Zumba ei sytytä

Olen käynyt nyt kahdesti kokeilemassa Zumbaa. Ensimmäinen kerta oli pari viikkoa sitten työpaikan salilla. Sali tuli täyteen Zumba-huuman paikalle houkuttelemia naisia kokeilemaan. Ohjaaja oli pirteä ja noudatti käytäntöä, ettei paljon tunnin aikana puhunut, vaan herätti huomion muulla keinoin, kun liike vaihtui. Hän myös muistutti ilmein, että piti hymyillä ja tehdä liikkeet tehokkaasti. Olin välillä hieman hukassa askelkuvioiden kanssa, mutta suht hyvin pysyin perässä. Hiki virtasi, mutta hengästyin vain muutaman liikkeen kohdalla. En tiedä, johtuiko siitä, etten osannut vai siitä, että olen kuitenkin ihan kohtuullisessa kunnossa. Olisin hyppimisen ja pomppimisen lisäksi kaivannut keskivartalon lihaskuntoliikkeitä.

Toinen kokeilu oli kuntosalilla, jonka jäseneksi olen juuri liittynyt. Ohjaaja puhua pälätti, vaikka totesi, ettei se oikein asiaan kuuluisi. Ja heitti vielä aika surkeaa läppää. Tällä kertaa hengästyin ehkä hieman enemmän kuin viimeksi, mutta hikosin vähemmän. Oma lantionseutu näytti peilistä katsellen kovin kankealta ja mietinkin, miten ihmeessä tällainen latinojumppa on onnistunut sekoittamaan kankeavartaloisten suomalaisten päät. En oikein innostunut edelleenkään. Tuskin tästä tunnista ainakaan tulee minulle vakiotuntia, jolla käyn. Sinänsä ihan hyvä fiilis oli, kun salilta lähti. Kaikesta huolimatta.

Vaihteeksi suunnistuskisaa

Edellisen kerran kisasin suunnistuksessa kesäkuussa. Nyt menin innoissani mukaan kansallisiin Sipooseen. Samaisissa kisoissa sujui viime vuonna oikein mukavasti. Tällä kertaa tarkistin jo etukäteen, montako sarjastani D21B palkitaan. Palkintoja oli luvassa vain voittajalle. Ihmettelin tätä, koska miesten vastaavassa sarjassa palkintoja oli luvassa kolmelle, vaikka ilmoittautuneita oli yhtä monta molempiin sarjoihin: 9. No, päätin, että pitää lähteä voittamaan!

Yritin keskittyä suoritukseeni kunnolla ennen starttia. Sainkin itseni mielestäni ihan hyvin keskittyneeseen olotilaan, mutta kuinkas sitten kävikään! Sössin ensimmäisen rastin niin, että ehdin jo miettiä, mahdanko löytää yhtäkään rastia. Menin rastista ohi, palasin tielle, menin uudestaan ohi ja sitten vasta rasti löytyi. Rastilla oli samaan aikaan kanssani 2 minuuttia ja 4 minuuttia minun jälkeeni lähteneet suunnistajat. Ajattelin, että no siinä se sitten oli, voiton tavoittelu. Yritin kuitenkin kaikesta huolimatta juosta sitä 4 minuuttia minun jälkeeni lähtenyttä nopeammin.

Painelin harmistuneena apinan raivolla seuraavat rastivälit ja rastit löytyivätkin ihan hyvin. En vain onnistunut tiputtamaan tätä 4 minuuttia minun jälkeeni lähtenyttä kannoiltani. Kuudennella rastilla, joka oli kolmanneksi viimeinen, hän kuikuili rastia liian alhaalla ja tiesin saaneeni hieman lisää kaulaa. Painelin vielä kaksi seuraava rastiväliä sellaista vauhtia kuin taisin. Päästyäni maaliin emit-purun jälkeen näin tämän toisen suunnistajan juoksevan maalialueella. Tiesin, että en ollut onnistunut kuromaan kaulaa niin paljoa, että olisin hänet päihittänyt. Turha oli siis ainakaan voittoa odotella.

Olin lopulta tuloksissa viides. Ilman pummia kakkossija olisi ollut täysin mahdollinen. Ykköseksi tuskin olisi pystynyt ilman ykkösen pummiakaan, eli ei nyt niin paljon harmita. Ja jännä sinänsä, että ykkösen pummista sisuuntuneena pystyin niin hyviin rastiväleihin. Ehkä pitääkin seuraavaan kisaan hakea jostain raivoa, että saa itsestään irti seesteisen keskittymiseen sijaan?

Kuorosta kuoroon

Viimeiset puolitoista vuotta olen laulanut konservatorion nuorisokuorossa nimeltä All4Voices. Jotenkin olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi, kun olen ollut 8-15 vuotta vanhempi kuin muut. Lopullisen päätöksen siitä, että olisi aika vaihtaa kuoroa tein kesän aikana, kun tiesin, että syksyn ohjelmassa olisi lasten musiikkinäytelmä. En innostunut esimerkiksi laulusta Minun ystäväni on kuin villasukka, jossa lauletaan mm. "Minä olen vielä pikkuinen ja siksi tahtoisin, oppia tän elämän vielä paremmin. Ja kun mä sitten joskus, olen aikuinen..." Päätin hakea konservatorion piirissä toimivaan kamarikuoro Auditeen. Jännittävä koelaulutilaisuus oli tänään ja sain sen jälkeen tietää, että minut hyväksyttiin kuoroon.:)

Ennen Auditea ehdin kuitenkin tehdä pikavierailun Lähde-kuorossa. Olin viime viikonloppuna kuoron riveissä Joensuun gospel-festareilla. Ehdin käydä treeneissä kerran ennen viikonloppua. Tosin muutkaan eivät olleet aiemmin treenanneet Nuoren uskon messua, joka sunnuntaina vietiin läpi Noljakan kirkossa. Reissuun lähtö oli aika ex tempore -juttu... samoin oli se, että afrikkalaisen musiikin workshopin päätteeksi lauantaina kävelimme ghanalaisen, botswanalaisen ja paikallisen kuoron kanssa suorinta tietä Joensuun torille esittämään juuri oppimiamme afrikkalaisia lauluja. Sunnuntain messuun toi lisämaustetta ghanalainen kuoro, joka esitti oman laulunsa ehtoollisen jälkeen ja toisena lauluna Sinua siunata tahdon -laulun houkutellen meidät Lähde-kuoron laulajat mukaan laulamaan ... ja tanssimaan laulun tahdissa. Niin, uskokaa tai älkää, kyseiseen kappaleeseen voi sovittaa tanssiaskelia. Oli hauskaa tutkailla gospelia afrikkalaisten näkökulmasta.

"Ihme ihoreaktion" paluu

Taas tuli sellainen ihmeellinen ihoreaktio, kuten pari vuotta sitten. Nestenäppyjä sormet, jalkaterät ja varpaat täynnä. Jälleen erityisesti oikea pikkuvarvas on turpea. Olen syönyt irlantilaista antihistamiinia nyt neljä päivää. Reaktio ei ole mennyt ohi, mutta antihistamiini on sitä varmaan vähän lieventänyt, koska ei ole tullut yhtä pahana kuin tuolloin edellisellä kerralla. Pitäisi käydä hakemassa apteekista lisää antihistamiinia, koska se irlantilainen loppui tänään... nokkosrokkoon se tepsi vähän paremmin kuin tähän nestepattireaktioon.