Eilen Espoorastit olivat Leppävaarassa. Paikan helppo saavutettavuus oli tuonut paikalle porukkaa niin paljon, että karttoja ja kirjautumista piti jonottaa. Otin B-radan, koska tiesin, että maasto on kuntoratojen vuoksi helppo.
Lähdin reippaahkoa juoksua liikenteeseen. Ensiaskelilla tuntui, että edellisen päivän luistelutreenien veto painoi jaloissa, mutta hetken kuluttua tämä tunne ikään kuin valui pois jaloista. Maaston lisäksi rata oli tehty suhteellisen helpoksi ja rastit löytyivät ilman suurempia ongelmia. Helppo maasto ei kuitenkaan tarkoita kevyttä maastoa. Leppävaarassa on tunnetusti paljon mäkiä. Yhdellä rastivälillä on noin 10 käyrän nousu noin sentin matkalla (mittakaava 1:10000), tosin käyräväli olikin vain 2,5 metriä eikä 5 metriä. Pisti huohottamaan.
Loppuun asti tuntui siltä, että suunnistus sujui vaihteeksi ihan mukavasti. Maalissa kuitenkin iSuunta kertoi jälleen juhlallisesti, että sijoitus oli 47. Lopullinen sijoitus näyttää olevan 71. Olisi vain pitänyt jaksaa näimmä juosta lujempaa, että olisi ollut edes muutaman sijan korkeammalla.
Eilisen kokemuksen jälkeen on taas parempi fiilis ensi lauantain kisoista. Saa nähdä, löydynkö sen jälkeen rankilistalta paremmalta vai huonommalta sijalta kuin nyt SuuntoGamesin jälkeen (sijoitus 672/719). Laskukaava on niin hämärä, että ei voi etukäteen ennustaa...;)
keskiviikkona, elokuuta 26, 2009
lauantaina, elokuuta 22, 2009
Puhelinlaina
- Hei...
- Mitä?
- Hei, onks...
- Mitä?
- Hei, onks sulla puhelinta?
- Ei ole puhelin juuri nyt mukana, totesin. Olin viemässä roskia, kun toisesta rapusta tullut mies käveli rauhallisesti nurmikon poikki minua kohti ja yritti pysäyttää minua.
- Kun vaimo on tajuton ja pitäisi soittaa ambulanssi... kun multa meni puhelin rikki, mies sammalsi.
- Mulla ei ole nyt puhelinta mukana, koita vaikka soittaa jonkun ovikelloa.
- Kun mä koitin tuolla, mutta kukaan ei oo kotona.
- OK... vien nämä äkkiä ja haen sitten puhelimen.
Vein roskat ja niitä viedessä mietin, mitä ihmettä oikein teen. Toinen voi olla hengenvaarassa ja minä menen ensin viemään roskat ennen kuin haen puhelimen! Toisaalta mies ei vaikuttanut yhtään hätääntyneeltä ja omaan arviooni tilanteesta ei voinut olla vaikuttamatta miehen humalatila.
Kun palasin roskiksilta, mies odotti pihassa ja jatkoi selittämistä siitä, että oma puhelin on rikki ja vaimon puhelintakin oli yrittänyt... tosin jäi epäselväksi, mikä siinä oli vikana. Lupasin hakea puhelimeni ja kipaisin juoksuun.
Hain puhelimeni ja näppäilin hätänumeron valmiiksi miestä varten ja ojensin puhelimen miehelle. Mies sai vaikeasti selvitettyä hätäkeskukseen, että vaimo ei herää ja on aiemmin pudonnut lauteilta saunassa ja päässä on tikit ja kun nousee ylös, vain oksentaa ja näkee kolme päätä... Kadun nimen sai sanotuksi oikein, mutta numero meni pahasti vikaan. Sen korjasin ja mies korjasi hätäkeskukselle sen. Puhelu loppui kotvan kuluttua ja kysyin, tuleeko ambulanssi. Koska mies oli puhunut niin sekavia ja oli selvästi humalassa, epäilytti, mitä hätäkeskus oli tapauksesta päätellyt ja löytäisivätkö perille, kun osoitetieto ei ollut täydellinen. Olen ehkä lukenut liikaa Hätäkeskus-blogia. Kysyin mieheltä, käskivätkö jäädä ulos odottamaan. Mies sanoi, että "kai ne tulevat tuohon oven eteen". Sitten hän kiitti kädestä pitäen puhelimen lainasta. Minä totesin, että toivottavasti asiat selviävät.
Menin sisälle. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan minua. Halusin nähdä, miten tilanne kehittyy. Kävin pari kertaa katsomassa rappukäytävän ikkunasta sisäpihalle. Ensimmäisellä kerralla näin miehen odottavan ulko-ovella. Toisella kertaa olin helpottunut: oven edessä seisoi ambulanssi. Se oli siis tullut ja löytänyt perille, eikä tarvinnut miettiä, olisiko pitänyt tehdä jotain enemmän. Jäin seuraamaan, tuodaanko asunnosta joku ulos. Kun olin odottanut noin vartin, näin, kun kaksi ambulanssimiestä poistui rapusta rauhallisesti ilman potilasta. Siitä päätellen, että viipyivät siellä noinkin kauan, siellä oli jokin tilanne päällä, mutta ilmeisesti ei onneksi niin vakavaa kuitenkaan, että olisi tarvinnut viedä potilasta sairaalaan. Kaikesta huolimatta sitä jäi miettimään, olisiko pitänyt toimia itse toisin, tehdä jotain muulla tavalla...
- Mitä?
- Hei, onks...
- Mitä?
- Hei, onks sulla puhelinta?
- Ei ole puhelin juuri nyt mukana, totesin. Olin viemässä roskia, kun toisesta rapusta tullut mies käveli rauhallisesti nurmikon poikki minua kohti ja yritti pysäyttää minua.
- Kun vaimo on tajuton ja pitäisi soittaa ambulanssi... kun multa meni puhelin rikki, mies sammalsi.
- Mulla ei ole nyt puhelinta mukana, koita vaikka soittaa jonkun ovikelloa.
- Kun mä koitin tuolla, mutta kukaan ei oo kotona.
- OK... vien nämä äkkiä ja haen sitten puhelimen.
Vein roskat ja niitä viedessä mietin, mitä ihmettä oikein teen. Toinen voi olla hengenvaarassa ja minä menen ensin viemään roskat ennen kuin haen puhelimen! Toisaalta mies ei vaikuttanut yhtään hätääntyneeltä ja omaan arviooni tilanteesta ei voinut olla vaikuttamatta miehen humalatila.
Kun palasin roskiksilta, mies odotti pihassa ja jatkoi selittämistä siitä, että oma puhelin on rikki ja vaimon puhelintakin oli yrittänyt... tosin jäi epäselväksi, mikä siinä oli vikana. Lupasin hakea puhelimeni ja kipaisin juoksuun.
Hain puhelimeni ja näppäilin hätänumeron valmiiksi miestä varten ja ojensin puhelimen miehelle. Mies sai vaikeasti selvitettyä hätäkeskukseen, että vaimo ei herää ja on aiemmin pudonnut lauteilta saunassa ja päässä on tikit ja kun nousee ylös, vain oksentaa ja näkee kolme päätä... Kadun nimen sai sanotuksi oikein, mutta numero meni pahasti vikaan. Sen korjasin ja mies korjasi hätäkeskukselle sen. Puhelu loppui kotvan kuluttua ja kysyin, tuleeko ambulanssi. Koska mies oli puhunut niin sekavia ja oli selvästi humalassa, epäilytti, mitä hätäkeskus oli tapauksesta päätellyt ja löytäisivätkö perille, kun osoitetieto ei ollut täydellinen. Olen ehkä lukenut liikaa Hätäkeskus-blogia. Kysyin mieheltä, käskivätkö jäädä ulos odottamaan. Mies sanoi, että "kai ne tulevat tuohon oven eteen". Sitten hän kiitti kädestä pitäen puhelimen lainasta. Minä totesin, että toivottavasti asiat selviävät.
Menin sisälle. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan minua. Halusin nähdä, miten tilanne kehittyy. Kävin pari kertaa katsomassa rappukäytävän ikkunasta sisäpihalle. Ensimmäisellä kerralla näin miehen odottavan ulko-ovella. Toisella kertaa olin helpottunut: oven edessä seisoi ambulanssi. Se oli siis tullut ja löytänyt perille, eikä tarvinnut miettiä, olisiko pitänyt tehdä jotain enemmän. Jäin seuraamaan, tuodaanko asunnosta joku ulos. Kun olin odottanut noin vartin, näin, kun kaksi ambulanssimiestä poistui rapusta rauhallisesti ilman potilasta. Siitä päätellen, että viipyivät siellä noinkin kauan, siellä oli jokin tilanne päällä, mutta ilmeisesti ei onneksi niin vakavaa kuitenkaan, että olisi tarvinnut viedä potilasta sairaalaan. Kaikesta huolimatta sitä jäi miettimään, olisiko pitänyt toimia itse toisin, tehdä jotain muulla tavalla...
torstaina, elokuuta 20, 2009
Sikainfluenssakammoa ilmassa
Sikainfluenssasta kohistaan sen verran paljon, että pitäisiköhän se uhka alkaa ottaa tosissaan? Olen kyllä jo lisännyt käsien pesua, mutta muuten en ole juuri tehnyt mitään. Enkä tiedä voinkokaan.
Varotoimet ovat tulleet hetki hetkeltä lähemmäs:
Varotoimet ovat tulleet hetki hetkeltä lähemmäs:
- Töissä intranetissa on ohjeita, miten torjua tautitartuntaa.
- Projektiryhmälle laaditaan taudin varalle varautumissuunnitelma.
- Tänään alkoi musiikin perusteet 4 -kurssi konservatoriolla. Opettaja pyysi kaikkia luokkaan tulleita käymään käsipesulla ennen istuuntumista. Käsipesupyyntö ei paljon kaivannut selittelyjä, kun oviin oli kiinnitetty sikainfluenssajulisteita...
tiistaina, elokuuta 18, 2009
Maistoin omaa lääkettäni
Kun heinäkuun alussa olin Espoorasteilla kilpailunjohtajana, sattui sateinen ilta. Silti suunnistajia oli mukavasti. Yksi paikalle tullut kysyi kartan myynnissä: "Onko tässä mitään järkeä?" Silloin naureskelin kysymykselle. Mitäs sitä yksi pieni sade haittaa, paitsi että kartta voi mennä muusiksi ilman muovia tai jos metsässä on hirvikärpäsiä, voi olla ikävä tunne, kun miettii, hiippiikö hiusrajassa hirvikärpänen vai valuuko siellä vesitippa.
No, tänään oli minun vuoroni mennä sateella suunnistamaan. Olihan se aikamoisen ikävää, kun kaikki päällä olleet vaatekappaleet kastuivat. Mutta sittenpä pystyi surutta loppumatkasta juoksemaan lätäkköjen ja soiden poikki.
Suunnistus itsessään oli aikamoista haahuilua. Huomasi, että edellisestä kerrasta (21.7.) oli kulunut aikaa. Ihmettelin muun muassa, että kylläpä ratamestari oli laittanut rastin pusikkoiseen ja heinikkoiseen rinteeseen, kun olin kahlannut käyrää pitkin rinteen reunaa aikani. Sitten laskeuduin hieman ja huomasin polun. Menin polulle ihmettelemään, missä oikeastaan olin, kunnes lopulta tajusin, että olin ollut viereisen rinteen reunalla. Ei se rasti sitten oikeasti ollut niin pusikossa... Yhdellä rastivälillä yritin olla fiksu ja "oikaisin" pienen matkan polulta tielle. No, menin pyörälle päästäni enkä ollut löytää sitä tietä. Vielä kolmannellakin rastivälillä oli ongelmia, kun etsin kiveä liian alhaalta rinteestä hämäännyttyäni toisista suunnistajista, jotka kysyivät, etsinkö sitä rastia.
Samulikin tuli metsään, vaikka luulin, että hän oli saanut tarpeekseen sadekeleistä sillä kerralla, kun olin kilpailunjohtajana. Hän selviytyi radasta nopeammin kuin minä.:)
Sadekeli toi kivat kikkurat (jotka kyllä hävisivät, kun pesin hiukset).
No, tänään oli minun vuoroni mennä sateella suunnistamaan. Olihan se aikamoisen ikävää, kun kaikki päällä olleet vaatekappaleet kastuivat. Mutta sittenpä pystyi surutta loppumatkasta juoksemaan lätäkköjen ja soiden poikki.
Suunnistus itsessään oli aikamoista haahuilua. Huomasi, että edellisestä kerrasta (21.7.) oli kulunut aikaa. Ihmettelin muun muassa, että kylläpä ratamestari oli laittanut rastin pusikkoiseen ja heinikkoiseen rinteeseen, kun olin kahlannut käyrää pitkin rinteen reunaa aikani. Sitten laskeuduin hieman ja huomasin polun. Menin polulle ihmettelemään, missä oikeastaan olin, kunnes lopulta tajusin, että olin ollut viereisen rinteen reunalla. Ei se rasti sitten oikeasti ollut niin pusikossa... Yhdellä rastivälillä yritin olla fiksu ja "oikaisin" pienen matkan polulta tielle. No, menin pyörälle päästäni enkä ollut löytää sitä tietä. Vielä kolmannellakin rastivälillä oli ongelmia, kun etsin kiveä liian alhaalta rinteestä hämäännyttyäni toisista suunnistajista, jotka kysyivät, etsinkö sitä rastia.
Samulikin tuli metsään, vaikka luulin, että hän oli saanut tarpeekseen sadekeleistä sillä kerralla, kun olin kilpailunjohtajana. Hän selviytyi radasta nopeammin kuin minä.:)
Sadekeli toi kivat kikkurat (jotka kyllä hävisivät, kun pesin hiukset).
maanantaina, elokuuta 17, 2009
Nauruterroristeja?
Pyöräilin tänään Oulunkylään ja takaisin. Paluumatkalla radan varressa, siinä Pitäjänmäen ja Mäkkylän välillä, säpsähdin ja tein pienen koukkauksen, kun jostain ylempää alkoi naurun remakka. Vilkaisin ylös ja näin lauman miehiä istuvan kalliolla ja nauravan sen sortin tekonaurua, että olivat varmaan viinapäissään päättäneet kokeilla, mitä pyöräilijälle käy, kun juuri kohdalla alkaa nauraa. No, eipä siinä hullummin käynyt. Nauratti itseäkin koko loppumatkan.:)
lauantaina, elokuuta 15, 2009
Pitäisikö sittenkin olla vanhempi?
Sain eräältä optikkoliikkeeltä mainoskirjeen. Siinä kerrotaan, että saa ikänsä suuruisen alennuksen. Näin 28-vuotiaana alennus ei siis ole järin suuri. Olisiko sittenkin parempi olla vanhempi? Edellisen kerran olen ajatellut niin varmaan joskus alaikäisenä. Viime aikoina sitä on ennemminkin halunnut joko olla nuorempi tai jäädyttää ikänsä.
torstaina, elokuuta 06, 2009
Kotimaan lomamatka
Lähdin sunnuntaina Kalevan kisoista selvittyäni kotimaan lomamatkalle. Ajelin ensin Orivedelle sunnuntaina ja sieltä maanantaina Revonlahdelle kaverin luokse kylään. Tiistain vietin Oulussa maisemia katsellen ja ostoskellen. Ja törmäsinpä sattumalta tuttuihinkin. Hämmentävää.
Keskiviikkona matka jatkui Pietarsaaren kyläpaikan kautta Parkanoon, josta palasin tänään Tampereen välipysähdyksen jälkeen Espooseen. Ajokilometrejä kertyi yhteensä 1426. Ihan mukavasti siis. Valitettavasti kaikkia työajatuksia ei pääse karkuun ajamalla kauas. Loppumatkasta ajatukset pysyivät sentään jo kurissa.
Maanantain ensimmäiseltä pysähdyspaikalta Viitasaarelta osui silmiini pari todistetta keskisuomalaisten huumorintajusta. Laitan ne tähän kevennykseksi.
(Jos kuvasta ei saa selvää, tuossa käsinkirjoitetussa paperissa lukee:"Valitettavasti muotoiluteknisistä syistä myymme vadelma-sorbettia vain kipossa.:( Olemme pahoillamme kaikkien tötteröiden ystävien puolesta!")
Ja tässä oli sitten paattia nimellä lykätty.:D
Keskiviikkona matka jatkui Pietarsaaren kyläpaikan kautta Parkanoon, josta palasin tänään Tampereen välipysähdyksen jälkeen Espooseen. Ajokilometrejä kertyi yhteensä 1426. Ihan mukavasti siis. Valitettavasti kaikkia työajatuksia ei pääse karkuun ajamalla kauas. Loppumatkasta ajatukset pysyivät sentään jo kurissa.
Maanantain ensimmäiseltä pysähdyspaikalta Viitasaarelta osui silmiini pari todistetta keskisuomalaisten huumorintajusta. Laitan ne tähän kevennykseksi.
(Jos kuvasta ei saa selvää, tuossa käsinkirjoitetussa paperissa lukee:"Valitettavasti muotoiluteknisistä syistä myymme vadelma-sorbettia vain kipossa.:( Olemme pahoillamme kaikkien tötteröiden ystävien puolesta!")
Ja tässä oli sitten paattia nimellä lykätty.:D
Penkkiurheiluviikonloppu
Viime viikonloppu kului penkkiurheilupainotteisesti. Tällä kertaa kisapaikoilla eikä TV:n ääressä. Lauantaina polkaisin Helsingin velodromille katsomaan ratapyöräilyn SM-kisoja, kun sateella uhannut sääennuste oli onneksi ollut väärässä. Innostuin lähtemään kisakatsomoon, kun tiesin luistelututtavani Elisa Arvon olevan viivalla. Elisa nappasikin kaksi mitalia.:) Toinenkin luistelupiireistä tuttu ajaja radalla näkyi: pikaluistelun päävalmentaja Janne Hänninen oli kisassa mukana. Lisäksi toimitsijoissa ja huoltojoukoissa hääri luistelupiireistä tuttuja kasvoja.
En ollut ennen katsonut ratapyöräilyä kuin joskus televisiosta ja olinkin hieman ulalla säännöistä. Onneksi ne arvasi helposti tai kuuluttaja kertoi. Ja onneksi se oluttölkin kanssa katsomoon saapunut herra kysyi minulta juuri naisten linja-ajon aikana, kuinka pitkä rata on ja voittaako se, joka tulee ensiksi maaliin... Siihen mennessä olin jo ehtinyt nämä asiat oppia. Näin maallikon silmiin oudoin laji oli keirin. Siinä pyöräilijät ajoivat alkumatkan "moottoripyörän" perässä (kuuluttaja puhui moottoripyörästä, mutta polkumopolta se minusta näytti). Tietyn kierrosmäärän jälkeen nopeutta nostanut "moottoripyörä" poistui radalta ja porukka kiri puolitoista kierrosta maaliin. Alla kännykameralla kuvattu videonpätkä kisan alusta.
Sunnuntaina puolestaan menin katsomaan Kalevan kisoja, kun ne järjestettiin tänä vuonna Leppävaarassa ja tiesin, että lapsuuden ja nuoruuden seurakaverini ja ex-naapurini Tanja Komulainen (os. Mäkinen) on hyvässä kiekkovireessä, vaikka ensin kauhistelin lippujen hintoja (halvimmat maksoivat 18 euroa). Mutta kyllä kannatti: Tanja nappasi naisten kiekkokultaa. Alla mestarin tyylinäyte (pokkarilla ei valitettavasti saanut parempaa kuvaa).
Sunnuntaina kisoissa käytiin myös miesten keihäsfinaali. Tämä oli toinen kerta, kun olin näitä Suomen keihäsmiehiä katsomassa ja taas satoi. Se ensimmäinen kerta oli MM-kisoissa 2005 ja silloin vasta satoikin. Istua värjötin sateessa jätesäkissä ja sadetakissa. Jätesäkki toimi itse asiassa juuri tarkoituksensa mukaisesti: kengät ja reppukin pysyi kuivana. Toisin kuin olisi käynyt, jos minulla olisi ollut jalassani sadehousut. Sateesta huolimatta kisa oli kyllä ihan jännä. Ja ehtipä sitä muitakin lajeja seurata ihan mukavasti.
En ollut ennen katsonut ratapyöräilyä kuin joskus televisiosta ja olinkin hieman ulalla säännöistä. Onneksi ne arvasi helposti tai kuuluttaja kertoi. Ja onneksi se oluttölkin kanssa katsomoon saapunut herra kysyi minulta juuri naisten linja-ajon aikana, kuinka pitkä rata on ja voittaako se, joka tulee ensiksi maaliin... Siihen mennessä olin jo ehtinyt nämä asiat oppia. Näin maallikon silmiin oudoin laji oli keirin. Siinä pyöräilijät ajoivat alkumatkan "moottoripyörän" perässä (kuuluttaja puhui moottoripyörästä, mutta polkumopolta se minusta näytti). Tietyn kierrosmäärän jälkeen nopeutta nostanut "moottoripyörä" poistui radalta ja porukka kiri puolitoista kierrosta maaliin. Alla kännykameralla kuvattu videonpätkä kisan alusta.
Sunnuntaina puolestaan menin katsomaan Kalevan kisoja, kun ne järjestettiin tänä vuonna Leppävaarassa ja tiesin, että lapsuuden ja nuoruuden seurakaverini ja ex-naapurini Tanja Komulainen (os. Mäkinen) on hyvässä kiekkovireessä, vaikka ensin kauhistelin lippujen hintoja (halvimmat maksoivat 18 euroa). Mutta kyllä kannatti: Tanja nappasi naisten kiekkokultaa. Alla mestarin tyylinäyte (pokkarilla ei valitettavasti saanut parempaa kuvaa).
Sunnuntaina kisoissa käytiin myös miesten keihäsfinaali. Tämä oli toinen kerta, kun olin näitä Suomen keihäsmiehiä katsomassa ja taas satoi. Se ensimmäinen kerta oli MM-kisoissa 2005 ja silloin vasta satoikin. Istua värjötin sateessa jätesäkissä ja sadetakissa. Jätesäkki toimi itse asiassa juuri tarkoituksensa mukaisesti: kengät ja reppukin pysyi kuivana. Toisin kuin olisi käynyt, jos minulla olisi ollut jalassani sadehousut. Sateesta huolimatta kisa oli kyllä ihan jännä. Ja ehtipä sitä muitakin lajeja seurata ihan mukavasti.
perjantaina, heinäkuuta 31, 2009
Ça y est! (*
Poriin lentelyn jälkeen hyppäsimme hieman isomman koneen kyytiin (MD-90) ja suuntasimme nokan kohti Pariisia. Koska kumpikaan meistä ei ollut käynyt kaupungissa aiemmin, luvassa oli lähinnä ns. perusnähtävyyksiin tutustumista. Ja sitä totisesti tuli tehtyä niin paljon, että jalat olivat joka ilta tosi kipeät, kun pääsimme majoitukseen asti. Olimme kaksi ensimmäistä yötä hotellissa ja loput neljä Tukholman vaihtoajalta tutun italialaisen Romanon ja hänen tyttöystävänsä asunnossa heidän ollessaan lomareissulla.
Oli ihan mielenkiintoista päästä asustelemaan pariisilaisessa kerrostaloasunnossa. Eksoottisinta näin suomalaisen näkökulmasta oli, että lämmintä vettä sai vain sytyttämällä kaasuliekin boileriin. Liekki hulmahti iloisesti, kun kraanan käänsi lämpöiselle. Toinen eksoottisuus oli eriytetty vessa ja kylpyhuone. Ei siinä muuten olisi ollut mitään niin eksoottista, mutta kun vessassa ei ollut käsienpesulavuaaria, vaan kädet piti käydä pesemässä erikseen kylpyhuoneessa. Välimatka taittui eteiskäytävää pitkin ja vessan ja kylpyhuoneen väliin oli mahdutettu keittiö, jonne olisi voinut käytävältä poiketa matkalla pesemään käsiä.
Etukäteen meillä oli mielikuva, että pariisilaiset eivät puhu kirveelläkään englantia. No, tämä väittämä osoittautui vääräksi. Lähes poikkeuksetta, kun aloitin ravintolassa asioinnin ranskaksi, tarjoilija vaihtoi kielen englanniksi. Koin tämän hieman nöyryyttäväksi, mutta ehkäpä se oli vain pariisilaisten mielestä kohteliasta. Minulla oli välillä ymmärrysvaikeuksia ja oli vaikea uskoa todeksi, että yhdeksän vuotta sitten sain lyhyen ranskan ylioppilaskuuntelusta täydet pisteet. Nyt kömmähdyksiä sattui niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin numeroissa. Pariin otteeseen myyjä katsoi kieroon, kun yritin antaa lähellä tasarahaa olevaa rahaa tai vaihtorahan maksua helpottavan kymmensenttisen (soixante-dix ei ole dix vaan soixante-dix eli 70). Omaksi puolustukseni täytyy kyllä todeta, että tein vastaanvanlaisen virheen Suomessa reissun jälkeen ostaessani mansikoita. Kuulin hinnan väärin ja annoin myyjän mielestä oudon määrän rahaa...
Tässä muutamia kuvia reissusta.
Aloitimme nähtävyyksien kiertämisen Versailles'sta. Linnan ja puiston kiertämiseen saimme kulumaan noin kuusi tuntia. Juuri, kun poistuimme puistosta, alkoi rankkasade.
Linnan puistossa oli muun muassa tällainen hauska Apollon-jumalaa esittävä patsas.
Ja olipa siellä todella paljon hienoja istutuksiakin.
Eiffel-tornia kävimme katsomassa lähempää kahdesti ennen kuin nousimme siihen viimeisenä iltana. Ensimmäisellä kerralla totesimme jonot päiväsaikaan mahdottomiksi ja toisella kertaa saman illalla. Lopulta, kun jonotimme, jono etenikin ihan mukavaa vauhtia. Ylin kerros oli sillä hetkellä kiinni, kun ostimme lippuja, joten kävimme vain kakkostasantella, mutta oli sieltäkin hienot näköalat.
Eiffel-torni herätti turisteissa ihmetyksen ilmeitä, mutta onhan se aika uskomaton pytinki. Jo pelkästään sen maalaus painaa 60 tonnia.
Louvressa riitti myös katseltavaa sunnuntaipäivän ratoksi. Kiersimme yhden kerroksen yhtä siipeä kaksi tuntia, minkä jälkeen totesimme, että vauhtia on lisättävä. Lopulta skippasimme osan näyttelytiloista, kun tuntui, että taide-esineet aiheuttivat information overflow'n.
Sattumoisin olimme kaupungissa sinä päivänä, kun Le Tour de France tuli maaliin Pariisiin. Kun pääsimme Louvresta ulos, siirryimme kadun varteen seuraamaan Le Tourin kilpailijoita edeltänyttä kulkuetta. Sponsorit olivat pukeneet autonsa mitä kummallisimpiin kuoseihin. Valitettavasti kuvani niistä kapistuksista eivät oikein onnistuneet. Kulkueen jälkeen oli pitkään tyhjää. Olimme olleet kadun varressa miltei kaksi tuntia, kun helikopteri lähestyi lupaavasti. Hetken kuluttua pyöräilijöitä pujahti näkyviin ja lähes saman tien pois näkyvistä. Toinen joukkio tuli kotvan kuluttua. Joku toinen turisti julisti heidän mentyään: "I saw Armstrong, I saw Armstrong!" Minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia tunnistaa ketään pyöräilijää. Sen verran vähän seuraan lajia.
Muita mukavia nähtävyyksiä olivat Sacré-Cœurin basilika Montmartrella...
...Parc Luxembourg...
...ja niin, pieni Vapauden patsas.
Reissussa riitti aurinkoa, mutta myös sadetta. Ruoka oli hyvää ja mielenkiintoista nähtävää riittää toiseksikin kerraksi. Esimerkiksi Notre Damen näimme vain ulkoa, katakombit jäivät näkemättä, vaikka Montparnassen hautausmaalla piipahdimmekin, samoin Centre Pompidou ja Musée d'Orsay jäivät seuraavaan kertaan. Ehkä siis jonakin päivänä uudestaan.:)
(* Otsikoksi valitsin ko. lausahduksen, koska sain sen suhteen valaistuksen matkalla. Näin sen kirjoitettuna eräässä julisteessa. Samalla tajusin, mikä oli se fraasi, jota ranskan opettaja käytti yhtenään lukion ranskantunneilla. En silloin hahmottanut, mistä sanoista lausahdus koostui...
Oli ihan mielenkiintoista päästä asustelemaan pariisilaisessa kerrostaloasunnossa. Eksoottisinta näin suomalaisen näkökulmasta oli, että lämmintä vettä sai vain sytyttämällä kaasuliekin boileriin. Liekki hulmahti iloisesti, kun kraanan käänsi lämpöiselle. Toinen eksoottisuus oli eriytetty vessa ja kylpyhuone. Ei siinä muuten olisi ollut mitään niin eksoottista, mutta kun vessassa ei ollut käsienpesulavuaaria, vaan kädet piti käydä pesemässä erikseen kylpyhuoneessa. Välimatka taittui eteiskäytävää pitkin ja vessan ja kylpyhuoneen väliin oli mahdutettu keittiö, jonne olisi voinut käytävältä poiketa matkalla pesemään käsiä.
Etukäteen meillä oli mielikuva, että pariisilaiset eivät puhu kirveelläkään englantia. No, tämä väittämä osoittautui vääräksi. Lähes poikkeuksetta, kun aloitin ravintolassa asioinnin ranskaksi, tarjoilija vaihtoi kielen englanniksi. Koin tämän hieman nöyryyttäväksi, mutta ehkäpä se oli vain pariisilaisten mielestä kohteliasta. Minulla oli välillä ymmärrysvaikeuksia ja oli vaikea uskoa todeksi, että yhdeksän vuotta sitten sain lyhyen ranskan ylioppilaskuuntelusta täydet pisteet. Nyt kömmähdyksiä sattui niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin numeroissa. Pariin otteeseen myyjä katsoi kieroon, kun yritin antaa lähellä tasarahaa olevaa rahaa tai vaihtorahan maksua helpottavan kymmensenttisen (soixante-dix ei ole dix vaan soixante-dix eli 70). Omaksi puolustukseni täytyy kyllä todeta, että tein vastaanvanlaisen virheen Suomessa reissun jälkeen ostaessani mansikoita. Kuulin hinnan väärin ja annoin myyjän mielestä oudon määrän rahaa...
Tässä muutamia kuvia reissusta.
Aloitimme nähtävyyksien kiertämisen Versailles'sta. Linnan ja puiston kiertämiseen saimme kulumaan noin kuusi tuntia. Juuri, kun poistuimme puistosta, alkoi rankkasade.
Linnan puistossa oli muun muassa tällainen hauska Apollon-jumalaa esittävä patsas.
Ja olipa siellä todella paljon hienoja istutuksiakin.
Eiffel-tornia kävimme katsomassa lähempää kahdesti ennen kuin nousimme siihen viimeisenä iltana. Ensimmäisellä kerralla totesimme jonot päiväsaikaan mahdottomiksi ja toisella kertaa saman illalla. Lopulta, kun jonotimme, jono etenikin ihan mukavaa vauhtia. Ylin kerros oli sillä hetkellä kiinni, kun ostimme lippuja, joten kävimme vain kakkostasantella, mutta oli sieltäkin hienot näköalat.
Eiffel-torni herätti turisteissa ihmetyksen ilmeitä, mutta onhan se aika uskomaton pytinki. Jo pelkästään sen maalaus painaa 60 tonnia.
Louvressa riitti myös katseltavaa sunnuntaipäivän ratoksi. Kiersimme yhden kerroksen yhtä siipeä kaksi tuntia, minkä jälkeen totesimme, että vauhtia on lisättävä. Lopulta skippasimme osan näyttelytiloista, kun tuntui, että taide-esineet aiheuttivat information overflow'n.
Sattumoisin olimme kaupungissa sinä päivänä, kun Le Tour de France tuli maaliin Pariisiin. Kun pääsimme Louvresta ulos, siirryimme kadun varteen seuraamaan Le Tourin kilpailijoita edeltänyttä kulkuetta. Sponsorit olivat pukeneet autonsa mitä kummallisimpiin kuoseihin. Valitettavasti kuvani niistä kapistuksista eivät oikein onnistuneet. Kulkueen jälkeen oli pitkään tyhjää. Olimme olleet kadun varressa miltei kaksi tuntia, kun helikopteri lähestyi lupaavasti. Hetken kuluttua pyöräilijöitä pujahti näkyviin ja lähes saman tien pois näkyvistä. Toinen joukkio tuli kotvan kuluttua. Joku toinen turisti julisti heidän mentyään: "I saw Armstrong, I saw Armstrong!" Minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia tunnistaa ketään pyöräilijää. Sen verran vähän seuraan lajia.
Muita mukavia nähtävyyksiä olivat Sacré-Cœurin basilika Montmartrella...
...Parc Luxembourg...
...ja niin, pieni Vapauden patsas.
Reissussa riitti aurinkoa, mutta myös sadetta. Ruoka oli hyvää ja mielenkiintoista nähtävää riittää toiseksikin kerraksi. Esimerkiksi Notre Damen näimme vain ulkoa, katakombit jäivät näkemättä, vaikka Montparnassen hautausmaalla piipahdimmekin, samoin Centre Pompidou ja Musée d'Orsay jäivät seuraavaan kertaan. Ehkä siis jonakin päivänä uudestaan.:)(* Otsikoksi valitsin ko. lausahduksen, koska sain sen suhteen valaistuksen matkalla. Näin sen kirjoitettuna eräässä julisteessa. Samalla tajusin, mikä oli se fraasi, jota ranskan opettaja käytti yhtenään lukion ranskantunneilla. En silloin hahmottanut, mistä sanoista lausahdus koostui...
tiistaina, heinäkuuta 21, 2009
Suojuoksua sun muuta
Kiersin tänään taas Espoorasteilla B-radan. Aikaa kului vartin verran vähemmän kuin viime viikolla, vaikka tällä kertaa tuli mokailtua vähän enemmän kuin viimeksi. Täytyy todeta, ettei kompassi suunnistajaa tee. Hankin uuden kompassin eilen entisen (mukamas) hidastuneen tilalle. No, sillä ainoalla välillä, jonka yritin oikeasti taittaa suunnan varassa, päädyin täysin väärän sähkölinjan varteen. Linjassa oli se kyllä hyvä puoli, että sitä tukena käyttäen pystyin jatkamaan matkaani, vaikka tulihan siinä ylimääräistä juostua.
Viimeiselle rastille tullessa tuli harrastettua hieman suojuoksua, kuten kuvassa vessan lattialla makaavat suunnistuskengät osoittavat.
Kolhuittakaan en säästynyt. Reiteen tuli oksasta naarmu ja housuihin palkeenkieli. No, onneksi ei sen pahempaa.
Matkalle sattui myös yksi kaatuminen omiin jalkoihin. Innostuin liikaa nähtyäni rastin, joka oli lenkkipolun vieressä. Noloa, mutta niinkin voi näimmä käydä.
Viimeiselle rastille tullessa tuli harrastettua hieman suojuoksua, kuten kuvassa vessan lattialla makaavat suunnistuskengät osoittavat.
Kolhuittakaan en säästynyt. Reiteen tuli oksasta naarmu ja housuihin palkeenkieli. No, onneksi ei sen pahempaa.
Matkalle sattui myös yksi kaatuminen omiin jalkoihin. Innostuin liikaa nähtyäni rastin, joka oli lenkkipolun vieressä. Noloa, mutta niinkin voi näimmä käydä.
sunnuntaina, heinäkuuta 19, 2009
Lennokas loman aloitus
Perjantaina alkoi kauan odotettu kesäloma. \o/ Se alkoikin varsin lennokkaasti, sillä lensimme Poriin. Emmin vielä perjantaina, lähtisinkö koneen kyytiin vai en, koska ensimmäisellä lentokerralla oli tullut huono olo. Silloin olimme ilmassa vain puolisen tuntia ja nyt edessä oli puolitoista tuntia pienkoneen kyydissä. Tällä kertaa kone oli kuitenkin hieman isompi, nelipaikkainen, eli PIKin DA40 TDI Diamond Star.
Menomatkalla kyyti olikin tasaista eikä huonovointisuudesta ollut tietoakaan. Paluumatkalla tänään sen sijaan loppumatka oli aika pomppuista ja vatsa meni hieman sekaisin. Onneksi pomppuisa pätkä ei ollut ajallisesti kovin pitkä, joten olo korjaantui pian maan pinnalla.
Taivaalta katsoen huomaa erilaisia asioita. Esimerksi havaitsin, että Kalevan kisojen alla vaihdettu Leppävaaran kentän pinnoite onkin entisen punaisen sijaan sininen!
Taivaalta kaikki näyttää myös pienemmältä. Vai mitä sanotte Silja Linen laivasta?
Menomatkatkalla näimme aika läheltä pilvenhaituvia. Paluumatkalla oli tasainen pilvikatto, mutta se oli paljon lentokorkeuttamme, 4000 jalkaa, korkeammalla.
Ja lopuksi potretti "apulentäjästä".;)
Menomatkalla kyyti olikin tasaista eikä huonovointisuudesta ollut tietoakaan. Paluumatkalla tänään sen sijaan loppumatka oli aika pomppuista ja vatsa meni hieman sekaisin. Onneksi pomppuisa pätkä ei ollut ajallisesti kovin pitkä, joten olo korjaantui pian maan pinnalla.Taivaalta katsoen huomaa erilaisia asioita. Esimerksi havaitsin, että Kalevan kisojen alla vaihdettu Leppävaaran kentän pinnoite onkin entisen punaisen sijaan sininen!
Taivaalta kaikki näyttää myös pienemmältä. Vai mitä sanotte Silja Linen laivasta?
Menomatkatkalla näimme aika läheltä pilvenhaituvia. Paluumatkalla oli tasainen pilvikatto, mutta se oli paljon lentokorkeuttamme, 4000 jalkaa, korkeammalla.
Ja lopuksi potretti "apulentäjästä".;)
keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2009
Hammaslankapuskuri petti
Päätin muutamia vuosia sitten ostaa hammaslankaa varastoon siltä vartalta, että yksi paketti tyhjenee eikä kuitenkaan muista ostaa heti uutta. Puskurointi on toiminut hyvin: varastossa on aina ollut uusi paketti hammaslankaa edellisen loputtua ja olen rauhassa voinut ostaa uutta, kun olen muistanut. Mutta nyt, ensimmäisen kerran ehkä neljään vuoteen, hammaslankapuskuri oli tyhjä! Olen joko tulossa vanhaksi tai sitten vain kovasti loman tarpeessa, kun unohtelen asioita... Saa nähdä, milloin muistan ostaa uuden paketin hammaslankaa.
tiistaina, heinäkuuta 14, 2009
Voihan iSuunta!
Kävin tänään taas suunnistamassa. Kiersin B-radan, 5,4 kilometriä, 16 rastia. Valitettavasti Frwd:ni simahti kesken kaiken, kun en ollut hetkeen ladannut akkuja. En siis tiedä, kuinka pitkä reitti oikeasti tuli kierretyksi. Tosin tällä kertaa ei varmaankaan tullut ihan hirveästi ylimääräistä, koska rastit löytyivät pääosin ihan hyvin.
Siitä huolimatta, että rastit löytyivät ihan hyvin, huomasin jo matkalla, etteivät ne silti löytyneet kovin nopeasti. Maaliin päästyäni emitin purussa puhuva tulosohjelma iSuunta kertoi aikani olevan ok ja sitten ajan ja sijan ("Suvi Vuorinen, B-rata, Ok, aika 1 tunti 45 minuttia 14 sekuntia, sija 45"). Aikaa ja erityisesti sijaa ei aina huvittaisi kuulla heti suorituksen jälkeen. Ei tänäänkään. Tulostaululta selvisi myös, että olin siihen mennessä hitain B-radan hyväksytysti kiertänyt. Nähtäväksi jää, kuinka mones olen lopputuloksissa.
Pääasia kuitenkin oli päästä suunnistamaan kunnolla pitkästä aikaa. Viime viikolla olin järjestämässä Espoorasteja, joten en itse päässyt metsään. Tosin keli oli niin sateinen, ettei houkutuskaan ollut kovin suuri. Ei vesisateessa seisoskelukaan toisaalta ollut kovin mieltä ylentävää. Yllättävän paljon kuitenkin kävi suunnistajia. Tänään kävijöitä oli paljon enemmän, kun sää oli parempi.
Siitä huolimatta, että rastit löytyivät ihan hyvin, huomasin jo matkalla, etteivät ne silti löytyneet kovin nopeasti. Maaliin päästyäni emitin purussa puhuva tulosohjelma iSuunta kertoi aikani olevan ok ja sitten ajan ja sijan ("Suvi Vuorinen, B-rata, Ok, aika 1 tunti 45 minuttia 14 sekuntia, sija 45"). Aikaa ja erityisesti sijaa ei aina huvittaisi kuulla heti suorituksen jälkeen. Ei tänäänkään. Tulostaululta selvisi myös, että olin siihen mennessä hitain B-radan hyväksytysti kiertänyt. Nähtäväksi jää, kuinka mones olen lopputuloksissa.
Pääasia kuitenkin oli päästä suunnistamaan kunnolla pitkästä aikaa. Viime viikolla olin järjestämässä Espoorasteja, joten en itse päässyt metsään. Tosin keli oli niin sateinen, ettei houkutuskaan ollut kovin suuri. Ei vesisateessa seisoskelukaan toisaalta ollut kovin mieltä ylentävää. Yllättävän paljon kuitenkin kävi suunnistajia. Tänään kävijöitä oli paljon enemmän, kun sää oli parempi.
maanantaina, heinäkuuta 13, 2009
Mangaa ja fantasiaa...
Kävimme eilen Animecon-tapahtumassa kuulemassa Manga Messiaan tekijän Kozumi Shinozawan eli Kelly-sanin esitystä. Kun olimme saapumassa Kaapelitehtaalle, tuli vahvasti sellainen olo, että olen väärässä paikassa. Väkeä oli paljon ja suurin osa oli pukeutunut joksikin fiktiiviseksi hahmoksi, olihan samassa yhteydessä myös Finncon-tapahtuma, tai japanilaiseen lolita-tyyliin. Sanomattakin selvää oli myös se, että olimme kaukana ikäkeskiarvosta.
Poislähtiessämme törmäsimme seuraavaan näkyyn: erilaisia hahmoja tanssimassa Macarenan tahtiin. (Valitettavasti videon ääniraita on lähes olematon... Muistin virkistykseksi kappaleen voi kuunnella vaikka YouTubesta.)
Poislähtiessämme törmäsimme seuraavaan näkyyn: erilaisia hahmoja tanssimassa Macarenan tahtiin. (Valitettavasti videon ääniraita on lähes olematon... Muistin virkistykseksi kappaleen voi kuunnella vaikka YouTubesta.)
maanantaina, heinäkuuta 06, 2009
Kesä ja kärpäset
Olen nauttinut työmatkojen polkemisesta pitkin Espoon rantaraittia. Ei liikennevaloja, ei juuri moottoriliikennettä ja pyöräily luonnonhelmassa antaa kivan startin päivään. Ainoa ikävä puoli ovat olleet pienet kärpäset, joita toki on luonnossa paljon, mutta erityisen kiusallisia ne ovat minulle olleet Villa Elfvikin kohdalla. Ensin honaisin pari viikkoa sitten pienen kärpäsen niin syvälle kurkkuun, että se oli pakko niellä. Urf. Viime perjantaina molempiin silmiin meni kärpänen, joista toinen oli vaikeampi tapaus. En meinannut saada sitä pois silmästä vielä kotonakaan. Kokeilin nenäliinaa, sormea ja pumpulipuikkoa. Tuntui, että se vain painautui syvemmälle silmäluomen limakalvoon. Tunsin pientä epätoivoa. Onneksi lopulta annettuani silmän olla hetken rauhassa, sain kärpäsen poimittua pois silmästä sormen avulla.
Tänään ajoin Elfvikin vierestä katsellen alaviistoon. Jospa ne kärpäset törmäsivät tällä kertaa päälakeeni (tai kypärään). Ainakaan yksikään ei osunut silmään tai suuhun. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut ajaa silmät ja suu kiinni paikan ohi... heh, ehkä aurinkolasit ajaisivat saman asian kuin silmien kiinnipito.
***
Toinen luontokohde, jonne päädyin pyöräilemään viime viikolla oli Viikin arboretum. Olin matkalla veljeni luo Herttoniemeen ja kevyenliikenteen Reittiopas sekä GoogleMaps neuvoivat ajamaan sitä kautta. Se oli sen verran hieno paikka, että ihmettelin, miten ihmeessä en ollut "löytänyt" sitä, kun vielä asuin Herttoniemessä vuosituhannen alussa ja lenkkeilin ahkerasti juosten ja pyöräillen. Arboretumiin pitää ehdottomasti mennä uudemman kerran ja sellaisella ajalla, että ehtii pällistellä niitä puita tarkemmin.
Tänään ajoin Elfvikin vierestä katsellen alaviistoon. Jospa ne kärpäset törmäsivät tällä kertaa päälakeeni (tai kypärään). Ainakaan yksikään ei osunut silmään tai suuhun. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut ajaa silmät ja suu kiinni paikan ohi... heh, ehkä aurinkolasit ajaisivat saman asian kuin silmien kiinnipito.
***
Toinen luontokohde, jonne päädyin pyöräilemään viime viikolla oli Viikin arboretum. Olin matkalla veljeni luo Herttoniemeen ja kevyenliikenteen Reittiopas sekä GoogleMaps neuvoivat ajamaan sitä kautta. Se oli sen verran hieno paikka, että ihmettelin, miten ihmeessä en ollut "löytänyt" sitä, kun vielä asuin Herttoniemessä vuosituhannen alussa ja lenkkeilin ahkerasti juosten ja pyöräillen. Arboretumiin pitää ehdottomasti mennä uudemman kerran ja sellaisella ajalla, että ehtii pällistellä niitä puita tarkemmin.
keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2009
Tee-se-itse "Salakuunneltua"
Miksi kertoa Salakuunneltua-blogille kuulemansa jutut, kun ne voi julkaista omaankin blogiinsa? No joo, myönnetään, että kuullut jutut saavat tuon kautta isomman lukijakunnan ja itse voi säilyä anonyymina.
No, joka tapauksessa, tapahtui tänään kaupassa:
Mies istui marketissa penkillä ja puhui puhelimeen. Kävelin kertaalleen ohi ja mietin, mitä lie puhelinpalaveria hän oli siihen jäänyt pitämään. Tullessani uudestaan lähelle paikkaa, jossa mies istui, kuulin, kuinka hänen äänenvoimakkuutensa koveni ja hän miltei huusi puhelimeen:
- Minä en ole mitään sopimatonta kieltä käyttänyt, pitäkää se mielessä, vittu!
Ohikulkijan mieleen nousi ajatus, että noinkohan sitä on herra osannut pitää kielensä kannattimet kurissa.
No, joka tapauksessa, tapahtui tänään kaupassa:
Mies istui marketissa penkillä ja puhui puhelimeen. Kävelin kertaalleen ohi ja mietin, mitä lie puhelinpalaveria hän oli siihen jäänyt pitämään. Tullessani uudestaan lähelle paikkaa, jossa mies istui, kuulin, kuinka hänen äänenvoimakkuutensa koveni ja hän miltei huusi puhelimeen:
- Minä en ole mitään sopimatonta kieltä käyttänyt, pitäkää se mielessä, vittu!
Ohikulkijan mieleen nousi ajatus, että noinkohan sitä on herra osannut pitää kielensä kannattimet kurissa.
sunnuntaina, kesäkuuta 28, 2009
Kansallisissa
Ostin täksi kaudeksi suunnistuslisenssin, koska se sisältää vakuutuksen, joka kattaa fysioterapian. Jotta lisenssi ei jäisi täysin hyödyttömäksi, päätin myös sitten kokeilla kansallisissa suunnistamista. Tänään se sitten tapahtui. Juoksin, vielä yskäisenä, D21C-sarjassa SuuntoGameseissa Vihdissä.
Yritin ottaa suhteellisen rauhassa, mutta kaipa se oli osittain hermoilua, kun alkupään rasteja joutui kiertelemään eli pummattua tuli ihan kunnolla. Loppumatkasta pystyi tukeutumaan polkuihin aika hyvin, joten yritin juoksemalla vähän paikata harhailuun kulunutta aikaa, vaikka tietenkin samalla tulin juosseeksi ylimääräistä. Toisiksi viimeinen rasti oli rinteessä, jossa oli paljon kiviä. Yhden kiven luona oli minun rastini. Ehdin kiertää kaksi muuta rastia ennen kuin oma löytyi. Olisi pitänyt vain jatkaa matkaa alunperin sinne, minne oli menossa, niin rasti olisi löytynyt suoraan.
Aikaa 4,3 kilometrin matkalla kului 1 h 17' 12". En kuitenkaan ollut viimeinen, vaikka epätoivo meinasi matkalla iskeä. Olin 8:s 11 hyväksytystä. Täytyy tunnustella, millainen fiilis on huomenna. Että josko sitä joskus toistekin uskaltautuisi kisaan.
Yritin ottaa suhteellisen rauhassa, mutta kaipa se oli osittain hermoilua, kun alkupään rasteja joutui kiertelemään eli pummattua tuli ihan kunnolla. Loppumatkasta pystyi tukeutumaan polkuihin aika hyvin, joten yritin juoksemalla vähän paikata harhailuun kulunutta aikaa, vaikka tietenkin samalla tulin juosseeksi ylimääräistä. Toisiksi viimeinen rasti oli rinteessä, jossa oli paljon kiviä. Yhden kiven luona oli minun rastini. Ehdin kiertää kaksi muuta rastia ennen kuin oma löytyi. Olisi pitänyt vain jatkaa matkaa alunperin sinne, minne oli menossa, niin rasti olisi löytynyt suoraan.
Aikaa 4,3 kilometrin matkalla kului 1 h 17' 12". En kuitenkaan ollut viimeinen, vaikka epätoivo meinasi matkalla iskeä. Olin 8:s 11 hyväksytystä. Täytyy tunnustella, millainen fiilis on huomenna. Että josko sitä joskus toistekin uskaltautuisi kisaan.
torstaina, kesäkuuta 25, 2009
Eläkettä odotellessa
Työeläkeote tuli jälleen. Ensimmäisen kerran, kun sen sai viime vuonna, siinä luvattiin minulle eläkettä noin 7 euroa/kk. Nyt määrä oli kymmenkertaistunut. Työnteko siis selvästi kannattaa. :) Tosin vastaisuudessa tahti ei ole sama: eläkkeen määrä ei kymmenkertaistu jokaista työvuotta kohden. Ensimmäisessä otteessa oli mukana vain pari kuukautta työtä yksityisellä. Eläkearviooni ei ole laskettu muutamaa vuotta valtiolla tehtyä työtä. Se on kyllä harmi, että alle 23-vuotiaana tehdyt työt eivät ole vaikuttaneet eläkkeen määrään, kun täytin 23 jo ennen vuotta 2005. On se niin epäreilua.
Olen varautunut korottamaan eläkkeeni määrää jo hyvissä ajoin, mutta näinä laman hetkinä ei säästöjen jama ole kummoinen. Saa nähdä, mikä on lopulta totuus, kun eläkkeelle asti pääsee. Jotenkin tämä työeläkeote vain sopii näihin minun ikäpohdintoihini, joita huomasin blogiani selatessa käyneeni itseni kanssa jo monta vuotta (1, 2, 3, 4). (Pitää lisätä tägi ikä, jotta kaikki aihepiirin tekstit löytyisivät helpommin...)
Olen varautunut korottamaan eläkkeeni määrää jo hyvissä ajoin, mutta näinä laman hetkinä ei säästöjen jama ole kummoinen. Saa nähdä, mikä on lopulta totuus, kun eläkkeelle asti pääsee. Jotenkin tämä työeläkeote vain sopii näihin minun ikäpohdintoihini, joita huomasin blogiani selatessa käyneeni itseni kanssa jo monta vuotta (1, 2, 3, 4). (Pitää lisätä tägi ikä, jotta kaikki aihepiirin tekstit löytyisivät helpommin...)
sunnuntaina, kesäkuuta 21, 2009
Lentoon...
Olin siitä lähtien, kun Samuli aloitti yksityislentäjän lupakirjan hankkimisen istumalla teoriatunneilla 2007-2008, ollut sitä mieltä, etten uskalla heti hypätä kyytiin, kun hän lupakirjan saa. Olin sitä mieltä entistä vahvemmin, kun kävimme kerran katsomassa PIKin Cessna 152 II:ta, jolla Samuli lensi koulutunteja. Oli se niin pieni ja heiveröinen kapistus.
Se päivä, jolloin Samuli vihdoin sai lupakirjapaperin, koitti viime maanantaina. Hän ehti viikolla lentää kahdesti itsekseen ja kysäisi ohimennen torstaina, käytäisiinkö Helsingin edustalla ilmassa ennen juhannuksen viettoon lähtemistä. Mietin tovin, mutta sitten yllätin itsenikin: suostuin! Siinä menikin sitten puoli päivää jännittäessä.
Kun päästiin koneeseen asti, minua ei pelottanut. Luotin siihen, että Samuli osaa hommansa lentäjänä. Toisekseen, en itse olisi voinut tehdä mitään. Niinpä keskityin radioliikenteen ällistelyyn ja valokuvaukseen. Kauniilta näyttänyt keli oli lopulta tuulinen ja pomppuinen. Niin pomppuinen, että tuli paha olo. Vatsaa kiersi vielä lennon jälkeenkin, muttei sentään tarvinnut tyhjentää... No, ehkä menoon voi tottua eli kyllä sitä varmaan toisenkin kerran hyppään Samulin kyytiin.
Tässä hieman kuva-antia puolen tunnin reissultamme.
Suomenlinnaa
TKK:n päärakennus Otaniemessä
Keilaniemeä
Lentäjäni Samuli
Se päivä, jolloin Samuli vihdoin sai lupakirjapaperin, koitti viime maanantaina. Hän ehti viikolla lentää kahdesti itsekseen ja kysäisi ohimennen torstaina, käytäisiinkö Helsingin edustalla ilmassa ennen juhannuksen viettoon lähtemistä. Mietin tovin, mutta sitten yllätin itsenikin: suostuin! Siinä menikin sitten puoli päivää jännittäessä.
Kun päästiin koneeseen asti, minua ei pelottanut. Luotin siihen, että Samuli osaa hommansa lentäjänä. Toisekseen, en itse olisi voinut tehdä mitään. Niinpä keskityin radioliikenteen ällistelyyn ja valokuvaukseen. Kauniilta näyttänyt keli oli lopulta tuulinen ja pomppuinen. Niin pomppuinen, että tuli paha olo. Vatsaa kiersi vielä lennon jälkeenkin, muttei sentään tarvinnut tyhjentää... No, ehkä menoon voi tottua eli kyllä sitä varmaan toisenkin kerran hyppään Samulin kyytiin.
Tässä hieman kuva-antia puolen tunnin reissultamme.
Suomenlinnaa
TKK:n päärakennus Otaniemessä
Keilaniemeä
Lentäjäni Samuli
sunnuntaina, kesäkuuta 14, 2009
Nuhainen Venla-kokemus
Berliinin reissulta oli tarttunut mukaan jokin lievä nuhapöpö, joka alkoi vaivata kurkun käheytenä heti paluupäivänä sunnuntaina. Tarkkailin koko viikon olotilaa enkä ollut täysin varma ennen lauantaiaamua, olenko juoksukunnossa. Nuha oli lauantaihin mennessä hieman yltynyt ja välillä yskitti, mutta olotila oli kuitenkin kohtuullinen, joten en malttanut jättää Venlojen viestiä väliin.
Olin varautunut kylmään ja sateiseen säähän. Se oli väärää ennakointia. Mikkelissä oli painostava hellekeli. Olisin voinut hyvin jättää suunnistuspaidan alta t-paidan pois. Yritin juoda paljon aina lähtöpaikalle menoon asti. Puolisen tuntia piti verrytellä paahtavalla ravidalla ennen lähtöä. Tajusin hyvin pian, että lähtö todellakin tapahtuu siten kuin olin karttakuvasta päätellyt: lähtö kaarteesta ja juoksu ravirataa myöden etusuoran kautta takasuoralle ja sieltä metsään K-pisteelle. Alkukiihdytysmatka oli siis lähemmäs 800 metriä. Lähdössä oli mukana myös sellainen auto, jota hevosraveissa käytetään... Oli aika eläimellinen meininki kirmata liki 1000 muun naisen kanssa matkaan ja niin tukahduttavan kuuma. Se hyvä puoli tuossa lähdössä oli, että kerrankin oli alkukiihdytyksen aikana oikeasti aikaa ja tilaa tutkailla karttaa. En halunnut juosta itseäni heti läkähdyksiin, kun en ollut varma jaksamisestani nuhanenänä.
Ensimmäinen rasti meni vikaan: päädyin väärälle hajonnalle. Otin hieman sivulle ja taakse ja korjasin linjaa. Löytyihän se rasti sitten. Sen jälkeen minkään rastin löytymisessä ei ollut suurempia vaikeuksia. Yhden ylitsepääsemättömän jyrkänteen kiersin väärältä puolelta. Maasto ei suinkaan ollut pelkkää helppokulkuista kangasta. Oli märkää ja tiheikköä ja mäkiä. Lähellä ravirataa oli myös yksi syvä oja, jonka yli kahlasin muiden perässä. Vettä oli polven yläpuolelle asti. Viimeiseltä rastilta alkoi viitoitus. Joku huusi, että "kilometri vielä" (yli 7 kilometrin radasta oli siis liki 2 kilometria viitoitusta). Juoksin rentoa vauhtia kohti vaihtoa; vauhtia, jota arvelin jaksavani vaihtopuomille asti. Maastossa oli välillä tuntunut siltä, ettei oikein henki kunnolla kulje enkä jaksa hyvin. Pistääkin alkoi, kun juomarastilla joi, vaikka yritin juoda vain vähän. Viitoituksen alettua rennolla vauhdillani kuitenkin ohitin monta eikä kukaan tainnut mennä minun ohitseni. Tuloksista päätellen tulin loppuviitoituksen aikana nostaneeksi sijaani yli kymmenen pykälää. Leimasin vaihdossa sijalla 672. Vaihtopuomille oli vielä matkaa arviolta muutama sata metriä. Uupuneena ojensin kartan kakkososuuden menijälle.
Seisahduin hetkeksi. Nojasin polviini ja lähdin kävelemään kohti emitin purkua. Hengitin tyypilliseen tapaani kieli ulos suusta. Joku valokuvaaja alkoi räpsiä kuvia. Yritin olla välittämättä hänestä kävellessäni siitä ohi.
***
Raahauduin seuran leiriin ja sieltä suihkuun. Kun olin alasti pyyhe ympärillä suihkujonossa yhdessä tarjolla olleista pukuhuoneista, joku sanoi, ettei vettä tule kuin yhdestä suihkusta. Ei tehnyt mieli vetää likaisia suunnistusvaatteita takaisin päälle ja vaihtaa pukuhuonetta. Jonon edetessä näin tilanteen omin silmin: vain yhdestä suihkusta tuli kunnolla vettä ja muista noin seitsemästä vain hyvin vähän. Päädyin itse yrittämään peseytymistä vajaateholla vettä lirittäneellä suihkulla. Sai sillä kai suurimmat hiet pois, mutta ei paljon muuta. Paikalla kävi kaksi järjestelytehtävissä ollutta miestä, jotka alastomien naisten peseytyessä selvästi vajaavetisissä suihkuissa kysyivät hämmentyneinä: "mistä ei siis tule vettä?" Joku tiuskahti, että "eihän täällä tule kuin tuosta yhdestä suihkusta vettä".
***
Vatsaani kiersi. En alkuun voinut kuvitellakaan syöväni mitään. Kävin ruokakojuilla katsomassa, mitä oli tarjolla, mutten voinut kuvitella syöväni. Olin ehkä saanut liikaa aurinkoa. Lopulta olo hieman helpotti ja kävin syömässä broileripastaa. Pastaa lautaselle mättänyt nainen näytti siltä, että laittoi jo viimeisen kauhallisen lautaselle. Sitten hän vilkaisi minuun ja laittoi vielä yhden kauhallisen. Kai näytin nälkäiseltä. Itse ajattelin, että hyvä, jos jaksan syödä kaiken. Jaksoin kuitenkin, mutta pian vatsaa kiersi jälleen. Onnekseni olo asettui illan mittaan.
***
Jäin paikan päälle telttailemaan. Kuulin huhuja pääkaupunkiseudun hurjasta ukkosmyrskystä. Kun ukkonen alkoi paukkua Mikkelin raviradan tuntumassa juuri ennen kuin olin menossa nukkumaan, hieman pelotti, millainen keli oli tulossa. Onneksi pahin keli ei tullut sinne asti, vaan jäi jonnekin kauemmas. Pieni sade ei haitannut. Aamulla tosin oli edelleen tosi hiostava ja painostava keli. Olisi tehnyt mieli mennä uudestaan suihkuun, mutta tajusin, ettei se välttämättä auttaisi mitään.
***
Vaikka reissu oli nuhaiselle rankka, on Jukola-tunnelma aina yhtä hieno. Joukkueeni oli lopulta sijalla 493, joka oli lähtönumeroomme 780 nähden ihan hyvä sijoitus. Ensi vuonna sitten otetaan uusiksi Hyvinkäällä.:)
***
Ottaen huomioon, miten suuri määrä väkeä Venlojen ja Jukolan viestiin osallistuu, en ollut yllättynyt siitä, että tänään lounaspöytään sattui toinenkin ihminen, joka oli ollut Mikkelissä. Lounasseura oli minulle enimmäkseen vierasta ja minulta kyseltiin tarkemmin suunnistusharrastuksestani. Kerroin olleeni ensimmäistä kertaa Venlojen viestissä vuonna 2002. Siihen eräs hieman vanhempi nainen tuumasi:
- Sillon jo!
- Sillon jo? Miten niin?
- Ihan pikkutyttönä!
- No enhän mä... olinhan mä jo opiskelemassa silloin...
Arveltavaksi jää, minkäikäisenä hän minua oikein piti...
Olin varautunut kylmään ja sateiseen säähän. Se oli väärää ennakointia. Mikkelissä oli painostava hellekeli. Olisin voinut hyvin jättää suunnistuspaidan alta t-paidan pois. Yritin juoda paljon aina lähtöpaikalle menoon asti. Puolisen tuntia piti verrytellä paahtavalla ravidalla ennen lähtöä. Tajusin hyvin pian, että lähtö todellakin tapahtuu siten kuin olin karttakuvasta päätellyt: lähtö kaarteesta ja juoksu ravirataa myöden etusuoran kautta takasuoralle ja sieltä metsään K-pisteelle. Alkukiihdytysmatka oli siis lähemmäs 800 metriä. Lähdössä oli mukana myös sellainen auto, jota hevosraveissa käytetään... Oli aika eläimellinen meininki kirmata liki 1000 muun naisen kanssa matkaan ja niin tukahduttavan kuuma. Se hyvä puoli tuossa lähdössä oli, että kerrankin oli alkukiihdytyksen aikana oikeasti aikaa ja tilaa tutkailla karttaa. En halunnut juosta itseäni heti läkähdyksiin, kun en ollut varma jaksamisestani nuhanenänä.
Ensimmäinen rasti meni vikaan: päädyin väärälle hajonnalle. Otin hieman sivulle ja taakse ja korjasin linjaa. Löytyihän se rasti sitten. Sen jälkeen minkään rastin löytymisessä ei ollut suurempia vaikeuksia. Yhden ylitsepääsemättömän jyrkänteen kiersin väärältä puolelta. Maasto ei suinkaan ollut pelkkää helppokulkuista kangasta. Oli märkää ja tiheikköä ja mäkiä. Lähellä ravirataa oli myös yksi syvä oja, jonka yli kahlasin muiden perässä. Vettä oli polven yläpuolelle asti. Viimeiseltä rastilta alkoi viitoitus. Joku huusi, että "kilometri vielä" (yli 7 kilometrin radasta oli siis liki 2 kilometria viitoitusta). Juoksin rentoa vauhtia kohti vaihtoa; vauhtia, jota arvelin jaksavani vaihtopuomille asti. Maastossa oli välillä tuntunut siltä, ettei oikein henki kunnolla kulje enkä jaksa hyvin. Pistääkin alkoi, kun juomarastilla joi, vaikka yritin juoda vain vähän. Viitoituksen alettua rennolla vauhdillani kuitenkin ohitin monta eikä kukaan tainnut mennä minun ohitseni. Tuloksista päätellen tulin loppuviitoituksen aikana nostaneeksi sijaani yli kymmenen pykälää. Leimasin vaihdossa sijalla 672. Vaihtopuomille oli vielä matkaa arviolta muutama sata metriä. Uupuneena ojensin kartan kakkososuuden menijälle.
Seisahduin hetkeksi. Nojasin polviini ja lähdin kävelemään kohti emitin purkua. Hengitin tyypilliseen tapaani kieli ulos suusta. Joku valokuvaaja alkoi räpsiä kuvia. Yritin olla välittämättä hänestä kävellessäni siitä ohi.
***
***
***
Jäin paikan päälle telttailemaan. Kuulin huhuja pääkaupunkiseudun hurjasta ukkosmyrskystä. Kun ukkonen alkoi paukkua Mikkelin raviradan tuntumassa juuri ennen kuin olin menossa nukkumaan, hieman pelotti, millainen keli oli tulossa. Onneksi pahin keli ei tullut sinne asti, vaan jäi jonnekin kauemmas. Pieni sade ei haitannut. Aamulla tosin oli edelleen tosi hiostava ja painostava keli. Olisi tehnyt mieli mennä uudestaan suihkuun, mutta tajusin, ettei se välttämättä auttaisi mitään.
***
Vaikka reissu oli nuhaiselle rankka, on Jukola-tunnelma aina yhtä hieno. Joukkueeni oli lopulta sijalla 493, joka oli lähtönumeroomme 780 nähden ihan hyvä sijoitus. Ensi vuonna sitten otetaan uusiksi Hyvinkäällä.:)
***
Ottaen huomioon, miten suuri määrä väkeä Venlojen ja Jukolan viestiin osallistuu, en ollut yllättynyt siitä, että tänään lounaspöytään sattui toinenkin ihminen, joka oli ollut Mikkelissä. Lounasseura oli minulle enimmäkseen vierasta ja minulta kyseltiin tarkemmin suunnistusharrastuksestani. Kerroin olleeni ensimmäistä kertaa Venlojen viestissä vuonna 2002. Siihen eräs hieman vanhempi nainen tuumasi:
- Sillon jo!
- Sillon jo? Miten niin?
- Ihan pikkutyttönä!
- No enhän mä... olinhan mä jo opiskelemassa silloin...
Arveltavaksi jää, minkäikäisenä hän minua oikein piti...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)