lauantaina, helmikuuta 20, 2010

Ikkunat vaihtoon, osa 2

Hämmästys ja ärsytys oli suunnaton, kun tulin perjantaina kotiin. Oli heti nähtävissä, että ikkunaremontoijat olivat käyneet asunnossa uudelleen: ikkunan viereen takaisin siirtämäni kukkapöytä oli keskellä lattiaa, ikkunalaudalta oli nostettu viherkasvit lattialle ja modeemi sekä wlan-tukiasema roikkuivat johtojensa varassa ikkunalaudalta alas nojaten työpöytään. Ja tietenkin lattia oli kurainen! Olin mopannut sen ensimmäisen kerran keskiviikkoiltana pelkällä vedellä. Koska se ei riittänyt, moppasin lattian uudelleen pesuaineen kera torstai-iltana. Nyt jouduin taas moppauspuuhiin! Onneksi, onneksi, olin ollut torstai-iltana niin väsynyt, etten ollut vielä saanut siirretyksi kaikkia huonekaluja paikoilleen eikä mattokaan ollut vielä lattialla.

Tästä remontoijien toisesta tulemisesta ei ollut ilmoitetu laisinkaan. Ensimmäinen tiedote ei tästä mitään kertonut eikä asuntoon oltu keskiviikkona jätetty mitään uutta tiedotetta. Yritin saman tien soittaa remppaajien työnjohtajalle, mutten saanut kiinni.

Kun palasin kaupasta, törmäsin kahteen remontoijaan, jotka olivat rappuni edessä tupakalla. Aloin esittää kritiikkiä siitä, että toisesta käynnistä ei ollut ilmoitettu mitään. Puolustautuivat mm. sillä, että eivät tiedä, milloin pellit,joita olivat perjantaina asentaneet, tulevat, heillä ei ole sellaisia tiedotelappuja, joilla voisi toisesta käynnistä ilmoittaa... Avauduin saman tien siitäkin, ettei rappumme ilmoitustaululla ollut missään vaiheessa ilmoitusta remontista. Ei kuulemma ollut heidän vastuullaan käytäväilmoitus. Eivät tuntuneet olevan yhtään pahoillaan, vain puolustelivat. Myöntyivät sentään siihen, että helpottaisi heidänkin työtään, jos asukkaat tietäisivät, että ovat tulossa, ettei heidän tarvitsisi siirrellä paikoilleen palautettuja huonekaluja.

Aion niin antaa palautetta tästä vielä eteenpäin.

Ei kommentteja: