Tämä viikonloppu vierähti enemmän ja vähemmän suunnistuksen parissa. Lauantaina oli seuran jotoskilpailu. Reitin pituus oli 9,6 kilometriä, mutta FRWD:n mukaan kiersin melkein 12,4 kilometria. Sain metsässä kulumaan aikaa reilusti yli kolme tuntia ja tulin viimeisenä maaliin. Ei siis mikään huippusuoritus, mutta Nuuksion maisemissa Karjakaivon kartalla oli hieno suunnistaa ja aika hyvä kalorikulutuskin syntyi (2759 kcal). Jäiset mättäät muistuttivat lähenevästä talvesta, mutta valtoimenaan virrannut puro ja märät suot kertoivat, ettei kesä ole vielä kokonaan mennyt. Loppumatkasta ajatus alkoi aikalailla sumentua, mutta löysin viimeisenkin rastin, vaikkakin hapuillen.
Tänään puolestaan olin ensimmäistä kertaa Espoorasteilla tulosvastaavana. Lisäsäätöä aiheutti se, että jotoksella käytettiin osin samoja laitteita kuin Espoorasteilla. Jouduin kuljettelemaan niitä edestakaisin ja päädyinpä purkamaan jotoksen tuloksetkin (käsittely sentään ei tullut tehtäväkseni).
Espoorasteilla kaikki sujui aluksi ihan hyvin. Lähtijät kirjautuivat ja metsästä tulijat saivat hyväksyttyjä aikoja (eli olin syöttänyt radat oikein). Ensimmäinen ongelma oli se, että en saanut printteriä toimimaan oikein. Asetin ohjeiden mukaan automaattitulostuksen päälle, mutta sen sijaan, että ohjelma olisi tulostanut maaliintulleita, se tulosti sarjan otsikkotiedoilla varustettuja papereita.
Toinen ongelma koitti, kun lämpöprintteristä loppui paperi. Yritin vaihtaa rullaa, mutta se ei ollutkaan niin helppoa, kuin luulin. Pyysin kilpailunjohtajan apuun, mutta hänkään ei saanut paperia paikalleen. Metsästä tulevien jono oli kasvanut jo niin pitkäksi, että aloin lukea heitä sisään ilman printtiä. Muutama suunnistajakin yritti laittaa paperia paikoilleen siinä onnistumatta. Lopulta tulosasioissa kokeneempi seuramme suunnistaja, joka oli jo palannut metsästä, sai paperin paikoilleen. Hetken kuluttua kuitenkin akku alkoi hyytyä ja printteri tulosti vain loppuajan eikä väliaikoja ollenkaan. Printteri oli ollut vastoin suunnitelmia käytössä jotoksella, koska toinen printteri ei ollut suostunut tulostamaan ollenkaan. En siis minäkään yrittänyt vaihtaa siihen toiseen lämpöprintteriin. Lopputuloksena aika moni jäi ilman väliaikaliuskaansa. No, sain
tulokset alkuillasta nettiin, joten sieltäpä ne ovat luettavissa.
Varsinaiseen paniikkiin jouduin vasta seuraavan ongelman koittaessa. Käytössä olleeseen läppäriin piti ottaa lähes koko ajan virtaa Sylvesterin tupakansytyttimen kautta, koska koneen akku ei kestänyt noin varttia kauempaa. Olin jälleen huomannut, että läppärin akku valittaa vähäisestä latauksestaan ja käynyt kääntämässä virrat päälle Sylvesteristä. Hetken kuluttua kone valitti kuitenkin uudestaan, että akku on vähissä. Siinä vaiheessa kävin toteamassa, että mittaristossa ei pala mikään valo, kuten virran päällä ollessa pitäisi. Koitin käynnistää Sylvesterin. Ei käynnistynyt. Koitin uudestaan. Ei elettäkään. Sylvesteristä oli siis loppunut akku! Autoa olisi ilmeisesti pitänyt käyttää ainakin aika ajoin, mutta tällöin olisi tulospalvelua joutunut pyörittämään pakokaasussa, kun tulospalvelupöytä oli auton takana.
Kun Sylvesterin akku oli loppu, oli kaksi ongelmaa a) Sylvesterin tyhjä akku b) pian tyhjenevä läppärin akku, joka uhkasi tulospalvelun pyöritystä. Onni onnettomuudessa oli, että kilpailunjohtajalla oli auton takakontissaan apuvirtakaapelit ja että paikalle sattui seuramme jäsen, joka ilmoitti osaavansa käyttää kaapeleita. Minä epäröin, että meneeköhän Sylvesterissä jotain rikki, kun uudempia autoja ei suositella käynnistettävän vanhalla menetelmällä. Vilkaisu auton käyttöohjeeseen paljasti, että kyseinen käynnistysmenetelmä oli sielläkin neuvottu.
Samaan aikaan, kun akkukäynnistystä viriteltiin, piti tulospalvelukone siirtää kiinni toiseen autoon, jottei kone sammuisi. Harvakseltaan tuli myös suunnistajia, jotka luettiin normaalisti sisään. Minulla oli hetken aikaa monta rautaa tulessa: piti hoitaa tulospalvelua ja seurata Sylvesterin tilaa. Kävin itse käynnistämässä auton, kun piuhat olivat paikoillaan. Auto sai sitten lopun aikaa olla tyhjäkäynnillä, jotta akku ehti latautua. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Ehdimme pelätä vielä seuraavakin ongelmaa, kun viimeistä suunnistajaa ei kuulunut pois metsästä. Maali sulkeutuu periaatteessa kahdelta, mutta vielä 14.20 metsässä oli mies, joka oli viettänyt siellä aikaa jo 2 tuntia ja 10 minuuttia. Yritimme soittamalla tavoittaa häntä, mutta numeroon ei saatu yhteyttä. Pohdimme, joudummeko lähtemään etsimään häntä. No, onneksi emme joutuneet. Mies tuli metsästä 14.30 autuaan tietämättömänä, että maali oli periaatteessa mennyt kiinni jo puoli tuntia aiemmin. No, pääasia, että saimme kaikki suunnistajat pois metsästä.
