapottanutkaan. Kisan toinen nainen tuli kotvan kuluttua pukukoppiin ja kertoi hävinneensä minulle 7 kierrosta...

Harmi, että maraton cup -kausi päättyy nyt, kun on päässyt vauhtiin!