tiistaina, helmikuuta 02, 2010

Lunta, lunta, lisää lunta

Lunta on sadellut tässä viime aikoina ihan merkittäviä määriä ja pääkaupunkiseudulla ollaan helisemässä. Samaan aikaan ainakin minusta on todella hienoa, että on oikein kunnon talvi. Viis siitä, että autoilu on hieman haastavampaa. Tuleepahan ainakin totutettua Jalo aika varovaisella ajolla. Sitä paitsi eilisen sardiinipurkkityömatkabusseilun jälkeen palasin tänään tyytyväisenä auton rattiin.

Aiheutin iltapäivällä pienen liikenneruuhkan Eteläisellä Hesperiankadulla, kun juutuin lumeen yrittäessäni ajaa parkkiruutuun. En päässyt lopulta eteen enkä taakse ja olin vielä puolittain tiellä. Nousin autosta lapiomaan suurimpia lumia pois, kun paikalle ilmaantui jostain kaksi miestä ja tarjoutuivat työntämään.

Sain näiltä herrasmiehiltä myös hieman ajovinkkejä, kun auton puljatessa lumessa en oikein tiennyt, mihin suuntaan kääntää rattia. On se hienoa, että avuliaisuutta löytyy. Lumi saa ihmeellisiä asioita aikaan. Kun auto oli parkissa, rämmin polvia myöden lumessa parkkiautomaatille maksamaan pysäköinnistä. Tästä parkkeerauskommelluksesta huolimatta tai ehkä juuri siksi, olin jotenkin tavallista iloisempi ja toisaalta levottomampi mennessäni laulutunnille.

Poislähtiessä auto irtosi hyvin lumesta, kun muistin noudattaa päivällä saamaani vinkkiä: laitoin ajonvakautusjärjestelmän pois päältä. Eipähän auto päässyt sammumaan, vaikka vähän ruopi.

Ei kommentteja: